Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

 


Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita.

Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken...

Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelmitta. Ja mikä onni: Amélie Nothomb on juuri niin loistava kuin olin aina uumoillutkin!

"Premier sang" on kertomus kirjailijan isästä, joka kuoli heti pandemian alkumetreillä maaliskuussa 2020. Katsoin erään Nothombin haastattelun, jossa hän mainitsee moneen kertaan kuinka raskaasti hän on isänsä kuoleman ottanut. Tuloksena tästä surutyöstä syntyi sitten tämä kirja, joka ilmestyi Ranskassa 2021.

Patrick Nothomb oli belgialainen diplomaatti, joka tyttärensä kirjassa saa itse kertoa tarinansa. Elämäntarina tosin päättyy siihen mistä alkaakin eli hetkeen kun Nothomb 26-vuotiaana joutuu kohtaamaan kuoleman ensimmäisen kerran. Työskennellessään silloisessa Belgian siirtomassa Kongossa, hän joutuu vallankumouksellisen ryhmittymän panttivangiksi ja lopulta tilanteeseen, jossa hänet viedään teloitusjoukon eteen ammuttavaksi.

Siinä hetkessä aika pysähtyy ja mies alkaa käydä läpi elämänsä muistoja, lapsuudesta alkaen. Patrick syntyi Belgiassa 1936 aristokraattiseen perheeseen, mutta hänen isänsä kuoli pian pojan syntymän jälkeen. Äiti keskitti kaikki voimansa surutyöhön ja suhde lapseen jäi etäiseksi.

Isovanhemmat ottivat päävastuun pienen Patrickin kasvatuksesta ja juuri tähän liittyy Nothombin romaanin keskeinen asetelma. Isovanhempia oli nimittäin kaksin kappalein, konservatiivisemmat äidin puolelta ja isän boheemi suurperhe. Kun äidin vanhemmat huolestuvat Patrickin heiveröisestä olemuksesta, he päättävät lähettää pojan maalle, isänsä vanhempien hoteisiin.

Siellä poika kohtaa vapauden, mutta myös ankarat elinolosuhteet. Isän lapsuudenkoti on kylmä ja kolkko linna. Mutta siellä on lapsia! Yksinäinen Patrick pääsee osaksi laumaa, jossa pienimmät jätetään armotta nokkimisjärjestyksessä viimeisiksi. Ruokapöydässä vanhimmille tarjoillaan ensin ja nuorimmat saavat jakaa sen mitä jäljelle jää. Mutta Patrick viihtyy kuin kala vedessä ja hän pyytää aina päästä lomillaan isänisänsä perheen luokse.

Amélie Nothomb maalaa isänsä lapsuustarinan hauskoilla anekdooteilla ja keskustelunpätkillä, mutta jättää väliin myös paljon tyhjää tilaa, jonka lukija itse saa täyttää. Pidän tällaisesta kerronnasta! Teksti kutsuu pysähtymään ja pohtimaan, Nothombia lukiessa ei tarvitse kärsiä ruuansulatushäiriöistä.

Tämä Nothombin kirja löytyy siis ainakin ruotsinnoksena ja englanninkielisenä käännöksenä. Suomennoksia hänen tuotannostaan löydän vain kolme kappaletta, nekin jo parinkymmenen vuoden takaa. Nähtävästi kirjat eivät silloin kiinnostaneet, koska suomennostyötä ei ole jatkettu. Teoksia Nothombilta on kuitenkin ilmestynyt jo 32 kappaletta, viimeisimpänä omaelämäkerrallinen "Psychopompe". 

Hmm, joutunen nyt ehkä kuitenkin kaivamaan esiin sen jo ruostuneen ranskankielen taitoni...


Amélie Nothomb: Premier sang (Albin Michel 2021)

Första blodet, ruotsinnos Maria Björkman (Éditions J 2023)

**

Lopuksi tähän vielä kuva eiliseltä. Meillä on täällä hanamin aika!



Kommentit

  1. Voi, minäkin innostuin tämän kirjoituksesi luettuani taas Nothombista. Löysin kirjastosta tämän kirjan englanniksi ja varasin.
    Olen lukenut Nothombin suomennetut teokset: Samuraisyleily, Nöyrin palvelijanne, Antikrista ja Vaitelias naapuri (neljä siis suomennettu) ja muutamia englanniksi. The Character of Rain on ihmeellinen elämäkerta, koska se on kirjoitettu alle 3-vuotiaan lapsen näkökulmasta ja Loving Sabotage hurja kuvaus vähän isompien lasten aikuisille näkymättömästä vaarallisesta elämästä. The Life of Hunger on vaikuttava anorektiakuvaus ja Life Form kuvaa Nothombin ja Irakissa palvelevan amerikkalaissotilaan välistä fiktiivistä kirjeenvaihtoa.
    Pidän kovasti noista lasten elämän kuvauksista ja Nothombillahan on diplomaattiperheen lapsena valtavasti kokemuksia erilaisista kulttuureista.
    Kävin tutkimassa, mitä Adlibriksestä löytyisi englanniksi. Thirst, tulkinta Jeesuksen elämästä... kylläpä sekin kiinnostaa. Ja jospa tuo Psychopompekin käännettäisiin minun ymmärtämilleni kielille. Luen kyllä ruotsiksikin, mutta harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oletkin ihan Nothomb-ekspertti! Alan nyt lukea näitä hänen teoksiaan ihan oikeasti sen sijaan että keräilisin vain hyllyyn pölyttymään. Onneksi niitä löytyy myös tosiaan englanninkielisinä käännöksinä, ruotsiksikaan niitä kun ei ole kovin monta käännetty. Aloin nyt tosin tavailla yhtä näistä omista ranskankielisistäni, onneksi hän ei kirjoita mitään supervaikeaa kieltä!

      Poista
    2. Nostattamasi Nothomb-innostus ei laantunut ennen kuin tilasin Adlibriksestä tuon Jeesus-kirjan, Thirst, ja jäin odottamaan kirjaa Strike Your Heart, joka on sieltä tilapäisesti loppu.
      Kunpa muistaisin linkittää tänne, mistä sai innostukseni, jos sitten joskus kirjoitan kirjaston kirjasta ja näistä muista.

      Poista
    3. Pidän silmällä blogiasi 😊

      Poista
  2. Olen lukenut Nothombilta viisi teosta ja kaikki ovat omalla tavallaan olleet varsin omaperäisiä. Romaanit ovat tosiaan melko lyhyitä, mutta Nothomb tiivistää taiten. Enkuksi näitä löytyisi enempikin, mutta täkäläinen kirjastovalikoima on aneeminen eikä näihin juuri törmää kirjakaupoissakaan (ainakaan paraatipaikalle eivät nouse). On siis sittemmin Nothomb jäänyt unholaan.

    Mutta nyt tämän kirjoituksesi myötä muistui taas Nothomb mieleen. Harmi, ettei kirjastosta saa hänen kirjojaan. Nykyään on ostaminenkin vaikeaa, kun ei ole enää samalla lailla kirjakauppatarjontaa kuin Lontoossa (en tykkää tilailla kirjoja, haluaisin tukea kivijalkakauppoja).

    En muuten edes tiennyt, että Nothomb on vielä “aktiivinen”, olen lukenut lähinnä hänen vanhempia teoksiaan. Olisi kyllä kiva lukea uudempiakin, jos löytyy enkuksi. Suomeksi ei tosiaan taida enkä ranskaa osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan erittäin aktiivinen kirjailija, Psychopompe ilmestyi viime vuonna ja eiköhän siellä jo ole tämän vuoden teoskin työn alla. Sen verran olen ehtinyt häneen vuosien varrella tutustua, että olen noteerannut ne omaperäiset aiheet. Ja nyt kun luin tämän ruotsinkielisen käännöksen niin ihastuin juuri tähän tiiviiseen muotoon. Ei mitään turhia krumeluureja!

      Poista
  3. Kas, se onkin Nothomb joka on kirjoittanut Antikristan! Luin sen joskus ysillä ja se iski luihin ja ytimiin. Omanlaisensa pieni kirja pahuudesta sekin. Pitäisi varmaan lukea enemmänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antikrista täytyykin siis hankkia luettavaksi pikimmiten! Luulin, ettei Nothombia meillä luettaisi mutta täällähän nyt paljastuukin vaikka mitä hienoja lukukokemuksia.

      Poista
  4. Nothomb on kyllä hyvä. Suomennoksista olen lukenut vain pari. Ja tosiaan ne ovat kaikki jo vuosien takaisia, mikä sitten onkaan syynä ettei lisää ole kiinnostanut julkaista, kun ainakin ne tuntuvat olleen mieleenpainuvia...
    Mutta ranskaksi olen lukenut muutaman lisää, ja tuotantoaan tosiaan riittäisi vielä paljon, ja lisää tulee tasaisesti.
    Ja Nothombin kieli on tosiaan varsin selkeää, eli kirjailija johon voi tutustua myös vaikkei ranskanosaaminen olisikaan ihan huipputasolla (ja vastaavasti jos niiden kanssa on kielellisesti vaikeuksia niin silloin ei vielä osaa tarpeeksi ranskaa lukeakseen oikein muitakaan prosaisteja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin nyt lukea kokeeksi yhtä teosta ranskan kielellä ja se tosiaan sujuu ihan mukavasti, hitaasti mutta ei mitään suurempia vaikeuksia ymmärtämisessä.

      Mihin lie tosiaan Nothomb unohtunut suomalaisilta kirjakustantajilta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...