Siirry pääsisältöön

Kaunis maailma, missä olet? - Laimeaa ihmissuhdedraamaa

 


Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin romaani löysi luokseni tällä kertaa englanninkielisenä. Luin hänen kaksi aikaisempaa teostaan ruotsinkielisinä käännöksinä ja lievä varauksellisuuteni saattoi johtua kielellisistä esteistä, näin ainakin halusin uskoa. Sillä vaikka pidin Rooneyn tyylistä ja eri tasoilla leikittelevästä kerronnasta niin jotenkin tunsin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi.

Mutta nyt tämän uusimman luettuani minun on todettava, että tuo lukijan hiukan ulkopuoliseksi jättävä kertojan ääni lienee tarkoituskin. Rooneyn tämänkertaiset päähenkilöt Eileen ja Alice voivat kääntää sielunsa nurin silmieni edessä, mutta jään jälleen kylmäksi. Mutta kiinnostukseni he herättävät, nämä kaksi kolmekymppistä elämän suuria kysymyksiä pohtivaa naista.

Rooneyn romaanin rakenne on selkeä: eri paikkakunnilla tilapäisesti asuvat ystävykset kirjoittavat toisilleen pitkiä sähköpostiviestejä, joissa he pohtivat isoja kysymyksiä kuten kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja ympäristöongelmia. Lisäksi he päivittävät toisiaan omista miessuhteistaan. Kirjailijan uraa tekevän Alicen mieltä askarruttaa hänen Tinderissä tapaamansa varastotyöntekijä Felix, Eileen taas pähkäilee nuoruudenystävänsä, hartaan katolilaisen Simonin kanssa.

Viestien kanssa vuorottelevat kohtaukset kummankin naisen elämästä, jolloin he tapaavat miesystäviänsä. Tilanteet alkavat keskusteluilla tai tekstiviestittelyllä ja päättyvät useimmiten sänkyyn. Seksuaalisuus oli vahvasti mukana jo Rooneyn aikaisemmissa kirjoissa ja tässä hän vie teeman pidemmälle. Seksuaalisuus on osa elämää, jopa niin että  "sänkykohtaukset" ovat yllättävän arkisia ja tylsiä.

Jo tarinan alussa lukija ymmärtää, että molemmat naiset tuntevat itsensä yksinäisiksi ja jopa vihatuiksi. Molemmilla on takana pieleen mennyt ihmissuhde. Alice on lisäksi ollut pitkään mielisairaalassa ja Eileenilla on kivulias suhde isosiskoonsa. 

Kirja on rakennettu kuin sisäänpäinkääntyväksi pyörteeksi, jossa lukija vähitellen vedetään syvemmälle ja syvemmälle Alicen ja Eileenin suuriin solmuihin. Saman kohtalon saavat kokea myös Simon ja Felix, jotka toistuvasti esittävät ihmettelynsä myös naisystävilleen: mistä tässä on kysymys?

Jos pidin Rooneyn esikoista "Keskusteluja ystävien kesken" (2017) hiukan tylsähkönä ja läpimurtoteosta "Normaaleja ihmisiä" (2018) taas puolestaan "ihan hyvänä" niin tästä uusimmasta olen huomattavasti innostuneempi. Se saattaa johtua siitäkin, että Rooneyn uusimmat päähenkilöt ovat jo hiukan vanhempia enkä tunne itseäni enää ikäni puolesta niin outsideriksi kuin aikaisempien kirjojen osin.

Mutta sitä ei ole kieltäminen, että Rooney on sukupolvensa loistava kuvaaja ja jos tunnen jääväni kylmäksi niin ehkä se onkin juuri kirjan ydin. Omasta puolustusasemastani tarkasteltuna sekä Alice että Eileen tuntuvat katsovan elämää kuin jonkinlaisen filtterin läpi, suodattaen kaikki tunteet - sekä kipeät että intiimit - helpommin sulateltavaan muotoon.

Missä ovat intohimo, epätoivo, viha, rakkaus, myötätunto...? Kaikki jää jotenkin laimeaksi. Vai onko tämä nyt se sukupolvien ero, draamaqueenit ovat mennyttä elämää ja nyt omiakin elämän traumoja käsitellään vain viileän analyyttisesti?

**

Sally Rooney: Beautiful world, where are you (Faber & Faber 2021)

Kaunis maailma, missä olet (Suomennos: Christina Sandu, Otava 2021)

Kommentit

  1. Minulta jäi jo alkuvaiheessa kesken tuo Normaaleja ihmisiä. Hypen perusteella odotin jotain hyvää, mutta koko juttu tuntui olevan vain high school -draamaa, jota en jaksa. Minäkin taisin olla sille kirjalle liian vanha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tv-sarja oli parempi! Todella hyvin tehty ja loistavat näyttelijät.

      Tätä uuttakin lukiessa tuli tunne, että olen eri sukupolvea mutta tässä oli kuitenkin enemmän sellaisia teemoja kuin omassa elämässäni.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enkä pelkääkään tätä maailmaa

Tukholma on kietoutunut tällä viikolla käärijänvihreään lehtihuntuun ja euroviisuhumuun. Elämme hienoa aikaa! Aion hetkeksi unohtaa kaikki maailman murheet ja surut, sillä hei "it's crazy, it's party"!  Viime postauksessani siteerasin japaninsaksalaista kirjailijaa Yoko Tawadaa , joka on teksteissään pohtinut äidinkielen ja vieraan kielen välisiä eroja ja sitä, kuinka omaan kieleen on vaikea ottaa etäisyyttä. Vieraalla kielellä leikittely on helpompaa, sillä sen näkee toisella tavalla, ilman tunnesiteitä tai vuosisataisten perinteiden painoa hartioillaan. Ja mitä tapahtuikaan tällä viikolla!  Kuuntelin Saksan viisukilpailijan coveria Käärijän Cha-cha-cha-biisistä, jonka bändin laulaja Chris Harms laulaa upean syvällä äänellään - suomeksi! Tehtävä ei ollut helppo, Harms kertoo, mutta lopputulos on vakuuttava. Ja sitten kuulen sen. "Enkä pelkääkään tätä maa-ilmaa.."  Siis mitä? Onko suomen sana "maailma" muodostettu sanoista "maa" ja &quo

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole edes y

Löytöretkellä uuteen kieleen

  Tämä näkymä kohtasi minut aiemmin tällä viikolla kun menin Tukholman yliopistolle kevään ensimmäiseen saksan tenttiini. Upea sää ja kukkivat kirsikkapuut olivat houkutelleet väkeä ulos ja yhtäkkiä huomasin miten hienosti campusalueella on suunniteltu ympäriinsä paikkoja, joissa voi istuskella. Näin jopa erään opiskelijan istumassa kirsikkapuun alla kirja kädessään - todellista yliopistoromantiikkaa! Monet ovat kysyneet, että miksi juuri saksan kieli? En oikein tiedä itsekään miksi juuri tämä kieli - minua ovat aina kiehtoneet vieraat kielet ja olen käynyt alkeiskursseja ehkä noin kymmenessä kielessä. Uuden kielen oppiminen on kuin oppisi uudestaan lukemaan: alun täysin käsittämättömät kirjainjonot alkavat pikkuhiljaa avautua ja jos tarpeeksi pitkälle jaksaa tavailla, lopulta sanojen takaa avautuu uusi maailma. Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista on se, kuinka parikymmentä vuotta sitten muutin tänne Tukholmaan ja sukelsin ruotsin kieleen. Vaikka osasin ruotsia suomalaisittain keski

Olipa kerran prinssi

  Tällä viikolla vietetään kuningas Charles III:en kruunajaisia ja vaikka olen vankka tasavallan kannattaja, istun tietysti television ääressä seuraamassa tätä historiallista tapahtumaa. Oma kiinnostukseni brittien kuningashuoneeseen alkoi aikoinaan Dianasta, mistä olen kertonut jo aiemmin . Kesä 1981, never forget... Ja nyt olen lukenut Dianan nuoremman pojan Harryn omaelämäkerran 'Spare'. Kirjan nimi viittaa Harryn asemaan varamiehenä - siltä varalta jos isoveli ja kruununperillinen sattuisi kuolemaan ennen aikojaan. Tähän varamiehen osaansa Harry palaa kirjassaan säännöllisesti, sillä hänen on ollut vaikea löytää omaa paikkaansa -  varsinkin kun nuoren miehen omat suunnitelmat eivät ole kelvanneet hoville. Yksi Harryn toiveammatteja oli safarioppaan työ,  Afrikka kun on ollut prinssille jo nuoresta pitäen tärkeä paikka, jopa jonkinlainen pakopaikka.  Safarioppaan ammatin pojan isä tyrmäsi kuitenkin heti alkuunsa. Olin ajatellut kirjoittaa tästä kirjasta hyvin samankaltaisin

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj