Siirry pääsisältöön

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (2015)


Edellistä kirjaa lukiessani harmittelin miten en ole vielä oppinut luottamaan elämään ja siihen, että se kantaisi eteenpäin. Mutta entä jos elämä ei kannakaan vaan pettää pahemman kerran? Siitä kertoo Tom Malmquist kirjassaan "I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv" joka ilmestyy helmikuussa suomeksi nimellä "Joka hetki olemme yhä elossa " (S&S). Kirja on yksi puhutuimmista viime vuosina Ruotsissa ilmestyneistä kirjoista ja se oli mm. Ruotsin ehdokas Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon vuonna 2016.

Tom ja Karin ovat kolmekymppinen tukholmalaispariskunta, joka odottaa esikoistaan. Muutama viikko ennen laskettua aikaa Karin sairastuu korkeaan kuumeeseen. Terveyskeskus kehottaa pysymään kotona, kyseessä on varmasti vain influenssa. Tom tilaa viimein ambulanssin Karinille, joka kirjataan sairaalaan keuhkokuumepotilaana mutta lääkärit toteavat pian että kyseessä onkin agressiivinen leukemia. Sairaus etenee käsittämättömällä nopeudella, Karinille tehdään hätäsektio mutta viikon kuluttua lapsen syntymästä Karin kuolee. Hän ei koskaan ehdi nähdä tytärtään mutta ehtii kertoa Tomille, että tytön nimeksi tulisi Livia.

Förra helgen målade Karin tånaglarna och skrattade åt ett avsnitt av Sarah Silverman Show, det har gått så jävla fort, jag fattar inte, säger jag. Ja, det är ofattbart. Hon skrattade, betonar jag. Gillar hon Silverman? Hon skrattade, säger jag igen.

Malmquist vie meidät heti ensi riveiltä keskelle tuota painajaista, jossa hän juoksee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä. Toisella odottaa elämä, toisella kuolema. Hän kirjoittaa tunnontarkasti ylös kaikki käänteet, raportit, hoitotoimenpiteet, henkilökunnan kasvojenilmeet... Kun kaikki lopulta on ohi tulee tunteiden vuoro. Malmquist kertoo limittäin ajasta kuoleman ja hautajaisten välillä ja toisaalta takautuvasti Tomin ja Karinin kymmenvuotisen rakkaustarinan. Lisäksi Malmquist kertoo omasta kipeästä isäsuhteestaan, joka kulminoituu isän kuolemaan vain muutama kuukausi Karinin poismenon jälkeen.

Tytär Livia solahtaa mukaan tarinaan omalla painollaan - tuore isä vaihtaa vaipat ja valmistaa maidonkorvikkeet siinä sivussa tekemättä itsestään sen kummempaa sankari-isää. Hän on huolissaan jaksamisestaan mutta ei koskaan siitä, etteikö selviäisi isänä.  Suurin ongelma on se, että Tom ja Karin eivät ehtineet mennä naimisiin jolloin Livia on juridisesti orpo ja Tomin täytyy hakea huoltajuutta tuomioistuimen kautta. Malmquist tivaa viranomaisilta tunnistavatko nämä edes itse tilanteen kafkamaisuutta: äidin sanallinen todistus olisi yksinkertaisesti riittänyt kun taas sairaalan verikokein vahvistettu isyys on ilman painoarvoa.

Enligt Skatteverkets databas har jag aldrig funnits i Karins liv, så om någon släktforskare, låt oss säga om tvåhundra år, undrar över Karin Lagerlöf kommer de inte att kunna se något annat än en ogift kvinna från Stockholm som efterlämnade en namnlös flicka. 

Kirja on saanut paljon julkisuutta täällä Ruotsissa eikä suotta, harvoin saa lukea näin vahvaa todistusta elämän äärirajoilta. Kirjan rakenne pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti eikä kirjailija missään vaiheessa sorru itsesääliin tai ylitunteellisuuteen. Vaikka kyseessä on pohjimmiltaan elämäkerta on kirja kuitenkin ennen kaikkea sanataiteellinen teos. Itselleni tämä oli melkoisen kipeä lukukokemus sillä lähimenneisyydessäni on parikin perheenjäsenen dramaattista poismenoa. Tunnistan hyvin nuo Malmquistin kuvailemat lääkärien pälyilevät katseet kun omainen vaatii tietoa - kuinka kauan vielä?

On helppo kuitata tämä kirja erikoistapauksena mutta vietettyäni viime vuonna muutaman päivän teho-osastolla tiedän, että nämä tarinat ovat arkipäivää. Harvoin niistä on kuitenkaan kerrottu niin vahvalla äänellä kuin Tom Malmquist kirjassaan. Hienoa siis, että kirja on pian saatavilla myös suomeksi!

Jälkisoitto.... Tom Malmquist löysi tietokoneelta Karinin soittolistan, jonka mukaan tämä oli kuunnellut viimeisen elinvuotensa aikana eniten hollantilaisen alton Aafje Heynisin laulamaa Bachin aariaa "Bist du bei mir". Se kuultiin myös Karinin hautajaisissa.





**
Tom Malmquist: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv
Natur & Kultur 2015
Kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Kommentit

  1. Aloitin kirjan suomenkielisen käännöksen tänään, ja on todella koskettava kirja. Teksti on vähäeleistä ja silti täynnä tunnemyrskyjä. Aihe ei kosketa minua omakohtaisesti, mutta ehdottomasti liikuttavin kirja mitä olen pitkiin aikoihin lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmquist on "oikeasti" runoilija, siitäkö johtuisi että osaa kirjoittaa tunnemyrskyt näin tiiviiseen muotoon. /Mari

      Poista
  2. Huh, tekee mieli lukea kun esittelit kirjan noin hienosti. Jokohan vauvavuoden hormonit olisivat sen verran tasaantuneet, että uskaltaisin etsiä kirjan käsiini? Tuo Youtube-videon uskallan ehkä katsoa/kuunnella vielä tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä itken valtoimenani kun luen tämän aiheisia kirjoja mutta tällä kertaa en itkenyt kertaakaan, olin vain syvästi liikuttunut koko kirjan ajan. Sydämen päälle tosin otti pari kertaa... /Mari

      Poista
    2. Löysin hollanninkielisen version ja tilasin...

      Poista
  3. Olipa kiinnostava lukea bloggauksesi, ennakkokappale odottaa hyllyssä. Odotan nyt entistä enemmän kirjan lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyttäsin tätä kirjaa kauan kirjastosta mutta olin vähän epävarma kannattaisiko tästä edes kirjoittaa täällä mutta sitten satuin huomaamaan, että tämähän ilmestyy suomeksi ihan näinä päivinä. Mukava yhteensattuma, odotan mielenkiinnolla suomalaisblogien arvioita! /Mari

      Poista
  4. Luin kirjan ennakkokappaleen vuoden alussa suomeksi ja olen edelleen aivan mykistynyt sen syvyydestä, rauhasta ja kerronnallisesta upeudesta. Yksi hienoimmista kirjoista ikinä.

    VastaaPoista
  5. Kirjassa oli todella onnistuttu saavuttamaan sellainen taso, joka monissa vastaavan tyyppisissä kirjoissa jää kokematta. Syvyys ja rauha, hyvin sanottu! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…