Siirry pääsisältöön

Kaunis maailma, missä olet? - Laimeaa ihmissuhdedraamaa

 


Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin romaani löysi luokseni tällä kertaa englanninkielisenä. Luin hänen kaksi aikaisempaa teostaan ruotsinkielisinä käännöksinä ja lievä varauksellisuuteni saattoi johtua kielellisistä esteistä, näin ainakin halusin uskoa. Sillä vaikka pidin Rooneyn tyylistä ja eri tasoilla leikittelevästä kerronnasta niin jotenkin tunsin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi.

Mutta nyt tämän uusimman luettuani minun on todettava, että tuo lukijan hiukan ulkopuoliseksi jättävä kertojan ääni lienee tarkoituskin. Rooneyn tämänkertaiset päähenkilöt Eileen ja Alice voivat kääntää sielunsa nurin silmieni edessä, mutta jään jälleen kylmäksi. Mutta kiinnostukseni he herättävät, nämä kaksi kolmekymppistä elämän suuria kysymyksiä pohtivaa naista.

Rooneyn romaanin rakenne on selkeä: eri paikkakunnilla tilapäisesti asuvat ystävykset kirjoittavat toisilleen pitkiä sähköpostiviestejä, joissa he pohtivat isoja kysymyksiä kuten kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja ympäristöongelmia. Lisäksi he päivittävät toisiaan omista miessuhteistaan. Kirjailijan uraa tekevän Alicen mieltä askarruttaa hänen Tinderissä tapaamansa varastotyöntekijä Felix, Eileen taas pähkäilee nuoruudenystävänsä, hartaan katolilaisen Simonin kanssa.

Viestien kanssa vuorottelevat kohtaukset kummankin naisen elämästä, jolloin he tapaavat miesystäviänsä. Tilanteet alkavat keskusteluilla tai tekstiviestittelyllä ja päättyvät useimmiten sänkyyn. Seksuaalisuus oli vahvasti mukana jo Rooneyn aikaisemmissa kirjoissa ja tässä hän vie teeman pidemmälle. Seksuaalisuus on osa elämää, jopa niin että  "sänkykohtaukset" ovat yllättävän arkisia ja tylsiä.

Jo tarinan alussa lukija ymmärtää, että molemmat naiset tuntevat itsensä yksinäisiksi ja jopa vihatuiksi. Molemmilla on takana pieleen mennyt ihmissuhde. Alice on lisäksi ollut pitkään mielisairaalassa ja Eileenilla on kivulias suhde isosiskoonsa. 

Kirja on rakennettu kuin sisäänpäinkääntyväksi pyörteeksi, jossa lukija vähitellen vedetään syvemmälle ja syvemmälle Alicen ja Eileenin suuriin solmuihin. Saman kohtalon saavat kokea myös Simon ja Felix, jotka toistuvasti esittävät ihmettelynsä myös naisystävilleen: mistä tässä on kysymys?

Jos pidin Rooneyn esikoista "Keskusteluja ystävien kesken" (2017) hiukan tylsähkönä ja läpimurtoteosta "Normaaleja ihmisiä" (2018) taas puolestaan "ihan hyvänä" niin tästä uusimmasta olen huomattavasti innostuneempi. Se saattaa johtua siitäkin, että Rooneyn uusimmat päähenkilöt ovat jo hiukan vanhempia enkä tunne itseäni enää ikäni puolesta niin outsideriksi kuin aikaisempien kirjojen osin.

Mutta sitä ei ole kieltäminen, että Rooney on sukupolvensa loistava kuvaaja ja jos tunnen jääväni kylmäksi niin ehkä se onkin juuri kirjan ydin. Omasta puolustusasemastani tarkasteltuna sekä Alice että Eileen tuntuvat katsovan elämää kuin jonkinlaisen filtterin läpi, suodattaen kaikki tunteet - sekä kipeät että intiimit - helpommin sulateltavaan muotoon.

Missä ovat intohimo, epätoivo, viha, rakkaus, myötätunto...? Kaikki jää jotenkin laimeaksi. Vai onko tämä nyt se sukupolvien ero, draamaqueenit ovat mennyttä elämää ja nyt omiakin elämän traumoja käsitellään vain viileän analyyttisesti?

**

Sally Rooney: Beautiful world, where are you (Faber & Faber 2021)

Kaunis maailma, missä olet (Suomennos: Christina Sandu, Otava 2021)

Kommentit

  1. Minulta jäi jo alkuvaiheessa kesken tuo Normaaleja ihmisiä. Hypen perusteella odotin jotain hyvää, mutta koko juttu tuntui olevan vain high school -draamaa, jota en jaksa. Minäkin taisin olla sille kirjalle liian vanha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tv-sarja oli parempi! Todella hyvin tehty ja loistavat näyttelijät.

      Tätä uuttakin lukiessa tuli tunne, että olen eri sukupolvea mutta tässä oli kuitenkin enemmän sellaisia teemoja kuin omassa elämässäni.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...