Siirry pääsisältöön

Kaunis maailma, missä olet? - Laimeaa ihmissuhdedraamaa

 


Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin romaani löysi luokseni tällä kertaa englanninkielisenä. Luin hänen kaksi aikaisempaa teostaan ruotsinkielisinä käännöksinä ja lievä varauksellisuuteni saattoi johtua kielellisistä esteistä, näin ainakin halusin uskoa. Sillä vaikka pidin Rooneyn tyylistä ja eri tasoilla leikittelevästä kerronnasta niin jotenkin tunsin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi.

Mutta nyt tämän uusimman luettuani minun on todettava, että tuo lukijan hiukan ulkopuoliseksi jättävä kertojan ääni lienee tarkoituskin. Rooneyn tämänkertaiset päähenkilöt Eileen ja Alice voivat kääntää sielunsa nurin silmieni edessä, mutta jään jälleen kylmäksi. Mutta kiinnostukseni he herättävät, nämä kaksi kolmekymppistä elämän suuria kysymyksiä pohtivaa naista.

Rooneyn romaanin rakenne on selkeä: eri paikkakunnilla tilapäisesti asuvat ystävykset kirjoittavat toisilleen pitkiä sähköpostiviestejä, joissa he pohtivat isoja kysymyksiä kuten kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja ympäristöongelmia. Lisäksi he päivittävät toisiaan omista miessuhteistaan. Kirjailijan uraa tekevän Alicen mieltä askarruttaa hänen Tinderissä tapaamansa varastotyöntekijä Felix, Eileen taas pähkäilee nuoruudenystävänsä, hartaan katolilaisen Simonin kanssa.

Viestien kanssa vuorottelevat kohtaukset kummankin naisen elämästä, jolloin he tapaavat miesystäviänsä. Tilanteet alkavat keskusteluilla tai tekstiviestittelyllä ja päättyvät useimmiten sänkyyn. Seksuaalisuus oli vahvasti mukana jo Rooneyn aikaisemmissa kirjoissa ja tässä hän vie teeman pidemmälle. Seksuaalisuus on osa elämää, jopa niin että  "sänkykohtaukset" ovat yllättävän arkisia ja tylsiä.

Jo tarinan alussa lukija ymmärtää, että molemmat naiset tuntevat itsensä yksinäisiksi ja jopa vihatuiksi. Molemmilla on takana pieleen mennyt ihmissuhde. Alice on lisäksi ollut pitkään mielisairaalassa ja Eileenilla on kivulias suhde isosiskoonsa. 

Kirja on rakennettu kuin sisäänpäinkääntyväksi pyörteeksi, jossa lukija vähitellen vedetään syvemmälle ja syvemmälle Alicen ja Eileenin suuriin solmuihin. Saman kohtalon saavat kokea myös Simon ja Felix, jotka toistuvasti esittävät ihmettelynsä myös naisystävilleen: mistä tässä on kysymys?

Jos pidin Rooneyn esikoista "Keskusteluja ystävien kesken" (2017) hiukan tylsähkönä ja läpimurtoteosta "Normaaleja ihmisiä" (2018) taas puolestaan "ihan hyvänä" niin tästä uusimmasta olen huomattavasti innostuneempi. Se saattaa johtua siitäkin, että Rooneyn uusimmat päähenkilöt ovat jo hiukan vanhempia enkä tunne itseäni enää ikäni puolesta niin outsideriksi kuin aikaisempien kirjojen osin.

Mutta sitä ei ole kieltäminen, että Rooney on sukupolvensa loistava kuvaaja ja jos tunnen jääväni kylmäksi niin ehkä se onkin juuri kirjan ydin. Omasta puolustusasemastani tarkasteltuna sekä Alice että Eileen tuntuvat katsovan elämää kuin jonkinlaisen filtterin läpi, suodattaen kaikki tunteet - sekä kipeät että intiimit - helpommin sulateltavaan muotoon.

Missä ovat intohimo, epätoivo, viha, rakkaus, myötätunto...? Kaikki jää jotenkin laimeaksi. Vai onko tämä nyt se sukupolvien ero, draamaqueenit ovat mennyttä elämää ja nyt omiakin elämän traumoja käsitellään vain viileän analyyttisesti?

**

Sally Rooney: Beautiful world, where are you (Faber & Faber 2021)

Kaunis maailma, missä olet (Suomennos: Christina Sandu, Otava 2021)

Kommentit

  1. Minulta jäi jo alkuvaiheessa kesken tuo Normaaleja ihmisiä. Hypen perusteella odotin jotain hyvää, mutta koko juttu tuntui olevan vain high school -draamaa, jota en jaksa. Minäkin taisin olla sille kirjalle liian vanha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tv-sarja oli parempi! Todella hyvin tehty ja loistavat näyttelijät.

      Tätä uuttakin lukiessa tuli tunne, että olen eri sukupolvea mutta tässä oli kuitenkin enemmän sellaisia teemoja kuin omassa elämässäni.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...