Saariston sirkka murhaputkessa

 

Ensimmäinen lomaviikko on nyt sitten kunnialla loppuunsaatettu. Kohteena oli Svartsön saari Tukholman saaristossa ja tämä itselleni uusi saari menee ehdottomasti jatkoon! Työasiat unohtuivat kertaheitolla ja nautin täysillä puhtaasta ilmasta ja kiireettömästä saaristolaistunnelmasta.

Tosin ennen matkalle lähtöä sain pienen stressipiikin - koska majoituspaikan lähettyvillä ei ole kauppaa, jouduin suunnittelemaan kuuden päivän syömiset etukäteen ja pakkaamaan kaiken ruokatavaran niin, että pystyisin ne mukanani myös kantamaan. Mutta siitäkin selvittiin ja stressikin hävisi kun lähdimme matkaan saaristolaivalla, joka kuljetti hissukseen kauniiden saarimaisemien lipuessa hiljalleen ohi. 

Itse laivamatka kesti kaksi ja puoli tuntia ja olin sitäkin jo hiukan stressannut, että miten se teinin kanssa vietetään. Mutta ei hätiä mitiä, sekä teini että minä vaivuimme horroksenomaiseen olotilaan kuunnellen kumpikin luureista omiamme (itse kuuntelin ruotsalaisen dekkarikirjailijan Camilla Läckbergin Sommar-ohjelmaa, jossa hän kertoo elämänmittaisesta taistelustaan ulkonäköpaineita vastaan.)

Perillä majoituimme viihtyisään retkeilyhotelliin, jossa oli hauskaa vanhanajan lomahenkeä. Monet vieraista viipyivät useamman päivän ja me vieraat tietysti tarkkailimme uteliaina toisiamme kohteliaan välimatkan päästä. Yksi lomaohjelmanumero sekin!

Kanssamme samaan aikaan saapui esimerkiksi ranskalainen pariskunta, joka ranskalaiseen tapaan oli varustautunut tyylikkäillä erämatkailuvarusteilla. Ja ilta-ateria päätettiin tietysti aina juustoihin, joita pariskunnan mies pakkasi mukaan myös retkieväiksi. 

Elämää saarelle toi myös enspanjalais-ruotsalainen suuurperhe, joka oli tullut viettämään syntymäpäiviä. Kenen, se jäi epäselväksi, mutta seurue vilisi isoäitejä, siskoja, lankoja... ja kaiken keskipisteenä pieni, alle vuodenikäinen nyttyrä, joka kulki sylistä toiseen, aina yhtä ihastuneiden huudahdusten saattelemana.

Mutta sitten jouduin murhaputkeen... matkallelähtöstressin kourissa olin heittänyt laukkuun vain yhden (!) kirjan ja se sattui olemaan dekkari. En edes yleensä lue dekkareita, mutta taka-ajatuksena minulla kai oli se, että tästä tulisi juuri sellainen loma jolla luetaan dekkareita. Luin kirjan parissa päivässä mutta onneksi majapaikassa oli edellisten matkailijoiden jälkeensä jättämiä kirjoja, joten jatkoin dekkarilinjalla. Mikä siinä muuten onkin, että kun mieli vihdoin lomalla vähän rauhoittuu niin haluaakin sitten lukea murhista ja tappamisesta. Ehkä jonkinlainen kauhun tasapaino on säilytettävä?

Ensimmäinen dekkari vei minut tutuille kulmille Tukholmaan, jossa huseeraa Sofie Sarenbrantin hahmo Emma Sköld. Kirjan avaus on häkellyttävä, Emma Sköld on kuollut ja hänen läheisensä ovat kokoontuneet Emmalle järjestettyyn muistotilaisuuteen. Tämä sarjan viides osa on suoraa jatkoa edelliselle osalle, mutta Sarenbrant ei jätä tällaista satunnaistakaan lukijaa heitteille ja sain lyhyen selostuksen mitä oli tapahtunut.

Dekkarin pääjuonessa kohteena on Tukholmassa tapahtuvat Romanian kerjäläisiin kohdistuvat raa'at murhat. Ja nyt tullaan kirjan suureen miinukseen. Sarenbrant paljastaa heti kättelyssä kuka on murhaaja - ja ylipäänsä koko tarinan rakenne on selvillä jo ensimmäisten 50 sivun jälkeen. Loppujen lopuksi jännittävin taso syntyy kirjan päähenkilöiden ihmissuhdekoukeroista, mutta valitettavasti nekään eivät onnistu synnyttämään mitään sen kummempia cliffhangereita. 

Seuraava dekkari veikin minut sitten Pohjois-Ruotsiin ja nyt alkoi tapahtua. Åsa Larsson satsaa selvästi enemmän henkilöihinsä kuin Sarenbrant eikä murhaajakaan selvinnyt kuin vasta ihan viime hetkillä. Larsson jopa onnistuu viemään lukijan harhapoluille, klassiseen agathachristie-tyyliin, mistä pidän. Murhaajaa ei saa paljastaa liian helposti!

Larssonin sarjan päähenkilö on Rebecka Martinsson, joka tässä osassa yrittää selviytyä edellisen osan aiheuttamista traumoista. Ja ikävä kyllä seuraavassa osassa nuoltaneen sitten tässä tarinassa syntyneitä haavoja, Larsson ei nimittäin päästä sankaritartaan helpolla.

En ollut aikaisemmin lukenut Åsa Larssonin dekkareita vaikka olin toki Rebecka Martinssonista kuullut. Mutta tämä oli todella vakuuttava lukukokemus, sillä Larsson rakentaa tarinasta monitasoisen eikä myöskään arastele tehdä henkilöistään ristiriitaisia hahmoja. Sarenbrantin kirjassa häiritsi juuri se ennalta-arvattavuus ja ehkä jonkinlainen kiiltokuvamaisuuskin. Östermalmilla on tietty leima ja sitä Sarenbrant ei halua lähteä rikkomaan. Larsson sen sijaan tekee pohjoisesta kiinnostavan ja jännittävän, vaikka toki jokunen klisee hänenkin kirjaansa eksyy.

Östermalm vastaan Kiiruna siis? Itse pötköttelin Tukholman saaristossa, jolla silläkin on tietty maineensa. Monilla julkkiksilla ja varakkailla perheillä on siellä omat kesäpaikkansa ja saaristolla on maine kalliina lomakohteena. Mutta sitä sen ei tarvitse olla, sillä retkeilyhotellit tarjoavat ihan kohtuuhintaisen majoituksen. Ja tällä reissulla rakastuin muuten lähtemättömästi saaristolaivoihin, joilla pääsee matkustamaan edullisesti koko saariston alueella. Ainakin itselläni tällä alueella riittää koluamista vielä moneksi kesäksi. Joten laukkuun vain pari dekkaria ja matkaan!

Sofie Sarenbrant: Tiggaren (Kerjäläinen) Bookmark 2017

Åsa Larsson: Det blod som spillts (Suden taival) Albert Bonniers 2009