Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin Berliinissä!

 

Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu.

Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin!

Tässä muutama kohokohta:

1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole edes yritetty tehdä perinteistä museota, mikä tekee paikasta todella jännittävän. Perusnäyttely (joka on todella laaja!) on ilmainen, joten ei haittaa jos ei ehdi kaikkea nähdä yhden käynnin aikana. Minullakin jäi nyt näyttelyn loppupuoli suosiolla seuraavaan kertaan.

2. Philharmonie Berlin - Berliinin filharmonikot on yksi maailman parhaimmista sinfoniaorkestereista, joten klassisen musiikin harrastajalle tämä on pakollinen käyntikohde. Ja juuri tänä viikonloppuna suomalaista konserttivierasta hemmoteltiin, ohjelmassa oli nimittäin "Ein finnischer Abend" Mikko Franckin johdolla! Rautavaaraa, Salosta ja Sibeliusta, vielen Dank!! Lippuni maksoi kohtuulliset 35 euroa, mutta sali on hienosti suunniteltu niin, että edullisimmiltakin paikoilta näkyy ja kuuluu hyvin. 

3. Siemensstadt - Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Berliinissä vallitsi kova asuntopula ja Berliiniin rakennettiin urakalla uusia kaupunginosia. 1920-luvun lopussa neljän arkkitehdin ryhmä (Der Ring) sai luvan suunnitella uuden asuntoalueeen Siemensin tehdasalueen lähelle, jonne juuri Siemensin ansiosta oli rakennettu rautatieyhteys. Alueelta löytyy informaatiotauluja, joissa kerrotaan kunkin arkkitehdin suunnittelemista talokokonaisuuksista. 

4. Käthe Kollwitz Museo - Tämä pieni mutta sitäkin vaikuttavampi näyttely esittelee saksalaisen graafikon ja kuvanveistäjän Käthe Kollwitzin (1867-1945) elämäntyön. Kollwitz kuvasi töissään tavallisia ihmisiä ja erityisesti niitä, joita elämä kohteli kaltoin. Nälkä ja kuolema ovat sinänsä rankkoja aiheita, mutta Kollwitzin hieno valon ja varjon välinen vuorovaikutus tekivät minuun syvän vaikutuksen. Museo sijaitsee Charlottenburgin linnan vieressä, joten näyttelyn jälkeen voi lepuuttaa mieltä linnan puistossa.

5. Leipzig - Ja jos jostain syystä tarvitsee hengähdystaukoa Berliinistä, vain runsaan tunnin junamatkan päästä löytyy Leipzig. Olin iloisesti yllättynyt kun löysin hurmaavan kaupungin, jossa on kahviloita! (Berliinistä kun löytyy lähinnä olutpaikkoja.) Kahvi on tärkeä osa kaupungin identiteettiä, ja on ollut sitä jo Johann Sebastian Bachin ajoista lähtien. Minut Leipzigiin houkutteli juurikin Bach, Mendelssohn ja Schumann, sillä kaupunki on todellinen klassisen musiikin mekka. Mutta kaupungilla on myös Stasi-menneisyys, jonka jäämistöön voi käydä tutustumassa  Die Runde Ecke -nimisessä paikassa. Tavaraa löytyy irtonenistä ja peruukeista lähtien, ja viimeistään tämän nähdessään ymmärtää kuinka järjettömästä systeemistä oikeasti oli kysymys.

Charlottenburg

Siemensstadt

Jüdisches Museum

Thomaskirche, Leipzig
Die Spree

Charlottenburg

Kommentit

  1. Olen ollut kahdesti Berliinissä, ensimmäinen kerta oli talvella, 10 päivän reissu, ja toinen viikko vapun aikaan. Jos menen vielä - ja toivottavasti menen - niin Käthe Kollwitz Museo ja Leipzig kiinnostaisivat.

    Sinulle seuraavalle kerralle suosittelen, ellet jo nähnyt, holokaustissa tapettujen eri ryhmien (muidenkin kuin juutalaisten) museoita ja muistomerkkejä. Minä kiersin silloin vappureissulla ne kaikki, kyllä tuli kilometrejä. Kävimme myös Sachsenhauseni keskitysleirillä, joka on Oranienburgissa aivan Berliinin liepeillä ja vaeltelimme vanhalla juutalaisten hautausmaalla.

    Silloin minun käydessä, onhan siitä jo vuosia, Berliinissä oli paljon kahviloita ihanine leivonnaisineen. Pitää minunkin sitten mennä Leipzigiin. Kyllä kahvilat ovat matkailijalle olennainen asia. Missäs muualla sitä levähtäisi ja keräisi voimia uusiin seikkailuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä kaikki kahvilat pysyivät poissa reitiltäni, joka puolella oli vain biergarteneita. Ja jos joku kahvila olikin, niin se oli sitten tupaten täynnä. Leipzigissa kahvittelin sitten useampaan kertaan 😀

      Poista
  2. Kiitos hyvistä vinkkauksista, on ollut jo pidempään suunnitelmissa tehdä reissu Berliiniin :) Käthe Kollwitz museosta en ollut kuullutkaan ja se alkoi kyllä kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä riittää nähtävää, suosittelen lämpimästi!

      Poista
  3. Olen käynyt Berliinissä muutaman kerran ja pidän kaupungista kovasti. Kiva, että mainitsit Käthe Kollwitz -museon. Sinne kaikki turistit eivät löydä.
    Kuten Marjatasta minustakin tuntuu, että Berliinissä oli runsaasti hyviä kahviloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Käthe Kollwitz-museo oli vastikään muuttanut näihin uusiin tiloihin, toivottavasti sinne löytyy nyt kävijöitä kun se on sopivasti yhden turistirysän eli Charlottenburgin linnan kyljessä!

      Poista
  4. Kiva postaus ja hyvät kuvat. Berliini on niin ihana kaupunki. Kun luin postaustasi, tuli matkakuume. Edellisestä Berliinin vierailustani on kulunut jo kuusi vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilin tästä matkasta koko pandemian ajan! Edellisestä reissustani Berliiniin oli myös se kuusi vuotta, mutta nyt on jo kova kiire takaisin 😀

      Poista
  5. Berliini ei ehkä ole kovin kaunis, mutta mielenkiintoinen ja monipuolinen kyllä. Löytyy nähtävää lapsille, kulttuuri-ihmisille ja toisaalta underground-porukalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se historia! Kaupunki on saanut kokea kovia... Parasta on kuitenkin ihmiset, aikamoisia persoonia tuli nähtyä tämänkin reissun aikana 😀 Yritin myös "salakuunnella" vanhempien ihmisten keskusteluja, berliinin murre on sekin luku sinänsä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...