Siirry pääsisältöön

Luottokirjailijani Anja Snellman 70 vuotta!

 


Kirjailija Anja Snellman täytti viime viikolla 70 vuotta ja sen kunniaksi kävin kirjastoreissulla katsastamassa myös kirjastomme pienen suomenkielisen osaston josko sieltä löytyisi jotain Snellmannilta. Tällä kertaa hyllyssä oli Parvekejumalat (2010) ja vaikka olen sen muistaakseni lukenut aikoinaan ihan tuoreeltaan niin päätin lukea kirjan uudemman kerran.

Kumma kyllä, vaikka en yleensä tykkää lukea kirjoja uudestaan (vaikka olisivat loistaviakin teoksia) niin juuri Anja Snellmannia luen mielelläni uudestaan. Hänen teoksensa ovat aina monitasoisia ja usein myös monimerkityksellisiä, joten joka lukukerralla luen kirjan jotenkin aina uudella tavalla. Usein olen myös unohtanut juonen ja muut tapahtumat, joten kirja tuntuu aina uudelta. Näin kävi myös Parvekejumalien kanssa. 

Parvekejumalat kertoo kahdesta nuoresta tytöstä, somaliperheen Aniksesta ja kantasuomalaisen taiteilijaperheen tyttärestä Allasta, joka etsii uutta identiteettiä islamista ja muuttaa nimensä Zahraksi. Anis haluaisi elää tavallista suomalaisen nuoren elämää, mutta "Koordinaatiston" valvovaa silmää on vaikea päästä pakoon. Zahra puolestaan kritisoi länsimaalaista naista esineellistävää kulttuuria ja hän hakeutuu yhä syvemmälle niqabinsa suojaan. 

Snellman asettaa tyttöjen kohtalot vastakkain ja osin myös lomittain ja lopussa tapahtuu se tragedia, johon kirjan kertoja viittaa jo tarinan alussa. Ensirivit nostavat esille myös kirjan toisen suuren teeman, ilmastonmuutoksen. Muistattehan muuten vielä Al Goren?

Kun Anis putoaa, on lumisade, talven ensimmäinen, ja hän ajattelee Al Gorea. Hän ajattelee sulavaa jäätä ja suolaistuvaa merta: molemmat hiipuvat, katoavat, ovat pian poissa ja muistoja vain, oppikirjoissa, dokumenttifilmeissä, matkustavaisten kuvakokoelmissa.

Olin tässä kirjan lukukertojen välissä lukenut jonkin verran enemmän somalityttöjen elämästä, esimerkiksi Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen kirjan "Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin". Edelleen tästä aiheesta puhutaan aivan liian vähän, myös täällä Ruotsissa, jossa kuitenkin säännöllisin väliajoin saa lukea uutisista ns. parvekekuolemista. Ruotsissa tästä ilmiöstä puhutaan termillä "balkongflickorna". Tyttöjä painostetaan tekemään itsemurha jos heidän katsotaan häpäisseen perheen maineen jollakin tavalla ja usein tapaukset näyttävätkin itsemurhilta, jolloin niitä ei edes tutkita murhina.

"Parvekejumalat" kannatti ehdottomasti lukea uudestaan, kuten myös Snellmannin esikoiskirja, Anja Kaurasena vuonna 1981 julkaistu "Sonja O kävi täällä". Sen innostuin lukemaan heti kirjabloggaajien Klassikkohaasteen jälkeen, jolloin siitä kirjoitti erittäin innostavasti Lasisipulissa-blogi. Kirja on edelleen yhtä hurja kuin silloin sen ilmestyessä - itse olin silloin herkässä teini-iässä mutta tarina iskee myös näin keski-ikäisenä!

Anja Snellmanniin minulla on kyllä vähän outo suhde. Luen aina kaiken mitä häneltä ilmestyy, vaikka tiedän että jossakin kohtaa yleensä aina ärsyynnyn. Toisaalta tiedän myös aina ihastuvani, sillä aina siellä on myös kohtia joihin voin samastua.

Lainaanpa tähän loppuun vielä itseäni ja kirjablogiani vuodelta 2015 kun olin lukenut Snellmannin teoksen "Antautuminen" (ja tämä sattuu myös olemaan ihka ensimmäinen blogipostaukseni!):

"Huokailin vähän väliä, että pitääkö sinun Anja mainita se Herman Hesse joka välissä mutta sitten tuli taas kohta joka oli niin minua. (---) Anja on vähän kuin se ärsyttävä isosisko, jota kuitenkin kuuntelee kun onhan se nähnyt maailmaakin niin paljon enemmän."

Sellainen suhde siis minulla ja Anjalla - ja se jatkuu! 

**

Anja Snellman: Parvekejumalat (Otava 2010)




Kommentit

  1. Parvekejumalat olisi se viimeinen haastekohta yhdessä muinaisen vanhassa haasteessani. En vain läheskään aina pidä Snellmanin kirjoista niin olen jättänyt asian roikkumaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä en tätä Parvekejumalia lukiessani ärsyyntynyt kertaakaan, joten uskallan suositella 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...