Siirry pääsisältöön

Olipa kerran DDR

 

Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle. 

Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi. 

Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen tavoin - Saksojen yhdistymisen päivämäärään, 3. lokakuuta 1990. "Ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti..."? Tässä vaiheessa unohdetaan yleensä tarinan päähenkilöt, itse itäsaksalaiset.

Hoyer (s.1985) ehti itse vielä syntyä DDR:n kansalaisena ja tekstissä näkyy lievä me-henki. Saksassa kirja sai ristiriitaisen vastaanoton ja sitä kritisoitiin liiallisesta hymistelystä. Mutta jos Hoyer ei kauhistele tarpeeksi saksalaisen mittapuun mukaan niin sitäkin enemmän hän taustoittaa - sekä DDR:n syntyä että sen hajoamisen jälkeen syntynyttä tyhjiötä.

Muurin murtumisen jälkeen kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Todennäköisesti liiankin nopeasti. Vaikka yhdistyminen tuntui luonnollisimmalta vaihtoehdolta, myös Itä-Saksan säilyttämisen kannattajia löytyi. Kaikki eivät olleet yhtä vakuuttuneita siitä, että juuri Länsi-Saksan malli olisi paras. Voisiko löytyä jokin tie kapitalismin ja sosialismin väliltä? Olisiko mahdollista rakentaa oikeasti demokraattinen Itä-Saksa?

Ja miten kävisi naisten aseman? Länsi-Saksassahan esimerkiksi naisten osuus työmarkkinoilla oli  huomattavasti pienempi, jo senkin takia että lasten päivähoitoa ei ollut kehitetty niin pitkälle kuin itäisessä Saksassa.

Mutta kun hurmos iskee päälle niin sitten mennään eikä jarrutella! Ja siinä hurmoksessa myytiin DDR:n valtion omaisuus pilkkahinnalla, julistettiin ihmisten työurat ja koulutukset kelvottomiksi ja ennen kaikkea tuhottiin 16 miljoonan itäsaksalaisen omanarvontunto.

Pelin henki oli se, että itäsaksalaiset saivat sopeutua uuteen tilanteeseen ja länsisaksalaiset elivät kuten ennenkin. Lopputulema on, että Saksa on ja pysyy jakautuneena edelleen pitkälle 2000-luvullekin. Henkinen muuri seisoo jämäkästi paikallaan ja sen voi nähdä kun tarkastellaan esimerkiksi työttyömyyslukuja tai vaalituloksia. Äärioikeistopuolue AfD:n (Alternative für Deutschland) suurimmat kannattajajoukot löytyvät juuri Saksan itäisistä osavaltioista.

Hoyerin teos etenee nopeasti läpi DDR:n 40-vuotisen historian ja sisältää paljon mielenkiintoisia historian alaviitteitä. Mitä tapahtuu esimerkiksi kun 70-luvulla iskee kahvikriisi ja kansalaiset napisevat korvikekahvista? Varsinkin Honeckerin aikana puoluejohto piti tärkeänä tavoitteena pitää kansa "hyvällä tuulella" mahdollisten protestien estämiseksi, joten kahvikriisi piti ratkaista! 

DDR aloitti suuren projektin Vietnamin kanssa ja istutti maahan valtavat kahviplantaasit sekä rakensi sen ympärille vaadittavan infrastruktuurin. Diiliin kuului, että DDR saisi puolet voitosta. Projektin tuloksena kahvintuotanto on tänä päivänä Vietnamille yksi sen pääelinkeinoista. Kohtalon ironiaa taas on se, että ennenkuin istutetut kahvipensaat alkoivat tuottaa kauankaivattua satoa oli DDR jo historiaa... 

Hoyerin kirjassa on puutteensa lähinnä valtavan aineistonsa vuoksi, jolloin kaikki jää hiukan pinnalliseksi. Erityisesti tämä harmitti Hoyerin kirjassa kertomien henkilötarinoiden kohdalla, näistä tavallisista itäsaksalaisista olisi kuullut enemmänkin. Lisäksi Stasista kertova osuus jää lähinnä byrokraattisen rakenteen kuvailuksi. Mutta tähän hyvää lisälukemistoa tarjoaa onneksi Anna Funderin perusteellinen kirja Stasiland

**

Katja Hoyer: Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90 (Atena 2023)


Kommentit

  1. Pidin kovasti tästä Hoyerin kirjasta. Kirja taisi päästä listallani viime vuoden parhaisiin tietokirjoihin. DDR-kirjoissa on yleensä käsitelty niin paljon Stasin ja muita valtionjohtoisia toimia, kun taas tässä pääsi edes hieman kurkistamaan tavallisten ddr:läisten elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli paljon mielenkiintoista uutta tietoa! Olen myös lukenut DDR:ään sijoittuvaa kaunokirjallisuutta, aina kun löytyy. Juuri se tavallisten ihmisten elämä kiinnostaa.

      Poista
  2. Oletko lukenut parin vuoden takaisen Meri Valkaman Sinun, Margot? Sehän sijoittuu juuri tuohon aikaan ja käsittelee samoja teemoja, ettei kaikki ollut huonoa, itä-saksalaisten koulutuksen ja työpaikkojen - koko henkilökohtaisen historian menetys, omanarvontunto jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luin heti kun sain kirjan käsiini! Kävin myös kuuntelemassa Meri Valkaman kirjailijavierailua täällä Tukholmassa ja sielläkin hän korosti sitä, että monilla itäsaksalaisilla oli ihan hyväkin elämä. Tässä Hoyerin kirjassa muistutettiin myös siitä, että sodan päätyttyä 1945 saksalainen yhteiskunta oli kirjaimellisesti raunioina, joten monille DDR oli asuntoineen ja työpaikkoineen jopa helpotus. Mutta kun uusi sukupolvi kasvoi aikuiseksi, väestön pitäminen pakolla maan rajojen sisällä kävi tietysti mahdottomaksi. Nuoret eivät enää verranneet omaa elämäänsä sodassa tuhoutuneeseen Saksaan vaan vieressä kukoistavaan Länsi-Saksaan.

      Poista
  3. No niin, tässäpä taas kirja, joka pitää lukea. Valkaman teoksen jälkeen minulle tuli DDR-tauko, vaikka toisin ajattelin. Edelleen aihepiiri silti kiinnostaa paljon. Muistamisen ja unohtamisen historia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on tosiaan kyllä ihan perusopuksia, jos on kiinnostunut DDR:n historiasta!

      Poista
  4. DDR on todellakin kiinnostava vaihe Saksan historiassa. Tämän kirjan voisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa! Paljon tietoa, joten varaa vähän enemmän lukemisaikaa. Minä jouduin lukemaan tämän pikalainana ja jotkut osat jouduin hutiloimaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...