Siirry pääsisältöön

Luin sittenkin uusimman Sally Rooneyn - onneksi!

 


Irlantilainen Sally Rooney kuuluu kohdallani niihin harvalukuisiin kirjailijoihin, joilta olen lukenut koko tuotannon. Vaikkakin vähän vastahakoisesti. Olen usein tuntenut jääväni "kohdeyleisön" ulkopuolelle ja olen myös hieman ihmetellyt Rooneyn chicklitmäisiä juonenkäänteitä. Lisäksi edellinen Rooneyn teos jätti minut aika lailla kylmäksi.

Niinpä olin jo ehtinyt päättää, että Rooney saa nyt jäädä. Mutta sitten tätä hänen uusinta teostaan luettiinkin yhtäkkiä joka paikassa ja ajattelin, että ehkä se pitäisi nyt kuitenkin... Ja onneksi pyörsin mieleni! Nimittäin, palataanpa vielä viime vuoteen, jolloin luin Ann Napolitanolta peräti kaksi kirjaa ja traumatisoiduin lievästi Napolitanon haluttomuudesta syventyä henkilöhahmojensa motiiveihin ja pyrkimyksiin.

Mutta mitä tekee Sally Rooney: "Hold my beer! Tässä joukko henkilöhahmoja, joiden sielunelämään pääset oikein rypemällä rypemään." Kiitos! Se toimii. Voin kertoa, että koukutuin heti ensisivuilta.

Oli kieltämättä ilahduttavaa huomata, että Rooneyn henkilöhahmot vanhenevat pikkuhiljaa ja, vaikka he eivät nyt ole vielä lähelläkään meikäläisen ikäluokkaa, niin alan tuntea jonkinlaista hengenheimolaisuutta. Ja mielestäni Rooney on onnistunut saamaan henkilöihinsä entistä enemmän syvyyttä ja uskottavuutta.

Pidin myös siitä, miten Rooney leikittelee ikäeroilla kirjansa parien välillä. Päähenkilöiden, kahden veljeksen välillä on eroa kymmenen vuotta ja kaiken lisäksi molemmat ihastuvat naisiin, jotka ovat epäsovinnaisen eri-ikäisiä. Vanhempi veli, lakimies Peter ihastuu pikkuveljensä Ivanin ikäiseen opiskelijatyttöön, shakkinero Ivan puolestaan tapaa vanhemman naisen, Margaretin, joka on Peterin ikäluokkaa. 

Tarinan keskiöön asettuu Peterin ensirakkaus Sylvia, joka kärsii kroonisista kivuista jouduttuaan liikenneonnettomuuteen eikä  enää kykene fyysiseen rakkaussuhteeseen. Hän on kuitenkin tärkeä osa molempien veljesten elämää - "osa perhettä", kuten pikkuveli sanoo. Ja Sylvia, joka sekä iältään että asemaltaan vastaa kaikkia sovinnaisuuden sääntöjä, saa tässä vyyhdessä ratkaisevan roolin kun tarinan henkilöt yrittävät saada sovitettua elämänsä ympäröivän sosiaalisen piirin odotuksia vastaaviksi. Sylvian ratkaisu on yllättäen kaikkea muuta kuin sovinnainen.

Tarina saa alkunsa veljesten isän kuoltua. Vakiintunut perhekuvio särkyy ja veljekset joutuvat etsimään uuden tasapainon keskinäiseen suhteeseensa. Lisämaustetta tarinaan tuo poikien äiti, joka on elänyt jo kauan uudessa liitossa ja on enemmän omistautunut uuden puolisonsa perheeseen. Kumpikin veljeksistä tuntee jäävänsä tuuliajolle. Tuuliajolle jää myös isän jälkeensä jättämä koira, jonka kohtalo kulkee punaisena lankana läpi koko tarinan.

Rooney kerii tätä ihmissuhteiden monimutkaista vyyhteä vivahteikkaalla ja jännittävällä otteella ja henkilöiden välinen asetelma kehittyy loppuun asti. Kaiken kruunaa kirjan viimeiset luvut, joissa langat solmitaan yhteen - vaikkakin loppu jätetään niin sanotusti "herran haltuun". Tai kuten Margaret toteaa:

Sense of all the windows and doors of her life flung open. Everything exposed to the light and air. Nothing protected, nothing left to be protected anymore. A wild woman, her mother called her. A shocking piece of work. And so she is. Lord have mercy.

Ja vielä lisäpisteitä Rooneylle siitä, miten hän kuvaa Ivanin harrastamaa shakinpeluuta. Enpä olisi  uskonut, että shakista voi kirjoittaa näin kiehtovasti! Tämä ei nyt varmastikaan ollut mikään uutinen shakkia harrastaville, mutta tällaiselle asiasta mitään tietämättömälle maallikolle se oli yllätys. 

Arvaatte jo varmastikin, että Sally Rooneyn seuraava teos menee heittämällä lukulistalleni.

**

Sally Rooney: Intermezzo (Farrar, Straus and Giroux 2024)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...