Siirry pääsisältöön

Voittiko paras?

 


Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä.

Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia?

**
Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buchpreis. Martina Hefterin kevyehkö ja ohuehko whatsup-viestittelyn ympärille rakennettu romaani Hey guten Morgen, wie geht es dir? päätyi tuomariston ykköseksi, jolloin yksi kuudesta muusta ehdokkaasta, Clemens Meyer, poistui raivostuneena palkinnonjakotilaisuudesta. Meyerin mukaan hänen tuhatsivuinen teoksensa Die Projektoren olisi pitänyt voittaa Hefterin sijaan. 

En ole lukenut Meyerin opusta, joten en pysty ottamaan kantaa siihen kumman olisi oikeasti pitänyt voittaa. Eikä siihen varmasti mitään oikeaa vastausta löytyisikään. Mutta Hefterin kirja löytyi kirjastostamme ja kun se vieläpä oli tosiaan ohut ja kevyt, uskalsin ryhtyä urakkaan - saksan kielen taitoni kun ei vielä toimi ihan kaikkien kirjojen kohdalla (todennäköisesti juuri Clemens Meyerin kirja kuuluu tähän luokkaan..)

Martina Hefterin autofiktioksi luokiteltu Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Hyvää huomenta, mitä kuuluu?) toimi kuitenkin erittäin hyvin tällä B2-tason saksallani. Kirja kertoo Juno-nimisestä, viidenkympin rajapyykin ylittäneestä naisesta, joka on vakavasti sairaan miehensä omaishoitaja. Iltojensa viihdykkeeksi Juno vastaa instassa saamiinsa nettihuijareiden viesteihin kirjoittamalla heille satumaisia tarinoita elämästään. Tässä vaiheessa huijarit toteavat kohteensa hulluksi ja estävät Junon - kunnes kohdalle osuu nigerialainen Benu.

Hefterin kirja on kieltämättä äkkiä katsoen kielellisesti kevyttä, mutta kirjan teema on yleismaailmallinen. Kaikki nämä naiset, jotka pitävät yllä terveydenhoitosysteemiämme! Kaikki nämä yksinäiset naiset, jotka lankeavat nettihuijareiden asettamiin ansoihin. Naiset, jotka janoavat läheisyyttä ja huomiota. 

Junokin on yksin, vaikka elää avioliitossa. Hefter kuvaa Junon ja Jupiterin liittoa kunnioittavan etäisyyden päästä. Parin keskinäistä suhdetta kuvastaa ennen kaikkea lojaalius, ei niinkään läheisyys. Parisuhteesta on tullut hoitosuhde. 

Hefterin teos on vahvasti kiinni tässä ajassa, taustalla häämöttää vielä juuri läpikäyty pandemiakin. Ja ainakin täällä Ruotsissa on ollut viime aikoina taas paljon juttuja nettihuijareiden uhreiksi joutuneista naisista. Näille tarinoille on helppo puistella päätään, mutta takana on aina se ihmisen perustarpeista suurin.  

Mutta Hefter kääntää kirjassaan asetelman uuteen vinkkeliin. Nigerialainen huijari ei nimittäin jääkään nimettömäksi, vaan saa sekä kasvot että nimen.  Benu ymmärtää välittömästi, että Junolta on turha yrittää saada rahaa. Juno puolestaan odottaa koko ajan milloin tulee ensimmäinen rahastusyritys. Molemmista tulee kuitenkin kuin huomaamattaan toisilleen osa arkea. Joku, jonka kanssa vaihdetaan kuulumiset ja käydään myös syvällisempiä keskusteluja. Kaksi yksinäistä saa toisistaan hetken lohtua. 

Onko tarinalla sitten jokin opetus? Päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus siitä, että ihmisiähän tässä vain ollaan, itse kukin. Juno löysi kasvottoman nettihuijarin takaa nigerialaisen nuoren miehen, jolla oli yhtälailla unelmia ja haaveita. Benu oli olosuhteidensa vanki, aivan kuten Junokin.

Mutta onneksi Hefter ei jätä tarinaa vielä tähän. Tärkeä osa romaanin rakennetta on nimittäin Junon suhde omaan kehoonsa -  siihen viisikymppiseen, auttamattomasti vanhenevaan tomumajaan. Juno on harrastanut tanssia koko ikänsä ja tanssi maadoittaa hänet elämään myös nyt kun kaikki muu tuntuu etäiseltä. Hefter kutoo tarinaansa myös symbolisesti tähtimaailman ja siteeraa kohtauksia Lars von Trierin elokuvasta Melancholia. Kirja voi siis olla ehkä näennäisesti kevyt, mutta se sisältää huimia ulottuvuuksia. 

Naisen elämä kätevässä taskukoon pakkauksessa. 

**

Martina Hefter: Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Klett-Cotta 2024)


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Margit10/3/25 11:40

    Hieno vinkki, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  2. Anneli A 10/3/25 15:20

    Kiinnostavalta vaikuttava kirja. Ihmettelin ensin, että onko Hefter ottanut ihan uuden genren, mutta sitten huomasin, että onkin kyse eri Hefteristä. Monika Hefter on minulle tuttu, mutta tässä on kyse Martinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee11/3/25 08:37

      Monika Hefter on taas minulle ihan tuntematon nimi? Mutta kirjailija siis hänkin?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...
10 kommenttia
Lue lisää

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...
12 kommenttia
Lue lisää