Siirry pääsisältöön

Saariston sirkka murhaputkessa

 


Ensimmäinen lomaviikko on nyt sitten kunnialla loppuunsaatettu. Kohteena oli Svartsön saari Tukholman saaristossa ja tämä itselleni uusi saari menee ehdottomasti jatkoon! Työasiat unohtuivat kertaheitolla ja nautin täysillä puhtaasta ilmasta ja kiireettömästä saaristolaistunnelmasta.

Tosin ennen matkalle lähtöä sain pienen stressipiikin - koska majoituspaikan lähettyvillä ei ole kauppaa, jouduin suunnittelemaan kuuden päivän syömiset etukäteen ja pakkaamaan kaiken ruokatavaran niin, että pystyisin ne mukanani myös kantamaan. Mutta siitäkin selvittiin ja stressikin hävisi kun lähdimme matkaan saaristolaivalla, joka kuljetti hissukseen kauniiden saarimaisemien lipuessa hiljalleen ohi. 

Itse laivamatka kesti kaksi ja puoli tuntia ja olin sitäkin jo hiukan stressannut, että miten se teinin kanssa vietetään. Mutta ei hätiä mitiä, sekä teini että minä vaivuimme horroksenomaiseen olotilaan kuunnellen kumpikin luureista omiamme (itse kuuntelin ruotsalaisen dekkarikirjailijan Camilla Läckbergin Sommar-ohjelmaa, jossa hän kertoo elämänmittaisesta taistelustaan ulkonäköpaineita vastaan.)

Perillä majoituimme viihtyisään retkeilyhotelliin, jossa oli hauskaa vanhanajan lomahenkeä. Monet vieraista viipyivät useamman päivän ja me vieraat tietysti tarkkailimme uteliaina toisiamme kohteliaan välimatkan päästä. Yksi lomaohjelmanumero sekin!

Kanssamme samaan aikaan saapui esimerkiksi ranskalainen pariskunta, joka ranskalaiseen tapaan oli varustautunut tyylikkäillä erämatkailuvarusteilla. Ja ilta-ateria päätettiin tietysti aina juustoihin, joita pariskunnan mies pakkasi mukaan myös retkieväiksi. 

Elämää saarelle toi myös enspanjalais-ruotsalainen suuurperhe, joka oli tullut viettämään syntymäpäiviä. Kenen, se jäi epäselväksi, mutta seurue vilisi isoäitejä, siskoja, lankoja... ja kaiken keskipisteenä pieni, alle vuodenikäinen nyttyrä, joka kulki sylistä toiseen, aina yhtä ihastuneiden huudahdusten saattelemana.

Mutta sitten jouduin murhaputkeen... matkallelähtöstressin kourissa olin heittänyt laukkuun vain yhden (!) kirjan ja se sattui olemaan dekkari. En edes yleensä lue dekkareita, mutta taka-ajatuksena minulla kai oli se, että tästä tulisi juuri sellainen loma jolla luetaan dekkareita. Luin kirjan parissa päivässä mutta onneksi majapaikassa oli edellisten matkailijoiden jälkeensä jättämiä kirjoja, joten jatkoin dekkarilinjalla. Mikä siinä muuten onkin, että kun mieli vihdoin lomalla vähän rauhoittuu niin haluaakin sitten lukea murhista ja tappamisesta. Ehkä jonkinlainen kauhun tasapaino on säilytettävä?

Ensimmäinen dekkari vei minut tutuille kulmille Tukholmaan, jossa huseeraa Sofie Sarenbrantin hahmo Emma Sköld. Kirjan avaus on häkellyttävä, Emma Sköld on kuollut ja hänen läheisensä ovat kokoontuneet Emmalle järjestettyyn muistotilaisuuteen. Tämä sarjan viides osa on suoraa jatkoa edelliselle osalle, mutta Sarenbrant ei jätä tällaista satunnaistakaan lukijaa heitteille ja sain lyhyen selostuksen mitä oli tapahtunut.

Dekkarin pääjuonessa kohteena on Tukholmassa tapahtuvat Romanian kerjäläisiin kohdistuvat raa'at murhat. Ja nyt tullaan kirjan suureen miinukseen. Sarenbrant paljastaa heti kättelyssä kuka on murhaaja - ja ylipäänsä koko tarinan rakenne on selvillä jo ensimmäisten 50 sivun jälkeen. Loppujen lopuksi jännittävin taso syntyy kirjan päähenkilöiden ihmissuhdekoukeroista, mutta valitettavasti nekään eivät onnistu synnyttämään mitään sen kummempia cliffhangereita. 

Seuraava dekkari veikin minut sitten Pohjois-Ruotsiin ja nyt alkoi tapahtua. Åsa Larsson satsaa selvästi enemmän henkilöihinsä kuin Sarenbrant eikä murhaajakaan selvinnyt kuin vasta ihan viime hetkillä. Larsson jopa onnistuu viemään lukijan harhapoluille, klassiseen agathachristie-tyyliin, mistä pidän. Murhaajaa ei saa paljastaa liian helposti!

Larssonin sarjan päähenkilö on Rebecka Martinsson, joka tässä osassa yrittää selviytyä edellisen osan aiheuttamista traumoista. Ja ikävä kyllä seuraavassa osassa nuoltaneen sitten tässä tarinassa syntyneitä haavoja, Larsson ei nimittäin päästä sankaritartaan helpolla.

En ollut aikaisemmin lukenut Åsa Larssonin dekkareita vaikka olin toki Rebecka Martinssonista kuullut. Mutta tämä oli todella vakuuttava lukukokemus, sillä Larsson rakentaa tarinasta monitasoisen eikä myöskään arastele tehdä henkilöistään ristiriitaisia hahmoja. Sarenbrantin kirjassa häiritsi juuri se ennalta-arvattavuus ja ehkä jonkinlainen kiiltokuvamaisuuskin. Östermalmilla on tietty leima ja sitä Sarenbrant ei halua lähteä rikkomaan. Larsson sen sijaan tekee pohjoisesta kiinnostavan ja jännittävän, vaikka toki jokunen klisee hänenkin kirjaansa eksyy.

Östermalm vastaan Kiiruna siis? Itse pötköttelin Tukholman saaristossa, jolla silläkin on tietty maineensa. Monilla julkkiksilla ja varakkailla perheillä on siellä omat kesäpaikkansa ja saaristolla on maine kalliina lomakohteena. Mutta sitä sen ei tarvitse olla, sillä retkeilyhotellit tarjoavat ihan kohtuuhintaisen majoituksen. Ja tällä reissulla rakastuin muuten lähtemättömästi saaristolaivoihin, joilla pääsee matkustamaan edullisesti koko saariston alueella. Ainakin itselläni tällä alueella riittää koluamista vielä moneksi kesäksi. Joten laukkuun vain pari dekkaria ja matkaan!


Sofie Sarenbrant: Tiggaren (Kerjäläinen) Bookmark 2017

Åsa Larsson: Det blod som spillts (Suden taival) Albert Bonniers 2009






Kommentit

  1. Onpas kivaa!
    Itse olin 2017 kielikurssilla Göteborgissa ja siellä kurssin ohjelmaan kuului yksi saaristomatkailupäivä. Päästiin matkustamaan jonkinlaisella ilmatyynyaluksellakin kun suhailtiin takaisin mantereelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau!! Mulla on tuo länsirannikon saaristo vielä kokonaan näkemättä!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...