Siirry pääsisältöön

Kaija Juurikkala: Äitikirja (2014)



Uusi vuosi alkaa lomalla Helsingissä,  vanhassa kotikaupungissani (tai ehkä siinä ainoassa oikeassa). Fiilistelen vuokraamassani asunnossa, raahaan perhettä perässäni ratikalla pitkin kaupunkia. Näytän leikkikentän Käpylässä, jossa vietimme mamman eli isänäidin luona paljon aikaa lapsena siskoni kanssa. Näytän ikkunan Mäkelänkadulla, jonka takana on se ensimmäinen alivuokralaisasuntoni jonne muutin 18-vuotiaana. Perhe osoittaa vaihtelevaa kiinnostusta.

Suomen lomiin kuuluu myös Suomi-tavaroiden hankinta kotona odottavaa koti-ikävää lievittämään. Yksi varmoista lohduttajista on suomenkielinen kirjallisuus. Tänään tarttuikin mukaani jo monta kirjaa kun poikkesin erään kirjakaupan alennusmyynnissä.

Kaija Juurikkalan kirja osui silmään sillä olen lukenut Juurikkalan elämästä ja tiedän hänen elämänvaiheistaan jonkin verran. Äitikirja on Juurikkalan avosydäminen kuvaus omasta äidiksi tulemisen taipaleestaan. Kirja on paikoin hämmentävän avoin mutta samalla myös häkellyttävä Juurikkalan luonnollisessa suhtautumisessa elämän vastoinkäymisiin kuten myös sen suomiin lahjoihin. Vai mitä sanotte siitä, että kun Juurikkala tuntee olevansa valmis yksinhuoltajakauden jälkeen  uuteen suhteeseen hän yksinkertaisesti tekee päätöksen: " Tule elämäni mies. Ota minut. Minä sitoudun enkä enää pakene." Ja tietysti se oikea mies tulee!

Juuri tämä elämän tosiasoiden hyväksyminen menettämättä kuitenkaan omaa tahdonvoimaansa on se piirre, jota Juurikkalassa ihailen. Sen vuoksi tämä kirja olkoon myös Helmet-lukuhaasteen kirja nro. 29 "Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia". Haluan oppia luottamaan elämään!

Me ihmiset huolehdimme monista käytännön seikoista emmekä jaksa luottaa elämän kantavaan voimaan. Asioilla on kuitenkin sietämättömän vahva taipumus järjestyä, yllätyksineen.

Juurikkala on ammatiltaan elokuvaohjaaja mutta myös opettaja ja perhekodin äiti. Lisäksi tulevat ne kaikki muut 10 äitiroolia, jotka Juurikkala käy kirjassaan läpi. Kirjassa onkin paljon käytännönläheistä kasvatusfilosofiaa. Juurikkala vaalii kotiäitiyttä ja tuomitsee ADHD-lääkityksen, rajoittaa lapsen ruutuaikaa eikä ryhdy leikkiväksi vanhemmaksi vaan vakuuttaa, että aikuisen osa on katsoa vierestä lapsen leikkimistä. Juurikkala ei julista eikä saarnaa vaan neuvot tulevat selvästikin pitkän kokemuksen painovoimalla. Juuri se tekee tästä kirjasta aidon tuntuisen ja sympaattisen lukukokemuksen. Ihailuni Juurikkalaa kohtaa vain syvenee!

Pieni miinus satunnaisista kirjoitus- ja sanantaivutusvirheistä. Älkää hyvät kustantajat säästäkö oikolukijan palkkioista!

**

Kaija Juurikkala: Äitikirja
Like 2014
Kirjakaupan alennusmyynnistä



Kommentit

  1. Ihailen Kaija Juurikkalaa ja tämä kirja oli hieno, mutta eihän minun tarvitse kaikessa olla samaa mieltä, joten kannustan vanhempia leikkimään lasten kanssa ja olemaan muutenkin lasten kanssa esim. pelaamaan lautapelejä.

    Minuakin ovat alkaneet ärsyttämään nuo kirjoitusvirheet ja suoranaiset käännöskaktukset esim. eräässä kirjassa isä oli välillä isänisä ja äidinisä omalle lapselle. Kirjoja on käännetty jollakin käännösohjelmalla, grrr.

    VastaaPoista
  2. Elämänviisautta ilman saarnaamisen makua on aina mielenkiintoista lukea vaikka ei ihan joka asiasta olisikaan samaa mieltä! /Mari

    VastaaPoista
  3. Pidän tästä kirjasta ja olen paljolti samaa mieltä Juurikkalan kanssa. Kirjailijan ote on rehellinen ja rauhallinen, omat virheet tunnistava ja optimistinen.

    Kuvassasi on upea printtikangas. Onko se Marimekon vai Finlaysonin?

    VastaaPoista
  4. Pidin juuri tuosta rauhallisesta tyylistä, ei tippaakaan saarnaamisen makua.

    Kangas on Marimekon "Puutarhurin parhaat" 😊

    VastaaPoista
  5. Ihmeen paljon näkee muuten kirjoissa kirjoitusvirheitä, olen usein ihmetellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustantamot eivät taida ymmärtää, että se pieni summa joka säästyy oikoluennasta kostautuu sitten lukijoiden ärtymyksenä 😠

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...