Siirry pääsisältöön

Lomalaitumen kevyet luetut

Täällä ollaan, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Mutta olen temmeltänyt enemmän tuolla instan puolella, kirjoja on nimittäin tullut luettua kuin liukuhihnalta. Ja onko se kirja muuten nykyään edes luettu jos siitä ei ole raportoinut mihinkään?! Ainakin itse huomaan helposti unohtavani lukemani, jos en ole siitä edes muutamaa riviä kirjoittanut.

Ensimmäisen lomaviikon vietin vuokramökillä, tällä kertaa Ljusterön saarella Tukholman pohjoisessa saaristossa. Rakastuin tähän vanhaan laivamiehentorppaan välittömästi! Ympärillä oli pohjoinen luonto parhaimmillaan, tuntui kuin olisin nyt löytänyt oman "piskolani". Paitsi että Eeva Kilvellä olisi varmasti ollut naurussa pitelemistä jos olisi ollut näkemässä meidän "eloonjäämistaistelumme".

Merenrantaan pääsimme vain, jos polun varrella laiduntavat lehmät olivat suosiollisella tuulella. Tosin rannassa saattoi odottaa siellä asustava joutsenperhe, jonka isä ei halunnut meidän häiritsevän heidän kesäidylliänsä. Ensimmäisenä päivänä saimme mökkiimme myös kutsumattoman vieraan, joka oli käynyt syömässä teinien karkkivarastot. Vieras hävisi, kun turvasimme karamellit. Muista eväistämme se ei ollut kiinnostunut, taisi olla pahasti sokerikoukussa. Ja sitten ne punkit, jotka aiheuttivat jopa itkua ja hammastenkiristystä.

Jokainen eläin on subjekti. Se on: oman elämänsä keskipiste,  itsensä puolustaja, varuillaan joka suuntaan niinkuin sinä ja minä. Omanarvontuntoinen: ei sallisi itseään loukattavan. (Eeva Kilpi)

Mutta parin päivän jälkeen asetuimme osaksi maisemaa ja opimme eläinnaapuriemme tavat ja tottumukset. Ja sitten vain nautimme! Minä ennen kaikkea lukemisesta, sillä sain ripustettua riippumattoni sopivaan paikkaan, jossa oli hyvä pötkötellä. 

Olin ottanut mukaan useammankin kirjan, sillä eihän sitä etukäteen tiedä millä mielialalla kunakin päivänä herää. Lisäksi kirjat olivat kirpparilöytöjä, pokkareita, sillä kerran matkalle kadottamani kirjastokirjan opettamana ja siitä sakkomaksun maksaneena en ota enää moisia riskejä.

Lomanaloituskirjaksi osui tällä kertaa ruotsalaisen Emma Hambergin "Au revoir ja näkemiin, Agneta", joka osui silmään edellisellä kirpparikäynnillä. Hambergin Agneta-kirjoista olen nähnyt somessa vain positiivisia postauksia joten kirja kiinnosti. Tämä oli jatko-osa ja alussa sain hieman sinnitellä päästäkseni juoneen mukaan, mutta pian olin koukussa. Tarinassa oli juuri sopivan verran henkilöitä ja sivujuonteita, eikä missään vaiheessa menty överiksi - vaikka vaaranpaikkoja oli parissa kohtaa. Loistavaa viihdettä, jossa kirjailijan lämmin sydän välittyi lukijalle asti!

Agnetan jälkeen aloitin sen perinteisen lomanaloituskirjani, joka on yleensä Marian Keyesiä. "Anybody Out There" on tuttua ja turvallista, hauskaa, kaoottista, yllätyksellistä.. Mutta täytyy sanoa, että Emma Hambergin jälkeen en enää jaksanut innostua Marian Keyesin tyylistä. Yhtäkkiä vain ärsytti kaikki se ulkokultaisuus ja pinnallisuus. Toki Keyes kirjoittaa myös asiaa ja hänellä on aina hyviä pointteja kirjoissaan, mutta Hamberg tekee sen niin paljon paremmin. Tai sitten olen vain siirtynyt viihdelukijana "kypsempään" kastiin. Tämä siis taisi olla minun osaltani nyt "Näkemiin ja Au revoir, Marian Keyes". 

Mutta sitten olikin jo aika lukea se yhtä niin perinteinen lomadekkari. Sekin kirpparikierroksen satoa, Malin Persson Gioliton "Epäilyksen tuolla puolen". Persson Giolito on ammatiltaan juristi, jota asiantuntemusta hän käyttää myös dekkareissaan. Jos on siis kiinnostunut kurkistamaan kulissien taakse voin suositella. Aika pian käykin ilmi, että juristin arki on hyvin paljon kuivaa papereiden kopioimista ja lukemista. Lisäksi juuri tässä teoksessa Persson Giolito ottaa esille moraalisen aspektin juristin työssä - entäpä jos asiakas onkin oikeasti "paha" ihminen, saako häntä puolustaa?

Harmi vain, että kirjailijalla on ollut painetta lisäillä mukaan myös ihmissuhdekoukeroita, jotka eivät ainakaan tässä tarinassa ihan toimi. Mutta toisaalta, juuri tämä teos on Persson Gioliton alkupään tuotantoa ja pienet haparoinnit on helppo hypätä yli. 

Näiden hieman kevyempien lukemisten jälkeen alkoikin mieli jo sitten kaivata tukevampaa purtavaa ja tämä toinen kotoiluviikko on mennyt Edith Södergranin ja Marja-Liisa Vartion seurassa. Mutta niistä lisää myöhemmin!

PS. Tuossa aloituskuvan pinon alimmaisena on kirja, jota myös jo aloittelin, mutta totesin pian, että tätä teosta on luettava pieninä annoksina, hitaasti pureskellen. Steve Sem-Sandbergin romaanissa "De utvalda" (2016) kirjailija pureutuu jälleen kerran  Euroopan historiaan toisen maailmansodan aikana ja aihe on tietysti huippukiinnostava. Sem-Sandberg on täällä Ruotsissa erittäin arvostettu kirjailija ja olen häneltä onnistunut lukemaan yhden teoksen. Ja nytpä taas kiitos tämän blogini, että voin palata muutaman vuoden takaisiin tunnelmiin! Onneksi opin näköjään sen verran, että tämä uusi kirja on nyt hyllyssä omana eikä sitä tarvitse lukea kilpaa kirjaston palautuspäivämäärää uhmaten.

**

Emma Hamberg: Au revoir, Agneta (Piratförlaget 2024)

Marian Keyes: Anybody Out There (Penguin Books 2006)

Malin Persson Giolito: Bortom varje rimligt tvivel (Piratförlaget 2012)






Kommentit

  1. Ihana torppa! Kuinka ollakaan muistuttaa meidän saarimökkiämme noin 50 vuotta sitten, jolloin sen ympärillä laidunsi usein vasikoita, joiden jättämien "pannukakkujen" yli sai loikkia mökille. - Minä olen myös töppäillyt kirjaston kirjan kanssa: pudotin kajakista ja sain maksaa sakot. Kirja sijaitsee nyt mökin kirjahyllyllä, vedestä turvonneena. Kirjaston kirjat tulevat edelleen mukaan mökille, vaan ei kajakkireissulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hurmaava mökki! Sanoinkin jo omistajalle, että jos vuokraavat taas ensi kesänä niin tulen oitis.

      Jos olisi oma mökki niin uskaltaisin ottaa myös kirjastokirjoja mukaan - tämä kadottamani kirja taisi jäädä Göteborgiin.. oli sellainen ohut läpyskä vielä mutta niin vain maksoi sekin 300 kruunua 🥺

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...