Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa (2000)


- Minä en saa mistään niin suurta tyydytystä kuin sinun kanssasi olemisesta, vakuutin.
- Niin, miksei kukaan tajua että rakkaus voi olla työ! Lasse huudahti.

 Anna ja Lasse - siinäpä totisesti yksi omituisimmista pariskunnista jotka olen romaanimaailmassa tavannut pitkään aikaan! Edelleenkin mietin mitä Pirjo Hassinen oikeasti haluaa sanoa tällä tarinalla. Kertoja-Anna on määrätietoinen nuori nainen joka päättää tehdä rakkaastaan tähden. Rakas-Lasse on oikean ulkonäön ja riittävän lahjakkuuden omaava näyttelijä joka seuraa Annan viitoittamaa tietä vastaan hangoittelematta. Mutta mistä tässä suhteessa on kysymys? Rakkaudesta? Vallanhimosta? Vai kenties jostain ihan muusta...

 Kirjan takakannessa mainostetaan tämän olevan "romaani rakkaudesta, rajattomasta kunnianhimosta ja ihmisen suojattomuudesta". Njaaa....Mielestäni tämä on ennen kaikkea kirja Annasta, joka suuntaa kaiken tarmonsa miehensä Lassen näyttelijäuran rakentamiseen. Lisäksi hän opiskelee taloustieteitä mutta hylkää lupaavan yliopistouran ja ryhtyy sen sijaan, lyhyen pankin sijoitusneuvojan pestin jälkeen, konsultoimaan teattereita varainhankinnassa. Annaa kiehtoo teatterin maailma mutta hän ei itse ole kiinnostunut sen kummemmin näyttelijän kuin ohjaajankaan työstä. Anna on ennen kaikkea "tähdentekijä", joka ohjaa miehensä Lassen uraa kuin nukentekijä sätkynukkeaan. 

 Mutta mikä motivoi Annaa? Julkisuudesta hän ei tunnu välittävän ja rahakin on vain välttämätön paha. Seksi tuntuu olevan Annalle lähinnä keino kommunikoida Lassen kanssa ja vaikka hän puhuu paljon seksistä siitä puuttuu intohimo. Kunnianhimo? Mutta miksi Anna ei halua tuoda itseään enemmän esille jotta saisi kunniaa? Anna jääkin todelliseksi mysteerioksi. Toisaalta kirja lienee myös tietyllä tavalla aikansa tuote ilmestyessään 90-luvun juppikauden ja Turkan teatterikoulukauden jälkimainingeissa. Kirjaa lukiessa yritän saada otetta tuosta ajasta - onko kirjan Anna vain yksittäinen tapaus vai edustaako hän jotain yleisempää ajanhenkeä tuolta vuosikymmeneltä? 

 Anna on julman rehellinen luonnetutkielma naisesta, jota kuvaavat perinteisesti miehiin liitetyt piirteet vaikkakaan hän ei itse selvästikään viihdy siinä roolissa. Annan ja Lassen häissä morsian on pukeutunut mustaan ja sulhanen valkoiseen, Anna antaa ymmärtää sen tapahtuneen yhteisestä päätöksestä vaikkakin hän heti moittii mielessään Lassea siitä, että tämä oli riistänyt Annalta "oikeuden käyttää valkoista hääpukua". 

 Eräs kirjan kulminaatiokohdista on kohta, jossa Anna lyö ja potkii Lassea tai "näyttelijää" kuten Anna siinä tilanteessa kutsuu miestään. Kohtauksen jälkeen Anna tarkastelee itseään peilistä ja tuntee kuinka hän fyysisestikin muuttuu miehisemmäksi. "Vähä vähältä sen huomaisivat muutkin, niin että joskus, minulta piilossa ja yhdentekevästi, joku vastaantulija pitäisi minua hetken ajan miehenä." Hassinen leikittelee limittäin asettuvilla miehen ja naisen rooleilla eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun Hassisen romaanissa vahva naishahmo saattaa sekä kirjan miehet että lukijan hämmennyksen valtaan.

Lopuksi täytyy puhua vielä tuosta kirjan nimestä... "Mansikoita marraskuussa" vie ensin ajatukset johonkin heppoisempaan genreen vaikkakin kirjan painavuus selviää jo ensisivuilla. Ensilukemalla kirjan nimi on helppo kuitata Annan kesätyöllä, jossa hän lajittelee tehtaassa jäisiä mansikoita ja lisäksi marraskuiset mansikat mainitaan jälkiruokana kun Annan varakkaat appivanhemmat tarjoavat Annan valmistumisen kunniaksi illallisen. Mutta miksi ihmeessä tämä nimi? 

 Nykyäänhän espanjalaismansikoita voi ostaa ympäri vuoden mutta kirjan ilmestymisvuonna mansikat marraskuussa olivat jotain todella harvinaista, luksustakin. Mitä Hassinen haluaa tällä sanoa? Rakkaus Lassea kohtaan ei ollut aitoa vaan keinotekoisesti tuotettu tunne, kuten marraskuiset tuoreet mansikat? Isoja ja kauniin punaisia mutta sisältä mauttomia...

 Kuten aiemminkin Hassista lukiessa jäin viimeisen sivun luettuani sanattomana miettimään mitä olinkaan juuri lukenut. Hassinen ei tarjoa yksinkertaisia loppuratkaisuja vaan kirjan henkilöt jäävät usein jatkamaan tarinaansa lukijan mielessä. Hassinen on mestarikertoja ja taitava juonenkutoja mutta helposti sulavaa lukemista kaipaavat älkööt vaivautuko!

 **
Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
Otava 2000
Kirjastokappale

 Helmet-lukuhaaste: 38. Kirjassa mennään naimisiin
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...
10 kommenttia
Lue lisää

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...
12 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää