Anu Kaipainen: Granaattiomena (2002)

Mennessäni ensimmäisen kerran kirjastoon äitini kuoleman jälkeen mietin kuumeisesti minkä kirjan lukisin, mistä saisin lohdutusta. Kirjastossa mieleeni nousi Anu Kaipaisen nimi. Äidillähän oli hyllyssä useampi Kaipaisen kirja, muistin sen lapsuudestani 70-luvulta. Menin kirjastomme pikkuruiselle suomenkieliselle osastolle ja löysin tasan yhden kirjan Kaipaiselta. Kun selailin kirjaa, osui silmiini koko ajan yksi ja sama sana: "Äiti". Selvä merkki!

Kaipaisen Granaattiomena on kirjailijan viimeisiä teoksia ja sitä voisi kuvata kirjailijan uran ja elämäntaipaleen pääteteokseksi. Pari vuotta ennen Kaipaisen kuolemaa ilmestyi viimeiseksi jäänyt "Vihreiksi poltetut puut" jossa Kaipainen kertoo lapsuudestaan ja näin jatkaa tätä elämäkerrallista kerrontaansa. Granaattiomenan alkusivulla Kaipainen tosin mainitsee, että kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat sepitteellisiä "paitsi osaa kirjoittajasta itsestään" mutta uskokoon ken tahtoo. Kirjan hahmoja ovat tutun tuntuiset naiskirjailija, tämän keski-iässä kuollut lääkärimies sekä kolme poikaa. Säveltäjäpoika on helppo tunnistaa myös julkisuudesta, vähemmän tunnettu on nuorimman pojan tarina.

Granaattiomena on kirja äidin ja lapsen suhteesta. Kirjailijaäiti kipuilee nuorimman poikansa kanssa joka puolestaan kipuilee homoutensa kanssa. Äiti haluaisi kolmekymppisen poikansa jo itsenäistyvän, vastahakoinen poika pistää vastaan mutta lähtee matkalle kun äiti sellaisen järjestää. Äiti saa nauttia kotinsa yksinäisyydestä ja ryhtyy muistelemaan avioliittoaan, perhe-elämää, kirjailijanuraansa ja farssiksi muodostunutta suhdettaan auervaaraksi paljastuneeseen mieheen.

Kirjassa on aineksia useaankiin romaaniin (mainitsinko jo sivujuonen kettutyttö Sirjasta?) ja koettelee lukijan kärsivällisyyttä polveilemalla moneen suuntaan. Kaipainen kirjoittaa kaunista kieltä ja pohdiskelee elämää monelta mielenkiintoiselta kantilta mutta kirjassa on yksinkertaisesti liikaa tavaraa!

Kirja päättyy päivämäärään 11.9.2001, "kaksi lentokonetta läpi tornien" mikä vie kirjailijan ajatukset lapsuuteen - "Viipuri palaa!" Kaipainen on Eeva Kilven tapaan pasifisti ja tuo vakaumuksensa selkeästi esille. Tähän teemaan liitän myös Sirjan osuuden kirjassa mikä mielestäni jää muuten hyvin irralliseksi ja osin turhaksikin. Tämän teoksen vahvin teema on juuri äidin ja pojan välinen suhde ja sitä olisi kannattanut syventää vielä tästäkin.

Kaikki oli, niin kuin tarkoitettu oli: he kaksi yhdessä. Kumpikin pitäisi toisesta huolta rakastaen toistaan, vaatimatta, vahtimatta, moralisoimatta, alistamatta, kunnioittaen. Heidän ihmissuhteensa kasvaisi vahvaksi kuin teräskanto. Toinen saattaisi toisen hautaan. Kumpi kumman, se oli tulevaisuuden asia.

Kaipainen oli tällä kirjallaan Finlandia-ehdokas mutta minuun tämä ei kolahtanut. Äitini kuolinpesästä löysin kuitenkin vielä yhden kaipaisen, vuonna 1975 ilmestyneen Naistentanssit ja sen aion vielä tässä kesän mittaan lukea. Kirjan sivumäärä lupailee huomattavasti tiivimpää kerrontaa mutta toivon Kaipaisen kauniin karjalaiskielen näkyvän myös tässä varhaisteoksessa. Siitä lisää myöhemmin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...