Siirry pääsisältöön

Voidaanko puhua hetki Saksan historiasta?

 

Aloitin viime syksynä saksan opinnot yliopistossa, jossa luen pari kurssia lukukausittain työn ohessa. Opintoihin kuuluu myös kurssi, jolla käydään läpi Saksan historiaa ja kulttuuria. Tällä ensimmäisellä kurssilla painopiste on ollut DDR:n historiassa ja Saksojen yhdistymisen jälkeisessä murrosajassa. Olen oppinut paljon uutta ja ennen kaikkea olen ymmärtänyt, kuinka vähän loppujen lopuksi tiedänkään Saksan historiasta. Ja kyseessä on sentään Euroopan väkirikkain maa!

Olen nyt syksyn aikana katsonut useammankin dokumenttiohjelman saksalaisen  ARD:n mediateekistä ja lainannut kirjastosta Saksan historiaa käsitteleviä kirjoja. Kaksi todellista täysosumaakin sieltä löytyi. Nora Krugin Heimat on sarjakuvan keinoin kerrottu tarina Krugin perheen historiasta ja taustasta. Saksalainen Krug (s. 1977) muuttaa nuorena aikuisena Yhdysvaltoihin, jossa hän joutuu kerta toisensa jälkeen kommentoimaan toisen maailmansodan tapahtumia. Tämä siis aina sen jälkeen kun vastapuoli saa kuulla Krugin olevan Saksasta.

Päällimmäiseksi nousee sana "syyllisyys", Schuld. Sitähän Krugille ja hänen sukupolvelleen oli toitotettu lapsesta lähtien. Kuinka monen sukupolven sitä syyllisyyttä tulee lopulta tuntea? Krugin kertoma tarina avaa uusia näkymiä toisen maailmansodan tapahtumiin, saksalaiset kun ovat ymmärrettävästi pitäneet todella matalaa profiilia omista sotatraumoistaan. 

Ja siihen päälle sitten vielä toinen traumaattinen vaihe Saksan historiassa - DDR... Vaikka Saksan demokraattisen tasavallan loppumisesta on kulunut jo yli 30 vuotta, sen jäljet näkyvät yhä. "Henkinen muuri" seisoo vakaasti paikoillaan ja heittää varjonsa Saksan päälle vielä tänä päivänäkin. 

DDR:n jälkeensä jättämiä arpia on käsitelty aika paljon huumorin avulla, mistä hyvänä esimerkkinä mainittakoon klassikkoelokuva "Goodbye, Lenin" vuodelta 2003. ARD:n mediateekistä löysin myös uutisraportin siitä, kuinka Itä-Saksassa aikoinaan asuneita ja nykyisin dementiaa sairastavia ihmisiä aktivoidaan näyttämällä DDR:n ajan aikaisia käyttöesineitä ja elintarvikepakkauksia. Jos asiaan ei perehdy tämän tarkemmin voi helposti jäädä harhaluuloon, että kaikki onkin vain vuosien kultaamaa 'Ostalgiaa'.

Jos haluaa kuitenkin kurkistaa syvemmälle voin suositella Anna Funderin kirjaa "Stasiland". Kirjaa ei ole tietääkseni  käännetty suomeksi, mutta siitä on otettu uusia painoksia useilla muilla kielillä. Australialainen Funder opiskeli 90-luvulla Berliinissä ja kiinnostui tutkimaan juuri sitä DDR:n pimeintä puolta. Hän löysi ihmisiä, joita oli vainottu ja ihmisiä, jotka olivat olleet Stasin palveluksessa. Tästä kirjasta on tosiaan ostalgia kaukana... Ennen kaikkea kirja auttaa ymmärtämään miksi Itä-Saksa kummittelee edelleen niin monella tasolla. Ei sellaista hirmurakennelmaa hetkessä murskata.


Nyt kevätlukukauden alettua kurssiohjelmassa on vuorostaan saksan kielioppia ja kirjallisuutta. Pakko mainita nyt ainakin tämä ensimmäinen kurssilla käsittelemämme kirjailija Wolfgang Borchert, joka edustaa heti toisen maailmansodan jälkeen syntynyeenTrümmer- eli rauniokirjallisuuden lajia. Kuten Suomessa, myös Saksassa sodasta saapui kotiin suuret joukot nuoruutensa ja elämänuskonsa menettäneitä miehiä, yksi heistä Wolfgang Borchert. Hän on yksi saksalaisen kirjallisuuden klassikkoja, jota edelleenkin luetutetaan Saksan kouluissa. Meillä tietysti täysin tuntematon nimi, mutta ehkä kuitenkin tutustumisen arvoinen?

Ein Mann kommt nach Deutschland.

Er war lange weg, der Mann. Sehr lange. Vielleicht zu lange. Und er kommt ganz anders wieder als er wegging.

Kommentit

  1. Toivottavasti sitten kirjoitat blogiin noiden meille tuntemattomien klassikkojen kirjoista. Kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ehdottomasti yritän pistää tänne ainakin lyhyitä katsauksia niistä saksalaisklassikoista, joita luemme kevään aikana.

      Poista
  2. Kiinnostaa kyllä kuulla lisääkin saksalaisista, jotain on tuttua mutta aika paljon tuntemattomiakin...

    Kun Saksassa asuin 00-luvulla, jännä melko tarkkaankin ajoitettava muutos suhteessa kansallisiin symboleihin tuli itsekin huomattua jalkapallon MM-kisojen aikaan 2006: tuolloin katukuvaan alkoi yllättäen ilmestyä Saksan lippuja, ja asenne alkoikin kääntyä siihen suuntaan että ehkä se onkin ihan okei. Samoihin aikoihin asettui myös ensimmäiset omat havainnot komedioista, joissa voidaan viitata Hitleriin...
    Eli tuntui että ehkä se Schuld oli jo vähintäänkin siirtynyt taka-alalle eikä ollut enää kaikenpeittävänä asenteena.

    Lännen ja idän jännitteitä on tosiaan puitu jo nyt myös komedialla, mutta ehkä tuo antaa kuitenkin suuntaviivaa kuinka kauan näissä historiallisen perinnön puinneissa helposti menee...

    Borchert on minulle nimenä tuttu, on jäänyt lukematta mutta sille tavattoman pitkälle "joskus pitäisi lukea"-listalle olen joskus nostanut (ja yksi tuttu mainitsi tehneen aikoinaan...gradunsa? tai jonkun muun oppityön Borchertista, eli ei _ihan_ tuntematon, vaikka mm. Böll ja Grass ovat kyllä nousseet tunnetummiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkapallolla on kyllä ihmeellinen voima! Ensimmäisen kerranhan se nostatti saksalaisten itsetuntoa v. 1954 MM-kisoissa kun Saksa voitti finaalissa yllättäen ennakkosuosikin Unkarin. "Bernin ihme" on yksin Saksan sodanjälkeisen historian merkkitapahtumia. Tämänkin siis opin nyt vasta viime syksyn kurssilla :)

      Minulla on vielä kaikki Böllit ja Grassitkin lukematta! Mutta paljon siis jännittävää tulossa vielä tällä Saksan "matkallani"...

      Poista
  3. Minulla on pöyristyttävän huono tuntemus saksankielisestä kirjallisuudesta, koska tentin (huolimattomasti) sekä itse kirjallisuuden että kirjallisuuden historian kurssit... Nyt harmittaa, vaikka kyllähän se nopeutti opintoja vähäsen. Omilta ajoilta mieleen on jäänyt mamutaustainen nykykirjailija Wladimir Kaminer. Hänen kirjaansa Russendisko suositeltiin silloin aikoinaan, noloa kyllä en ole vieläkään siihen tutustunut. Se on suomennettukin, milläpä muulla nimellä kuin Ryssändisko. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt se etu tässä, että ei tarvitse miettiä opinnoissa valmistumista, voin vain nautiskella itse lukemisesta :) Tuo Russendisko ei ole vielä osunut eteen, pistän muistiin!!

      Poista
  4. Onpa tosi mielenkiintoista! Minua kiinnostaisi myös opiskella Saksan lähihistoriaa. "Kolmannen valtakunnan" ajan historia tuli kyllä tehokkaasti käytyä opinnoissa läpi, mutta usein minua kiinnostaa sotien jälkeinen aika. Ne ideologiat, jotka kumpuavat osin traumasta. Saksalaiseen kirjallisuuteen olen yhä perehtynyt aivan liian vähän. Tämä kirjoituksesi on hyvä nosto siihenkin. Onnea opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Opiskeluintoa ainakin riittää, näin vanhemmalla iällä sitä vain nauttii kun pääsee koulunpenkille :) Saksan sodanjälkeinen historia on kyllä ollut ihan hämärän peitossa, olen jo nyt saanut paljon mielenkiintoista tietoa, joka selittää nykypäivän Saksaa ja sen poliittisia päätöksiä.

      Poista
  5. Hyvä näkökulma, Mari!
    Sitä ajattelee vain, että oma maa on käynyt läpi kovia aikoja, mutta on paljon muita, joilla on ollut yhtä pahoja ja pahempia koettelemuksia historiassaan, eivätkä ne ole edes historiaa. Meillä on sotien jälkeen ollut rauhallista ja menty koko ajan eteenpäin.
    Minulla nousee saksalaiskirjailijoista ensimmäisenä mieleen Günter Grass ja nuoremmista kirjailijoista Daniela Krien.
    Anna Funderin kirja alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daniela Krieniltä olen lukenut yhden romaanin. Mutta kaikki saksalaisklassikot ovat vielä lukematta. Kova urakka edessä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...