Kaari Utrion Saippuaprinsessa (2004)

Aivan ensimmäiseksi lämpimät onnittelut tänään 80 vuotta täyttävälle Kaari Utriolle, Suomen kirjallisuuden todelliselle Grand Ladylle! Tämä postaukseni on osa kirjabloggaajien syntymäpäiväsankarille omistettua lukuhaastetta, jota emännöi Kirjasähkökäyrä-blogin Mai.

**

Oma suhteeni Kaari Utrioon alkoi jo 70-luvulla, äitini nimittäin luki ahkerasti Utrion romaaneja. Ja viimeinen kirja, jonka näin äitini käsissä oli sekin Utriota. Oma lukijasuhteeni Utrioon muodostui vasta viime vuonna, kun kuuntelin Anna-Liisa Haavikon loistavan elämäkerran Utriosta. Kirja - tai siis Kaari Utrion elämä - oli niin vaikuttava lukuelämys, että juutuin Somerniemelle koko loppukesäksi. Mietin, mitä mahtaa Kaari nyt tehdä, käykö hän enää kalassa kun Kaita ei ole, käveleekö metsälenkkejä... 

Minua myös toisaalta nolotti kun en ollut lukenut yhden yhtä Utrion kirjaa. Elämäkerran luettuani ymmärsin vihdoin, että voin minäkin unohtaa viihdekirjailija-tittelin Utriosta puhuessani. Onhan hän toki sitäkin, mutta ennen kaikkea hän on histoirioitsija ja erityisesti naishistorian tutkija.

Sattuman oikusta ensimmäinen Utriolta lukemani kirja on vuonna 2004 ilmestynyt "Saippuaprinsessa", joka löytyi ruotsalaisen kotikirjastoni poistohyllystä. Kirjasta näkee, että sitä on luettu paljonkin, mutta nähtävästi lainausmäärät ovat nyt vähentyneet.

Kirjassa minua kiinnosti erityisesti miljöö, sillä se sijoittuu syntymäkaupunkiini Helsinkiin. Kirja on osa Utrion kirjoittamia epookkikomedioita, joiden taustaa esimerkiksi Kirsin kirjanurkka selvittää mielenkiintoisesti. Tarinat sijoittuvat 1800-luvun Suomeen, joka on juuri siirtynyt Ruotsin vallan alaisuudesta keisarilliseksi suurruhtinaskunnaksi. 

Utrio tuo tämän murrosvaiheen hauskasti esille kirjan henkilöiden kautta - Kiiholman eksellenssi Axel Rutenfelt herättää koomista huomiota pukeutumalla edelleen takavuosien kustaviaanisen muodin mukaisesti, Helsingin sosieteettidaameihin kuuluva Viktoria von Sperling taas omaksuu nopeasti uuden ajan hengen ja halveksii kahvinjuojia, sillä tsaariperheessä suositaan teetä. Saippuaprinsessa-romaanin mielenkiintoisin osa on juuri nämä arjen ja vallitsevan kuttuurin kuvaukset, jotka Utrio osaa niin taitavasti kertoa. Ja hyvin usein siis myös koomisesti. 

Kirjan keskuksena säkenöi Ulrika Rutenfelt, "orpo saippuaprinsessa", jolla tiedetään olevan äidinperintönä kaksisataatuhatta ruplaa. Tämä tekee tytöstä halutun naimakaupan kohteen ja kun Ulrika siirretään holhoojasetänsä kartanosta Helsinkiin, alkaa seurapiireissä kuohua. Ulrikalle on jo katsottuna sopiva aviomieskin, joka on kiinnostunut Ulrikan suuresta perinnöstä. Mutta ennen kuin edes päästään matkaan, tapahtuu kohtalokas käänne:

Taputanko paronia selkään? ystävällinen ääni tarjoutui. Silmien safiirinsini leiskui kyökin hämärässä aiheuttaen räjähdyksen Mauritzin aivoissa.

Kun Ulrika ja häntä kaupunkiin hakemaan tullut Mauritz Ekestolpe kohtaavat ensimmäisen kerran on kohtalo selvä. Nämä kaksi rakastuvat, olkoonkin että Mauritz on jo lupautunut avioliitoon Viktoria von Sperlingin kanssa. Seuraa oikein kunnon ihmissuhdehässäkkä, jonka Utrio vie taiten tyylikkääseen loppuun asti.

Satuimme muuten teinin kanssa katsomaan Ang Leen vuonna 1995 filmatisoiman Jane Austinin "Järki ja tunteet" ja siellähän ne olivat samat hahmot ja teemat kuin tässä Utrion tarinassa. Avioliitto ei 1800-luvun alussa ollut mikään romanttinen tapahtuma, vaan siihen liittyi järkiperusteet. Jos miehellä ei ollut rahaa, oli syytä naida varakkaasta suvusta. Nainen oli kauppatavaraa. Austen kritisoi tätä naiselle epäreilua lainsäädäntöä, joka kaikin osin suosi miespuolisia perijöitä.

Utrion Saippuaprinsessa Ulrika Rutenfelt onkin siis todella anarkistinen hahmo suurella omaisuudellaan ja sen lisäksi harvinaisen vahvalla henkisellä kantillaan. Häntä eivät kaupungin sosieteetin metkut heilauta eikä hän suostu juonittelemaan saadakseen rakastamansa miehen. Pienen juonen hän kuitenkin kehittää, mutta vain saadakseen tietää ketkä ovat oikeasti hänen ystäviään ja ketkä liehittelevät häntä vain perinnön vuoksi.

Kaari Utrion Saippuaprinsessa-romaanissa pääsin käymään 1830-luvun Helsingissä, jossa oli jo paljolti samoja katuja kuin meidänkin aikanamme. Tosin Töölö oli vielä maaseutua ja Kluuvin seutu epämääräistä savikkoa, mutta Engelin uusi uljas Helsinki oli jo hyvää vauhtia rakenteilla. Kiitos siis kirjailijalle hienosta ja todentuntuisesta aikamatkasta!

**

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa (Tammi 2004)