Siirry pääsisältöön

Löytöretkellä uuteen kieleen

 


Tämä näkymä kohtasi minut aiemmin tällä viikolla kun menin Tukholman yliopistolle kevään ensimmäiseen saksan tenttiini. Upea sää ja kukkivat kirsikkapuut olivat houkutelleet väkeä ulos ja yhtäkkiä huomasin miten hienosti campusalueella on suunniteltu ympäriinsä paikkoja, joissa voi istuskella. Näin jopa erään opiskelijan istumassa kirsikkapuun alla kirja kädessään - todellista yliopistoromantiikkaa!

Monet ovat kysyneet, että miksi juuri saksan kieli? En oikein tiedä itsekään miksi juuri tämä kieli - minua ovat aina kiehtoneet vieraat kielet ja olen käynyt alkeiskursseja ehkä noin kymmenessä kielessä. Uuden kielen oppiminen on kuin oppisi uudestaan lukemaan: alun täysin käsittämättömät kirjainjonot alkavat pikkuhiljaa avautua ja jos tarpeeksi pitkälle jaksaa tavailla, lopulta sanojen takaa avautuu uusi maailma.

Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista on se, kuinka parikymmentä vuotta sitten muutin tänne Tukholmaan ja sukelsin ruotsin kieleen. Vaikka osasin ruotsia suomalaisittain keskimääräistä paremmin, oli se kuitenkin kova urakka. Kuuntelin ihmisiä, luin kirjoja ja katsoin televisiota kunnes noin viiden vuoden kuluttua huomasin yhtäkkiä, että osaan uida! Se oli käsittämättön tunne. Että ymmärrän vivahteita ja osaan niitä usein itsekin tuottaa. Osaan jopa ajoittain olla hauska tällä kielellä.

Luin juuri saksan kirjallisuuden kurssille Yoko Tawadan lyhytnovellin 'Von der Muttersprache zur Sprachmutter' ja sain pienen ahaa-elämyksen. Tawada on syntynyt vuonna 1960 Japanissa, jossa hän opiskeli yliopistossa pääaineenaan Venäjän kirjallisuus ja parikymppisenä hän muutti Saksaan. Työskenneltyään ensin isänsä liiketuttavan yrityksessä hän alkoi opiskella Hampurin yliopistossa saksan kirjallisuutta ja aika pian hän alkoi myös kirjoittaa, sekä japaniksi että saksaksi.

Novellikokelmassaan 'Talisman' Tawada kuvaa omaperäisellä tavalla matkaansa saksan kieleen ja kulttuuriin ja lukemani novelli kertoo erityisesti kirjailijan löytöretkestä uuteen kieleen. Suomalaisilla ja japanilaisilla on sama ongelma - meillä ei substantiiveja jaotella eri sukuihin, niinpä saksan kolme eri sukua (der, das, die) on ehkä se suurin kompastuskivi. Itse olen yrittänyt opetella näitä saksan sukuja korvakuulolta, osana itse sanaa mutta Tawadapa keksiikin jännittävän keinon.

Ylipäänsä ajatus siitä, että joku esine olisi mies- tai naissukupuolta on Tawadan mielestä todella outo, mutta hän päättää kuitenkin yrittää omaksua tuon ajatustavan. Hän ottaa esineen käteensä, katsoo sitä ja tuntee sen eri muodot ja mielessään yrittää saada esineeseen uuden ulottuvuuden, joka paljastaisi onko esine 'der' tai 'die'. Tai peräti neutraali 'das'.

Loistava keksintö! Alan itse kokeilla välittömästi tätä ajatusleikkiä, mutta jonkin ajan kuluttua huomaan vain toistavani ikiaikaisia stereotypioita siitä, minkälaisena miehet tai naiset nähdään. Lamppu - die Lampe - pyöreän muotonsa takia tietysti nainen! Jääkaappi - der Kühlschrank - tottakai mies, kylmä ja kova! Lopetan leikin lyhyeen, pohjoismaalaisena feministinä tämä ei tunnu hyvältä...

Mutta sitten se Tawadanin ajatushelmi - Tawadan analysoi miten ihminen on niin kiinni omassa äidinkielessään, että tällainen kielellä leikittely juuri omalla kielellä ei välttämättä onnistu. Mutta uusi, vieras kieli antaa mahdollisuuden ottaa etäisyyttä  ja ikäänkuin mahdollisuuden uuteen lapsuuteen. Ja tässä kohtaa ymmärrän miksi itse rakastan vieraiden kielten opiskelua. Uuden alun mahdollisuus, aivan kuten sain konkreettisesti kokea muuttaessani Tukholmaan. Ehkäpä kaipaan vielä muutamaa uutta ovea, joiden takana odottaa tuntematon maailma. Ilmassa on suuren löytöretken tuntua!

Ja nyt takaisin todellisuuteen ja saksan kielioppiin, jonka tentti odottaa parin viikon päästä. Der, das, die vahvoine ja heikkoine adjektiivintaivutuksineen. Ai niin, yliopisto on tietysti naispuolinen - die Universität - alma mater, tiedon kehto...

PS. Yoko Tawadanin käännetyin kirja 'Etüden im Schnee' löytyy myös suomeksi nimellä 'Muistelmat lumessa' (Fabriikki Kustannus 2019). 



Kommentit

  1. Ihailtavaa. Itse en halua mennä yhtään laajemmalle kielissä, vain syvemmälle siihen yhteen rakkaaseen, englantiin.
    Ruotsiksi olen lukenut viimeksi Alex Schulmanin kauniin isä-muistelman Skynda att älska, kun sitä ei vielä silloin ollut suomeksi ja saksaksi pystyn lukemaan jotain yksinkertaista jos haluan.
    Kielet avaavat maailmoja paremmin kuin mikään muu. Pohjaopintojen päälle vaikka vuosi aidossa ympäristössä, niin siitä pääsee jo hyvään alkuun paikallisten ihmisten ja kulttuurin ymmmärtämisessä.

    Onnea tentteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta!

      Suunnitelmissa on alkaa pikkuhiljaa koluta junalla Saksan eri osia ja kaupunkeja, teen tässä toukokuussa jo pienen testimatkan 😊

      Poista
  2. Hoffentlich hast Du es gut geschafft.. Jostain tuli tuo mieleen, ehkä se ei sovi tähän. Kielet olivat minullekin lempiaineita, mutta italiaan sitten jämähdin vuosikausiksi. Yritin n 10 vuotta sitten aloittaa portugalia, mutta italiabeibini tuli mustasukkaiseksi! En halunnut häivyttää italiaa, se alkoi näyttää ilmeiseltä portugalin opinnoissa. Saksa on jämpti ja selkeäsääntöinen kieli. Eräs italian opettajistani (italialainen siis) hihitteli riemastuneena saksalaisten italian lausumiselle. Bon gorno, sanovat kuulemma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielen Dank, Leena!

      Saksa on erittäin jämpti kieli, tykkään erityisesti sen kieliopista 😀

      Italia on upea kieli, ehkä jopa lempikieli kaikista opiskelemistani kielistä!

      Poista
  3. Minäkin pidän kielten opiskelusta, harrastuksena. En pyri noin vaativalle tasolle kuin sinä. Riittää, että osaan tarpeeksi lukeakseni kirjoja! Saksa on mukavan täsmällinen kieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on ollut tämä kieltenopiskelu aiemmin enemmän harrastustasolla, mutta se pääsi "retkahtamaan" tässä pandemian aikana - ja oikeastaan ihan vain sen vuoksi, että yliopistot alkoivat tarjota etäopetusta ja huomasin yhtäkkiä että näitä kurssejahan voi suorittaa myös kotoa käsin. Eli jotain hyvää pandemiasta 🙃

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...