Voittiko paras?

 

Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä.

Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia?

**

Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buchpreis. Martina Hefterin kevyehkö ja ohuehko whatsup-viestittelyn ympärille rakennettu romaani Hey guten Morgen, wie geht es dir? päätyi tuomariston ykköseksi, jolloin yksi kuudesta muusta ehdokkaasta, Clemens Meyer, poistui raivostuneena palkinnonjakotilaisuudesta. Meyerin mukaan hänen tuhatsivuinen teoksensa Die Projektoren olisi pitänyt voittaa Hefterin sijaan. 

En ole lukenut Meyerin opusta, joten en pysty ottamaan kantaa siihen kumman olisi oikeasti pitänyt voittaa. Eikä siihen varmasti mitään oikeaa vastausta löytyisikään. Mutta Hefterin kirja löytyi kirjastostamme ja kun se vieläpä oli tosiaan ohut ja kevyt, uskalsin ryhtyä urakkaan - saksan kielen taitoni kun ei vielä toimi ihan kaikkien kirjojen kohdalla (todennäköisesti juuri Clemens Meyerin kirja kuuluu tähän luokkaan..)

Martina Hefterin autofiktioksi luokiteltu Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Hyvää huomenta, mitä kuuluu?) toimi kuitenkin erittäin hyvin tällä B2-tason saksallani. Kirja kertoo Juno-nimisestä, viidenkympin rajapyykin ylittäneestä naisesta, joka on vakavasti sairaan miehensä omaishoitaja. Iltojensa viihdykkeeksi Juno vastaa instassa saamiinsa nettihuijareiden viesteihin kirjoittamalla heille satumaisia tarinoita elämästään. Tässä vaiheessa huijarit toteavat kohteensa hulluksi ja estävät Junon - kunnes kohdalle osuu nigerialainen Benu.

Hefterin kirja on kieltämättä äkkiä katsoen kielellisesti kevyttä, mutta kirjan teema on yleismaailmallinen. Kaikki nämä naiset, jotka pitävät yllä terveydenhoitosysteemiämme! Kaikki nämä yksinäiset naiset, jotka lankeavat nettihuijareiden asettamiin ansoihin. Naiset, jotka janoavat läheisyyttä ja huomiota. 

Junokin on yksin, vaikka elää avioliitossa. Hefter kuvaa Junon ja Jupiterin liittoa kunnioittavan etäisyyden päästä. Parin keskinäistä suhdetta kuvastaa ennen kaikkea lojaalius, ei niinkään läheisyys. Parisuhteesta on tullut hoitosuhde. 

Hefterin teos on vahvasti kiinni tässä ajassa, taustalla häämöttää vielä juuri läpikäyty pandemiakin. Ja ainakin täällä Ruotsissa on ollut viime aikoina taas paljon juttuja nettihuijareiden uhreiksi joutuneista naisista. Näille tarinoille on helppo puistella päätään, mutta takana on aina se ihmisen perustarpeista suurin.  

Mutta Hefter kääntää kirjassaan asetelman uuteen vinkkeliin. Nigerialainen huijari ei nimittäin jääkään nimettömäksi, vaan saa sekä kasvot että nimen.  Benu ymmärtää välittömästi, että Junolta on turha yrittää saada rahaa. Juno puolestaan odottaa koko ajan milloin tulee ensimmäinen rahastusyritys. Molemmista tulee kuitenkin kuin huomaamattaan toisilleen osa arkea. Joku, jonka kanssa vaihdetaan kuulumiset ja käydään myös syvällisempiä keskusteluja. Kaksi yksinäistä saa toisistaan hetken lohtua. 

Onko tarinalla sitten jokin opetus? Päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus siitä, että ihmisiähän tässä vain ollaan, itse kukin. Juno löysi kasvottoman nettihuijarin takaa nigerialaisen nuoren miehen, jolla oli yhtälailla unelmia ja haaveita. Benu oli olosuhteidensa vanki, aivan kuten Junokin.

Mutta onneksi Hefter ei jätä tarinaa vielä tähän. Tärkeä osa romaanin rakennetta on nimittäin Junon suhde omaan kehoonsa -  siihen viisikymppiseen, auttamattomasti vanhenevaan tomumajaan. Juno on harrastanut tanssia koko ikänsä ja tanssi maadoittaa hänet elämään myös nyt kun kaikki muu tuntuu etäiseltä. Hefter kutoo tarinaansa myös symbolisesti tähtimaailman ja siteeraa kohtauksia Lars von Trierin elokuvasta Melancholia. Kirja voi siis olla ehkä näennäisesti kevyt, mutta se sisältää huimia ulottuvuuksia. 

Naisen elämä kätevässä taskukoon pakkauksessa. 

**

Martina Hefter: Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Klett-Cotta 2024)