Siirry pääsisältöön

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (2015)


Edellistä kirjaa lukiessani harmittelin miten en ole vielä oppinut luottamaan elämään ja siihen, että se kantaisi eteenpäin. Mutta entä jos elämä ei kannakaan vaan pettää pahemman kerran? Siitä kertoo Tom Malmquist kirjassaan "I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv" joka ilmestyy helmikuussa suomeksi nimellä "Joka hetki olemme yhä elossa " (S&S). Kirja on yksi puhutuimmista viime vuosina Ruotsissa ilmestyneistä kirjoista ja se oli mm. Ruotsin ehdokas Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon vuonna 2016.

Tom ja Karin ovat kolmekymppinen tukholmalaispariskunta, joka odottaa esikoistaan. Muutama viikko ennen laskettua aikaa Karin sairastuu korkeaan kuumeeseen. Terveyskeskus kehottaa pysymään kotona, kyseessä on varmasti vain influenssa. Tom tilaa viimein ambulanssin Karinille, joka kirjataan sairaalaan keuhkokuumepotilaana mutta lääkärit toteavat pian että kyseessä onkin agressiivinen leukemia. Sairaus etenee käsittämättömällä nopeudella, Karinille tehdään hätäsektio mutta viikon kuluttua lapsen syntymästä Karin kuolee. Hän ei koskaan ehdi nähdä tytärtään mutta ehtii kertoa Tomille, että tytön nimeksi tulisi Livia.

Förra helgen målade Karin tånaglarna och skrattade åt ett avsnitt av Sarah Silverman Show, det har gått så jävla fort, jag fattar inte, säger jag. Ja, det är ofattbart. Hon skrattade, betonar jag. Gillar hon Silverman? Hon skrattade, säger jag igen.

Malmquist vie meidät heti ensi riveiltä keskelle tuota painajaista, jossa hän juoksee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä. Toisella odottaa elämä, toisella kuolema. Hän kirjoittaa tunnontarkasti ylös kaikki käänteet, raportit, hoitotoimenpiteet, henkilökunnan kasvojenilmeet... Kun kaikki lopulta on ohi tulee tunteiden vuoro. Malmquist kertoo limittäin ajasta kuoleman ja hautajaisten välillä ja toisaalta takautuvasti Tomin ja Karinin kymmenvuotisen rakkaustarinan. Lisäksi Malmquist kertoo omasta kipeästä isäsuhteestaan, joka kulminoituu isän kuolemaan vain muutama kuukausi Karinin poismenon jälkeen.

Tytär Livia solahtaa mukaan tarinaan omalla painollaan - tuore isä vaihtaa vaipat ja valmistaa maidonkorvikkeet siinä sivussa tekemättä itsestään sen kummempaa sankari-isää. Hän on huolissaan jaksamisestaan mutta ei koskaan siitä, etteikö selviäisi isänä.  Suurin ongelma on se, että Tom ja Karin eivät ehtineet mennä naimisiin jolloin Livia on juridisesti orpo ja Tomin täytyy hakea huoltajuutta tuomioistuimen kautta. Malmquist tivaa viranomaisilta tunnistavatko nämä edes itse tilanteen kafkamaisuutta: äidin sanallinen todistus olisi yksinkertaisesti riittänyt kun taas sairaalan verikokein vahvistettu isyys on ilman painoarvoa.

Enligt Skatteverkets databas har jag aldrig funnits i Karins liv, så om någon släktforskare, låt oss säga om tvåhundra år, undrar över Karin Lagerlöf kommer de inte att kunna se något annat än en ogift kvinna från Stockholm som efterlämnade en namnlös flicka. 

Kirja on saanut paljon julkisuutta täällä Ruotsissa eikä suotta, harvoin saa lukea näin vahvaa todistusta elämän äärirajoilta. Kirjan rakenne pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti eikä kirjailija missään vaiheessa sorru itsesääliin tai ylitunteellisuuteen. Vaikka kyseessä on pohjimmiltaan elämäkerta on kirja kuitenkin ennen kaikkea sanataiteellinen teos. Itselleni tämä oli melkoisen kipeä lukukokemus sillä lähimenneisyydessäni on parikin perheenjäsenen dramaattista poismenoa. Tunnistan hyvin nuo Malmquistin kuvailemat lääkärien pälyilevät katseet kun omainen vaatii tietoa - kuinka kauan vielä?

On helppo kuitata tämä kirja erikoistapauksena mutta vietettyäni viime vuonna muutaman päivän teho-osastolla tiedän, että nämä tarinat ovat arkipäivää. Harvoin niistä on kuitenkaan kerrottu niin vahvalla äänellä kuin Tom Malmquist kirjassaan. Hienoa siis, että kirja on pian saatavilla myös suomeksi!

Jälkisoitto.... Tom Malmquist löysi tietokoneelta Karinin soittolistan, jonka mukaan tämä oli kuunnellut viimeisen elinvuotensa aikana eniten hollantilaisen alton Aafje Heynisin laulamaa Bachin aariaa "Bist du bei mir". Se kuultiin myös Karinin hautajaisissa.





**
Tom Malmquist: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv
Natur & Kultur 2015
Kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Kommentit

  1. Aloitin kirjan suomenkielisen käännöksen tänään, ja on todella koskettava kirja. Teksti on vähäeleistä ja silti täynnä tunnemyrskyjä. Aihe ei kosketa minua omakohtaisesti, mutta ehdottomasti liikuttavin kirja mitä olen pitkiin aikoihin lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmquist on "oikeasti" runoilija, siitäkö johtuisi että osaa kirjoittaa tunnemyrskyt näin tiiviiseen muotoon. /Mari

      Poista
  2. Huh, tekee mieli lukea kun esittelit kirjan noin hienosti. Jokohan vauvavuoden hormonit olisivat sen verran tasaantuneet, että uskaltaisin etsiä kirjan käsiini? Tuo Youtube-videon uskallan ehkä katsoa/kuunnella vielä tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä itken valtoimenani kun luen tämän aiheisia kirjoja mutta tällä kertaa en itkenyt kertaakaan, olin vain syvästi liikuttunut koko kirjan ajan. Sydämen päälle tosin otti pari kertaa... /Mari

      Poista
    2. Löysin hollanninkielisen version ja tilasin...

      Poista
  3. Olipa kiinnostava lukea bloggauksesi, ennakkokappale odottaa hyllyssä. Odotan nyt entistä enemmän kirjan lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyttäsin tätä kirjaa kauan kirjastosta mutta olin vähän epävarma kannattaisiko tästä edes kirjoittaa täällä mutta sitten satuin huomaamaan, että tämähän ilmestyy suomeksi ihan näinä päivinä. Mukava yhteensattuma, odotan mielenkiinnolla suomalaisblogien arvioita! /Mari

      Poista
  4. Luin kirjan ennakkokappaleen vuoden alussa suomeksi ja olen edelleen aivan mykistynyt sen syvyydestä, rauhasta ja kerronnallisesta upeudesta. Yksi hienoimmista kirjoista ikinä.

    VastaaPoista
  5. Kirjassa oli todella onnistuttu saavuttamaan sellainen taso, joka monissa vastaavan tyyppisissä kirjoissa jää kokematta. Syvyys ja rauha, hyvin sanottu! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...