Naistenviikon jälkeen vastapainoksi miesten jorinoita! Kesäkirjakassiin tarttui kirjastosta mukaan kaksi miesten kirjoittamaa päiväkirjaa. Jörn Donnerin Pikku Mammutti, koska olin halunnut lukea sen "ison" mammutin mutta kirjan massiivinen koko kauhistutti. Ja Aulis Sallinen koska työni puolesta klassinen musiikki kiinnostaa aina. Molemmat miehet ovat syntyneet 30-luvulla ja osittain päiväkirjojen sivuilla esiintyy myös samoja nimiä.
Aloitin Jörkasta, tosin alkusivujen jälkeen mietin mitä ihmettä olen mennytkään lainaamaan. "Miksi kirjoitan tätä höpönlöpöä?" ihmettelee Donnerkin. Niinpä! Mutta kun jatkan lukemista alan pikkuhiljaa päästä samalle aaltopituudelle. Lyhyet ja lakoniset merkinnät ovat meditatiivisia, usein hieman salaperäisiä jotka tuntuvat sisältävän enemmän kuin ulospäin näyttäisi. Mutta usein myös raadollisen seikkaperäisiä ("Pahoinvointia eilen, paskansin kolme krt.") Tämä on kuin miniatyyriversio knausgårdilaisesta tirkistelystä.
Saan istua Jörn Donnerin taskussa ja matkata mukana Eduskunnassa, Donnerin kolmen eri kodin välillä (jos laskin oikein), lääkärien vastaanotolla, saunassa, kauppahalleissa, Ruotsissa... Donner syö kalaa, useimmiten yksin, usein itsepyydystettyä, seuraa jalkapalloa, valittaa yksinäisyyttä, pelkää kuolemaa ja turhautuu poliitikon työhönsä. Tekstissä käsitellään myös Armi-elokuvan työvaiheita ja työn alla olevan Ruotsi-kirjan ei-edistymistä. Monin paikoin merkinnät ovat ärsyttävän lyhytsanaisia (tahtoo tietää lisää!) mikä osaltaan lisää vaikutelmaa, että luen jonkun yksityisiä päiväkirjamerkintöjä. Tirkistelyn sietämätön ihanuus tiivistyy eduskunnan saunan pukuhuoneessa jossa saamme tarkan selvityksen erään nimeltä mainitsemattoman kansanedustajan viiksienhoitorituaalista...
Vauhtiin päästyäni luen Pikku Mammutin melkein siltä istumalta. Donnerin lakoninen tyyli viihdyttää ja vähän jo inspiroidun itsekin, näinkin voi siis päiväkirjaa kirjoittaa. Toimii! Kirjan lopussa olen kuitenkin surullinen, tekisi mieli soittaa Donnerille ja tarjoutua päivällisseuraksi. Mieshän kärsii yksinäisyydestä!
Kaikki on merkityksetöntä, elämä mukaan lukien. Olen liiaksi pelkuri tappaakseni itseni, mutta jos olisi jokin helppo keino, käyttäisin sitä. / En usko että kenenkään tulee ,
minua ikävä. / Kyllä, ehkä taloudellisesti. Ei muussa mielessä.
Pois turha itsesääli Jörn, minun tuli jo nyt jorinoitasi ikävä ja ja se isompi Mammutti lähteekin seuraavaksi kirjastosta mukaani!
Jörn Donner: Pikku Mammutti. Puoliautenttisia päiväkirjamerkintöjä heinäkuusta 2013 helmikuuhun 2015.
Aulis Sallisen päiväkirjamerkinnät ovat 30 vuoden ajalta. Teksti on "kaunokirjallisempaa" kuin Donnerin lakoniset merkinnät mutta mukana on myös esimerkiksi työhön liittyviä lyhyitä muistiinpanoja ("--- eilen valmistui Shadows ja tänään vein sen kopioitavaksi. Minusta siitä tuli laatuunkäypä.") Sallinen on myös kalamiehiä ja Donnerin tavoin hän selvittää tarkkaan missä sääolosuhteissa verkot on laskettu ja ylös saamansa kalat. Ja välissä merkintä "Kirje Rostropovitshilta." tai kaunis huolehtiminen puolison jaksamisesta "Vieläkö sinä kestäisit yhden oopperan?".
Päiväkirjamerkintöjen lomassa on myös esseitä ja muita kirjoituksia. Yksi niistä muistelee Sallisen äitiä ja lapsuutta sota-ajan Karjalassa. Sieltä löydän muuten saman muiston jonka isäni (Sallista neljä vuotta vanhempana) kertoi meille lapsille, kuinka he kavereiden kanssa olivat pommikoneiden tullessa menneet makaamaan ojan pohjalle ja sieltä ihailleet tippuvia pommeja. Kirjansa lopussa Sallinen mainitsee, että nämä kaunokirjalliset tekstit ja päiväkirjan työstäminen ovat olleet yksi tapa toteuttaa luovuutta kun itse sävellystyö alkaa vääjäämättä hiipua. Tämä kirja julkaistiinkin Sallisen 80-päivän kynnyksellä.
Sallinen kirjoittaa säveltäjän työstä hyvin arkisesti, siihen sisältyy niin suhteet kustantajaan ja oopperajohtajiin kuin kriitikoihinkin. Taidekritiikki saa Salliselta tosin katkeraa ja kitkerää arvostelua: "Puhe siitä, että sanomalehtikritiikki on huomenna silakkakilon kääreenä on oikeaan osunut. Siinä sen ikuisuus."
Sallisen kirjasta käy hyvin ilmi millaista puurtamista säveltäjän työ on. Sallinen ihmettelee itsekin miten vuoden saldo on yleensä aina se tunti valmista sävellystä, oli se sitten oopperaa tai kamarimusiikkia. Turhauttavaakin se on toisinaan:
Mutta ei siinä muu auta; käsityö on puurrettava loppuun, kymmeniä tunteja istumista. Ja kun joskus tuntuu, että onpa työtä tehty, valmiina onkin vain puoli minuuttia musiikkia! Olisipa keksitty ajatuksensiirtolaite, joka kuvittelun viimalla, ripeästi piirtäisi paperille musiikin jaksot!
Myös säveltäjä- ja muusikkokollegat vilahtavat tekstissä tiuhaan. Sallisesta muodostuu kuva suomalaisen taidemusiikin grand old manina vaikka hän itsekin ihmettelee miten hän nyt muka on nestori, hän joka aina oli joka ryhmän nuorin. Sympaattinen ja avartava kirja kaikille musiikista ja sen tekemisestä kiinnostuneille!
Aulis Sallinen: Säveltäjä (2015)
Aloitin Jörkasta, tosin alkusivujen jälkeen mietin mitä ihmettä olen mennytkään lainaamaan. "Miksi kirjoitan tätä höpönlöpöä?" ihmettelee Donnerkin. Niinpä! Mutta kun jatkan lukemista alan pikkuhiljaa päästä samalle aaltopituudelle. Lyhyet ja lakoniset merkinnät ovat meditatiivisia, usein hieman salaperäisiä jotka tuntuvat sisältävän enemmän kuin ulospäin näyttäisi. Mutta usein myös raadollisen seikkaperäisiä ("Pahoinvointia eilen, paskansin kolme krt.") Tämä on kuin miniatyyriversio knausgårdilaisesta tirkistelystä.
Saan istua Jörn Donnerin taskussa ja matkata mukana Eduskunnassa, Donnerin kolmen eri kodin välillä (jos laskin oikein), lääkärien vastaanotolla, saunassa, kauppahalleissa, Ruotsissa... Donner syö kalaa, useimmiten yksin, usein itsepyydystettyä, seuraa jalkapalloa, valittaa yksinäisyyttä, pelkää kuolemaa ja turhautuu poliitikon työhönsä. Tekstissä käsitellään myös Armi-elokuvan työvaiheita ja työn alla olevan Ruotsi-kirjan ei-edistymistä. Monin paikoin merkinnät ovat ärsyttävän lyhytsanaisia (tahtoo tietää lisää!) mikä osaltaan lisää vaikutelmaa, että luen jonkun yksityisiä päiväkirjamerkintöjä. Tirkistelyn sietämätön ihanuus tiivistyy eduskunnan saunan pukuhuoneessa jossa saamme tarkan selvityksen erään nimeltä mainitsemattoman kansanedustajan viiksienhoitorituaalista...
Vauhtiin päästyäni luen Pikku Mammutin melkein siltä istumalta. Donnerin lakoninen tyyli viihdyttää ja vähän jo inspiroidun itsekin, näinkin voi siis päiväkirjaa kirjoittaa. Toimii! Kirjan lopussa olen kuitenkin surullinen, tekisi mieli soittaa Donnerille ja tarjoutua päivällisseuraksi. Mieshän kärsii yksinäisyydestä!
Kaikki on merkityksetöntä, elämä mukaan lukien. Olen liiaksi pelkuri tappaakseni itseni, mutta jos olisi jokin helppo keino, käyttäisin sitä. / En usko että kenenkään tulee ,
minua ikävä. / Kyllä, ehkä taloudellisesti. Ei muussa mielessä.
Pois turha itsesääli Jörn, minun tuli jo nyt jorinoitasi ikävä ja ja se isompi Mammutti lähteekin seuraavaksi kirjastosta mukaani!
Jörn Donner: Pikku Mammutti. Puoliautenttisia päiväkirjamerkintöjä heinäkuusta 2013 helmikuuhun 2015.
Aulis Sallisen päiväkirjamerkinnät ovat 30 vuoden ajalta. Teksti on "kaunokirjallisempaa" kuin Donnerin lakoniset merkinnät mutta mukana on myös esimerkiksi työhön liittyviä lyhyitä muistiinpanoja ("--- eilen valmistui Shadows ja tänään vein sen kopioitavaksi. Minusta siitä tuli laatuunkäypä.") Sallinen on myös kalamiehiä ja Donnerin tavoin hän selvittää tarkkaan missä sääolosuhteissa verkot on laskettu ja ylös saamansa kalat. Ja välissä merkintä "Kirje Rostropovitshilta." tai kaunis huolehtiminen puolison jaksamisesta "Vieläkö sinä kestäisit yhden oopperan?".
Päiväkirjamerkintöjen lomassa on myös esseitä ja muita kirjoituksia. Yksi niistä muistelee Sallisen äitiä ja lapsuutta sota-ajan Karjalassa. Sieltä löydän muuten saman muiston jonka isäni (Sallista neljä vuotta vanhempana) kertoi meille lapsille, kuinka he kavereiden kanssa olivat pommikoneiden tullessa menneet makaamaan ojan pohjalle ja sieltä ihailleet tippuvia pommeja. Kirjansa lopussa Sallinen mainitsee, että nämä kaunokirjalliset tekstit ja päiväkirjan työstäminen ovat olleet yksi tapa toteuttaa luovuutta kun itse sävellystyö alkaa vääjäämättä hiipua. Tämä kirja julkaistiinkin Sallisen 80-päivän kynnyksellä.
Sallinen kirjoittaa säveltäjän työstä hyvin arkisesti, siihen sisältyy niin suhteet kustantajaan ja oopperajohtajiin kuin kriitikoihinkin. Taidekritiikki saa Salliselta tosin katkeraa ja kitkerää arvostelua: "Puhe siitä, että sanomalehtikritiikki on huomenna silakkakilon kääreenä on oikeaan osunut. Siinä sen ikuisuus."
Sallisen kirjasta käy hyvin ilmi millaista puurtamista säveltäjän työ on. Sallinen ihmettelee itsekin miten vuoden saldo on yleensä aina se tunti valmista sävellystä, oli se sitten oopperaa tai kamarimusiikkia. Turhauttavaakin se on toisinaan:
Mutta ei siinä muu auta; käsityö on puurrettava loppuun, kymmeniä tunteja istumista. Ja kun joskus tuntuu, että onpa työtä tehty, valmiina onkin vain puoli minuuttia musiikkia! Olisipa keksitty ajatuksensiirtolaite, joka kuvittelun viimalla, ripeästi piirtäisi paperille musiikin jaksot!
Myös säveltäjä- ja muusikkokollegat vilahtavat tekstissä tiuhaan. Sallisesta muodostuu kuva suomalaisen taidemusiikin grand old manina vaikka hän itsekin ihmettelee miten hän nyt muka on nestori, hän joka aina oli joka ryhmän nuorin. Sympaattinen ja avartava kirja kaikille musiikista ja sen tekemisestä kiinnostuneille!
Aulis Sallinen: Säveltäjä (2015)
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!