Siirry pääsisältöön

Love is...

 


Bernardine Evaristo on eittämättä tämän hetken mielenkiintoisimpia kirjailijanimiä. Itse tutustuin häneen pandemia-aikana kun seurasin säännöllisesti BBC:n uutiskanavaa. Evaristo oli siellä aina silloin tällöin, aina sanavalmiina ja pilke silmäkulmassa. Aivan ensimmäiseksi etsin käsiini Evariston omaelämäkerrallisen esseekirjan 'Manifeston' ja ihastuin! Evariston tyyli on raikkaan rehellistä ja suorasanaista, mutta samalla humoristista.

Evaristo on kirjoittanut jo kauan. Goodreadsin lukija-arvioiden perusteella näyttää tosin siltä, että kirjojen taso heittelehtii jonkin verran, mutta huomasin Mr Lovermanin saaneen pääosin hyvät arviot, joten päätin lukea sen seuraavaksi. Ja jessus! Se tunne kun luet kirjan, jonka miljöötä ja henkilöitä et haluaisi millään jättää. Se tapahtui tässä.

Barrington Jedidiah Walker.

Barry to his friends.

Trouble to his wife.

Lyhyesti: kirjan päähenkilö Barry Walker on vanhempi herrasmies, joka viettää eläkeläiselämää. Mitään hiljaista hissuttelua hänen elämänsä ei kuitenkaan ole. Barrylla on pitkä avioliitto Carmelin kanssa, molemmat ovat syntyisin Antigualta mutta he ovat asuneet koko aikuiselämänsä Lontoossa. Perheeseen kuuluu myös kaksi aikuista tytärtä ja toisen tyttären poika. Barryn ja Carmelin suhde on tulehtunut, samoin Barryn ja vanhemman tyttären. Nuorempi tytär taas on ollut aina "isän tyttö", mikä puolestaan on herättänyt kismaa myös siskosten välillä.

Ja sitten on Morris, Barryn paras ystävä ja uskollinen kumppani. Hyvin pian lukija jo aavistaakin, että miesten välillä on kenties jotain syvempääkin. Ja tarina onkin sitten jo täydessä vaihdissa...

Enempää en paljasta, sillä tämän tarinan hienous on juuri sen rakenne, jossa Evaristo paljastaa vuorollaan sekä Barryn että Carmelin tarinat. Sillä myös Carmelilla on salaisuutensa. Evaristo pitää hyvää huolta kummastakin hahmostaan, vaikka itse tarina ei ole helppo. Mutta lukija ymmärtää - elämä ei ole aina yksinkertaista ja jotkut suuret päätökset, varsinkin väärät sellaiset, voivat värittää koko loppuelämän. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä!

Evaristolla on ollut hauskaa tätä kirjoittaessaan! Barry on kaikessa ärsyttävyydessäänkin hurmaava hahmo, oman tiensä kulkija ja street smart. Olisin oikeasti halunnut hypätä kirjan sisään ja pysähtyä hetkeksi juttusille hänen kanssaan. Minulle tuli itse asiassa tunne, että kirjailija on paljolti kirjoittanut tähän hahmoon myös itseänsä, niin lämpimästi Barry meille lukijoille esitellään. 

Tämän Evariston mestariteoksen myötä toivotan hyvää ystävänpäivää ja rakkaudenpäivää!


Bernardine Evaristo: Mr Loverman (Penguin, 2013)




Kommentit

  1. Minulla on juuri kesken Evariston hitti Tyttö, nainen, toinen. Yllätyin hauskuudesta kirjassa, jostain syystä en osannut odottaa huumoria. Muita kirjoja on kiilannut nyt edelle, mutta jospa sen lukaisisi vielä loppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on minulla seuraavaksi suunnitteilla lukea! Evaristo on selkeästi humoristinen ihminen, näin sen jo niissä BBC:n haastatteluissa. Häntä on hauska kuunnella 🙂

      Poista
  2. Voi ei, Evaristokin minulle aivan uusi tuttavuus! Nyt en tee enää sitä, että ryntään hakemaan kirjastosta tai varaamaan kaiken mitä Evaristolta löytyy. Lainahyllyni ovat ääriään täynnä muuta mistä olen innostunut. Alan siis pitää vielä lukemattomien kiinnostavien listaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös siirtynyt listan kirjoittamiseen, täälläkin hirveät pinot kirjastokirjoja (paitsi että juuri tuli ilmoitus, että voin hakea sen sinun suosittelemasi Joonatan Tolan esikoiskirjan...) Mutta Evaristoon kannattaa ehdottomasti tutustua!

      Poista
  3. Minua oikeasti hävettää nyt tunnustaa, etten ole lukenut yhtäkään Evariston teosta (on kyllä lukulistalla), vaikka täällä hän on ollut (ja on) todella paljon esillä jos vähänkin kirjamaailmaa ja medioita seuraa.

    Olen alati siirtänyt Evariston johonkin määrittelemättömään odotustilaan ja sinne hän on sitten jäänyt. Ehkä nyt voisi vihdoin ottaa hänet esille! Mietin, että voisinkin aloittaa tällä teoksella. Olen selaillut Girl, Woman, Otheria mutta sen rakenne (ei välimerkkejä, muistelisin) on mietityttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen huomannut BBC:tä seuratessa, että Evaristo on todellakin framilla 😀 Mutta hän on toisaalta loistava kohde medialle: älykäs, sanavalmis ja huumorintajuinen.

      Tätä Mr Lovermania voin lämpimästi suositella! Olen lukenut Evariston omaelämäesseekirjan Manifesto, mutta jo tässä Mr Lovermanissa Evaristo ottaa esille ne teemat, jotka hän kokee tärkeimmiksi elämässään. Lisäksi tämä voisi olla oppikirja "miten kirjoittaa hyvä romaani", sillä sen rakenne on esimerkillisen hyvin koottu. Tätä oli nautinto lukea! (Toivottavasti en nyt hehkuttanut liikaa 😄)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)

Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!". Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta. Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja