Siirry pääsisältöön

Luottokirjailijani Anja Snellman 70 vuotta!

 


Kirjailija Anja Snellman täytti viime viikolla 70 vuotta ja sen kunniaksi kävin kirjastoreissulla katsastamassa myös kirjastomme pienen suomenkielisen osaston josko sieltä löytyisi jotain Snellmannilta. Tällä kertaa hyllyssä oli Parvekejumalat (2010) ja vaikka olen sen muistaakseni lukenut aikoinaan ihan tuoreeltaan niin päätin lukea kirjan uudemman kerran.

Kumma kyllä, vaikka en yleensä tykkää lukea kirjoja uudestaan (vaikka olisivat loistaviakin teoksia) niin juuri Anja Snellmannia luen mielelläni uudestaan. Hänen teoksensa ovat aina monitasoisia ja usein myös monimerkityksellisiä, joten joka lukukerralla luen kirjan jotenkin aina uudella tavalla. Usein olen myös unohtanut juonen ja muut tapahtumat, joten kirja tuntuu aina uudelta. Näin kävi myös Parvekejumalien kanssa. 

Parvekejumalat kertoo kahdesta nuoresta tytöstä, somaliperheen Aniksesta ja kantasuomalaisen taiteilijaperheen tyttärestä Allasta, joka etsii uutta identiteettiä islamista ja muuttaa nimensä Zahraksi. Anis haluaisi elää tavallista suomalaisen nuoren elämää, mutta "Koordinaatiston" valvovaa silmää on vaikea päästä pakoon. Zahra puolestaan kritisoi länsimaalaista naista esineellistävää kulttuuria ja hän hakeutuu yhä syvemmälle niqabinsa suojaan. 

Snellman asettaa tyttöjen kohtalot vastakkain ja osin myös lomittain ja lopussa tapahtuu se tragedia, johon kirjan kertoja viittaa jo tarinan alussa. Ensirivit nostavat esille myös kirjan toisen suuren teeman, ilmastonmuutoksen. Muistattehan muuten vielä Al Goren?

Kun Anis putoaa, on lumisade, talven ensimmäinen, ja hän ajattelee Al Gorea. Hän ajattelee sulavaa jäätä ja suolaistuvaa merta: molemmat hiipuvat, katoavat, ovat pian poissa ja muistoja vain, oppikirjoissa, dokumenttifilmeissä, matkustavaisten kuvakokoelmissa.

Olin tässä kirjan lukukertojen välissä lukenut jonkin verran enemmän somalityttöjen elämästä, esimerkiksi Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen kirjan "Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin". Edelleen tästä aiheesta puhutaan aivan liian vähän, myös täällä Ruotsissa, jossa kuitenkin säännöllisin väliajoin saa lukea uutisista ns. parvekekuolemista. Ruotsissa tästä ilmiöstä puhutaan termillä "balkongflickorna". Tyttöjä painostetaan tekemään itsemurha jos heidän katsotaan häpäisseen perheen maineen jollakin tavalla ja usein tapaukset näyttävätkin itsemurhilta, jolloin niitä ei edes tutkita murhina.

"Parvekejumalat" kannatti ehdottomasti lukea uudestaan, kuten myös Snellmannin esikoiskirja, Anja Kaurasena vuonna 1981 julkaistu "Sonja O kävi täällä". Sen innostuin lukemaan heti kirjabloggaajien Klassikkohaasteen jälkeen, jolloin siitä kirjoitti erittäin innostavasti Lasisipulissa-blogi. Kirja on edelleen yhtä hurja kuin silloin sen ilmestyessä - itse olin silloin herkässä teini-iässä mutta tarina iskee myös näin keski-ikäisenä!

Anja Snellmanniin minulla on kyllä vähän outo suhde. Luen aina kaiken mitä häneltä ilmestyy, vaikka tiedän että jossakin kohtaa yleensä aina ärsyynnyn. Toisaalta tiedän myös aina ihastuvani, sillä aina siellä on myös kohtia joihin voin samastua.

Lainaanpa tähän loppuun vielä itseäni ja kirjablogiani vuodelta 2015 kun olin lukenut Snellmannin teoksen "Antautuminen" (ja tämä sattuu myös olemaan ihka ensimmäinen blogipostaukseni!):

"Huokailin vähän väliä, että pitääkö sinun Anja mainita se Herman Hesse joka välissä mutta sitten tuli taas kohta joka oli niin minua. (---) Anja on vähän kuin se ärsyttävä isosisko, jota kuitenkin kuuntelee kun onhan se nähnyt maailmaakin niin paljon enemmän."

Sellainen suhde siis minulla ja Anjalla - ja se jatkuu! 

**

Anja Snellman: Parvekejumalat (Otava 2010)




Kommentit

  1. Parvekejumalat olisi se viimeinen haastekohta yhdessä muinaisen vanhassa haasteessani. En vain läheskään aina pidä Snellmanin kirjoista niin olen jättänyt asian roikkumaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä en tätä Parvekejumalia lukiessani ärsyyntynyt kertaakaan, joten uskallan suositella 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun keski-ikäinen ihminen alkaa miettiä elämäänsä uusiksi

  Olin todella hämmästynyt kun viime vuoden lukusaldoani laskiessani sain tulokseksi 90 luettua kirjaa. Yleensä luen noin 60-70 kirjaa vuosittain. Mutta sitten äkkäsin, että aloin viime vuonna käydä tiheämmin toimistolla töissä, mikä taas tarkoitti enemmän metrossa istumista. Ja metrossa luen aina kirjaa. Yksi toimistopäivä tarkoittaa 2 x 42 minuuttia lukuaikaa!   Luenkin sitten työmatkoillani ihan kaikkea, laidasta laitaan. Ainoa kirja, jota en vuoden aikana kelpuuttanut mukaan, oli Heini Junkkaalan Saisio-kirja, mutta sekin seuloutui vain kokonsa vuoksi. 1000 sivua on yksinkertaisesti liikaa. Joskus kohdalle osuu kirja, joka on kuin räätälöity työmoodiin pääsemiseksi. Sellainen oli tämä Michiko Aoyaman "What you are looking for is in the library". Ja kiitos siitä, että ylipäänsä löysin kirjan menee  Elegialle , jolta olen saanut paljon muitakin osuvia vinkkejä aasialaiseen kulttuuriin liittyen. Elegia kirjottaa omassa postauksessaan Aoyaman kirjasta, että se on "to...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

In Memoriam Marianne Faithfull

Kirjahyllyssäni on nurkkaus, jota kutsun pahishyllyksi. Tälle hyllylle pääsevät kaikki ns. rock'n'roll -elämää viettäneet. Tietänette mitä tarkoitan... Siellä ovat niin Janis, Amy kuin Keithkin. Myös Philip Roth näyttää sinne eksyneen. Viime viikolla tästä kunnianarvoisesta joukosta lähti yksi tähti taivasmatkallensa - Marianne Faithfull (1946-2025). Marianne Faithfullin omaelämäkerta Faithfull (kirjoitettu yhdessä David Daltonin kanssa) päätyi hyllyyni sattumalta jo vuosia sitten jollakin kirpparikierroksellani. Kirja oli jo silloin hyvin luetun näköinen. Aloin selailla sitä heti kotiin päästyäni ja muistan lukeneeni sen lähes tulkoon siltä istumalta. Kun tieto Marianne Faithfullin kuolemasta uutisoitiin viime viikolla, otin pahishyllystä tuon entistä kuluneemman näköisen pokkarin, aloin selailla - ja olin taas välittömästi koukussa! Tällä kertaa lisämaustetta lukemiseen toi se seikka, että kävin viime vuonna kaksi kertaa Lontoossa ja monet kirjassa mainitut kadut ja puistot ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...