Lähdin mukaan Suketuksen emännöimään Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen, jossa on tavoitteena lukea vähintään kolme maastamuuttoa eri kanteilta tarkastelevaa kirjaa. Aihe on minulle erittäin läheinen, olen nimittäin itse maastamuuttaja/mamu/emigrantti/ulkosuomalainen - you name it! Aloitankin haasteen lukemalla kirjan, joka lienee lähimpänä omaa elämääni - ulkomaille töiden perässä lähtenyt nainen joka tapaa ulkomaalaisen miehen ja perustaa tämän kanssa perheen. Helena Liikanen-Renger kirjoittaa elämästään Ranskan Rivieralla myös suositussa blogissaan Chez Héléna.
Ensimmäinen ajatukseni on, että olisipa pitänyt valita hiukan eksoottisempi maa asuinpaikakseen kuin tämä naapuri-Ruotsi. Mitä itse kirjoittaisin tästä tasaisen harmaasta lagom-maasta? Ainoan eksoottisen elementin elämääni tuo se, että asun alueella jossa asuu paljon muita keskiluokkaisia mamuperheitä. Täällä näkee niin puolalaista temperamenttia, libanonilaista vieraanvaraisuutta kuin syyrialaisia mahtihäitäkin. Mutta ruotsalaisarki sinänsä on turvallisen samankaltainen kuin kotimaani Suomen.
Mutta toista on Rivieralla, jossa kulttuurishokki voi odottaa jo seuraavassa kadunkulmauksessa! Ranska tuntuukin olevan kiitollinen kohde juuri tämän tyyppisille kirjoille - tarpeeksi eksoottinen mutta ei kuitenkaan liikaa. Liikanen-Renger on vielä siinä vaiheessa "kotouttamistaan", että lähtömaa on tuoreessa muistissa mikä antaa hyvän pohjan vertailla ranskalaiskulttuuria suomalaiseen. Kirjan tyyli muistuttaakin paljolti amerikkalaisen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé"-kirjaa joten luvassa on paljon herkullisia tilanteita ja huvittunutta päänpyöritystä.
Liikanen-Rengerin tekstiä on hauska lukea, toimittajan ammattitaito paistaa selvästi läpi. Ja jos tulee jokin kysymys mieleen sitten meilataan asiantuntijalle ja kysytään miten asia on. Kirjassa onkin paljon mielenkiintoista tietoa ranskalaisesta kulttuurista ja hyviä vinkkejä, kuten jos saa kutsun ranskalaiseen juhlaan niin tullessa on kaikki muut vieraat käytävä tervehtimässä. Suomalainen tuppisuisuus ei muutenkaan ole mitenkään korkeassa huudossa. Ja entäpä se poskisuudelma-painajainen? Liikanen-Renger paljastaa lohduttavan tiedon, ettei se ranskalaisille itsellekään ole aina niin päivänselvää.
Itseäni kirja alkaa kiinnostaa toden teolla siinä vaiheessa kun Liikanen-Renger ryhtyy pohtimaan omaa maahanmuuttajan elämäänsä ja erityisesti lastensa kaksikielisyyttä. Jaan täysin sen surun tai ainakin kaihon mitä ulkosuomalaisäitinä tuntee kun huomaa lastensa elävän kulttuurissa jota ei voi täysin jakaa. Siinä sortuu itsekin välillä pistämään spotifyista mitä kummallisinta Suomi-nostalgiaa. Olen muuten erityisen ylpeä siitä, että oma ulkosuomalaislapseni osaa laulaa "Mun mummuni muni mun mammani"...
Kirjan lopussa Liikanen-Renger ottaa esille vuonna 2015 tapahtuneet Ranskan terroriteot ja sävy muuttuu varsin pessimistiseksi. Onko Ranska sittenkään turvallinen maa kasvattaa lapsia? Pitäisikö muuttaa takaisin Suomeen, jossa on kai paremmat koulutkin vaikkakaan kotimaassa ei voi olla ihan oma itsensä. "Kahdessa paikassa on hyvä olla, mutta toisaalta ei ole hyvä kummassakaan." Tämänkin ajatuksen tunnistan - joskus leikinkin ajatuksella että muutan Suomen ja Ruotsin väliin Ahvenanmaalle jotta pääsisin tästä "kahden maan loukusta".
Liikanen-Rengerin kirja on hyvä opas Ranskaan muuttaville mutta toivon vielä lisää tekstejä juuri ulkosuomalaisuudesta. Ja ehkäpä myös opaskirja "Kuinka kasvattaa härmäläislapsi vieraassa kulttuurissa", sen pähkinän kanssa puurtavia ulkosuomalaisvanhempia löytynee muitakin kuin minä ja "maman finlandaise"!
**
Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise
Atena Kustannus 2016
Arvostelukappale kustantajalta
En ole koskaan itse asunut ulkomailla, mutta siitä huolimatta on ollut hauska lukea kertomuksia ulkosuomalaisten elämästä. Tämä kirja oli mennyt ihan kokonaan tutkani ohi, joten hyvä että osuin blogiisi - pistänkjin tämän heti varaukseen.
VastaaPoistaTämä kirja on hauskaa luettavaa jos iskee kaukokaipuu :) /Mari
VastaaPoista