Siirry pääsisältöön

Kiitos ja anteeksi, kirjastonväki!

 


Istun kirjastossa ja odotan. Jossakin takahuoneessa valmistellaan juuri lainauskuntoon kirjaa, joka on vuodelta 1964 ja jota ei todennäköisesti ole lainattu muutamaan vuosikymmeneen, tai ainakaan sitten kirjaston digitalisaation. Kunnes minä ryntään kirjastoon ja vaadin saada kirjan. Nyt. Heti.

Kyseessä on tietysti saksan kirjallisuudenkurssini, jossa oli nyt koittanut viimeinen seminaarikerta. Kurssimme päättääksi lukisimme Bertolt Brechtin näytelmän 'Sezuanin hyvä ihminen', sen jonka hän kirjoitti ollessaan maanpaossa Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Olin selvinnyt kurssin aikaisemmista saksalaisklassikoista sähkökirjojen avulla, mutta Brechtin tekijänoikeuksien haltijat pitävät teoksista kynsin hampain kiinni eikä niitä ole saatavilla sähköisessä muodossa. Kotikuntani kirjaston tietokannan mukaan kirja ja vieläpä sen alkuperäinen saksankielinen painos olisi kuitenkin hyllyssä lainattavissa, joten astelen paikalle päättäväisin askelin. 

Kirja ei ole hyllyssä.

Menen tiskille, jolla kohtaan kirjaston työntekijän, aksentista päätellen alunperin Euroopan ulkopuolella syntyneen. Hänelle nimi Bertolt Brecht ei sano mitään. "Oliko se Roberto?". Kaivan puhelimestani todistusaineistoa. Kirja on täällä! Käymme yhdessä vielä pyllistelemässä peränurkan saksankielisen kirjan hyllyn edessä, mutta Roberton kirjaa ei löydy.

Seuraavaksi haetaan paikalle kirjaston vastaava henkilö. Hän tunnistaa onneksi kirjan heti ja selittää, että valitettavasti kirja on varastossa eikä sitä ole laitettu lainauskuntoon (lue: digitalisoitu). Mutta he lähettäisivät viestin heti kun kirja on lainattavissa.

Tässä vaiheessa saan henkisen itkupotkuraivarin. En suostu mihinkään kompromisseihin. Tarvitsen kirjan nyt heti. Seminaari on jo kolmen päivän päästä! Kirjaston vastaava aloittaa neuvottelut kanssani. Voinko odottaa kaksi tuntia? En. Puolitoista? Ei. Tunti? Okei.

Istuudun näyttävästi pienen kirjaston keskellä sijaitsevaan pöytäryhmään ja jään odottamaan. Ja tapahtuu ihme: vain noin parinkymmenen minuutin kuluttua kirjastovirkailija tulee hymyillen ja heilutellen kädessään pientä keltaista kirjaa. Hän oli sittenkin ymmärtänyt kirjallisen hätätilani!

**

Minua on täällä Tukholmassa siunattu peräti neljän eri kirjaston jäsenyydellä (Tukholman kaupunginkirjasto, kotikuntani kirjasto, Suomi-Instituutin kirjasto sekä lisäksi työpaikkani pieni kirjasto). Yritän tosin pitää lainaukseni minimissä, sillä harrastamani fiilislukeminen näkyy ikävä kyllä sakkomaksujen suuruudessa. Tosin nämä ovat sakkoja, jotka maksan levollisin mielin - ehkäpä niillä on saatu hankittua taas muutama kirja lisää?

Tämän kirjoituksen myötä toivotan erityisesti kaikille kirjastossa työskenteleville Hyvää Uutta Kirjastovuotta 2024. Kiitos - ja anteeksi...



Kommentit

  1. Ihana postaus ja mahtavaa paneutumista kirjastolta! Kyllähän kirja on saatava asap, jos on ns. tilanne päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli todella tilanne päällä ja olin ihan yllättynyt itsestäni kuinka tiukkana olin. Olen pitänyt itseäni vähän nössönä, mutta näköjään ihan turhaan!

      Poista
  2. Heh, hauska tilanne hauskasti kuvattuna.
    Sezuanin hyvä ihminen oli ensimmäinen teatteriesitys, jonka näin oikeassa teatterissa Porissa, samassa johon Jorma Uotinen oli pyrkinyt töihin 10-vuotiaana - ja päässytkin jotain puuhastelemaan. Näytelmä vaikutti vahvasti, kirjoitin siitä kouluaineenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt Brechtiä vielä näyttämöllä, mutta kunhan tilaisuus tulee niin menen heti katsomaan!

      Poista
  3. Anonyymi7/1/24 10:09

    Olen nähnyt Sezuanin hyvän ihmisen Oulun kaupungin teatterissa. Hyvää kirjastovuotta 2024
    t. Mai / Kirjasähkökäyrä

    VastaaPoista
  4. Hauska kuvaus! Brecht oli kova luu. :D Luin itse yliopistoa varten hänen kirjansa Herr Puntila und Sein Knecht Matti. Tosin myöhemmin olen nähnyt kirjaa laitettavan vähän myös Hella Wuolijoen nimiin.

    Ihmettelen edelleen, miten mitättömästi meidän saksaa ihan pääaineenakin lukevien tarvitsi lukea kirjallisuutta. Jos en ihan väärin muista, niin ainut oikea kirjallisuuskurssi oli perusopintojen yksi kurssi, johon piti lukea huimat kolme ohutta kirjaa... Kirjallisuuden historiasta oli oma kurssi myöhemmin, mutta siinäkin taisi olla vain opettajan valikoimia tekstikatkelmia eri ajalta. Sitten taas ruotsi sivuaineena vaati kirjoja ehkä jopa useammankin kuin kolme. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas kandin opintoihin kuuluu ainakin kaksi kirjallisuuden kurssia ja sitten vielä kolmas jos aikoo tehdä tutkielmansa kirjallisuuden alalta. Ekalla kurssilla oli vähän lyhyempiä tekstejä mutta tällä toisella joutui lukemaan jo ihan paksujakin opuksia. Näitä klassikkoja on kyllä paljon mukavampi lukea opettajan ohjauksessa kuin itsekseen 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Ilkka Remes: Pääkallokehrääjä (1997)

Nyt otetaan Ilkka Remes haltuun! Vuorossa on Remeksen esikoisromaani vuodelta 1997, Pääkallokehrääjä. Kirjan takakansi lupaa todella kutkuttavan asetelman - Suomi on ollut toisesta maailmansodasta lähtien  Neuvostoliiton miehittämä Suomen Demokraattinen Tasavalta mutta Tukholmassa asuva suomalaisemigrantti ja liikemies Heikki Ervasti on keksinyt keinon jolla vapauttaa Suomi. Remes käyttää tässä esikoisessa paljolti samoja aineksia kuin ensimmäisessä lukemassani remeksessä, Ruttokellot . Kuningasajatuksen saanut mies, jolla on myös rahaa toteuttaa suunnitelmansa. Paljon aseita, autoja ja lentokoneita. Jostain syystä näin tarinan mielessäni elokuvana eikä minä tahansa elokuvana vaan aitona Renny Harlin/Markus Selin-tuotantona! Tässähän on kaikki tyypilliset ainekset: autonrenkaiden kirskuntaa, aseiden räiskintää, isänmaallista paatosta (jääkärimarssi-soundtrack), yksiulotteisia naishahmoja ja tönkkö dialogi. Näin sieluni silmin jopa yhden slow motion- kohtauksen kun M15-ryhmä te...

Tarinoita eletystä elämästä (Rachel Cusk: Ääriviivat)

  Brittiläinen kirjailija Rachel Cusk on ollut nyt kovasti tapetilla (mm. täällä ja täällä) , joten oli todellakin korkea aika tutustua hänen tuotantoonsa. Outline vuodelta 2014 (suom. Ääriviivat) valikoitui lukupiirimme seuraavaksi kirjaksi ja täytyy sanoa, että jos Cuskin muukin tuotanto on näin mielenkiintoista tarinankerrontaa niin jatkan mielelläni hänen seurassaan. Mikä tässä sitten viehätti? Pidän kovasti tällaisesta Decamerone-tyyppisestä tarinankerronnasta ja Cusk vie sen todella huippuunsa. Kirjan kehyskertomus on aika simppeli: kirjailija Faye matkustaa Ateenaan pitämään kirjoittajakurssia. Matkansa aikana hän törmää ihmisiin, jotka kertovat hänelle tapahtumia elämiensä varrelta. Itse tarinat saattavat olla hyvinkin arkipäiväisiä, mutta Cusk vie ne niin pitkälle, että lähes jokainen tarina päättyy jonkinlaiseen ahaa-elämykseen.  Itselleni se suurin ahaa-elämys tämän kirjan kohdalla oli se, että tätähän se elämä parhaimmillaan on: ihmisten kohtaamista ja tarinoiden ...