Siirry pääsisältöön

Olipa kerran DDR

 

Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle. 

Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi. 

Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen tavoin - Saksojen yhdistymisen päivämäärään, 3. lokakuuta 1990. "Ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti..."? Tässä vaiheessa unohdetaan yleensä tarinan päähenkilöt, itse itäsaksalaiset.

Hoyer (s.1985) ehti itse vielä syntyä DDR:n kansalaisena ja tekstissä näkyy lievä me-henki. Saksassa kirja sai ristiriitaisen vastaanoton ja sitä kritisoitiin liiallisesta hymistelystä. Mutta jos Hoyer ei kauhistele tarpeeksi saksalaisen mittapuun mukaan niin sitäkin enemmän hän taustoittaa - sekä DDR:n syntyä että sen hajoamisen jälkeen syntynyttä tyhjiötä.

Muurin murtumisen jälkeen kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Todennäköisesti liiankin nopeasti. Vaikka yhdistyminen tuntui luonnollisimmalta vaihtoehdolta, myös Itä-Saksan säilyttämisen kannattajia löytyi. Kaikki eivät olleet yhtä vakuuttuneita siitä, että juuri Länsi-Saksan malli olisi paras. Voisiko löytyä jokin tie kapitalismin ja sosialismin väliltä? Olisiko mahdollista rakentaa oikeasti demokraattinen Itä-Saksa?

Ja miten kävisi naisten aseman? Länsi-Saksassahan esimerkiksi naisten osuus työmarkkinoilla oli  huomattavasti pienempi, jo senkin takia että lasten päivähoitoa ei ollut kehitetty niin pitkälle kuin itäisessä Saksassa.

Mutta kun hurmos iskee päälle niin sitten mennään eikä jarrutella! Ja siinä hurmoksessa myytiin DDR:n valtion omaisuus pilkkahinnalla, julistettiin ihmisten työurat ja koulutukset kelvottomiksi ja ennen kaikkea tuhottiin 16 miljoonan itäsaksalaisen omanarvontunto.

Pelin henki oli se, että itäsaksalaiset saivat sopeutua uuteen tilanteeseen ja länsisaksalaiset elivät kuten ennenkin. Lopputulema on, että Saksa on ja pysyy jakautuneena edelleen pitkälle 2000-luvullekin. Henkinen muuri seisoo jämäkästi paikallaan ja sen voi nähdä kun tarkastellaan esimerkiksi työttyömyyslukuja tai vaalituloksia. Äärioikeistopuolue AfD:n (Alternative für Deutschland) suurimmat kannattajajoukot löytyvät juuri Saksan itäisistä osavaltioista.

Hoyerin teos etenee nopeasti läpi DDR:n 40-vuotisen historian ja sisältää paljon mielenkiintoisia historian alaviitteitä. Mitä tapahtuu esimerkiksi kun 70-luvulla iskee kahvikriisi ja kansalaiset napisevat korvikekahvista? Varsinkin Honeckerin aikana puoluejohto piti tärkeänä tavoitteena pitää kansa "hyvällä tuulella" mahdollisten protestien estämiseksi, joten kahvikriisi piti ratkaista! 

DDR aloitti suuren projektin Vietnamin kanssa ja istutti maahan valtavat kahviplantaasit sekä rakensi sen ympärille vaadittavan infrastruktuurin. Diiliin kuului, että DDR saisi puolet voitosta. Projektin tuloksena kahvintuotanto on tänä päivänä Vietnamille yksi sen pääelinkeinoista. Kohtalon ironiaa taas on se, että ennenkuin istutetut kahvipensaat alkoivat tuottaa kauankaivattua satoa oli DDR jo historiaa... 

Hoyerin kirjassa on puutteensa lähinnä valtavan aineistonsa vuoksi, jolloin kaikki jää hiukan pinnalliseksi. Erityisesti tämä harmitti Hoyerin kirjassa kertomien henkilötarinoiden kohdalla, näistä tavallisista itäsaksalaisista olisi kuullut enemmänkin. Lisäksi Stasista kertova osuus jää lähinnä byrokraattisen rakenteen kuvailuksi. Mutta tähän hyvää lisälukemistoa tarjoaa onneksi Anna Funderin perusteellinen kirja Stasiland

**

Katja Hoyer: Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90 (Atena 2023)


Kommentit

  1. Pidin kovasti tästä Hoyerin kirjasta. Kirja taisi päästä listallani viime vuoden parhaisiin tietokirjoihin. DDR-kirjoissa on yleensä käsitelty niin paljon Stasin ja muita valtionjohtoisia toimia, kun taas tässä pääsi edes hieman kurkistamaan tavallisten ddr:läisten elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli paljon mielenkiintoista uutta tietoa! Olen myös lukenut DDR:ään sijoittuvaa kaunokirjallisuutta, aina kun löytyy. Juuri se tavallisten ihmisten elämä kiinnostaa.

      Poista
  2. Oletko lukenut parin vuoden takaisen Meri Valkaman Sinun, Margot? Sehän sijoittuu juuri tuohon aikaan ja käsittelee samoja teemoja, ettei kaikki ollut huonoa, itä-saksalaisten koulutuksen ja työpaikkojen - koko henkilökohtaisen historian menetys, omanarvontunto jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luin heti kun sain kirjan käsiini! Kävin myös kuuntelemassa Meri Valkaman kirjailijavierailua täällä Tukholmassa ja sielläkin hän korosti sitä, että monilla itäsaksalaisilla oli ihan hyväkin elämä. Tässä Hoyerin kirjassa muistutettiin myös siitä, että sodan päätyttyä 1945 saksalainen yhteiskunta oli kirjaimellisesti raunioina, joten monille DDR oli asuntoineen ja työpaikkoineen jopa helpotus. Mutta kun uusi sukupolvi kasvoi aikuiseksi, väestön pitäminen pakolla maan rajojen sisällä kävi tietysti mahdottomaksi. Nuoret eivät enää verranneet omaa elämäänsä sodassa tuhoutuneeseen Saksaan vaan vieressä kukoistavaan Länsi-Saksaan.

      Poista
  3. No niin, tässäpä taas kirja, joka pitää lukea. Valkaman teoksen jälkeen minulle tuli DDR-tauko, vaikka toisin ajattelin. Edelleen aihepiiri silti kiinnostaa paljon. Muistamisen ja unohtamisen historia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on tosiaan kyllä ihan perusopuksia, jos on kiinnostunut DDR:n historiasta!

      Poista
  4. DDR on todellakin kiinnostava vaihe Saksan historiassa. Tämän kirjan voisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa! Paljon tietoa, joten varaa vähän enemmän lukemisaikaa. Minä jouduin lukemaan tämän pikalainana ja jotkut osat jouduin hutiloimaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...