Siirry pääsisältöön

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (2015)


Edellistä kirjaa lukiessani harmittelin miten en ole vielä oppinut luottamaan elämään ja siihen, että se kantaisi eteenpäin. Mutta entä jos elämä ei kannakaan vaan pettää pahemman kerran? Siitä kertoo Tom Malmquist kirjassaan "I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv" joka ilmestyy helmikuussa suomeksi nimellä "Joka hetki olemme yhä elossa " (S&S). Kirja on yksi puhutuimmista viime vuosina Ruotsissa ilmestyneistä kirjoista ja se oli mm. Ruotsin ehdokas Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon vuonna 2016.

Tom ja Karin ovat kolmekymppinen tukholmalaispariskunta, joka odottaa esikoistaan. Muutama viikko ennen laskettua aikaa Karin sairastuu korkeaan kuumeeseen. Terveyskeskus kehottaa pysymään kotona, kyseessä on varmasti vain influenssa. Tom tilaa viimein ambulanssin Karinille, joka kirjataan sairaalaan keuhkokuumepotilaana mutta lääkärit toteavat pian että kyseessä onkin agressiivinen leukemia. Sairaus etenee käsittämättömällä nopeudella, Karinille tehdään hätäsektio mutta viikon kuluttua lapsen syntymästä Karin kuolee. Hän ei koskaan ehdi nähdä tytärtään mutta ehtii kertoa Tomille, että tytön nimeksi tulisi Livia.

Förra helgen målade Karin tånaglarna och skrattade åt ett avsnitt av Sarah Silverman Show, det har gått så jävla fort, jag fattar inte, säger jag. Ja, det är ofattbart. Hon skrattade, betonar jag. Gillar hon Silverman? Hon skrattade, säger jag igen.

Malmquist vie meidät heti ensi riveiltä keskelle tuota painajaista, jossa hän juoksee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä. Toisella odottaa elämä, toisella kuolema. Hän kirjoittaa tunnontarkasti ylös kaikki käänteet, raportit, hoitotoimenpiteet, henkilökunnan kasvojenilmeet... Kun kaikki lopulta on ohi tulee tunteiden vuoro. Malmquist kertoo limittäin ajasta kuoleman ja hautajaisten välillä ja toisaalta takautuvasti Tomin ja Karinin kymmenvuotisen rakkaustarinan. Lisäksi Malmquist kertoo omasta kipeästä isäsuhteestaan, joka kulminoituu isän kuolemaan vain muutama kuukausi Karinin poismenon jälkeen.

Tytär Livia solahtaa mukaan tarinaan omalla painollaan - tuore isä vaihtaa vaipat ja valmistaa maidonkorvikkeet siinä sivussa tekemättä itsestään sen kummempaa sankari-isää. Hän on huolissaan jaksamisestaan mutta ei koskaan siitä, etteikö selviäisi isänä.  Suurin ongelma on se, että Tom ja Karin eivät ehtineet mennä naimisiin jolloin Livia on juridisesti orpo ja Tomin täytyy hakea huoltajuutta tuomioistuimen kautta. Malmquist tivaa viranomaisilta tunnistavatko nämä edes itse tilanteen kafkamaisuutta: äidin sanallinen todistus olisi yksinkertaisesti riittänyt kun taas sairaalan verikokein vahvistettu isyys on ilman painoarvoa.

Enligt Skatteverkets databas har jag aldrig funnits i Karins liv, så om någon släktforskare, låt oss säga om tvåhundra år, undrar över Karin Lagerlöf kommer de inte att kunna se något annat än en ogift kvinna från Stockholm som efterlämnade en namnlös flicka. 

Kirja on saanut paljon julkisuutta täällä Ruotsissa eikä suotta, harvoin saa lukea näin vahvaa todistusta elämän äärirajoilta. Kirjan rakenne pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti eikä kirjailija missään vaiheessa sorru itsesääliin tai ylitunteellisuuteen. Vaikka kyseessä on pohjimmiltaan elämäkerta on kirja kuitenkin ennen kaikkea sanataiteellinen teos. Itselleni tämä oli melkoisen kipeä lukukokemus sillä lähimenneisyydessäni on parikin perheenjäsenen dramaattista poismenoa. Tunnistan hyvin nuo Malmquistin kuvailemat lääkärien pälyilevät katseet kun omainen vaatii tietoa - kuinka kauan vielä?

On helppo kuitata tämä kirja erikoistapauksena mutta vietettyäni viime vuonna muutaman päivän teho-osastolla tiedän, että nämä tarinat ovat arkipäivää. Harvoin niistä on kuitenkaan kerrottu niin vahvalla äänellä kuin Tom Malmquist kirjassaan. Hienoa siis, että kirja on pian saatavilla myös suomeksi!

Jälkisoitto.... Tom Malmquist löysi tietokoneelta Karinin soittolistan, jonka mukaan tämä oli kuunnellut viimeisen elinvuotensa aikana eniten hollantilaisen alton Aafje Heynisin laulamaa Bachin aariaa "Bist du bei mir". Se kuultiin myös Karinin hautajaisissa.





**
Tom Malmquist: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv
Natur & Kultur 2015
Kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Kommentit

  1. Aloitin kirjan suomenkielisen käännöksen tänään, ja on todella koskettava kirja. Teksti on vähäeleistä ja silti täynnä tunnemyrskyjä. Aihe ei kosketa minua omakohtaisesti, mutta ehdottomasti liikuttavin kirja mitä olen pitkiin aikoihin lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmquist on "oikeasti" runoilija, siitäkö johtuisi että osaa kirjoittaa tunnemyrskyt näin tiiviiseen muotoon. /Mari

      Poista
  2. Huh, tekee mieli lukea kun esittelit kirjan noin hienosti. Jokohan vauvavuoden hormonit olisivat sen verran tasaantuneet, että uskaltaisin etsiä kirjan käsiini? Tuo Youtube-videon uskallan ehkä katsoa/kuunnella vielä tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä itken valtoimenani kun luen tämän aiheisia kirjoja mutta tällä kertaa en itkenyt kertaakaan, olin vain syvästi liikuttunut koko kirjan ajan. Sydämen päälle tosin otti pari kertaa... /Mari

      Poista
    2. Löysin hollanninkielisen version ja tilasin...

      Poista
  3. Olipa kiinnostava lukea bloggauksesi, ennakkokappale odottaa hyllyssä. Odotan nyt entistä enemmän kirjan lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyttäsin tätä kirjaa kauan kirjastosta mutta olin vähän epävarma kannattaisiko tästä edes kirjoittaa täällä mutta sitten satuin huomaamaan, että tämähän ilmestyy suomeksi ihan näinä päivinä. Mukava yhteensattuma, odotan mielenkiinnolla suomalaisblogien arvioita! /Mari

      Poista
  4. Luin kirjan ennakkokappaleen vuoden alussa suomeksi ja olen edelleen aivan mykistynyt sen syvyydestä, rauhasta ja kerronnallisesta upeudesta. Yksi hienoimmista kirjoista ikinä.

    VastaaPoista
  5. Kirjassa oli todella onnistuttu saavuttamaan sellainen taso, joka monissa vastaavan tyyppisissä kirjoissa jää kokematta. Syvyys ja rauha, hyvin sanottu! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...