Luin sittenkin uusimman Sally Rooneyn

Luin sittenkin uusimman Sally Rooneyn - onneksi!

Irlantilainen Sally Rooney kuuluu kohdallani niihin harvalukuisiin kirjailijoihin, joilta olen lukenut koko tuotannon. Vaikkakin vähän vastahakoisesti. Olen usein tuntenut jääväni "kohdeyleisön" ulkopuolelle ja olen myös hieman ihmetellyt Rooneyn chicklitmäisiä juonenkäänteitä. Lisäksi edellinen Rooneyn teos jätti minut aika lailla kylmäksi.

Niinpä olin jo ehtinyt päättää, että Rooney saa nyt jäädä. Mutta sitten tätä hänen uusinta teostaan luettiinkin yhtäkkiä joka paikassa ja ajattelin, että ehkä se pitäisi nyt kuitenkin... Ja onneksi pyörsin mieleni! Nimittäin, palataanpa vielä viime vuoteen, jolloin luin Ann Napolitanolta peräti kaksi kirjaa ja traumatisoiduin lievästi Napolitanon haluttomuudesta syventyä henkilöhahmojensa motiiveihin ja pyrkimyksiin.

Mutta mitä tekee Sally Rooney: "Hold my beer! Tässä joukko henkilöhahmoja, joiden sielunelämään pääset oikein rypemällä rypemään." Kiitos! Se toimii. Voin kertoa, että koukutuin heti ensisivuilta.

Oli kieltämättä ilahduttavaa huomata, että Rooneyn henkilöhahmot vanhenevat pikkuhiljaa ja, vaikka he eivät nyt ole vielä lähelläkään meikäläisen ikäluokkaa, niin alan tuntea jonkinlaista hengenheimolaisuutta. Ja mielestäni Rooney on onnistunut saamaan henkilöihinsä entistä enemmän syvyyttä ja uskottavuutta.

Pidin myös siitä, miten Rooney leikittelee ikäeroilla kirjansa parien välillä. Päähenkilöiden, kahden veljeksen välillä on eroa kymmenen vuotta ja kaiken lisäksi molemmat ihastuvat naisiin, jotka ovat epäsovinnaisen eri-ikäisiä. Vanhempi veli, lakimies Peter ihastuu pikkuveljensä Ivanin ikäiseen opiskelijatyttöön, shakkinero Ivan puolestaan tapaa vanhemman naisen, Margaretin, joka on Peterin ikäluokkaa.

Tarinan keskiöön asettuu Peterin ensirakkaus Sylvia, joka kärsii kroonisista kivuista jouduttuaan liikenneonnettomuuteen eikä enää kykene fyysiseen rakkaussuhteeseen. Hän on kuitenkin tärkeä osa molempien veljesten elämää - "osa perhettä", kuten pikkuveli sanoo. Ja Sylvia, joka sekä iältään että asemaltaan vastaa kaikkia sovinnaisuuden sääntöjä, saa tässä vyyhdessä ratkaisevan roolin kun tarinan henkilöt yrittävät saada sovitettua elämänsä ympäröivän sosiaalisen piirin odotuksia vastaaviksi. Sylvian ratkaisu on yllättäen kaikkea muuta kuin sovinnainen.

Tarina saa alkunsa veljesten isän kuoltua. Vakiintunut perhekuvio särkyy ja veljekset joutuvat etsimään uuden tasapainon keskinäiseen suhteeseensa. Lisämaustetta tarinaan tuo poikien äiti, joka on elänyt jo kauan uudessa liitossa ja on enemmän omistautunut uuden puolisonsa perheeseen. Kumpikin veljeksistä tuntee jäävänsä tuuliajolle. Tuuliajolle jää myös isän jälkeensä jättämä koira, jonka kohtalo kulkee punaisena lankana läpi koko tarinan.

Rooney kerii tätä ihmissuhteiden monimutkaista vyyhteä vivahteikkaalla ja jännittävällä otteella ja henkilöiden välinen asetelma kehittyy loppuun asti. Kaiken kruunaa kirjan viimeiset luvut, joissa langat solmitaan yhteen - vaikkakin loppu jätetään niin sanotusti "herran haltuun". Tai kuten Margaret toteaa:

Sense of all the windows and doors of her life flung open. Everything exposed to the light and air. Nothing protected, nothing left to be protected anymore. A wild woman, her mother called her. A shocking piece of work. And so she is. Lord have mercy.

Ja vielä lisäpisteitä Rooneylle siitä, miten hän kuvaa Ivanin harrastamaa shakinpeluuta. Enpä olisi uskonut, että shakista voi kirjoittaa näin kiehtovasti! Tämä ei nyt varmastikaan ollut mikään uutinen shakkia harrastaville, mutta tällaiselle asiasta mitään tietämättömälle maallikolle se oli yllätys.

Arvaatte jo varmastikin, että Sally Rooneyn seuraava teos menee heittämällä lukulistalleni.

Sally Rooney: Intermezzo (Farrar, Straus and Giroux 2024)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen Jenny Offillin kirjasta 'Weather' (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen - suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...

Lue lisää

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...