Siirry pääsisältöön

Kaija Juurikkala: Äitikirja (2014)



Uusi vuosi alkaa lomalla Helsingissä,  vanhassa kotikaupungissani (tai ehkä siinä ainoassa oikeassa). Fiilistelen vuokraamassani asunnossa, raahaan perhettä perässäni ratikalla pitkin kaupunkia. Näytän leikkikentän Käpylässä, jossa vietimme mamman eli isänäidin luona paljon aikaa lapsena siskoni kanssa. Näytän ikkunan Mäkelänkadulla, jonka takana on se ensimmäinen alivuokralaisasuntoni jonne muutin 18-vuotiaana. Perhe osoittaa vaihtelevaa kiinnostusta.

Suomen lomiin kuuluu myös Suomi-tavaroiden hankinta kotona odottavaa koti-ikävää lievittämään. Yksi varmoista lohduttajista on suomenkielinen kirjallisuus. Tänään tarttuikin mukaani jo monta kirjaa kun poikkesin erään kirjakaupan alennusmyynnissä.

Kaija Juurikkalan kirja osui silmään sillä olen lukenut Juurikkalan elämästä ja tiedän hänen elämänvaiheistaan jonkin verran. Äitikirja on Juurikkalan avosydäminen kuvaus omasta äidiksi tulemisen taipaleestaan. Kirja on paikoin hämmentävän avoin mutta samalla myös häkellyttävä Juurikkalan luonnollisessa suhtautumisessa elämän vastoinkäymisiin kuten myös sen suomiin lahjoihin. Vai mitä sanotte siitä, että kun Juurikkala tuntee olevansa valmis yksinhuoltajakauden jälkeen  uuteen suhteeseen hän yksinkertaisesti tekee päätöksen: " Tule elämäni mies. Ota minut. Minä sitoudun enkä enää pakene." Ja tietysti se oikea mies tulee!

Juuri tämä elämän tosiasoiden hyväksyminen menettämättä kuitenkaan omaa tahdonvoimaansa on se piirre, jota Juurikkalassa ihailen. Sen vuoksi tämä kirja olkoon myös Helmet-lukuhaasteen kirja nro. 29 "Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia". Haluan oppia luottamaan elämään!

Me ihmiset huolehdimme monista käytännön seikoista emmekä jaksa luottaa elämän kantavaan voimaan. Asioilla on kuitenkin sietämättömän vahva taipumus järjestyä, yllätyksineen.

Juurikkala on ammatiltaan elokuvaohjaaja mutta myös opettaja ja perhekodin äiti. Lisäksi tulevat ne kaikki muut 10 äitiroolia, jotka Juurikkala käy kirjassaan läpi. Kirjassa onkin paljon käytännönläheistä kasvatusfilosofiaa. Juurikkala vaalii kotiäitiyttä ja tuomitsee ADHD-lääkityksen, rajoittaa lapsen ruutuaikaa eikä ryhdy leikkiväksi vanhemmaksi vaan vakuuttaa, että aikuisen osa on katsoa vierestä lapsen leikkimistä. Juurikkala ei julista eikä saarnaa vaan neuvot tulevat selvästikin pitkän kokemuksen painovoimalla. Juuri se tekee tästä kirjasta aidon tuntuisen ja sympaattisen lukukokemuksen. Ihailuni Juurikkalaa kohtaa vain syvenee!

Pieni miinus satunnaisista kirjoitus- ja sanantaivutusvirheistä. Älkää hyvät kustantajat säästäkö oikolukijan palkkioista!

**

Kaija Juurikkala: Äitikirja
Like 2014
Kirjakaupan alennusmyynnistä



Kommentit

  1. Ihailen Kaija Juurikkalaa ja tämä kirja oli hieno, mutta eihän minun tarvitse kaikessa olla samaa mieltä, joten kannustan vanhempia leikkimään lasten kanssa ja olemaan muutenkin lasten kanssa esim. pelaamaan lautapelejä.

    Minuakin ovat alkaneet ärsyttämään nuo kirjoitusvirheet ja suoranaiset käännöskaktukset esim. eräässä kirjassa isä oli välillä isänisä ja äidinisä omalle lapselle. Kirjoja on käännetty jollakin käännösohjelmalla, grrr.

    VastaaPoista
  2. Elämänviisautta ilman saarnaamisen makua on aina mielenkiintoista lukea vaikka ei ihan joka asiasta olisikaan samaa mieltä! /Mari

    VastaaPoista
  3. Pidän tästä kirjasta ja olen paljolti samaa mieltä Juurikkalan kanssa. Kirjailijan ote on rehellinen ja rauhallinen, omat virheet tunnistava ja optimistinen.

    Kuvassasi on upea printtikangas. Onko se Marimekon vai Finlaysonin?

    VastaaPoista
  4. Pidin juuri tuosta rauhallisesta tyylistä, ei tippaakaan saarnaamisen makua.

    Kangas on Marimekon "Puutarhurin parhaat" 😊

    VastaaPoista
  5. Ihmeen paljon näkee muuten kirjoissa kirjoitusvirheitä, olen usein ihmetellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustantamot eivät taida ymmärtää, että se pieni summa joka säästyy oikoluennasta kostautuu sitten lukijoiden ärtymyksenä 😠

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona tuli näköetäisyydelle

Tänä viikonloppuna korona tuli sitten näköetäisyydelle. Työtoverini K., joka jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, menehtyi lauantaina koronavirukseen. Me etätyöläiset yritämme koota itsemme kukin oman keittiönpöytämme ääressä mutta juuri tänä aamuna olisi ollut suuri tarve nähdä työkaverit siellä tutun kahviautomaatin luona.

Samalla muuten kun kirjoitan tätä kuulen Ruotsin radion uutisista, että ainakin yksi lääke Covid-19-virusta vastaan on jo hyvässä vaiheessa ja lupaavia tuloksia on saatu. Lääke voisi olla jo käytössä muutaman kuukauden kuluessa, joten yritetäänpä pysyä tolpillamme siihen asti!

Ja uutta lääkettä odotellessa mikä olisikaan mukavampaa ajanvietettä kuin lukeminen. Sain nyt viikonloppuna vihdoin koottua ajatuksiani sen verran, että lukeminenkin onnistui. Ja koska kirjastot ovat edelleen auki täällä Ruotsissa niin kirjapula tuskin pääsee yllättämään. Ongelma, vaikkakin miellyttävä sellainen, on lähinnä se, että nyt on taas ilmestynyt iso kasa mielenkiintoisia kirjoja. Lu…

Ilkka Remes: Ruttokellot (2000)

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani!

Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo.

Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana.

Olen suoraan sanoen ällistynyt, että S…

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä!

Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän!

Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin...

Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, ajatonta ja s…

Ikävä äitiä

Kuolema ei kysele aikaa tai paikkaa kun päättää soittaa. Se soittaa aamuviideltä ja ilmoittaa, että F. on kuollut auto-onnettomuudessa. Tai istuessani junassa matkalla kotiin mukavan viikonloppureissun päätteeksi se lähettää tekstiviestin - M. on saanut aivoverenvuodon ja puolen vuoden kuluttua M. olisi poissa kokonaan. Tai helteisenä kesäpäivänä lomalla Berliinissä, seisoessani vilkkaassa kadunkulmauksessa, Kuolema soittaa ja ilmoittaa, että E. on kuollut sydänkohtaukseen.

Äitini kohdalla Kuolema kenties ajatteli, että annetaan nyt hiukan armonaikaa. Niinpä se soitti eräänä aurinkoisena kevätpäivänä klo 10 aamulla ja ilmoitti, että kohta hän tulee mutta muutaman tunnin saatte armonaikaa. Että ehdit sieltä ulkomailta äitisi kuolinvuoteelle. Ja niin ehdinkin, sain jätettyä jäähyväiset, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Useimmat kai miettivät, mistä kuollut muistetaan tai miten kuollut meissä elää?
Minun päässäni kysymykset ovat tällaisia: Missä muodossa äitiä pitäisi ajatella? Eihän äiti vo…

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa.

Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi.

Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia. Taka…