Siirry pääsisältöön

Tämän kesän Anna-Leenat

Kun ollaan astuttu syyskuun puolelle niin on turha enää hymistellä - se oli sitten siinä se kesä. Omani oli minulle armollinen, ehdin tehdä suunnilleen sen minkä halusinkin. Vain muutaman lempeän kesäillan olisin halunnut lisää.

Kesälukemisiani hallitsi tänä kesänä ensinnäkin kirjahyllynraivausurakkani ja toisaalta Suomi-lomani kirppismaraton. Molemmista näistä kesäkaveriksi tupsahti vanha tuttu Anna-Leena Härkönen.

"Vanha tuttu" on Anna-Leena Härkösen tapauksessa kunniamaininta. Olen lukenut lähestulkoon kaikki hänen kirjansa ja monet niistä ovat päässeet myös uusintalukuun. Ja sitä kunniaa ei moni kirjailija minun osaltani saa! 

Härkösen kirjat ovat minulle kuin kirjallista lohturuokaa. Ja tämä siis siitä huolimatta, että hänen kirjoissaan käsitellään lähestulkoon jokaisessa melkoisen rankkoja teemoja. Mutta Härkösen soljuva dialogi ja erityisesti terävät huomiot arkipäivän elämästä tekevät kirjoista niin herkullisen elämänmakuisia, että luen niitä aina kun omassa elämässäni kaipaan jotain ajatuksia selkeyttävää kirjallisuutta.

Kirppikseltä löysin Härkösen tuotannon alkupäähän sijoittuvan romaanin "Avoimien ovien päivä" vuodelta 1998. Tässä teoksessaan Härkönen kuvaa hyvinkin raadollisesti erästä äiti-ihmistä, jota on siunattu kolmella tyttärellä. Kirjan kertojaääni on tyttäristä vanhin, Asta, joka ainakin sisartensa mielestä on ollut se äidin lempilapsi. Asta matkustaakin edelleen velvollisuudentunnosta juhlapyhinä kotiin, koska ei yksinkertaisesti uskalla sanoa äidilleen ei.

Ja aikamoinen äiti tässä onkin kuvattu, marttyyriäiti sieltä pahimmasta päästä. Härkönen kuvaa tarkalla silmällä kohtauksia sekä lapsuudesta että Astan aikuiselämästä - kuinka äiti toisaalta on aktiivinen vanhempi mutta lapsen epäonnistuessa tai sairastuessa hän ei pysty ottamaan tilannetta haltuunsa. "Mitä ne nyt kylälläkin sanoo, kauhea häpeä". Jopa Astan yrittäessä itsemurhaa äidin raivo saa sytykkeen siitä, että naapurit ovat nähneet pihalla poliisiauton. "Pitää ajatella isän mainetta".

Toisaalta äiti tekee itsestään tekovaatimattoman - "enhän minä nyt uusia vaatteita tarvitse" - ja toisaalta täyttää huoneen kuin kaasu. Äitiä ei pääse pakoon, ei edes yöllä jolloin pieni Asta vaikka mieluummin pissaa sänkyyn kuin menee vessaan ja herättää herkkäunisen äitinsä. 

Sattumalta aamulehteni Dagens Nyheter julkaisee tätä Härkösen kirjaa lukiessani artikkelin amerikkalaisen psykiatrin Lindsay C Gibsonin kirjasta "Adult children of emotionally immature parents: how to heal from distant, rejecting or self-involved parents". Ja kyllä, Asta! Tämä kirja on sinulle! Tosin kirjan lopussa oletkin jo matkalla kohti terveempää minäkuvaa ja pystyt antamaan äidillesi emotionaaliset rukkaset. Näin ainakin toivon...

Gibsonin mukaan lapsi voi olla perheensä ympäröimä, saada kaikki fyysiset tarpeet täytetyksi ja kaikki näyttää hyvältä ulkopuolelta katsottuna, mutta lapsi ei pysty luomaan syvää yhteyttä muihin ihmisiin, koska emotionaalisesti kypsymätön vanhempi ei pysty antamaan pyyteetöntä läheisyyttä. Astan kohdalla tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että hän solmii avioliiton hyvin nuorena ja ajautuu väkivaltaiseen suhteeseen. Härkösen kirja onkin kuin tapauskertomus alaviitteeksi Gibsonin teoriaan.

**

Omasta hyllystä löysin vielä toisen Härkösen, ehkäpä jopa koko hänen tuotantonsa parhaan. "Loppuunkäsitelty" (2005) on autofiktiota ja kertoo Härkösen sisaren itsemurhasta. 

Kirja on loistava! Härkönen sanoittaa surun murtaman ihmisen kaikki järjettömät ajatuskulut niin, että ne tuntuvat todelta. Ja kaiken huipuksi kirja on hauska, mikä tietysti herättää eettisiä pohdintoja. Saako nauraa kun ihminen kirjoittaa siskonsa itsemurhasta? Mutta Härkönen kuvaa tässäkin kirjassa hienosti  elämän epäloogisuutta: ilot ja surut eivät löydy omista lokeroistaan vaan ovat tässä esillä kuin missäkin ruotsinlaivan buffetissa. Surun keskellä voi ja kannattaakin valita jotain myös sieltä lohturuokapuolelta.

**

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä (Otava 1998)

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (Otava 2005)





Kommentit

  1. Luin Loppuunkäsitelty-kirjan heti silloin kirjan ilmestymisen jälkeen ja minusta se oli kertakaikkisen hieno teos. Luin kirjan sitten uudelleen tyttäreni kuoleman jälkeen ja yhä edelleen kirja oli hyvä, mutta en osannut asemoitua kirjailijan suruun, koska koin että minun suruni oli niin erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja varmasti "toimii" paremmin jos ei ole omaa akuuttia surua päällä. Mutta toivoisin, että kirja antaisi ajatuksia myös heille, jotka kohtaavat surevia lähipiirissään. Pidin tässä Härkösen kirjassa nimittäin myös siitä yhteisöllisyydestä, jota hän kuvaa.

      Poista
  2. Kyllä, Härkönen osaa ja uskaltaa kirjoittaa auki sellaista, mitä ei usein kehdata sanoa ääneen. Olen tuon Avoimien ovien päivän lukenut, oli todella ahdistava. Myös Härkösen kolumnikokoelmat ovat viihdyttäneet kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita, että luin tämä kesänä myös yhden Härkösen kolumnikirjan! Pidän hänen rohkeasta tyylistään ja juuri näistä arkipäivän huomioista.

      Tämä oli todella ahdistava, varsinkin lopussa kun äiti ilmestyy yllättäin Astan oven taakse. Mutta tulkitsin lopun niin, että Asta pystyy murtautumaan ulos äitinsä "taikapiiristä"?

      Poista
    2. Just sen verran aikaa lukemisesta, että en saa loppua ollenkaan mieleeni. Lähinnä mielessä on tunnelma.

      Poista
  3. Luettu on ja melkein kaikista lukemistani on myös postaukset Kirjasähkökäyrässä. Minuakin naurattaa välillä Härkösen kirjojen tarinat. Niissä on niin paljon arkielämän sattumuksia jne.
    En kyllä usko, että kukaan nainen haluaa puolisokseen väkivaltaisen miehen. Ihan kaikkea ei voi äitien syyksi pistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikkea ei voi pistää äitien syyksi mutta riski ajautua epäterveeseen suhteeseen kasvaa jos ei ole saanut lapsena kokea vanhemman kokonaisvaltaista huolenpitoa. Mutta tässä tapahtui onneksi Astan kohdalla jonkinlainen henkinen muutos, uskon hänen pääsevän irti riippuvuussuhteesta äitiinsä 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...