Siirry pääsisältöön

Kaunis maailma, missä olet? - Laimeaa ihmissuhdedraamaa

 


Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin romaani löysi luokseni tällä kertaa englanninkielisenä. Luin hänen kaksi aikaisempaa teostaan ruotsinkielisinä käännöksinä ja lievä varauksellisuuteni saattoi johtua kielellisistä esteistä, näin ainakin halusin uskoa. Sillä vaikka pidin Rooneyn tyylistä ja eri tasoilla leikittelevästä kerronnasta niin jotenkin tunsin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi.

Mutta nyt tämän uusimman luettuani minun on todettava, että tuo lukijan hiukan ulkopuoliseksi jättävä kertojan ääni lienee tarkoituskin. Rooneyn tämänkertaiset päähenkilöt Eileen ja Alice voivat kääntää sielunsa nurin silmieni edessä, mutta jään jälleen kylmäksi. Mutta kiinnostukseni he herättävät, nämä kaksi kolmekymppistä elämän suuria kysymyksiä pohtivaa naista.

Rooneyn romaanin rakenne on selkeä: eri paikkakunnilla tilapäisesti asuvat ystävykset kirjoittavat toisilleen pitkiä sähköpostiviestejä, joissa he pohtivat isoja kysymyksiä kuten kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja ympäristöongelmia. Lisäksi he päivittävät toisiaan omista miessuhteistaan. Kirjailijan uraa tekevän Alicen mieltä askarruttaa hänen Tinderissä tapaamansa varastotyöntekijä Felix, Eileen taas pähkäilee nuoruudenystävänsä, hartaan katolilaisen Simonin kanssa.

Viestien kanssa vuorottelevat kohtaukset kummankin naisen elämästä, jolloin he tapaavat miesystäviänsä. Tilanteet alkavat keskusteluilla tai tekstiviestittelyllä ja päättyvät useimmiten sänkyyn. Seksuaalisuus oli vahvasti mukana jo Rooneyn aikaisemmissa kirjoissa ja tässä hän vie teeman pidemmälle. Seksuaalisuus on osa elämää, jopa niin että  "sänkykohtaukset" ovat yllättävän arkisia ja tylsiä.

Jo tarinan alussa lukija ymmärtää, että molemmat naiset tuntevat itsensä yksinäisiksi ja jopa vihatuiksi. Molemmilla on takana pieleen mennyt ihmissuhde. Alice on lisäksi ollut pitkään mielisairaalassa ja Eileenilla on kivulias suhde isosiskoonsa. 

Kirja on rakennettu kuin sisäänpäinkääntyväksi pyörteeksi, jossa lukija vähitellen vedetään syvemmälle ja syvemmälle Alicen ja Eileenin suuriin solmuihin. Saman kohtalon saavat kokea myös Simon ja Felix, jotka toistuvasti esittävät ihmettelynsä myös naisystävilleen: mistä tässä on kysymys?

Jos pidin Rooneyn esikoista "Keskusteluja ystävien kesken" (2017) hiukan tylsähkönä ja läpimurtoteosta "Normaaleja ihmisiä" (2018) taas puolestaan "ihan hyvänä" niin tästä uusimmasta olen huomattavasti innostuneempi. Se saattaa johtua siitäkin, että Rooneyn uusimmat päähenkilöt ovat jo hiukan vanhempia enkä tunne itseäni enää ikäni puolesta niin outsideriksi kuin aikaisempien kirjojen osin.

Mutta sitä ei ole kieltäminen, että Rooney on sukupolvensa loistava kuvaaja ja jos tunnen jääväni kylmäksi niin ehkä se onkin juuri kirjan ydin. Omasta puolustusasemastani tarkasteltuna sekä Alice että Eileen tuntuvat katsovan elämää kuin jonkinlaisen filtterin läpi, suodattaen kaikki tunteet - sekä kipeät että intiimit - helpommin sulateltavaan muotoon.

Missä ovat intohimo, epätoivo, viha, rakkaus, myötätunto...? Kaikki jää jotenkin laimeaksi. Vai onko tämä nyt se sukupolvien ero, draamaqueenit ovat mennyttä elämää ja nyt omiakin elämän traumoja käsitellään vain viileän analyyttisesti?

**

Sally Rooney: Beautiful world, where are you (Faber & Faber 2021)

Kaunis maailma, missä olet (Suomennos: Christina Sandu, Otava 2021)

Kommentit

  1. Minulta jäi jo alkuvaiheessa kesken tuo Normaaleja ihmisiä. Hypen perusteella odotin jotain hyvää, mutta koko juttu tuntui olevan vain high school -draamaa, jota en jaksa. Minäkin taisin olla sille kirjalle liian vanha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tv-sarja oli parempi! Todella hyvin tehty ja loistavat näyttelijät.

      Tätä uuttakin lukiessa tuli tunne, että olen eri sukupolvea mutta tässä oli kuitenkin enemmän sellaisia teemoja kuin omassa elämässäni.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...