Siirry pääsisältöön

Kaija Juurikkala: Äitikirja (2014)



Uusi vuosi alkaa lomalla Helsingissä,  vanhassa kotikaupungissani (tai ehkä siinä ainoassa oikeassa). Fiilistelen vuokraamassani asunnossa, raahaan perhettä perässäni ratikalla pitkin kaupunkia. Näytän leikkikentän Käpylässä, jossa vietimme mamman eli isänäidin luona paljon aikaa lapsena siskoni kanssa. Näytän ikkunan Mäkelänkadulla, jonka takana on se ensimmäinen alivuokralaisasuntoni jonne muutin 18-vuotiaana. Perhe osoittaa vaihtelevaa kiinnostusta.

Suomen lomiin kuuluu myös Suomi-tavaroiden hankinta kotona odottavaa koti-ikävää lievittämään. Yksi varmoista lohduttajista on suomenkielinen kirjallisuus. Tänään tarttuikin mukaani jo monta kirjaa kun poikkesin erään kirjakaupan alennusmyynnissä.

Kaija Juurikkalan kirja osui silmään sillä olen lukenut Juurikkalan elämästä ja tiedän hänen elämänvaiheistaan jonkin verran. Äitikirja on Juurikkalan avosydäminen kuvaus omasta äidiksi tulemisen taipaleestaan. Kirja on paikoin hämmentävän avoin mutta samalla myös häkellyttävä Juurikkalan luonnollisessa suhtautumisessa elämän vastoinkäymisiin kuten myös sen suomiin lahjoihin. Vai mitä sanotte siitä, että kun Juurikkala tuntee olevansa valmis yksinhuoltajakauden jälkeen  uuteen suhteeseen hän yksinkertaisesti tekee päätöksen: " Tule elämäni mies. Ota minut. Minä sitoudun enkä enää pakene." Ja tietysti se oikea mies tulee!

Juuri tämä elämän tosiasoiden hyväksyminen menettämättä kuitenkaan omaa tahdonvoimaansa on se piirre, jota Juurikkalassa ihailen. Sen vuoksi tämä kirja olkoon myös Helmet-lukuhaasteen kirja nro. 29 "Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia". Haluan oppia luottamaan elämään!

Me ihmiset huolehdimme monista käytännön seikoista emmekä jaksa luottaa elämän kantavaan voimaan. Asioilla on kuitenkin sietämättömän vahva taipumus järjestyä, yllätyksineen.

Juurikkala on ammatiltaan elokuvaohjaaja mutta myös opettaja ja perhekodin äiti. Lisäksi tulevat ne kaikki muut 10 äitiroolia, jotka Juurikkala käy kirjassaan läpi. Kirjassa onkin paljon käytännönläheistä kasvatusfilosofiaa. Juurikkala vaalii kotiäitiyttä ja tuomitsee ADHD-lääkityksen, rajoittaa lapsen ruutuaikaa eikä ryhdy leikkiväksi vanhemmaksi vaan vakuuttaa, että aikuisen osa on katsoa vierestä lapsen leikkimistä. Juurikkala ei julista eikä saarnaa vaan neuvot tulevat selvästikin pitkän kokemuksen painovoimalla. Juuri se tekee tästä kirjasta aidon tuntuisen ja sympaattisen lukukokemuksen. Ihailuni Juurikkalaa kohtaa vain syvenee!

Pieni miinus satunnaisista kirjoitus- ja sanantaivutusvirheistä. Älkää hyvät kustantajat säästäkö oikolukijan palkkioista!

**

Kaija Juurikkala: Äitikirja
Like 2014
Kirjakaupan alennusmyynnistä



Kommentit

  1. Ihailen Kaija Juurikkalaa ja tämä kirja oli hieno, mutta eihän minun tarvitse kaikessa olla samaa mieltä, joten kannustan vanhempia leikkimään lasten kanssa ja olemaan muutenkin lasten kanssa esim. pelaamaan lautapelejä.

    Minuakin ovat alkaneet ärsyttämään nuo kirjoitusvirheet ja suoranaiset käännöskaktukset esim. eräässä kirjassa isä oli välillä isänisä ja äidinisä omalle lapselle. Kirjoja on käännetty jollakin käännösohjelmalla, grrr.

    VastaaPoista
  2. Elämänviisautta ilman saarnaamisen makua on aina mielenkiintoista lukea vaikka ei ihan joka asiasta olisikaan samaa mieltä! /Mari

    VastaaPoista
  3. Pidän tästä kirjasta ja olen paljolti samaa mieltä Juurikkalan kanssa. Kirjailijan ote on rehellinen ja rauhallinen, omat virheet tunnistava ja optimistinen.

    Kuvassasi on upea printtikangas. Onko se Marimekon vai Finlaysonin?

    VastaaPoista
  4. Pidin juuri tuosta rauhallisesta tyylistä, ei tippaakaan saarnaamisen makua.

    Kangas on Marimekon "Puutarhurin parhaat" 😊

    VastaaPoista
  5. Ihmeen paljon näkee muuten kirjoissa kirjoitusvirheitä, olen usein ihmetellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustantamot eivät taida ymmärtää, että se pieni summa joka säästyy oikoluennasta kostautuu sitten lukijoiden ärtymyksenä 😠

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…