Mari Karlsson - Elämää kirjojen keskellä

  Yksi tämän kesän lomaprojekteistani oli siivota kirjahylly ja raivata sinne uutta tilaa. Aika moni kirja joutuikin siis kokemaan kohtalonhetkensä: saisiko jäädä köllöttelemään tuttuun ja turvalliseen kotihyllyyn vai joutuisiko lähtemään uusille teille.  Eräs näistä kirjoista oli italiansuomalaisen Eija Wagerin "Paluumuuttajan käsikirja", jonka olin ostanut jollakin Suomen-lomistani. Ennen lopullista ratkaisua kirja pääsi kuitenkin yllättäin uuslukuun, sillä muistini mukaan olin pitänyt kirjasta todella paljon. Eija Wager muutti nuorena aikuisena Italiaan, jossa hän perusti perheen ja myöhemmin, erottuaan lastensa isästä, osti Pohjois-Italian vuoristosta Uusi Kuu -nimiseksi kutsumansa talon. Pikkuhiljaa talon tiluksille alkoi kertyä eläimiä kuin Nooan arkkiin.  Vuoristoelämää oli ehtinyt kulua jo kokonainen vuosikymmen kun Wager saa ajatuksen: miltä tuntuisi asua vielä Suomessa, kolmenkymmenen Italiassa vietetyn vuoden jälkeen? Inkoosta löytyy sopiva maatila ja Wager elä...

  Nyt ollaan päästy loman siihen vaiheeseen, jolloin aletaan raivata huushollia. Aloitan tällä kertaa kirjahyllystä, sillä se on päässyt tässä talven mittaan erityisen pahasti rehottamaan. Tarkoituksena olisi saada mahtumaan huushollin kaikki kirjat tähän yhteen hyllystöön, mutta siihen tavoitteeseen pääsee vain raa'alla valikoinnilla. Ketkä jäävät ja ketkä joutuvat lähtemään? Eilen jouduin jo erottamaan kaksi avioparia toisistaan, Tervot ja Austerit. Miehet saivat lähtöpassit, naiset jäävät. Mutta tässä raivauksen ohella luen myös tietysti. Saattelin juuri loppuun hyllyssäni kauan asuneen Linda Jakobsonin kirjan "Vuosi kiinalaisena". Kirja on ilmestynyt 1980-luvulla ja lähes yhtä kauan se on myös minulla ollut. Kirja kuului myös niiden valittujen joukkoon, jotka pääsivät muuttamaan kanssani Suomesta Ruotsiin.  Minuun iski nimittäin 90-luvulla Kiina-innostus, joka laimeni vasta kun pääsin v. 2002 käymään Kiinassa. Tai tarkemmin sanoen Pekingissä, mikä on vain pieni osa K...

  Ensimmäinen lomaviikko on nyt sitten kunnialla loppuunsaatettu. Kohteena oli Svartsön saari Tukholman saaristossa ja tämä itselleni uusi saari menee ehdottomasti jatkoon! Työasiat unohtuivat kertaheitolla ja nautin täysillä puhtaasta ilmasta ja kiireettömästä saaristolaistunnelmasta. Tosin ennen matkalle lähtöä sain pienen stressipiikin - koska majoituspaikan lähettyvillä ei ole kauppaa, jouduin suunnittelemaan kuuden päivän syömiset etukäteen ja pakkaamaan kaiken ruokatavaran niin, että pystyisin ne mukanani myös kantamaan. Mutta siitäkin selvittiin ja stressikin hävisi kun lähdimme matkaan saaristolaivalla, joka kuljetti hissukseen kauniiden saarimaisemien lipuessa hiljalleen ohi.  Itse laivamatka kesti kaksi ja puoli tuntia ja olin sitäkin jo hiukan stressannut, että miten se teinin kanssa vietetään. Mutta ei hätiä mitiä, sekä teini että minä vaivuimme horroksenomaiseen olotilaan kuunnellen kumpikin luureista omiamme (itse kuuntelin ruotsalaisen dekkarikirjailijan Camilla...

  Onnittelut itselleni, sillä olen nyt ottanut ensimmäisen askeleen lähemmäksi eurooppalaisen aatehistorian vahvoja naisia, Hannah Arendtia ja Rosa Luxemburgia. Tai "Hannahia"  ja "Rosaa", kuten heitä näissä kahdessa lukemassani kirjassa tituleerataan. Nimet Arendt ja Luxemburg ovat vilahtaneet ohitseni lukemattomia kertoja, mutta aiheina nämä henkilöt tuntuivat sen luokan raskaansarjalaisilta, että olen siirtänyt heitä lukulistallani aina vaan eteenpäin. Mutta nyt he suorastaan ryntäsivät luokseni - aika on kypsä, tässäpä pari kevyempää opusta meistä, aloita niistä! Ruotsalainen filosofi ja kirjailija Ann Heberlein (aikaisempia teoksia mm. "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää") on kirjoittanut erittäin helppotajuisen ja samalla kattavan johdatuksen Hannah Arendtin (1906-1975) elämään ja työhön. Heberlein käy läpi Arendtin koko elämän kronologisesti, alkaen lapsuudesta Königsbergissä (nykyinen Kaliningrad) ja siirtyen Berliinin ja Ranskan kautta lopulta Yh...

  Lainaan tuohon otsikkoon Aila Meriluotoa ja vaikka olen juuri kuunnellut hänen viimeisiksi jääneitä päiväkirjojaan niin tämä kirjoitus ei käsittele häntä. Myöhemmin sitten... sillä nyt tielleni astui Eeva Kilpi, jälleen kerran. ...kirjathan etsivät lukijansa vallatakseen olemassolon heidän aivoissaan, aivotoiminnassaan... Kesäkuussa tuli pieni pysähdys kun kävin lääkärissä ja mittariin pamahti niin huimat verenpaineet, että sain taas rauhoitella tohtoria. En kehdannut paljastaa, että olin syönyt viime aikoina ehkä hiukkasen liikaa lakritsia, mutta sanoin lepääväni loppupäivän ja lupasin varata uuden ajan jatkoseurantaa varten. Kävelin sitten kaupungilla ja mietin, että mitäs nyt sitten. Huomasin olevani lähellä Tukholman pääkirjastoa, joten sinne. Rakastan pääkirjaston pyöreää Rotunda-salia, jossa on kaunokirjallisuutta eri kielellä - pitkät hyllyt myös suomeksi. Ja kukas siellä sitten odottikaan. Eeva Kilpi! Suorastaan huusi, että ota minut, vie ulos täältä pölyisestä pyhätöstä....

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Syreenit kukkivat tänä vuonna yllättävän pitkään, olisiko tämä yllättäen viilentynyt sää siinä avittanut? Alkukesän kukkaloisto menee yleensä niin nopeasti, että siitä ei koskaan ehdi nauttia niin perusteellisesti kuin haluaisi. Tässä alkukesän kukkien tuoksuhuumassa luin Kati Tervon uusimman teoksen, Tyttö joka olin . Kiitos tästä(kin) kirjasta Tukholman kaupunginkirjastolle, joka toteutti kirjahankintapyyntöni nopeasti ja sain luettavakseni aivan iskemättömän kappaleen.  Jo kirjan ulkoasu ihastuttaa, fuksian ja pinkin välimaastoon sijoittuva kansiväri ja hauskasti eriväriset kirjaimet kirjan nimessä. Kuin karamelli!  Kirja on kooltaan pieni, parisensataa sivua, melko suurella fontilla ladottua tekstiä. Mutta ulkoasu pettää -  tämä ei ole todellakaan mikään kevyt makeinen, vaan melkoisen painava tarina. Tervo kertoo kirjassa omasta nuoruudestaan, teinivuosistaan ja ne ovat olleet juuri niin hajanaiset ja sekavat kuin aika monella muullakin meistä teini-ikämme jo läp...