Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

 


Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita.

Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken...

Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelmitta. Ja mikä onni: Amélie Nothomb on juuri niin loistava kuin olin aina uumoillutkin!

"Premier sang" on kertomus kirjailijan isästä, joka kuoli heti pandemian alkumetreillä maaliskuussa 2020. Katsoin erään Nothombin haastattelun, jossa hän mainitsee moneen kertaan kuinka raskaasti hän on isänsä kuoleman ottanut. Tuloksena tästä surutyöstä syntyi sitten tämä kirja, joka ilmestyi Ranskassa 2021.

Patrick Nothomb oli belgialainen diplomaatti, joka tyttärensä kirjassa saa itse kertoa tarinansa. Elämäntarina tosin päättyy siihen mistä alkaakin eli hetkeen kun Nothomb 26-vuotiaana joutuu kohtaamaan kuoleman ensimmäisen kerran. Työskennellessään silloisessa Belgian siirtomassa Kongossa, hän joutuu vallankumouksellisen ryhmittymän panttivangiksi ja lopulta tilanteeseen, jossa hänet viedään teloitusjoukon eteen ammuttavaksi.

Siinä hetkessä aika pysähtyy ja mies alkaa käydä läpi elämänsä muistoja, lapsuudesta alkaen. Patrick syntyi Belgiassa 1936 aristokraattiseen perheeseen, mutta hänen isänsä kuoli pian pojan syntymän jälkeen. Äiti keskitti kaikki voimansa surutyöhön ja suhde lapseen jäi etäiseksi.

Isovanhemmat ottivat päävastuun pienen Patrickin kasvatuksesta ja juuri tähän liittyy Nothombin romaanin keskeinen asetelma. Isovanhempia oli nimittäin kaksin kappalein, konservatiivisemmat äidin puolelta ja isän boheemi suurperhe. Kun äidin vanhemmat huolestuvat Patrickin heiveröisestä olemuksesta, he päättävät lähettää pojan maalle, isänsä vanhempien hoteisiin.

Siellä poika kohtaa vapauden, mutta myös ankarat elinolosuhteet. Isän lapsuudenkoti on kylmä ja kolkko linna. Mutta siellä on lapsia! Yksinäinen Patrick pääsee osaksi laumaa, jossa pienimmät jätetään armotta nokkimisjärjestyksessä viimeisiksi. Ruokapöydässä vanhimmille tarjoillaan ensin ja nuorimmat saavat jakaa sen mitä jäljelle jää. Mutta Patrick viihtyy kuin kala vedessä ja hän pyytää aina päästä lomillaan isänisänsä perheen luokse.

Amélie Nothomb maalaa isänsä lapsuustarinan hauskoilla anekdooteilla ja keskustelunpätkillä, mutta jättää väliin myös paljon tyhjää tilaa, jonka lukija itse saa täyttää. Pidän tällaisesta kerronnasta! Teksti kutsuu pysähtymään ja pohtimaan, Nothombia lukiessa ei tarvitse kärsiä ruuansulatushäiriöistä.

Tämä Nothombin kirja löytyy siis ainakin ruotsinnoksena ja englanninkielisenä käännöksenä. Suomennoksia hänen tuotannostaan löydän vain kolme kappaletta, nekin jo parinkymmenen vuoden takaa. Nähtävästi kirjat eivät silloin kiinnostaneet, koska suomennostyötä ei ole jatkettu. Teoksia Nothombilta on kuitenkin ilmestynyt jo 32 kappaletta, viimeisimpänä omaelämäkerrallinen "Psychopompe". 

Hmm, joutunen nyt ehkä kuitenkin kaivamaan esiin sen jo ruostuneen ranskankielen taitoni...


Amélie Nothomb: Premier sang (Albin Michel 2021)

Första blodet, ruotsinnos Maria Björkman (Éditions J 2023)

**

Lopuksi tähän vielä kuva eiliseltä. Meillä on täällä hanamin aika!



Kommentit

  1. Voi, minäkin innostuin tämän kirjoituksesi luettuani taas Nothombista. Löysin kirjastosta tämän kirjan englanniksi ja varasin.
    Olen lukenut Nothombin suomennetut teokset: Samuraisyleily, Nöyrin palvelijanne, Antikrista ja Vaitelias naapuri (neljä siis suomennettu) ja muutamia englanniksi. The Character of Rain on ihmeellinen elämäkerta, koska se on kirjoitettu alle 3-vuotiaan lapsen näkökulmasta ja Loving Sabotage hurja kuvaus vähän isompien lasten aikuisille näkymättömästä vaarallisesta elämästä. The Life of Hunger on vaikuttava anorektiakuvaus ja Life Form kuvaa Nothombin ja Irakissa palvelevan amerikkalaissotilaan välistä fiktiivistä kirjeenvaihtoa.
    Pidän kovasti noista lasten elämän kuvauksista ja Nothombillahan on diplomaattiperheen lapsena valtavasti kokemuksia erilaisista kulttuureista.
    Kävin tutkimassa, mitä Adlibriksestä löytyisi englanniksi. Thirst, tulkinta Jeesuksen elämästä... kylläpä sekin kiinnostaa. Ja jospa tuo Psychopompekin käännettäisiin minun ymmärtämilleni kielille. Luen kyllä ruotsiksikin, mutta harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oletkin ihan Nothomb-ekspertti! Alan nyt lukea näitä hänen teoksiaan ihan oikeasti sen sijaan että keräilisin vain hyllyyn pölyttymään. Onneksi niitä löytyy myös tosiaan englanninkielisinä käännöksinä, ruotsiksikaan niitä kun ei ole kovin monta käännetty. Aloin nyt tosin tavailla yhtä näistä omista ranskankielisistäni, onneksi hän ei kirjoita mitään supervaikeaa kieltä!

      Poista
    2. Nostattamasi Nothomb-innostus ei laantunut ennen kuin tilasin Adlibriksestä tuon Jeesus-kirjan, Thirst, ja jäin odottamaan kirjaa Strike Your Heart, joka on sieltä tilapäisesti loppu.
      Kunpa muistaisin linkittää tänne, mistä sai innostukseni, jos sitten joskus kirjoitan kirjaston kirjasta ja näistä muista.

      Poista
    3. Pidän silmällä blogiasi 😊

      Poista
  2. Olen lukenut Nothombilta viisi teosta ja kaikki ovat omalla tavallaan olleet varsin omaperäisiä. Romaanit ovat tosiaan melko lyhyitä, mutta Nothomb tiivistää taiten. Enkuksi näitä löytyisi enempikin, mutta täkäläinen kirjastovalikoima on aneeminen eikä näihin juuri törmää kirjakaupoissakaan (ainakaan paraatipaikalle eivät nouse). On siis sittemmin Nothomb jäänyt unholaan.

    Mutta nyt tämän kirjoituksesi myötä muistui taas Nothomb mieleen. Harmi, ettei kirjastosta saa hänen kirjojaan. Nykyään on ostaminenkin vaikeaa, kun ei ole enää samalla lailla kirjakauppatarjontaa kuin Lontoossa (en tykkää tilailla kirjoja, haluaisin tukea kivijalkakauppoja).

    En muuten edes tiennyt, että Nothomb on vielä “aktiivinen”, olen lukenut lähinnä hänen vanhempia teoksiaan. Olisi kyllä kiva lukea uudempiakin, jos löytyy enkuksi. Suomeksi ei tosiaan taida enkä ranskaa osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan erittäin aktiivinen kirjailija, Psychopompe ilmestyi viime vuonna ja eiköhän siellä jo ole tämän vuoden teoskin työn alla. Sen verran olen ehtinyt häneen vuosien varrella tutustua, että olen noteerannut ne omaperäiset aiheet. Ja nyt kun luin tämän ruotsinkielisen käännöksen niin ihastuin juuri tähän tiiviiseen muotoon. Ei mitään turhia krumeluureja!

      Poista
  3. Kas, se onkin Nothomb joka on kirjoittanut Antikristan! Luin sen joskus ysillä ja se iski luihin ja ytimiin. Omanlaisensa pieni kirja pahuudesta sekin. Pitäisi varmaan lukea enemmänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antikrista täytyykin siis hankkia luettavaksi pikimmiten! Luulin, ettei Nothombia meillä luettaisi mutta täällähän nyt paljastuukin vaikka mitä hienoja lukukokemuksia.

      Poista
  4. Nothomb on kyllä hyvä. Suomennoksista olen lukenut vain pari. Ja tosiaan ne ovat kaikki jo vuosien takaisia, mikä sitten onkaan syynä ettei lisää ole kiinnostanut julkaista, kun ainakin ne tuntuvat olleen mieleenpainuvia...
    Mutta ranskaksi olen lukenut muutaman lisää, ja tuotantoaan tosiaan riittäisi vielä paljon, ja lisää tulee tasaisesti.
    Ja Nothombin kieli on tosiaan varsin selkeää, eli kirjailija johon voi tutustua myös vaikkei ranskanosaaminen olisikaan ihan huipputasolla (ja vastaavasti jos niiden kanssa on kielellisesti vaikeuksia niin silloin ei vielä osaa tarpeeksi ranskaa lukeakseen oikein muitakaan prosaisteja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin nyt lukea kokeeksi yhtä teosta ranskan kielellä ja se tosiaan sujuu ihan mukavasti, hitaasti mutta ei mitään suurempia vaikeuksia ymmärtämisessä.

      Mihin lie tosiaan Nothomb unohtunut suomalaisilta kirjakustantajilta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...