Voittiko paras?

Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä.

Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia?

Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buchpreis. Martina Hefterin kevyehkö ja ohuehko whatsup-viestittelyn ympärille rakennettu romaani Hey guten Morgen, wie geht es dir? päätyi tuomariston ykköseksi, jolloin yksi kuudesta muusta ehdokkaasta, Clemens Meyer, poistui raivostuneena palkinnonjakotilaisuudesta. Meyerin mukaan hänen tuhatsivuinen teoksensa Die Projektoren olisi pitänyt voittaa Hefterin sijaan.

En ole lukenut Meyerin opusta, joten en pysty ottamaan kantaa siihen kumman olisi oikeasti pitänyt voittaa. Eikä siihen varmasti mitään oikeaa vastausta löytyisikään. Mutta Hefterin kirja löytyi kirjastostamme ja kun se vieläpä oli tosiaan ohut ja kevyt, uskalsin ryhtyä urakkaan - saksan kielen taitoni kun ei vielä toimi ihan kaikkien kirjojen kohdalla (todennäköisesti juuri Clemens Meyerin kirja kuuluu tähän luokkaan..)

Martina Hefterin autofiktioksi luokiteltu Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Hyvää huomenta, mitä kuuluu?) toimi kuitenkin erittäin hyvin tällä B2-tason saksallani. Kirja kertoo Juno-nimisestä, viidenkympin rajapyykin ylittäneestä naisesta, joka on vakavasti sairaan miehensä omaishoitaja. Iltojensa viihdykkeeksi Juno vastaa instassa saamiinsa nettihuijareiden viesteihin kirjoittamalla heille satumaisia tarinoita elämästään. Tässä vaiheessa huijarit toteavat kohteensa hulluksi ja estävät Junon - kunnes kohdalle osuu nigerialainen Benu.

Hefterin kirja on kieltämättä äkkiä katsoen kielellisesti kevyttä, mutta kirjan teema on yleismaailmallinen. Kaikki nämä naiset, jotka pitävät yllä terveydenhoitosysteemiämme! Kaikki nämä yksinäiset naiset, jotka lankeavat nettihuijareiden asettamiin ansoihin. Naiset, jotka janoavat läheisyyttä ja huomiota.

Junokin on yksin, vaikka elää avioliitossa. Hefter kuvaa Junon ja Jupiterin liittoa kunnioittavan etäisyyden päästä. Parin keskinäistä suhdetta kuvastaa ennen kaikkea lojaalius, ei niinkään läheisyys. Parisuhteesta on tullut hoitosuhde.

Hefterin teos on vahvasti kiinni tässä ajassa, taustalla häämöttää vielä juuri läpikäyty pandemiakin. Ja ainakin täällä Ruotsissa on ollut viime aikoina taas paljon juttuja nettihuijareiden uhreiksi joutuneista naisista. Näille tarinoille on helppo puistella päätään, mutta takana on aina se ihmisen perustarpeista suurin.

Mutta Hefter kääntää kirjassaan asetelman uuteen vinkkeliin. Nigerialainen huijari ei nimittäin jääkään nimettömäksi, vaan saa sekä kasvot että nimen. Benu ymmärtää välittömästi, että Junolta on turha yrittää saada rahaa. Juno puolestaan odottaa koko ajan milloin tulee ensimmäinen rahastusyritys. Molemmista tulee kuitenkin kuin huomaamattaan toisilleen osa arkea. Joku, jonka kanssa vaihdetaan kuulumiset ja käydään myös syvällisempiä keskusteluja. Kaksi yksinäistä saa toisistaan hetken lohtua.

Onko tarinalla sitten jokin opetus? Päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus siitä, että ihmisiähän tässä vain ollaan, itse kukin. Juno löysi kasvottoman nettihuijarin takaa nigerialaisen nuoren miehen, jolla oli yhtälailla unelmia ja haaveita. Benu oli olosuhteidensa vanki, aivan kuten Junokin.

Mutta onneksi Hefter ei jätä tarinaa vielä tähän. Tärkeä osa romaanin rakennetta on nimittäin Junon suhde omaan kehoonsa - siihen viisikymppiseen, auttamattomasti vanhenevaan tomumajaan. Juno on harrastanut tanssia koko ikänsä ja tanssi maadoittaa hänet elämään myös nyt kun kaikki muu tuntuu etäiseltä. Hefter kutoo tarinaansa myös symbolisesti tähtimaailman ja siteeraa kohtauksia Lars von Trierin elokuvasta Melancholia. Kirja voi siis olla ehkä näennäisesti kevyt, mutta se sisältää huimia ulottuvuuksia.

Naisen elämä kätevässä taskukoon pakkauksessa.

Martina Hefter: Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Klett-Cotta 2024)

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Lue lisää

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...