Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa (2000)


- Minä en saa mistään niin suurta tyydytystä kuin sinun kanssasi olemisesta, vakuutin.

- Niin, miksei kukaan tajua että rakkaus voi olla työ! Lasse huudahti.

Anna ja Lasse - siinäpä totisesti yksi omituisimmista pariskunnista jotka olen romaanimaailmassa tavannut pitkään aikaan! Edelleenkin mietin mitä Pirjo Hassinen oikeasti haluaa sanoa tällä tarinalla. Kertoja-Anna on määrätietoinen nuori nainen joka päättää tehdä rakkaastaan tähden. Rakas-Lasse on oikean ulkonäön ja riittävän lahjakkuuden omaava näyttelijä joka seuraa Annan viitoittamaa tietä vastaan hangoittelematta. Mutta mistä tässä suhteessa on kysymys? Rakkaudesta? Vallanhimosta? Vai kenties jostain ihan muusta...

Kirjan takakannessa mainostetaan tämän olevan "romaani rakkaudesta, rajattomasta kunnianhimosta ja ihmisen suojattomuudesta". Njaaa....Mielestäni tämä on ennen kaikkea kirja Annasta, joka suuntaa kaiken tarmonsa miehensä Lassen näyttelijäuran rakentamiseen. Lisäksi hän opiskelee taloustieteitä mutta hylkää lupaavan yliopistouran ja ryhtyy sen sijaan, lyhyen pankin sijoitusneuvojan pestin jälkeen, konsultoimaan teattereita varainhankinnassa. Annaa kiehtoo teatterin maailma mutta hän ei itse ole kiinnostunut sen kummemmin näyttelijän kuin ohjaajankaan työstä. Anna on ennen kaikkea "tähdentekijä", joka ohjaa miehensä Lassen uraa kuin nukentekijä sätkynukkeaan. 

Mutta mikä motivoi Annaa? Julkisuudesta hän ei tunnu välittävän ja rahakin on vain välttämätön paha. Seksi tuntuu olevan Annalle lähinnä keino kommunikoida Lassen kanssa ja vaikka hän puhuu paljon seksistä siitä puuttuu intohimo. Kunnianhimo? Mutta miksi Anna ei halua tuoda itseään enemmän esille jotta saisi kunniaa? Anna jääkin todelliseksi mysteerioksi. Toisaalta kirja lienee myös tietyllä tavalla aikansa tuote ilmestyessään 90-luvun juppikauden ja Turkan teatterikoulukauden jälkimainingeissa. Kirjaa lukiessa yritän saada otetta tuosta ajasta - onko kirjan Anna vain yksittäinen tapaus vai edustaako hän jotain yleisempää ajanhenkeä tuolta vuosikymmeneltä? 

Anna on julman rehellinen luonnetutkielma naisesta, jota kuvaavat perinteisesti miehiin liitetyt piirteet vaikkakaan hän ei itse selvästikään viihdy siinä roolissa. Annan ja Lassen häissä morsian on pukeutunut mustaan ja sulhanen valkoiseen, Anna antaa ymmärtää sen tapahtuneen yhteisestä päätöksestä vaikkakin hän heti moittii mielessään Lassea siitä, että tämä oli riistänyt Annalta "oikeuden käyttää valkoista hääpukua". 

Eräs kirjan kulminaatiokohdista on kohta, jossa Anna lyö ja potkii Lassea tai "näyttelijää" kuten Anna siinä tilanteessa kutsuu miestään. Kohtauksen jälkeen Anna tarkastelee itseään peilistä ja tuntee kuinka hän fyysisestikin muuttuu miehisemmäksi. "Vähä vähältä sen huomaisivat muutkin, niin että joskus, minulta piilossa ja yhdentekevästi, joku vastaantulija pitäisi minua hetken ajan miehenä." Hassinen leikittelee limittäin asettuvilla miehen ja naisen rooleilla eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun Hassisen romaanissa vahva naishahmo saattaa sekä kirjan miehet että lukijan hämmennyksen valtaan.

Lopuksi täytyy puhua vielä tuosta kirjan nimestä... "Mansikoita marraskuussa" vie ensin ajatukset johonkin heppoisempaan genreen vaikkakin kirjan painavuus selviää jo ensisivuilla. Ensilukemalla kirjan nimi on helppo kuitata Annan kesätyöllä, jossa hän lajittelee tehtaassa jäisiä mansikoita ja lisäksi marraskuiset mansikat mainitaan jälkiruokana kun Annan varakkaat appivanhemmat tarjoavat Annan valmistumisen kunniaksi illallisen. Mutta miksi ihmeessä tämä nimi? 

Nykyäänhän espanjalaismansikoita voi ostaa ympäri vuoden mutta kirjan ilmestymisvuonna mansikat marraskuussa olivat jotain todella harvinaista, luksustakin. Mitä Hassinen haluaa tällä sanoa? Rakkaus Lassea kohtaan ei ollut aitoa vaan keinotekoisesti tuotettu tunne, kuten marraskuiset tuoreet mansikat? Isoja ja kauniin punaisia mutta sisältä mauttomia...

Kuten aiemminkin Hassista lukiessa jäin viimeisen sivun luettuani sanattomana miettimään mitä olinkaan juuri lukenut. Hassinen ei tarjoa yksinkertaisia loppuratkaisuja vaan kirjan henkilöt jäävät usein jatkamaan tarinaansa lukijan mielessä. Hassinen on mestarikertoja ja taitava juonenkutoja mutta helposti sulavaa lukemista kaipaavat älkööt vaivautuko!

**

Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
Otava 2000
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 38. Kirjassa mennään naimisiin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...