Siirry pääsisältöön

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)



Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!".

Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta.

Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja tunsin olevani aina lähinnä vain turisti. 

Noin 15 vuotta sitten lähdin vihdoin käymään Berliinissä - ja mitä tapahtuikaan! Olematon koulusaksani toimi loistavasti, ihmiset eivät vaihtaneet englantiin vaan jaksoivat turista kanssani. Herranen aika, minähän olinkin eine Berlinerin!!

Samoihin aikoihin muutimme tähän nykyiseen kotiimme ja saimme naapuriksi 80-vuotiaan leskirouvan, jonka kanssa ystävystyin. Hän oli muuttanut Ruotsiin 50-luvulla Saksasta ja viettänyt lapsuutensa Berliinissä. Yhtäkkiä historian pölyiset sivut muuttuivat eläväksi elämäksi! Ystäväni kertoi lapsuudestaan Hitlerin ajan Saksassa ja paostaan venäläisten tullessa Berliiniin. Kovin usein hän ei noihin kipeisiin aikoihin kuitenkaan palannut, enemmän puhuimme elämästä täällä Ruotsissa.

Meri Valkama vietti lapsuudessaan muutaman vuoden Itä-Berliinissä isänsä työn vuoksi ja tuosta ajasta on itänyt aihe hänen esikoisromaaniinsa "Sinun, Margot". Kirja oli tietysti luettava Berliini-teemansa vuoksi ja metsästin sitä täältä eri kirjastoista. Kirja on näemmä kovin suosittu myös ruotsinsuomalaisten lukijoiden keskuudessa.

Meille Berliini-nostalgiasta kärsiville kirja on tietysti mitä parhainta lääkettä. Päähenkilö Vilja kuljettaa meitä pitkin kaupunkia, tuttuja näkymiä vilahtaa joka puolella. Kirja on varmasti myös mielenkiintoista luettavaa DDR:än historiasta kiinnostuneille - Valkama ottaa esille myös Saksojen yhdistymisen jälkeisen trauman, kuinka Itä-Saksan kadottua sen entiset asukkaat tunsivat jääneensä tyhjän päälle ja vaille mitään arvoa.

Luin kirjan nopeasti, tarina koukutti ja hienot ympäristön kuvaukset hivelivät mieltä. Jotkut juonenkäänteet olivat mielestäni ehkä paikoin liian hyviä sattumia ja henkilöhahmoihin olisin toivonut enemmän syvyyttä. Varsinkin Markuksen ja Luisen suhdetta olisi pitänyt avata  enemmän, nyt he jäivät henkilöinä etäisiksi ja juonen kantava rakkaustarina mielestäni hiukan epäuskottavaksi. Mutta kirja on ehdottomasti lukemisen väärtti, lukuromaani parhaasta päästä! 

**
Meri Valkama: Sinun, Margot
WSOY 2021
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki21/3/22 14:27

    Tämä kirja odottelee vielä pinossa, onneksi on oma. Minua ennen kaikkea kiehtoo tuo DDR:n osuus, gradunikin sivusi sitä hieman. Olen saksanopena aina iloinen, kun joku innostuu kielestä ja kulttuurista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee22/3/22 07:37

      Tämä olisi tosiaan pitänyt olla omassa hyllyssä, ensin piti odottaa ja sitten lukea pikana, kun uudet lukijat jo odottelivat.

      DDR:ään sijoittuvia kirjoja olen lukenut aina kun on löytynyt, lähinnä ovat olleet saksalaiskirjailijoiden kirjoittamia. Niihin verrattuna tämä suomalainen näkökulma oli kieltämättä vähän romantisoitu :)

      Poista
  2. Esmeraldan eetos21/3/22 16:17

    Nyt kun mainitsit tuon Markuksen ja Louisen suhteen, aloin itsekin kaivata siihen enemmän syvyyttä. Mutta johtuukohan se kuitenkin enemmän siitä, etten malttanut laskea kirjaa kädestä, olisin kaivannut uppoutumista vielä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee22/3/22 07:40

      Mielestäni loppukohtaus vähän lässähti, koska Louise oli jäänyt niin etäiseksi. Tuli mieleen, että olisiko kirjan pitänyt itse asiassa alkaa vasta siitä loppukohtauksesta - tai sitten tulossa on jatkoa? Viljan ja Louisen uudesta suhteesta olisi jännittävä lukea!

      Poista
  3. Marjatta Mentula21/3/22 17:52

    Itäberliiniläisiä pidettiin huonompiarvoisina, ja kyllähän edelleenkin Berliinin itäpuoli eroaa lännestä . Rakennukset ovat huonokuntoisempia ja jotkut alueet ovat slummimaisia. Mutta onhan Angela Merkel, arvostettu ja rakastettu, hyvin maataan johtanut "Mutti", Itä-Saksan puolelta. :)
    Kirjan rakkaustarina on tosiaan kerrottu jotenkin kliseisesti (ainainen myskin tuoksu). Ehkä olisi ollut parempi, jos 80-luvun osuus olisi ollut kokonaan lapsen, Viljan, näkökulmasta eikä kaikkinäkevän kertojan kuvaamana. Silloin ei olisi edes odottanut mitään eroottisia kohtauksia. Nyt aikuinen Vilja ikään kuin rekonstruoi lapsuuden tapahtumia kirjeiden kautta eikä se ole helppoa, koska hän itse on osallinen ja välikappale kolmiodraamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee22/3/22 07:54

      Siinä rakkaustarinassa oli vähän sellaisia harlekiini-sarjan tyylisiä kliseitä, vartalot painautuivat kiinni ja katseet kohtasivat mutta ei se tuntunut todelliselta. Myös Viljan oma rakkaussuhde jäi vähän etäiseksi, mutta se oli ehkä tarkoituskin. Siinä oli kuitenkin enemmän jännitettä ja "aidon" rakkauden tuntua. Hieno asetelma joka tapauksessa, pidin tästä lapsi-äiti-symboliikasta, joka tuli esille monella tasolla.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...
10 kommenttia
Lue lisää

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...
12 kommenttia
Lue lisää