Siirry pääsisältöön

Kaunis maailma, missä olet? - Laimeaa ihmissuhdedraamaa

 


Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin romaani löysi luokseni tällä kertaa englanninkielisenä. Luin hänen kaksi aikaisempaa teostaan ruotsinkielisinä käännöksinä ja lievä varauksellisuuteni saattoi johtua kielellisistä esteistä, näin ainakin halusin uskoa. Sillä vaikka pidin Rooneyn tyylistä ja eri tasoilla leikittelevästä kerronnasta niin jotenkin tunsin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi.

Mutta nyt tämän uusimman luettuani minun on todettava, että tuo lukijan hiukan ulkopuoliseksi jättävä kertojan ääni lienee tarkoituskin. Rooneyn tämänkertaiset päähenkilöt Eileen ja Alice voivat kääntää sielunsa nurin silmieni edessä, mutta jään jälleen kylmäksi. Mutta kiinnostukseni he herättävät, nämä kaksi kolmekymppistä elämän suuria kysymyksiä pohtivaa naista.

Rooneyn romaanin rakenne on selkeä: eri paikkakunnilla tilapäisesti asuvat ystävykset kirjoittavat toisilleen pitkiä sähköpostiviestejä, joissa he pohtivat isoja kysymyksiä kuten kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja ympäristöongelmia. Lisäksi he päivittävät toisiaan omista miessuhteistaan. Kirjailijan uraa tekevän Alicen mieltä askarruttaa hänen Tinderissä tapaamansa varastotyöntekijä Felix, Eileen taas pähkäilee nuoruudenystävänsä, hartaan katolilaisen Simonin kanssa.

Viestien kanssa vuorottelevat kohtaukset kummankin naisen elämästä, jolloin he tapaavat miesystäviänsä. Tilanteet alkavat keskusteluilla tai tekstiviestittelyllä ja päättyvät useimmiten sänkyyn. Seksuaalisuus oli vahvasti mukana jo Rooneyn aikaisemmissa kirjoissa ja tässä hän vie teeman pidemmälle. Seksuaalisuus on osa elämää, jopa niin että  "sänkykohtaukset" ovat yllättävän arkisia ja tylsiä.

Jo tarinan alussa lukija ymmärtää, että molemmat naiset tuntevat itsensä yksinäisiksi ja jopa vihatuiksi. Molemmilla on takana pieleen mennyt ihmissuhde. Alice on lisäksi ollut pitkään mielisairaalassa ja Eileenilla on kivulias suhde isosiskoonsa. 

Kirja on rakennettu kuin sisäänpäinkääntyväksi pyörteeksi, jossa lukija vähitellen vedetään syvemmälle ja syvemmälle Alicen ja Eileenin suuriin solmuihin. Saman kohtalon saavat kokea myös Simon ja Felix, jotka toistuvasti esittävät ihmettelynsä myös naisystävilleen: mistä tässä on kysymys?

Jos pidin Rooneyn esikoista "Keskusteluja ystävien kesken" (2017) hiukan tylsähkönä ja läpimurtoteosta "Normaaleja ihmisiä" (2018) taas puolestaan "ihan hyvänä" niin tästä uusimmasta olen huomattavasti innostuneempi. Se saattaa johtua siitäkin, että Rooneyn uusimmat päähenkilöt ovat jo hiukan vanhempia enkä tunne itseäni enää ikäni puolesta niin outsideriksi kuin aikaisempien kirjojen osin.

Mutta sitä ei ole kieltäminen, että Rooney on sukupolvensa loistava kuvaaja ja jos tunnen jääväni kylmäksi niin ehkä se onkin juuri kirjan ydin. Omasta puolustusasemastani tarkasteltuna sekä Alice että Eileen tuntuvat katsovan elämää kuin jonkinlaisen filtterin läpi, suodattaen kaikki tunteet - sekä kipeät että intiimit - helpommin sulateltavaan muotoon.

Missä ovat intohimo, epätoivo, viha, rakkaus, myötätunto...? Kaikki jää jotenkin laimeaksi. Vai onko tämä nyt se sukupolvien ero, draamaqueenit ovat mennyttä elämää ja nyt omiakin elämän traumoja käsitellään vain viileän analyyttisesti?

**

Sally Rooney: Beautiful world, where are you (Faber & Faber 2021)

Kaunis maailma, missä olet (Suomennos: Christina Sandu, Otava 2021)

Kommentit

  1. Minulta jäi jo alkuvaiheessa kesken tuo Normaaleja ihmisiä. Hypen perusteella odotin jotain hyvää, mutta koko juttu tuntui olevan vain high school -draamaa, jota en jaksa. Minäkin taisin olla sille kirjalle liian vanha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tv-sarja oli parempi! Todella hyvin tehty ja loistavat näyttelijät.

      Tätä uuttakin lukiessa tuli tunne, että olen eri sukupolvea mutta tässä oli kuitenkin enemmän sellaisia teemoja kuin omassa elämässäni.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lukumaniaa ja kevätkävelyjä

  Olen joutunut lukumanian kouriin! Kirjoja on levällään pitkin huushollia, niistä sitten aina nappaan lukumoodiin kulloinkin sopivan teoksen. Joskus joku kirjoista tulee luettua ihan loppuunkin asti - se on sen merkki, että kirja on ollut hyvä. Pari sellaista kirjaa esittelen nyt pikaisesti (lukumanian iskiessä en jaksa erityisemmin alkaa analysoida lukemaani, kunhan lukea läyskytän). Ja näitä kahta kirjaa muuten suosittelen, jos etsitte mielenkiintoista ruotsalaista nykykirjallisuutta. Molemmat kirjat ovat herättäneet huomioita ja keskustelua omalla tavallaan, mutta niitä yhdistää yksi olennainen tekijä - niissä puhutaan ruuasta ennennäkemättömällä tunteella! Maria Maunsbachin esikoisteos "Bara ha roligt" kohautti neljä vuotta sitten ilmestyessään erittäin realistisilla (ja tiuhaan esiintyvillä) yhdyntäkuvauksillaan. Malmössä asuva Lydia on sinkku ja etsii hyvää ja toimivaa suhdetta ja erinäisten Tinder-yritysten jälkeen hän iskee silmänsä Johannekseen. Tämän suhteen on p

Kuorolaulua ja japanilaista slow-kirjallisuutta

  Onpa ollut hieno toukokuu! Olen onnistunut saavuttamaan jopa hieman sellaisen zenimäisen olotilan. Kaikki alkoi kävelyprojektistani, jonka tuloksena kävelin huhtikuussa 156 km. Sitten aloitin paikallisessa kirkkokuorossa kakkosalttona ja pitkäaikainen unelmani toteutui. Lukumanianikin rauhoittui, sillä löysin hienon japanilaisen romaanin, jonka luokittelisin mielelläni slow-kirjallisuudeksi, jos sellaista genreä nyt ylipäänsä on. Kirjan löytymisestä voin jälleen kerran kiittää suomalaisia kirjablogeja, joista tämän kirjan bongasin. Sekä  Kirja vieköön -blogi  että  Kartanon kruunaamaton lukija  kirjoittivat tästä Kikuko Tsumuran englanniksi käännetystä kirjasta niin kiinnostavasti, että varasin sen paikallisesta kirjastosta (onneksi löytyi!). Ja liityn todellakin kaikkiin kehuviin arvioihin, tämä kirja oli kerrassaan mainio ja ennen kaikkea ennalta arvaamaton.  Kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä nainen, on jättänyt pitkäaikaisen työpaikkansa burnoutin takia ja menee työnvälitysto

Ilkka Remes: Ruttokellot (2000)

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani! Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana. Olen suoraan sanoen ällistynyt,

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)

Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!". Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta. Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja