Siirry pääsisältöön

Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945

Ruotsissakin vietetään parhaillaan naistenviikkoa (fruntimmersvecka) joten tässä naistenviikkohaasteen loppusuoralle hieman ruotsalaisväriä!

Astrid Lingrenin arkisto avattiin muutama vuosi sitten tutkijoille ja nyt on aika sen verran kypsänyt, että olemme saaneet sekä laajan elämänkerran että tv-dokumentin Lindgrenin elämästä. Lisäksi Lindgrenin Dalagatanin koti Tukholmassa avattiin viime vuonna yleisölle, tosin kerrallaan sinne otetaan vain 15 henkeä ja näytöt lienevät loppuunmyytyjä hamaan tulevaisuuteen asti.

Mielenkiintoisin näistä arkiston aarteista lienee kuitenkin tämä nyt julkaistu Sotapäiväkirjat, jotka Lindgren kirjoitti nuorena äitinä ja siis ennen kuin yhtäkään Peppiä oli vielä julkaistu. (Peppi mainitaan toki päiväkirjassa ja sotavuosien loputtua Lindgreniä odottaakin aivan uusi ura...) Kuten ruotsalaiskirjailija Kerstin Ekman esipuheessaan toteaa, tämä on todella ainutlaatuinen dokumentti ja ajankuva.

Lindgren seurasi tarkasti sodan etenemistä eri rintamilla ja piti laajamittaista leikekirjaa jotka osittain ovat mukana myös tässä näköispainoksena. Hän kirjasi sekä maailmanpoliittisia tapahtumia että arkipäivän elämänmenoa sodan varjossa. Esipuheessa kerrotaan, että Lindgren saattoi viettää päiväkirjansa parissa jopa tunteja joka päivä. Lindgrenillä on siis täytynyt olla hyvin vahva visio siitä, että haluaa tallentaa ja pistää muistiin sota-ajan tapahtumat. Hän itse ei niitä kuitenkaan halunnut koskaan julkaista mutta säilytti ne visusti pyykkikorissa kotonaan Dalagatanilla, nähtävästi siis vain oman muistinsa tueksi. Päiväkirjassa sivutaan myös perhe- ja avioelämää sekä vihjataan vakavista avio-ongelmista mutta niistä ymmärtääkseen täytyy lukea itse elämänkerta.

Oman mausteensa päiväkirjamerkintöihin tuo se seikka, että Lindgren oli töissä osan sotaa kirjesensuurissa. Hän merkitsee myös muistiin otteita lukemistaan kirjeistä. Lindgren käsittelee myös juutalaisvainoja ja keskitysleirejä ja täten päiväkirjoista tulee tärkeä todiste Ruotsissa ajoittain käytyyn keskusteluun siitä missä vaiheessa juutalaisten kohtalo paljastui ulkomaailmalle. Kerstin Ekman toteaakin ironisesti, että "kahden lapsen äiti ja konttoristi pääsi asiasta selville lukemalla lehtiä ja kirjoja" joten miten muka asiasta eivät olisi tietäneet enemmän asioista perillä olleet (jotka siis jälkikäteen väittivät olleensa tietämättömiä).

Näin suomalaisesta näkökulmasta luettuna erityisen liikuttavaa on Lindgrenin huoli Suomen kohtalosta mikä ei uskoakseni ollut mitenkään poikkeuksellista Ruotsissa siihen aikaan. Toki asiaan vaikutti huoli naapurimaan ja samalla oman maan kohtalosta mutta kun vertaa Lindgrenin kirjoituksia Tanskan ja Norjan tilanteesta niin juuri Suomi saa Lindgreniltä erityisen paljon sympatiaa. Ja liikuttavaa on lukea miten ruotsalaiset keräävät avustuksia suomalaisille ja ovat varautuneet ottamaan vastaan jopa 800 000 suomalaispakolaista!

Astrid Lindgren on malliesimerkki mielestäni tyypillisestä ruotsalaisnaisesta - tiedostava, empaattinen, poliittisesti aktiivinen, jalat maassa mutta samalla idealistinen. Hän saa kunnian päättää oman osuuteni Tuijatan naistenviikkohaasteeseen ja edustaa näin toista kotimaatani.

Luin kirjan alkuperäiskielellä mutta hyvä uutinen vielä tähän loppuun: WSOY julkaisee kirjan suomennettuna tänä syksynä!

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen kirja, täytyy sanoa. Olisi mielenkiintoista nähdä aivan alkuperäiset päiväkirjat; luulin aluksi ettei suomenkielisessä laitoksessa julkaistu kaikkea tekstiä, kunnes tajusin, että Lindgrenillä oli 19 muistikirjaa takuulla täynnä lehtileikkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoinen! Ja avasi aivan uuden puolen Lindgrenistä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...