Siirry pääsisältöön

Enkä pelkääkään tätä maailmaa


Tukholma on kietoutunut tällä viikolla käärijänvihreään lehtihuntuun ja euroviisuhumuun. Elämme hienoa aikaa! Aion hetkeksi unohtaa kaikki maailman murheet ja surut, sillä hei "it's crazy, it's party"! 

Viime postauksessani siteerasin japaninsaksalaista kirjailijaa Yoko Tawadaa, joka on teksteissään pohtinut äidinkielen ja vieraan kielen välisiä eroja ja sitä, kuinka omaan kieleen on vaikea ottaa etäisyyttä. Vieraalla kielellä leikittely on helpompaa, sillä sen näkee toisella tavalla, ilman tunnesiteitä tai vuosisataisten perinteiden painoa hartioillaan. Ja mitä tapahtuikaan tällä viikolla! 

Kuuntelin Saksan viisukilpailijan coveria Käärijän Cha-cha-cha-biisistä, jonka bändin laulaja Chris Harms laulaa upean syvällä äänellään - suomeksi! Tehtävä ei ollut helppo, Harms kertoo, mutta lopputulos on vakuuttava. Ja sitten kuulen sen. "Enkä pelkääkään tätä maa-ilmaa.." 

Siis mitä? Onko suomen sana "maailma" muodostettu sanoista "maa" ja "ilma"?? Olen koko ikäni kuullut sanan yhteen liutettuna, enkä ole hahmottanut sen rakennetta, mutta nyt sen kuulen. Kiitos, Chris Harms, tästä pienestä mikrosekunnista sanan keskellä! Ja onnea Euroviisuihin, sekä Saksalle että Suomen Käärijälle!


 

Kommentit

  1. Hienosti koottu sana, maa + ilma. Viron kielessä on sama, maailm.
    Tämä on kyllä sympaattinen ja tarttuva laulu. Siitä on tehty jos jonkinlaisia versioita eri ihmisryhmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea sana, nyt kun vihdoinkin ymmärsin sen ytimen 😄

      Poista
  2. Itse en ole sinänsä viisufani, mutta tänä vuonna on kyllä innostusta ilmassa! Aluksi inhosin Käärijän biisiä, mutta sitten siihen ensin tottui ja sitten ihastui. Toivon vain, että jaksan valvoa koko lähetyksen. Olisihan se kauheaa, jos Suomi sattuisi voittamaan ja tuhlaisi aikaansa nukkumalla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänään pitää pitää valvoa! Muistan vieläkin sen tunteen kun Lordi voitti 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Elämäkerta-ainesta

  Voi miksi nämä viikonloput tuntuvat aina niin lyhyiltä? Vaikka ehdinkin paljon - yksi näyttely, yksi teatteriesitys, opintoja ja tutkielman luonnostelua, metsäkävelykin siihen väliin - niin oliko tämä nyt sitten kuitenkaan sitä "elämäkerta-ainesta".  "Juuri se, että yleensä menet sen sijaan että jättäisit menemättä, on tehnyt elämästäsi elämäkerta-ainesta." Niin, sanotaan se nyt suoraan: olen täällä post-Saisio-tunnelmissa. Tuo yllä oleva oli sitaatti Heini Junkkaalan massiivisesta Saisio-pläjäyksestä, joka oli sekä mieltä virkistävä mutta se on aiheuttanut myös kosolti itsetutkiskelua. Mitä jos meikäläisestä pitäisi kirjoittaa elämäkerta parinkymmenen vuoden kuluttua, mitä ihmettä siihen voisi laittaa?  En nyt tarkoita, että haaveilen täällä tulevani joksikin merkkihenkilöksi. Kyseessä on enemmän ehkä sellainen välitilinpäätös. Että mitä on tullut tehtyä ja mitä on vielä edessä. Tai nyt näin Saisiokirjan luettuani: kenen kanssa on tullut tehtyä ja mitä kaikkea vä

Ai ettenkö muka lue mieskirjailijoita - tässä kesän symppiskirja!

  En tiedä teenkö vain itse tästä ongelman vai pitäisikö oikeasti huolestua, mutta luen pääosin naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Ehkä vain noin 5-10% lukemistani kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia. Ja se on todella vähän! En valitse naiskirjailijoita mitenkään tietoisesti, mutta... totuus on se, että naiskirjailijoiden kirjojen aiheet kiinnostavat minua enemmän. Pidän historiallisista romaaneista ja elämäkerroista ja usein naiset kirjoittavat juuri niistä historian sivujen pimentoon jääneistä henkilöistä, usein toisista naisista.  Yksi näistä tänä vuonna löytämistäni naisista on esimerkiksi George Orwellin vaimo Eileen Blair , josta Anna Funder on kirjoittanut todella valaisevan ja myös hyvin henkilökohtaisen kirjan. Juuri tätä kirjaa minun on edes vaikea kuvitella, että mies olisi kirjoittanut.  Mutta kun joku itseäni kiinnostava aihe vilahtaa ohi kirjablogissa tai sosiaalisessa mediassa niin en katso onko kirjailija mies vai nainen. Kuten nyt esimerkiksi tämä David

Klassikkohaaste 19 - Marja-Liisa Vartio 100 vuotta! (Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö 1958)

  Kirjabloggaajan vuoden kokohtia ovat aina puolivuosittaiset klassikkohaasteet, joihin olen osallistunut  epäsäännöllisen säännöllisesti. Tähän mennessä klassikkolistalleni ovat päätyneet Ibsenin Nukkekoti , Antti Jalavan Asfalttikukka  sekä Erich Kästnerin Tuuliajolla Berliinissä .  Tällä kertaa ollaan edetty jo haasteeseen #19, jota emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Ja koska olen nämä viimeiset pari vuotta lukenut enemmän saksalaista kirjallisuutta niin ehdin tässä koko alkuvuoden jo hautoa pariakin saksalaista naiskirjailijaa. Mutta säästetään ne seuraaviin haasteisiin, viime viikolla nimittäin käynnistyi kirjahyllyni äärellä tapahtumaketju, joka laittoi suunnitelmani uusiksi. Kaikki alkoi siitä, että aloin lueskella Suvi Aholan esseetä "Oman elämänsä kirjailijat" (kirjassa Tietokone ja silitysrauta). Tekstissään Ahola ottaa esille mm. suomalaisen kirjallisuuden vahvan naistrion Aila Meriluodon, Helvi Hämäläisen ja Marja-Liisa Vartion ja heiltä julkaistut päiväkir