Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa (2000)


- Minä en saa mistään niin suurta tyydytystä kuin sinun kanssasi olemisesta, vakuutin.

- Niin, miksei kukaan tajua että rakkaus voi olla työ! Lasse huudahti.

Anna ja Lasse - siinäpä totisesti yksi omituisimmista pariskunnista jotka olen romaanimaailmassa tavannut pitkään aikaan! Edelleenkin mietin mitä Pirjo Hassinen oikeasti haluaa sanoa tällä tarinalla. Kertoja-Anna on määrätietoinen nuori nainen joka päättää tehdä rakkaastaan tähden. Rakas-Lasse on oikean ulkonäön ja riittävän lahjakkuuden omaava näyttelijä joka seuraa Annan viitoittamaa tietä vastaan hangoittelematta. Mutta mistä tässä suhteessa on kysymys? Rakkaudesta? Vallanhimosta? Vai kenties jostain ihan muusta...

Kirjan takakannessa mainostetaan tämän olevan "romaani rakkaudesta, rajattomasta kunnianhimosta ja ihmisen suojattomuudesta". Njaaa....Mielestäni tämä on ennen kaikkea kirja Annasta, joka suuntaa kaiken tarmonsa miehensä Lassen näyttelijäuran rakentamiseen. Lisäksi hän opiskelee taloustieteitä mutta hylkää lupaavan yliopistouran ja ryhtyy sen sijaan, lyhyen pankin sijoitusneuvojan pestin jälkeen, konsultoimaan teattereita varainhankinnassa. Annaa kiehtoo teatterin maailma mutta hän ei itse ole kiinnostunut sen kummemmin näyttelijän kuin ohjaajankaan työstä. Anna on ennen kaikkea "tähdentekijä", joka ohjaa miehensä Lassen uraa kuin nukentekijä sätkynukkeaan. 

Mutta mikä motivoi Annaa? Julkisuudesta hän ei tunnu välittävän ja rahakin on vain välttämätön paha. Seksi tuntuu olevan Annalle lähinnä keino kommunikoida Lassen kanssa ja vaikka hän puhuu paljon seksistä siitä puuttuu intohimo. Kunnianhimo? Mutta miksi Anna ei halua tuoda itseään enemmän esille jotta saisi kunniaa? Anna jääkin todelliseksi mysteerioksi. Toisaalta kirja lienee myös tietyllä tavalla aikansa tuote ilmestyessään 90-luvun juppikauden ja Turkan teatterikoulukauden jälkimainingeissa. Kirjaa lukiessa yritän saada otetta tuosta ajasta - onko kirjan Anna vain yksittäinen tapaus vai edustaako hän jotain yleisempää ajanhenkeä tuolta vuosikymmeneltä? 

Anna on julman rehellinen luonnetutkielma naisesta, jota kuvaavat perinteisesti miehiin liitetyt piirteet vaikkakaan hän ei itse selvästikään viihdy siinä roolissa. Annan ja Lassen häissä morsian on pukeutunut mustaan ja sulhanen valkoiseen, Anna antaa ymmärtää sen tapahtuneen yhteisestä päätöksestä vaikkakin hän heti moittii mielessään Lassea siitä, että tämä oli riistänyt Annalta "oikeuden käyttää valkoista hääpukua". 

Eräs kirjan kulminaatiokohdista on kohta, jossa Anna lyö ja potkii Lassea tai "näyttelijää" kuten Anna siinä tilanteessa kutsuu miestään. Kohtauksen jälkeen Anna tarkastelee itseään peilistä ja tuntee kuinka hän fyysisestikin muuttuu miehisemmäksi. "Vähä vähältä sen huomaisivat muutkin, niin että joskus, minulta piilossa ja yhdentekevästi, joku vastaantulija pitäisi minua hetken ajan miehenä." Hassinen leikittelee limittäin asettuvilla miehen ja naisen rooleilla eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun Hassisen romaanissa vahva naishahmo saattaa sekä kirjan miehet että lukijan hämmennyksen valtaan.

Lopuksi täytyy puhua vielä tuosta kirjan nimestä... "Mansikoita marraskuussa" vie ensin ajatukset johonkin heppoisempaan genreen vaikkakin kirjan painavuus selviää jo ensisivuilla. Ensilukemalla kirjan nimi on helppo kuitata Annan kesätyöllä, jossa hän lajittelee tehtaassa jäisiä mansikoita ja lisäksi marraskuiset mansikat mainitaan jälkiruokana kun Annan varakkaat appivanhemmat tarjoavat Annan valmistumisen kunniaksi illallisen. Mutta miksi ihmeessä tämä nimi? 

Nykyäänhän espanjalaismansikoita voi ostaa ympäri vuoden mutta kirjan ilmestymisvuonna mansikat marraskuussa olivat jotain todella harvinaista, luksustakin. Mitä Hassinen haluaa tällä sanoa? Rakkaus Lassea kohtaan ei ollut aitoa vaan keinotekoisesti tuotettu tunne, kuten marraskuiset tuoreet mansikat? Isoja ja kauniin punaisia mutta sisältä mauttomia...

Kuten aiemminkin Hassista lukiessa jäin viimeisen sivun luettuani sanattomana miettimään mitä olinkaan juuri lukenut. Hassinen ei tarjoa yksinkertaisia loppuratkaisuja vaan kirjan henkilöt jäävät usein jatkamaan tarinaansa lukijan mielessä. Hassinen on mestarikertoja ja taitava juonenkutoja mutta helposti sulavaa lukemista kaipaavat älkööt vaivautuko!

**

Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
Otava 2000
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 38. Kirjassa mennään naimisiin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…