Siirry pääsisältöön

Kiitos ja anteeksi, kirjastonväki!

 


Istun kirjastossa ja odotan. Jossakin takahuoneessa valmistellaan juuri lainauskuntoon kirjaa, joka on vuodelta 1964 ja jota ei todennäköisesti ole lainattu muutamaan vuosikymmeneen, tai ainakaan sitten kirjaston digitalisaation. Kunnes minä ryntään kirjastoon ja vaadin saada kirjan. Nyt. Heti.

Kyseessä on tietysti saksan kirjallisuudenkurssini, jossa oli nyt koittanut viimeinen seminaarikerta. Kurssimme päättääksi lukisimme Bertolt Brechtin näytelmän 'Sezuanin hyvä ihminen', sen jonka hän kirjoitti ollessaan maanpaossa Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Olin selvinnyt kurssin aikaisemmista saksalaisklassikoista sähkökirjojen avulla, mutta Brechtin tekijänoikeuksien haltijat pitävät teoksista kynsin hampain kiinni eikä niitä ole saatavilla sähköisessä muodossa. Kotikuntani kirjaston tietokannan mukaan kirja ja vieläpä sen alkuperäinen saksankielinen painos olisi kuitenkin hyllyssä lainattavissa, joten astelen paikalle päättäväisin askelin. 

Kirja ei ole hyllyssä.

Menen tiskille, jolla kohtaan kirjaston työntekijän, aksentista päätellen alunperin Euroopan ulkopuolella syntyneen. Hänelle nimi Bertolt Brecht ei sano mitään. "Oliko se Roberto?". Kaivan puhelimestani todistusaineistoa. Kirja on täällä! Käymme yhdessä vielä pyllistelemässä peränurkan saksankielisen kirjan hyllyn edessä, mutta Roberton kirjaa ei löydy.

Seuraavaksi haetaan paikalle kirjaston vastaava henkilö. Hän tunnistaa onneksi kirjan heti ja selittää, että valitettavasti kirja on varastossa eikä sitä ole laitettu lainauskuntoon (lue: digitalisoitu). Mutta he lähettäisivät viestin heti kun kirja on lainattavissa.

Tässä vaiheessa saan henkisen itkupotkuraivarin. En suostu mihinkään kompromisseihin. Tarvitsen kirjan nyt heti. Seminaari on jo kolmen päivän päästä! Kirjaston vastaava aloittaa neuvottelut kanssani. Voinko odottaa kaksi tuntia? En. Puolitoista? Ei. Tunti? Okei.

Istuudun näyttävästi pienen kirjaston keskellä sijaitsevaan pöytäryhmään ja jään odottamaan. Ja tapahtuu ihme: vain noin parinkymmenen minuutin kuluttua kirjastovirkailija tulee hymyillen ja heilutellen kädessään pientä keltaista kirjaa. Hän oli sittenkin ymmärtänyt kirjallisen hätätilani!

**

Minua on täällä Tukholmassa siunattu peräti neljän eri kirjaston jäsenyydellä (Tukholman kaupunginkirjasto, kotikuntani kirjasto, Suomi-Instituutin kirjasto sekä lisäksi työpaikkani pieni kirjasto). Yritän tosin pitää lainaukseni minimissä, sillä harrastamani fiilislukeminen näkyy ikävä kyllä sakkomaksujen suuruudessa. Tosin nämä ovat sakkoja, jotka maksan levollisin mielin - ehkäpä niillä on saatu hankittua taas muutama kirja lisää?

Tämän kirjoituksen myötä toivotan erityisesti kaikille kirjastossa työskenteleville Hyvää Uutta Kirjastovuotta 2024. Kiitos - ja anteeksi...



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Elegia6/1/24 15:28

    Ihana postaus ja mahtavaa paneutumista kirjastolta! Kyllähän kirja on saatava asap, jos on ns. tilanne päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee6/1/24 19:33

      Tässä oli todella tilanne päällä ja olin ihan yllättynyt itsestäni kuinka tiukkana olin. Olen pitänyt itseäni vähän nössönä, mutta näköjään ihan turhaan!

      Poista
  2. Marjatta Mentula6/1/24 16:30

    Heh, hauska tilanne hauskasti kuvattuna.
    Sezuanin hyvä ihminen oli ensimmäinen teatteriesitys, jonka näin oikeassa teatterissa Porissa, samassa johon Jorma Uotinen oli pyrkinyt töihin 10-vuotiaana - ja päässytkin jotain puuhastelemaan. Näytelmä vaikutti vahvasti, kirjoitin siitä kouluaineenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee6/1/24 19:35

      En ole nähnyt Brechtiä vielä näyttämöllä, mutta kunhan tilaisuus tulee niin menen heti katsomaan!

      Poista
  3. Anonyymi7/1/24 10:09

    Olen nähnyt Sezuanin hyvän ihmisen Oulun kaupungin teatterissa. Hyvää kirjastovuotta 2024
    t. Mai / Kirjasähkökäyrä

    VastaaPoista
  4. Anki10/1/24 13:59

    Hauska kuvaus! Brecht oli kova luu. :D Luin itse yliopistoa varten hänen kirjansa Herr Puntila und Sein Knecht Matti. Tosin myöhemmin olen nähnyt kirjaa laitettavan vähän myös Hella Wuolijoen nimiin.

    Ihmettelen edelleen, miten mitättömästi meidän saksaa ihan pääaineenakin lukevien tarvitsi lukea kirjallisuutta. Jos en ihan väärin muista, niin ainut oikea kirjallisuuskurssi oli perusopintojen yksi kurssi, johon piti lukea huimat kolme ohutta kirjaa... Kirjallisuuden historiasta oli oma kurssi myöhemmin, mutta siinäkin taisi olla vain opettajan valikoimia tekstikatkelmia eri ajalta. Sitten taas ruotsi sivuaineena vaati kirjoja ehkä jopa useammankin kuin kolme. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee10/1/24 23:12

      Meillä taas kandin opintoihin kuuluu ainakin kaksi kirjallisuuden kurssia ja sitten vielä kolmas jos aikoo tehdä tutkielmansa kirjallisuuden alalta. Ekalla kurssilla oli vähän lyhyempiä tekstejä mutta tällä toisella joutui lukemaan jo ihan paksujakin opuksia. Näitä klassikkoja on kyllä paljon mukavampi lukea opettajan ohjauksessa kuin itsekseen 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...
10 kommenttia
Lue lisää

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...
12 kommenttia
Lue lisää