Kirjahaahuilua

 

Olen tämän alkuvuoden aikana lukenut yllättävän paljon kirjoja, mutta sitten kun niistä pitäisi kirjoittaa jotain niin iskee stoppi. Olen selvästikin haahuilu-tilassa! Minulle haahuilu tarkoittaa päämäärätöntä vaeltamista, joko fyysistä tai henkistä, jonka aikana pistän aivot naulaan. Haahuilun aikana otan vastaan uusia ajatuksia ja näkymiä, usein ahmimalla, mutta niitä sen kummemmin analysoimatta. 

Pääsen yleensä purkamaan haahuilu-tarvettani matkojen kautta, mutta koska nyt ei ole matkusteltu niin harhailen sen sijaan kirjamaailmassa. Ja hyvin sekin toimii - olen sekä tavannut jänniä uusia ihmisiä että päässyt tutustumaan uusiin paikkoihin. Ja aika usein päässäni heränneet ajatukset eivät liity niinkään itse kirjaan vaan ihan johonkin toiseen mielleyhtymään.

Aivan ensimmäiseksi haluan esitellä teille nigerialais-brittiläisen kirjailijan Bernardine Evariston. Hän kiinnitti huomioni viime vuonna kun huomasin hänet BBC Worldillä milloin mitäkin asiaa kommentoimassa. Mieleeni jäi kuva naisesta, jolla on vankat mielipiteet ja joka osaa esittää ne rauhallisesti ja vakuuttavasti. Lisäksi huomasin hauskan tuikkeen silmissä.

Lopulta googlasin ja opin, että Evaristo voitti Booker-kirjapalkinnon 2019 - ensimmäisenä mustana naisena - kirjallaan 'Girl, Woman, Other'. Kerran sitten käydessäni lähikirjastossani hyllyssä komeili Evariston omaelämäkerrallinen esseekirja 'Manifesto. On never giving up'. Sanon "komeilla", sillä kirja on värikäs kuin puna-ara-lintu ja sitä ei voi kertakaikkiaan ohittaa pysähtymättä. Ja kun huomasin BBC:n haastatteluista tutut kasvot niin tietysti lainasin kirjan.

Bernardine Evaristo kertoo kirjassa elämästään, joka ei ole aina ollut helppo mutta sitä on on värittänyt Evariston päättäväisyys ja periksiantamattomuus. Tein sitten tietysti heti vertailuja omaan elämääni. Kuinka nuorena opiskelijana 90-luvulla hätäännyin lamasta enkä malttanut viedä opintojani loppuun. Kadotin oman sisäisen kompassini ja tein kaikenlaisia hanttihommia. Missä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta näin jälkeenpäin ajatellen olisin voinut käyttää sen ajan järkevämmin. Ja ennen kaikkea ajatella enemmän mitä elämälläni haluaisin tehdä - ajatus, joka Evaristolla on ollut kirkkaana mielessä aivan nuoresta pitäen.

No, en joutunut onneksi mihinkään allikkoon. Opintoja on sittemmin kertynyt aika monesta yliopistosta ja työuranikin on alalla, joka on sydäntäni lähellä. Mutta Evaristoa lukiessani ymmärrän, että olisi tässä enemmänkin voinut ehtiä saada aikaiseksi. Enkä tarkoita mitään tyhjää suorittamista vaan sellaisten asioiden tekemistä, jotka saavat silmiin sen palon ja tuikkeen, jonka näen Evariston katseessa.

Evaristo tulee muuten toukokuussa Helsinki Lit-kirjatapahtumaan. Harkitsen vakavasti matkaa Helsinkiin sinä viikonloppuna!

Vielä lyhyet maininnat muutamasta kirjasta, jotka ovat sykähdyttäneet mieltäni tänä talvena:

Eräästä Tukholman kaupunginkirjaston sivupisteestä löysin suomenkielisten kirjojen hyllystä Katja Kallion hurmaavan elokuvaa käsittelevän esseekirjan "Valkokangastuksia". Kallio on Image-lehden elokuvakolumnisti ja osa kirjan teksteistä on julkaistu lehdessä aiemmin. Mutta koska en ole lukenut Imagea sitten 90-luvun muutettuani pois Suomesta niin tämä kirja oli minulle kaikin tavoin uudenuutukainen. 

Ensimmäinen ajatukseni: Katja Kallio kirjoittaa elokuvista juuri niinkuin itse haluaisin kirjoittaa kirjoista! Juuri tämä oman elämän peilaaminen taiteen kautta on mielestäni taiteen syvin olemus. Hiiteen hienot analyysit ja teoriat, täydellisin taide-elämys syntyy kun sen voi rinnastaa edes jollakin tasolla omaan arkielämäänsä. Ja sen Kallio osaa, esimerkiksi kertomalla, miten ranskalainen elokuva "tekee naiselle ihmeitä". Kyllä, se pitää paikkansa, olen tämän ilmiön myös itse päässyt kokemaan! 

Toinen ajatukseni: millä ihmeen ajalla ehdin katsoa kaikki nämä mielenkiintoiset elokuvat, joistaa Kallio kirjassaan vinkkaa?!

Kirsi Pylvänäisen Koronahelvetti taas löytyi lähikirjastoni suomenkielisestä hyllystä. Kirjan pahaenteinen nimi herätti huomioni ja luin sen nopeasti. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne koronan ensimmäiseen kevääseen, joka leijuu mielessä outona muistona. Muistan absurdin tunnelman, joka silloin vallitsi. Kun ihmiset loikkasivat lenkkipolulla vastaantullessaan ojaan turvaan tai kun ostettiin joukolla vessapaperihyllyt tyhjiksi. Pylvänäisen kirja kertoo erään perheen tarinan, ja vaikka onneksi kukaan perheenjäsenistä ei kuollut niin sairaus kuritti perhettä rankasti.

Sinänsä tämä perheen sairauskertomut ei ollut enää uutta luettavaa, sillä lehdissä näitä tarinoita on ollut jo paljon. Oli kuitenkin mielenkiintoinen lukukokemus kurkata takaisin ensimmäiseen koronakevääseen, vaikkakin enemmän tuosta ajasta löytyy esimerkiksi Merete Mazzarellan kirjasta 'Syksystä syksyyn'. Myös ruotsalainen sarjakuvataiteilija Elin Lucassi on onnistunut Karantändagbokissaan vangitsemaan meidän lukuisten etätyöläisten kamppailun keittiönpöydän ääressä mielentilojen heitellessä laidasta laitaan.

Koronarajoitukset ovat kuitenkin tällä erää taas mennyttä elämää ja on varaa jopa hieman riehaantua. Niinpä haahuilen tällä hetkellä vanhan ystäväni Birgitta Stenbergin seurassa. Muistattehan hänet, jonka kanssa pääsin samaan sänkyyn Egyptin kuningas Farukin kanssa... Ruotsalainen kirjallisuudentutkija Paul Tenngart on kirjoittanut kirjan Stenbergin elämästä ja tuotannosta ja on osannut antaa kirjalleen osuvan nimenkin: "Birgitta Stenberg, lusten och litteraturen". 

Ruotsin sanan "lust" voi kääntää suomeksi monin eri tavoin, mutta tässä kohdin kääntäisin sen "elämänjanoksi". En ehkä itse tohtisi toivoa niin vauhdikasta elämää kuin mitä Stenberg eli yli 80-vuotisen elämänsä aikana, mutta ehkäpä sekin on osa taiteilijan elämää - ikäänkuin elää sijaiselämää meidän konttorityöläisten puolesta. Ja innostaa löytämään edes pieni tuikahdus elämänjanoa tämän ikuisen arjen keskellä.

Tenngartin kirjasta luen muuten myös, että Stenberg eli nuoruudessaan tässä naapurikylässä, tämän samaisen kotijärveni maisemissa. Niinpä voin jatkaa ihan fyysistäkin haahuilua kävelyretkilläni kuvitellen kuinka teini-ikäinen Stenberg käveli samoilla kylänraiteilla, tuskastuneena 50-luvun ahdasmieliseen ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja haaveillen Pariisista. Sinne hän pääsikin ja tarinan loppu on ruotsalaisen kirjallisuuden historiaa.

Bernardine Evaristo: Manifesto. On never giving up (Hamish Hamilton 2021)

Katja Kallio: Valkokangastuksia (Otava 2019)

Kirsi Pylvänäinen: Koronahelvetti (WSOY 2021)

Elin Lucassi: Karantändagboken (Ordfron 2021)

Paul Tenngart: Världen väntar mig. Birgitta Stenbergm lusten & litteraturen (Natur & Kultur 2021)