Siirry pääsisältöön

Kiitos ja anteeksi, kirjastonväki!

 


Istun kirjastossa ja odotan. Jossakin takahuoneessa valmistellaan juuri lainauskuntoon kirjaa, joka on vuodelta 1964 ja jota ei todennäköisesti ole lainattu muutamaan vuosikymmeneen, tai ainakaan sitten kirjaston digitalisaation. Kunnes minä ryntään kirjastoon ja vaadin saada kirjan. Nyt. Heti.

Kyseessä on tietysti saksan kirjallisuudenkurssini, jossa oli nyt koittanut viimeinen seminaarikerta. Kurssimme päättääksi lukisimme Bertolt Brechtin näytelmän 'Sezuanin hyvä ihminen', sen jonka hän kirjoitti ollessaan maanpaossa Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Olin selvinnyt kurssin aikaisemmista saksalaisklassikoista sähkökirjojen avulla, mutta Brechtin tekijänoikeuksien haltijat pitävät teoksista kynsin hampain kiinni eikä niitä ole saatavilla sähköisessä muodossa. Kotikuntani kirjaston tietokannan mukaan kirja ja vieläpä sen alkuperäinen saksankielinen painos olisi kuitenkin hyllyssä lainattavissa, joten astelen paikalle päättäväisin askelin. 

Kirja ei ole hyllyssä.

Menen tiskille, jolla kohtaan kirjaston työntekijän, aksentista päätellen alunperin Euroopan ulkopuolella syntyneen. Hänelle nimi Bertolt Brecht ei sano mitään. "Oliko se Roberto?". Kaivan puhelimestani todistusaineistoa. Kirja on täällä! Käymme yhdessä vielä pyllistelemässä peränurkan saksankielisen kirjan hyllyn edessä, mutta Roberton kirjaa ei löydy.

Seuraavaksi haetaan paikalle kirjaston vastaava henkilö. Hän tunnistaa onneksi kirjan heti ja selittää, että valitettavasti kirja on varastossa eikä sitä ole laitettu lainauskuntoon (lue: digitalisoitu). Mutta he lähettäisivät viestin heti kun kirja on lainattavissa.

Tässä vaiheessa saan henkisen itkupotkuraivarin. En suostu mihinkään kompromisseihin. Tarvitsen kirjan nyt heti. Seminaari on jo kolmen päivän päästä! Kirjaston vastaava aloittaa neuvottelut kanssani. Voinko odottaa kaksi tuntia? En. Puolitoista? Ei. Tunti? Okei.

Istuudun näyttävästi pienen kirjaston keskellä sijaitsevaan pöytäryhmään ja jään odottamaan. Ja tapahtuu ihme: vain noin parinkymmenen minuutin kuluttua kirjastovirkailija tulee hymyillen ja heilutellen kädessään pientä keltaista kirjaa. Hän oli sittenkin ymmärtänyt kirjallisen hätätilani!

**

Minua on täällä Tukholmassa siunattu peräti neljän eri kirjaston jäsenyydellä (Tukholman kaupunginkirjasto, kotikuntani kirjasto, Suomi-Instituutin kirjasto sekä lisäksi työpaikkani pieni kirjasto). Yritän tosin pitää lainaukseni minimissä, sillä harrastamani fiilislukeminen näkyy ikävä kyllä sakkomaksujen suuruudessa. Tosin nämä ovat sakkoja, jotka maksan levollisin mielin - ehkäpä niillä on saatu hankittua taas muutama kirja lisää?

Tämän kirjoituksen myötä toivotan erityisesti kaikille kirjastossa työskenteleville Hyvää Uutta Kirjastovuotta 2024. Kiitos - ja anteeksi...



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Elegia6/1/24 15:28

    Ihana postaus ja mahtavaa paneutumista kirjastolta! Kyllähän kirja on saatava asap, jos on ns. tilanne päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee6/1/24 19:33

      Tässä oli todella tilanne päällä ja olin ihan yllättynyt itsestäni kuinka tiukkana olin. Olen pitänyt itseäni vähän nössönä, mutta näköjään ihan turhaan!

      Poista
  2. Marjatta Mentula6/1/24 16:30

    Heh, hauska tilanne hauskasti kuvattuna.
    Sezuanin hyvä ihminen oli ensimmäinen teatteriesitys, jonka näin oikeassa teatterissa Porissa, samassa johon Jorma Uotinen oli pyrkinyt töihin 10-vuotiaana - ja päässytkin jotain puuhastelemaan. Näytelmä vaikutti vahvasti, kirjoitin siitä kouluaineenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee6/1/24 19:35

      En ole nähnyt Brechtiä vielä näyttämöllä, mutta kunhan tilaisuus tulee niin menen heti katsomaan!

      Poista
  3. Anonyymi7/1/24 10:09

    Olen nähnyt Sezuanin hyvän ihmisen Oulun kaupungin teatterissa. Hyvää kirjastovuotta 2024
    t. Mai / Kirjasähkökäyrä

    VastaaPoista
  4. Anki10/1/24 13:59

    Hauska kuvaus! Brecht oli kova luu. :D Luin itse yliopistoa varten hänen kirjansa Herr Puntila und Sein Knecht Matti. Tosin myöhemmin olen nähnyt kirjaa laitettavan vähän myös Hella Wuolijoen nimiin.

    Ihmettelen edelleen, miten mitättömästi meidän saksaa ihan pääaineenakin lukevien tarvitsi lukea kirjallisuutta. Jos en ihan väärin muista, niin ainut oikea kirjallisuuskurssi oli perusopintojen yksi kurssi, johon piti lukea huimat kolme ohutta kirjaa... Kirjallisuuden historiasta oli oma kurssi myöhemmin, mutta siinäkin taisi olla vain opettajan valikoimia tekstikatkelmia eri ajalta. Sitten taas ruotsi sivuaineena vaati kirjoja ehkä jopa useammankin kuin kolme. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee10/1/24 23:12

      Meillä taas kandin opintoihin kuuluu ainakin kaksi kirjallisuuden kurssia ja sitten vielä kolmas jos aikoo tehdä tutkielmansa kirjallisuuden alalta. Ekalla kurssilla oli vähän lyhyempiä tekstejä mutta tällä toisella joutui lukemaan jo ihan paksujakin opuksia. Näitä klassikkoja on kyllä paljon mukavampi lukea opettajan ohjauksessa kuin itsekseen 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...
16 kommenttia
Lue lisää