Siirry pääsisältöön

Mikä tekee kirjasta täydellisen lomakirjan?

 


Onpa ollutkin haipakkaa, en ole edes tänne blogiin ehtinyt kirjoittelemaan mitään moneen viikkoon. Mutta nyt tuolta jo ihan nurkan takaa kurkistelee se kauan odotettu loma!

Mutta vaikka täällä blogissa on ollut hiljaista niin se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi lukenut. Päinvastoin! Nyt kun olen aloittanut taas konttorielämän niin päivääni kuuluu 2x40 minuutin tunnelbanamatka. Ja sen ajan pyhitän vakaasti kirjallisuudelle.

Hassua vain, että koko tämän kevään ja alkukesän olen lähes jokaisen lukemani kirjan jälkeen todennut: "Täydellinen lomakirja!". Ja nyt jo hiukan huolestun, että löytyykö niitä täydellisiä lomakirjoja enää itse lomalle.

Jokaisella on tietysti oma määritelmänsä täydelliselle lomakirjalle, mutta minulle se tarkoittaa kirjaa, joka on suhteellisen helppolukuinen mutta joka antaa uusia ajatuskulmia. Ihan hömppä-hömppää en siis mielelläni lue lomalla. Pidän kyllä romantiikasta ja jännityksestä, mutta niissä pitää olla kuitenkin joku muukin ulottuvuus kuin pelkkä tapahtumien taso,

Mutta pidemmittä puheitta, tässä omat suositukseni lomakirjoiksi:

Lea Ypi: Free - Coming of Age at the End of History (Penguin Books 2021)

Tämä kirja kuuluu sarjaan "Kirjoja aihepiiristä, josta tiedän nolostuttavan vähän". Albanian vapautumisprosessi meni itseltäni täydellisesti ohi korvien 90-luvulla (puolustukseksi sanottakoon, että samaan aikaan piti kiirettä Nelson Mandelan vapauttamisen kanssa). Mutta jos huono omatunto vaivaa niin tämä kirja on oiva tilaisuus täyttää sivistyksen aukkoja. Lea Ypin kirja omista lapsuus- ja nuoruusvuosistaan suuren muutoksen rytinässä on yksinkertaisesti loistava!

Pirkko Saisio: Passio (Siltala 2021)

Uusi Saisio on aina luettava, tosin hiukan epäröin kun näin kuinka paksu tämä uutukainen oli. Mutta samalla tiesin kokemuksesta, että Saisio ei petä lukijaansa eikä totisesti pettänyt tälläkään kertaa! Ja vaikka kirja on paksu, niin Saisio on ymmärtänyt taukojen merkityksen. Musiikissa tauot osoitetaan taukomerkeillä, Saisio näyttää ne tyhjillä riveillä. Lukeminen soljuu vaivattomasti eikä lukijan tarvitse tukehtua tekstimassaan. Sitten on tietysti se itse tarina, joka on hieno! Saisio kuljettaa lukijaa pitkin Europpaa eri vuosisatojen ajan ja vauhti on hurja - kiinnittäkää siis turvavyönne!

Laura Malmivaara: Vaiti (Otava 2021)

Lähdin lukemaan tätä Laura Malmivaaran kirjaa ilman ennakko-odotuksia ja yllätyin iloisesti. Vaikka kirja kertoo oikeasta tapahtumasta, Malmivaara onnistuu nostamaan kirjan kaiken uutiskohun yläpuolelle. Minua liikutti erityisesti aikuisen tyttären suhde vanhempiinsa ja miten hän seurasi ikääntyvien vanhempiensa. parisuhdetta. Samalla hän peilasi heihin omaa elämäänsä ja suhdettaan. Tämä on muuten todella loistava kesälomakirja, sillä kirjassa vietetään kesää saaressa ja kesäinen luonto on näkyvästi esillä.

Nina Gimoshanova: Tatko (Kosmos 2021)

Ja taas liikutaan Balkanin alueella! Tämän esikoiskirjan löysin mukaani kirjastosta aivan sattumalta ja se osoittautuikin todella mielenkiintoiseksi. Kirja kertoo kahden kulttuurin välissä elämisestä - aihe, joka on itselleni ajankohtainen ihan päivittäin. Lisäksi kirjassa kuvataan harvinaisen mutkikasta isän ja tyttären välistä suhdetta. Isä on muuttanut Suomeen Bulgariasta ja on asettautunut uuteen maahan näennäisesti hyvin, mutta jokin hiertää. Kukin kolmesta tyttärestä lähtee kotoa niin pian kuin mahdollista ja kirjan kertoja lähtee kiertämään Eurooppaa. Matkamuistoiksi kertyy satunnaisia suhteita mutta myös ahaa-elämyksiä omista juurista ja identiteetistä. Ja suhde isäänkin lähenee pikkuhiljaa.

Moa Herngren: Skilsmässan (Norstedts 2022)

Ruotsalaiset lukevat nyt ihan urakalla tätä Moa Herngrenin uusinta, sillä sain jonottaa kirjaa poikkeuksellisen kauan kirjastosta. Arvaan, että Herngren kirjoittaa siitä miljööstä, jonka tuntee parhaiten eli viisikymppisestä pariskunnasta, joka asuu Tukholman Östermalmilla ja viettää kesät Gotlannissa. Kulissit ovat upeat, mutta Herngren näyttää viiltävän tarkasti kuinka suuren hinnan kulissien ylläpitämisestä voi joutua maksamaan. (Haukon henkeä jo pelkästä ajatuksesta kun mietin miten nämä juuri nyt nousevat korot vaikuttavat monen ylilainoitetun perheen elämään.)

Tarina saa alkunsa, kun pariskunnan miesosapuoli haluaa erota, vaimon suureksi järkytykseksi. Kaikkihan oli niin hyvin! Uusi keittiöremonttikin juuri valmistunut... Saamme kuulla ensin vaimon version ja lukija on yhtä mieltä vaimon kanssa - mieshän on täysin vastuuntunnoton! Mutta sitten saamme kuulla miehen version...

Herngren kirjoittaa myös supersuosittua Bonusfamiljen-sarjaa, joten ihmissuhdehässäkkäkertoimet ovat korkealla. Uskon, että kirjan voi lukea myös kouluruotsipohjalta, sillä kieli on helpohkoa arkikieltä. 

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin (WSOY 2022)

Suomensomalialainen Ujuni Ahmed kertoo tässä kirjassa omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helsingissä. Kirja on nimensä perusteella ehkä tarkoitettu lähinnä samanlaisessa tilanteessa eläville nuorille tytöille, mutta suosittelen tätä kyllä ihan jokaiselle. Kirjan avulla pääsee nimittäin kurkistamaan somalikulttuuriin ja kaikkiin niihin ristiriitoihin, joita kahden kulttuurin välissä eläminen väistämättä tuo mukanaan. 

Mutta todellinen uutispommi itselleni oli se tieto, että täällä diasporassa elävillä somaleilla uskonnon vaikutus saattaa olla jopa suurempi kuin lähtömaassa elävillä. Toisaalta ymmärrän sen täysin, sillä saman ilmiön näen myös täällä ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Suomalaisen kulttuurin keulamerkit saavat välillä jopa groteskeja mittasuhteita, koska niihin tartutaan kuin viimeisenä siteenä emämaahan. Monia ajatuksia herättävä kirja siis!

Suvi Ahola: Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? (WSOY 2021)

Viime vuonna vietettiin Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuotta ja itsekin luin ensimmäisen kerran Joenpellon Lohja-sarjan. WSOY toisti menestysformaattinsa, jonka oli testannut Minna Canthin juhlavuoden yhteydessä ja tässä kirjassa siis Suvi Ahola kertoo tällä kertaa, mitä Eeva Joenpelto todella sanoi. Kirja sopii hyvin vaikka rannalla luettavaksi, sillä siinä pilkotaan Joenpellon elämä ja sanomiset sopivan mittaisiin pätkiin. Joenpelto oli jo persoonana näyttävä leidi ja Ahola käy läpi kirjailijan dramaattiset elämänvaiheet. Jos ei jaksa tai ehdi lukea laajempia Joenpellosta kirjoitettuja elämäkertoja niin kannattaa lukea ainakin tämä Aholan pikakatselmus. 

Lopuksi käytännön sanoja Joenpellolta, jotka ehkä vuonna 1963 kuulostivat radikaalimmalta kuin näin 2000-luvulla. Mutta oppina nyt ainakin minulle, joka olen mestari stressaamaan kotitöistä:

En ole erikoisen ihastunut taloustöihin, mutta eivät ne vastenmielisiäkään ole. En ota tätä kodinhoitoa niin turhan vakavasti. Teen kaiken nopeasti, joskaan en ehkä aivan hyvin. Sitä paitsi yritän järjestää elämäni mukavaksi. Tilaan ruuat kaupasta, ei tulisi mieleenikään ruveta kantamaan maitoa kotiin. (Kirsti Laurilan haastattelusta Viuhka-ledessä 1963)

Nämä Joenpellon sanat olkoon siis mottoni alkavalle lomalle: kotityöt on syytä tehdä nopeasti, jotta aikaa jäisi mielenkiintoisemmille asioille. Kuten nyt vaikkapa kirjoille!




Kommentit

  1. Tuon Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi olen lukenut ja se oli kyllä mielenkiintoinen. Vaiti oli myös tosi hyvä. Minulla vain kirjapinot notkuvat kun työt loppuivat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Notkuvat kirjapinot on tae siitä, että siellä on ainakin joku helmi mukana 😊

      Poista
  2. Hmm, tuo Skilsmässan kuulostaa kiinnostavalta, mahtaako tulla suomeksi...

    Diasporan vaikutus uskonnolisuuteen ei ole minulle uusi juttu, sama näkyy myös Suomen katolilaisissa, joista iso osa on maahanmuuttajia, ja sellaisetkin jotka ehkä lähtömaassaan olisivat välinpitämättömämpiä tapakristittyjä tulevat aktiivisemmiksi kirkossakävijöiksi Suomessa...osin syy on epäilemättä sosiaalinen, kirkossa tapaa muita samoista maista tulevia ja muitakin maahanmuuttajia, ja osin siinä on kysymys identiteetistä, joutuu pohtimaan ja hakemaan uusiksi omaa taustaansa, kulttuurista kontekstiaan jne. ja uskonto on omassa osassaan siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se suomennetaan, harmittaa että täältä Ruotsista tulee vain iänikuisia dekkareita, täällä olisi paljon muutakin mielenkiintoista nykykirjallisuutta tarjolla.

      Tämä Ujuni Ahmedin kirja valaisi minulle sitä todellisuutta, jossa monet muslimilapset elävät näissä uusissa kotimaissaan. Ruotsissahan on jopa islamiin suuntautuneita vapaakouluja, jotka siis saavat rahoituksen valtiolta. Tosin juuri viime kuukausina muutama näistä kouluista on saanut kiellon harjoittaa koulutoimintaa kun on käynyt ilmi, että kouluissa piilee vaara "radikalisoitumiseen". Sen enempää yksityiskohtia ei ole paljastettu ja olen pohtinut mitä näissä kouluissa mahtaa tapahtua. Ahmedin kirja antoikin sitten vastauksen. Suomessa näitä oppeja annetaan viikonlopun koraanikouluissa, mutta Ruotsissa se on ollut nähtävästi mahdollista varsinaisena kouluaikana.

      Poista
  3. Anonyymi3/7/22 09:43

    Oletpa löytänyt paljon hyviä lomakirjoja! Varsinkin nuo Balkan-aiheiset kuulostavat kiinnostavilta, samoin Skilsmässan. Ujuni Ahmedin tarinan olenkin jo lukenut, se oli tosi hyvä ja ajatuksia herättävä. Kiva kun sinulla loma lähestyy. Meilläkin ollaan juuri lomanaloitustunnelmissa. Nautinnollista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balkan on todella kiinnostava alue, niin vähän kuin siitä on meillä puhuttu joten on todella jännittävä lukea siltä alueelta tulevia kirjoja. Parasta nojatuolimatkailua :) Mukavaa lomaa myös sinulle!!

      Poista
  4. Itse en ole koskaan ajatellut, että lomakirjat olisivat jotenkin erilaisia kuin työ ohessa luetut. Joskus maistuu yhdenlainen joskus toisenlainen.
    Saision ja Malmivaaran kirjat olen lukenut, muutki kuulostavat kiinnostavilta.
    Hyvä motto Joenpellolta lomallesi. Se taitaa olla monen lukevan ihmisen koko elämän motto!

    Amerikan- ja kanadasuomalaisten perinnepäivien viettäminen on myös hyvä esimerkki kulttuurin, uskonnollisen tai muun, korostumisesta ulkomailla asuvien keskuudessa. Ei missään Suomessa varmaan juhlita kaikkia päiviä niin perustellisesti kuin joissain Suomi-yhteisöissä USA:n Suurten järvien alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen lomallani mieluiten sellaisia helpompilukuisia kirjoja, mutta haluan kuitenkin jotain "sanomaa" siinä ohessa. Sellaisia kirjoja on välillä vaikea löytää, usein ne menevät aina liikaa jompaan kumpaan suuntaan :)

      Olin kerran täällä Ruotsissa suomalaisille järjestetyssä äitienpäiväjuhlassa ja siinä oli kyllä vähän naurussa pitelemistä, aivan kuin olisin siirtynyt ajassa taaksepäin 50-luvulle.

      Poista
  5. Lea Ypin kirja kiinnostaa kovasti ja se on minullakin lukulistalla. Sen saa jopa meidän kirjastoalueelta, mutta en voi vielä varata sitä, koska minulla on se kahden kirjan lainakiintiö täynnä :DD Mutta hienoa kuulla, että on hyvää luettavaa sitten luvassa!

    Myös tuo Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen teos kiinnostaa. Suomessa taitaa toistaiseksi olla aika niukasti vastaavaa kirjallisuutta, joten hyvä että sitä alkaa nyt tulla saataville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä Ruotsin näkökulmastakin tuo Ahmedin ja Hirvosen kirja on mielenkiintoinen, täällähän on puhuttu lähinnä nuorista somalimiehistä ja heidän ongelmistaan, nuoria somalinaisia ei ole kuultu julkisuudessa. Ja ymmärrän kyllä nyt miksi, siihen tarvitaan todella suurta rohkeutta, että lähtee naisena avaamaan oman yhteisön ongelmia. Jään seuraamaan suurella mielenkiinnolla Ujuni Ahmedin uraa, hän tekee huipputärkeää työtä!

      Poista
    2. Luen parhaillaan Nura Farahin kirjaa Lumimaa, jonka kertomuksissa hän nostaa esiin somalityttöjen ja nuorten somalinaisten kokemuksia Suomessa. Painetta tulee sekä valtaväestöltä että omien keskuudesta, ja monesti naiset kokevat olevansa mahdottomissa tilanteissa, kun heiltä koulussa ja työelämässä vaaditaan sellaista, mitä somaliyhteisössä ei suvaita. Käsittelee siis samaa asiaa kuin Ahmedin ja Hirvosen teos, mutta novellimuodossa.

      Poista
    3. Tämä menee heti kirjavarauslistalle, kiitos vinkistä!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...