Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni!

Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita.

Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kaltaisia juhlahumuja. Wivi Lönnkin on saanut osaltaan asettautua päähenkilöksi kahteenkin eri kirjaan. Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kirjassa 'Wivi ja Hanna' kerrotaan Lönnin ja kauppaneuvos Hanna Parviaisen yhteisestä elämäntaipaleesta. Tätä kirjaa odottelen vielä kirjastosta. Mutta alkupalana luin Pirkko Soinisen Wivin elämään keskittyvän fiktiivisen elämäkerran 'Valosta rakentuvat huoneet', jossa käydään läpi Lönnin elämää perusteellisesti ja kronologisesti.

Kirja onkin todella hyvä johdatus Lönnin tuotantoon, tekisi mieli välittömästi lähteä kiertelemään Suomen ja Viron kaupunkeja ja bongailemaan Wivin piirtämiä taloja. Yhden taloista tunnenkin muuten aika perinkotaisin, työskentelin nimittäin opiskeluaikoina usean vuoden ajan Helsingissä sijaitsevassa Hotelli Helkassa.

Soinisen kirja on siis hyvä perusopas Lönnin elämään ja tuotantoon, mutta kirjan fiktiivinen osuus oli vaikeammin pureskeltava pala. Soinisen kirjoittama dialogi on vähän köykäistä eikä sinällään vienyt tarinaa eteenpäin. Muutenkin kerronta liikkui tapahtumatasollaan aika pinnallisella tasolla. Jäin kaipaamaan syvemmälle heittäytymistä, 'kaikki peliin" -asennetta. Kuten esimerkiksi Rakel Liehu teki Helene Schjerfbeckinsä kanssa.

Mutta kirjaa on ehdottomasti mielenkiintoista lukea ja se antaa taas uuden näkövinkkelin suomalaisen kulttuurin historiaan. Ai niin, entäs se Wivi ja Hanna sitten? Odottelen edelleen jännityksellä Markkasen ja Virtasen kirjaa Wivistä ja Hannasta, siinä kun luvataan muun muassa naisten pistävän "elämän risaiseksi automatkoillaan läpi Euroopan". Soinisen kirjassa suhde tiivistyi enemmän lämpimiin katseisiin ja kylkeen painautumisiin, siihen arkisen rakkauden kuvaamiseen.

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet (Bazar 2021)

Joanna Rubin Drangerin kirjassa "Ihågkom oss till liv" (Muistakaa meidät eläviksi) herätetään lähes kirjaimellisesti kuolleita takaisin elävien kirjoihin. Rubin Dranger kuuluu ruotsinjuutalaiseen sukuun, jonka menneisyydessä kummittelee kaikkien muiden euroopanjuutalaisten perheiden tavoin holokaustin synkkä varjo. Rubin Drangerin perheessä tosin puhuttiin sukulaisista, jotka olivat "kadonneet". Kunnes Rubin Dranger alkoi haastatella tätejään ja näiden serkkuja ja löysi hämmästyksekseen kokonaisia perheitä, joiden olemassaolosta hänellä ei ollut ollut aavistustakaan.

Joanna Rubin Drangerin ilmaisumuoto on sarjakuva ja niinpä hän alkoi piirtää kuviksi sukunsa tarinaa. Kirjassa kulkee rinnalla hänen oma arkielämänsä 2020-luvun Tukholmassa, perhe ja erityisesti lapset, joihin hän peilaa itselleen nousevia tunteita. Pystyisikö hän esimerkiksi pelastamaan omat lapsensa, jos joutuisi vastaavaan tilanteeseen kuin sukulaiset 1930-luvun Puolassa? Hän tuntee myös epävarmuutta siitä, kiinnostaisiko ketään ulkopuolista hänen sukunsa tarina. Lukisiko tätä kirjaa edes kukaan?

Tämä pelko on todellakin turha, harvoin olen nimittäin lukenut yhtä vangitsevaa tarinaa! Joanna Rubin Dranger ei kerro pelkästään sukunsa ja perheensä tarinaa, hän kokoaa samalla kokonaisen aikakauden näiden kansien väliin. Tärkeä ulottuvuus kirjassa on Ruotsin toimet toisen maailmansodan aikana ja erityisesti Ruotsin pakolaispolitiikka. Käsitys Ruotsin "neutraalista" politiikasta saa tämän kirjan myötä uuden vivahteen.

Vinkkinä muuten Tukholmassa kävijöille, että Gamla Stanissa sijaitsevassa 'Forum för levande historia' -museossa on vuoden 2022 loppuun asti esillä Joanna Rubin Drangerin kirjaan perustuva näyttely Perhe, joka hävisi

Joanna Rubin Dranger: Ihågkom oss till liv (Albert Bonnier 2022)

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Lue lisää

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...