Siirry pääsisältöön

Piha tulvillaan tulppaaneja ja kirjapinossa kolme kovaa ämmää - Mazzarella, Moyes ja Moore

 




Kuvittelenko vain vai onko käynyt niin, että äänikirjat ovat jo suositumpia kuin perinteiset kirjat? Kirjapiirimme viimeisimmässä digi-istunnossakin kävi ilmi, että neljästä jäsenestä kolme oli kuunnellut kirjan ääniversiona. Arvaatte varmaankin kuka se ainoa paperiversion kahlannut oli...

Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa aloittaa äänikirjoja toisensa perään mutta aina se on jäänyt. Niin kuin nyt tämä lukupiirimme viimeisin kirja, Jojo Moyesin 'Tähtienantaja': jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin aivan pää sekaisin. Englanninkielisiä nimiä oli kuultuina hankala hahmottaa ja eri henkilöiden repliikit menivät sekaisin kun sama ääni luki ne samankaltaisin äänenpainoin. Vaihdoin äänikirjan paperiseen ja johan alkoi tarina kulkea!

Mutta oppii se vanhakin koira, kunhan olosuhteet ovat kohdillaan. Olin jo aiemmin todennut, että kotioloissa en pysty kuuntelemaan mutta että kävelylenkeillä se voisi toimia. Ja kun olin huomannut, että väkijoukon kansoittamat romaanit ovat liikaa pääkopalleni päätin kokeilla yhden kertojaäänen tarinoita. Ensimmäinen täysosuma tällä saralla oli sitten lopulta Merete Mazzarella, jonka uusimman 'Syksystä syksyyn' kuuntelin kevään kävelylenkeilläni.

Mazzarella on kirjoittanut kirjaansa syksystä 2019 seuraavaan syksyyn asti ja aikajanalle ilmaantuu tietysti myös korona. Mazzarella käy läpi samat aatokset kuin me muutkin - joulukuussa ei hätää koska sehän on vain Kiinassa, tammikuussa virus on ottanut jo aimoaskeleen lähemmäksi, helmikuussa huolestuttaa ja maaliskuussa ollaankin sitten jo aivan uudessa todellisuudessa.

On vähän koomistakin kuinka samanlaisin sanankääntein Mazzarella ihmettelee uusia ilmiöitä, kasvomaskeista zoom-kokouksiin. Tekisi mieli ostaa kirja omaan hyllyyn, josta sen voisi ottaa vuosienkin päästä ja muistella tätä outoa aikaa. Suurin kiitokseni Mazzarellalle meneekin juuri tarkasta dokumentointityöstä, jonka hän on ottanut ihailtavan vakavasti. Kirja on todella arvokas ajan kuvaus. Ja vähän pelästyinkin kun huomasin miten itse olin jo unohtanut viime kevään tapahtumia ja tunnelmia. Pandemia on muuttunut vuoden aikana normaalitilaksi ja ensimmäisten kuukausien epäuskoinen välitilatunne on häipynyt jo pois mielestä.

Äänikirjana Mazzarellan kirja toimii hyvin ja kävelyretkilläni oli hauska kuunnella kirjailijan kuvailua omista kävelyretkistään Helsingissä ja Tammisaaressa. Ainoastaan ne kohdat, joissa Mazzarella päästää miehensä ääneen, harhauttivat mieleni. Mazzarella lainaa filosofimiehensä kirjoituksia parissa kohtaa ja niissä olisin toivonut miesääntä lukijaksi tai selkeän toteamuksen "lainaus päättyy", jotta olisin osannut hahmottaa tekstin kirjoittajan oikein.

**


Mutta sananen myös Jojo Moyesista, joka oli siis lukupiirimme viimeisin luettava. Olinhan hänestä kuullut, sillä sosiaalisen median virrassa vilahtavista kirjakuvista viimeistään huomaa kuinka suosittu kirjailija Moyes on. Enkä kyllä ihmettelekään nyt kun olen lukenut ensimmäisen Moyesini. Teksti on todella sujuvaa ja tarinankäänteet mielenkiintoisia, paikoin jopa dramaattisia. Ja ainakin tässä 'Tähtien antaja' -romaanissa Moyes on omaksunut hyvin romanttisen romaanin perussäännön: tarinan romanttinen pari tulee ilmiantaa jo ensi sivuilla mutta heidän ei tule saada toisensa kuin aivan vasta viimeisilllä sivuilla. Tämä kaava toimii edelleen!

'Tähtien antaja' kuvaa elämää 1930-luvun lopun Kentuckyssa, jossa pienen kaupungin elämää värittää kaivostyö ja valtavat luokkaerot. Suurten lamavuosien keksintöjä oli viedä kirjastopalveluja ratsain syrjäseutujen köyhiin koteihin Appalakkien vuoristoseudulla ja tähän historialliseen tositapahtumaan Moyes sijoittaa viiden naisen katraansa. Naisten aloittama kirjastotoiminta ei tietenkään saa vanhoillisessa pikkukaupungissa suosiollista vastakaikua, varsinkin kun ratsastavat kirjastonaiset osoittautuvat varsin omatahtoisiksi henkilöiksi. 

Tarinan päähenkilö on Englannista avioliiton myötä paikkakunnalle muuttanut Alice, joka herättää huomiota jo pelkällä aksentillaan. Avioliitto osoittautuu suureksi pettymykseksi mutta lisäksi juoneen sotkeutuu Alicen appi, joka kaivoksenomistajan ominaisuudessaan hallitsee kaupungin poliittisia ja taloudellisia piirejä. Tarinan toinen päähenkilö on Margery, joka kaikessa kapinallisuudessaan herättää sekä paheksuntaa että ihailua. Lisätään soppaan vielä pari salskeaa miestä niin lopputulokseksi saadaan erittäin viihdyttävä lukuromaani.

Moyesin kirjan parhainta antia oli sen historiallinen osuus ja ratsastavan kirjaston kuvaus. Lisäksi juoni oli todella vetävä ja kaikki käänteet taitavasti rytmitetty niin, että jännitys ja mielenkiinto pysyivät yllä loppuun asti. Ainesta olisi ollut useampaankin romaaniin, osa sivuhahmoista jäi nimittäin harmittavan vähälle huomiolle ja Moyes ohittaa ainakin yhden traagisen kohtalon mielestäni aivan liian nopeasti. 

**

Kävelyretkeni Mazzarellan kanssa ovat nyt vaihtuneet Demi Mooren seurassa samoiluun. Hänen omaelämäkertansa Inside Out on jo hyvässä vauhdissa ja olen ensimmäisen tunnin lenkin jälkeen aivan koukussa. Varsinkin kun kirjan lukee itse Demi Moore! 

Tiesin, että Mooren elämä on ollut varsinaista vuoristorataa mutta en sitä, että vauhtia riitti jo aivan lapsuudesta lähtien. Moore kuvaa vanhempiensa ihmissuhdetoilailuja sillä kärsivällisyydellä, jonka vain vuosikymmenien itsetutkiskelu voi tuottaa. Samalla hän kuitenkin kertoo tuskallisen rehellisesti miltä se kaikki näyttää lapsen näkökulmasta. Demi Mooren kirja on sekoitus lapsen hätää ja aikuisen muistelijan ymmärrystä enkä voi kuin antautua mukaan tähän hurjaan tarinaan. Nyt raivaan kalenterista tilaa kävelyille, jotta pääsen kuuntelemaan Mooren muistelua. Tässäpä muuten kevään paras treenivinkki!

**

Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn - Tammi 2021 (suomennos Raija Rintamäki)

(Från höst till höst - Schildts & Söderströms 2021)


Jojo Moyes: Tähtien antaja - Gummerus 2020

(The Giver of Stars - 2019)


Demi Moore: Inside Out: A Memoir - 2019






Kommentit

  1. En ole vieläkään edennyt Mazzarellaan asti, vaikka olen varma, että pitäisin hänen kirjoistaan. Moyes on niin ikään vielä lukulistalla. Sitä en tiennyt, että Demi Mooresta on tehty kirja, kiintoisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kaikkia kolmea kirjaa! Demi Mooren kirja on hänen omaelämäkertansa, ehkä ei vielä edes suomennettu? Mutta todella mielenkiintoista kuunneltavaa Mooren itsensä lukemana! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kuntoiluvinkistä!
    Tuollaisten kirjojen minäkin olen ajatellut sopivan äänikirjoiksi - ja vain niiden. Erityisen äänikirjasta tekee tietysti se, että sen lukee kirjailija itse, jos hän on hyvä lukija, tai sitten muutoin hyvä lukija, jonka rytmistä pitää.

    Minulla on ollut tarkoitus tutustua Jojo Moyesiin, mutta se on jäänyt. Tässä sinun esittelemässäsi kirjassa on kiinnostavaa tuo kirjastoauton edeltäjä, ratsastavat kirjastonaiset, ja romantiikkaahan aina tarvitaan.

    On kiinnostavaa lukea vakavasti kirjoitettua elämäkertaa sellaisilta henkilöiltä, jotka tuntee pintapuolisesti lööppiotsikoista. Monen kevyeksi luultu elämä näyttäytyy aivan erilaisena, kun hän itse sanoittaa sen. Demi Mooren kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Demi Mooren omaelämäkerta on sydänverellä kirjoitettu, eikä risaisesta lapsuudesta ole kovin paljon lööpeissä ollut joten olen kuunnellut sydän sykkyrällä. Nyt olen päässyt niin pitkälle, että ensimmäinen nuoruuden avioliitto on selvitetty. Mutta sekin vasta alkusoittoa... Demi Mooren omaa lukijaääntä on mukava kuunnella, joten suosittelen tätä äänikirjana ja alkukielellä englanniksi! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...