Siirry pääsisältöön

Piha tulvillaan tulppaaneja ja kirjapinossa kolme kovaa ämmää - Mazzarella, Moyes ja Moore

 




Kuvittelenko vain vai onko käynyt niin, että äänikirjat ovat jo suositumpia kuin perinteiset kirjat? Kirjapiirimme viimeisimmässä digi-istunnossakin kävi ilmi, että neljästä jäsenestä kolme oli kuunnellut kirjan ääniversiona. Arvaatte varmaankin kuka se ainoa paperiversion kahlannut oli...

Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa aloittaa äänikirjoja toisensa perään mutta aina se on jäänyt. Niin kuin nyt tämä lukupiirimme viimeisin kirja, Jojo Moyesin 'Tähtienantaja': jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin aivan pää sekaisin. Englanninkielisiä nimiä oli kuultuina hankala hahmottaa ja eri henkilöiden repliikit menivät sekaisin kun sama ääni luki ne samankaltaisin äänenpainoin. Vaihdoin äänikirjan paperiseen ja johan alkoi tarina kulkea!

Mutta oppii se vanhakin koira, kunhan olosuhteet ovat kohdillaan. Olin jo aiemmin todennut, että kotioloissa en pysty kuuntelemaan mutta että kävelylenkeillä se voisi toimia. Ja kun olin huomannut, että väkijoukon kansoittamat romaanit ovat liikaa pääkopalleni päätin kokeilla yhden kertojaäänen tarinoita. Ensimmäinen täysosuma tällä saralla oli sitten lopulta Merete Mazzarella, jonka uusimman 'Syksystä syksyyn' kuuntelin kevään kävelylenkeilläni.

Mazzarella on kirjoittanut kirjaansa syksystä 2019 seuraavaan syksyyn asti ja aikajanalle ilmaantuu tietysti myös korona. Mazzarella käy läpi samat aatokset kuin me muutkin - joulukuussa ei hätää koska sehän on vain Kiinassa, tammikuussa virus on ottanut jo aimoaskeleen lähemmäksi, helmikuussa huolestuttaa ja maaliskuussa ollaankin sitten jo aivan uudessa todellisuudessa.

On vähän koomistakin kuinka samanlaisin sanankääntein Mazzarella ihmettelee uusia ilmiöitä, kasvomaskeista zoom-kokouksiin. Tekisi mieli ostaa kirja omaan hyllyyn, josta sen voisi ottaa vuosienkin päästä ja muistella tätä outoa aikaa. Suurin kiitokseni Mazzarellalle meneekin juuri tarkasta dokumentointityöstä, jonka hän on ottanut ihailtavan vakavasti. Kirja on todella arvokas ajan kuvaus. Ja vähän pelästyinkin kun huomasin miten itse olin jo unohtanut viime kevään tapahtumia ja tunnelmia. Pandemia on muuttunut vuoden aikana normaalitilaksi ja ensimmäisten kuukausien epäuskoinen välitilatunne on häipynyt jo pois mielestä.

Äänikirjana Mazzarellan kirja toimii hyvin ja kävelyretkilläni oli hauska kuunnella kirjailijan kuvailua omista kävelyretkistään Helsingissä ja Tammisaaressa. Ainoastaan ne kohdat, joissa Mazzarella päästää miehensä ääneen, harhauttivat mieleni. Mazzarella lainaa filosofimiehensä kirjoituksia parissa kohtaa ja niissä olisin toivonut miesääntä lukijaksi tai selkeän toteamuksen "lainaus päättyy", jotta olisin osannut hahmottaa tekstin kirjoittajan oikein.

**


Mutta sananen myös Jojo Moyesista, joka oli siis lukupiirimme viimeisin luettava. Olinhan hänestä kuullut, sillä sosiaalisen median virrassa vilahtavista kirjakuvista viimeistään huomaa kuinka suosittu kirjailija Moyes on. Enkä kyllä ihmettelekään nyt kun olen lukenut ensimmäisen Moyesini. Teksti on todella sujuvaa ja tarinankäänteet mielenkiintoisia, paikoin jopa dramaattisia. Ja ainakin tässä 'Tähtien antaja' -romaanissa Moyes on omaksunut hyvin romanttisen romaanin perussäännön: tarinan romanttinen pari tulee ilmiantaa jo ensi sivuilla mutta heidän ei tule saada toisensa kuin aivan vasta viimeisilllä sivuilla. Tämä kaava toimii edelleen!

'Tähtien antaja' kuvaa elämää 1930-luvun lopun Kentuckyssa, jossa pienen kaupungin elämää värittää kaivostyö ja valtavat luokkaerot. Suurten lamavuosien keksintöjä oli viedä kirjastopalveluja ratsain syrjäseutujen köyhiin koteihin Appalakkien vuoristoseudulla ja tähän historialliseen tositapahtumaan Moyes sijoittaa viiden naisen katraansa. Naisten aloittama kirjastotoiminta ei tietenkään saa vanhoillisessa pikkukaupungissa suosiollista vastakaikua, varsinkin kun ratsastavat kirjastonaiset osoittautuvat varsin omatahtoisiksi henkilöiksi. 

Tarinan päähenkilö on Englannista avioliiton myötä paikkakunnalle muuttanut Alice, joka herättää huomiota jo pelkällä aksentillaan. Avioliitto osoittautuu suureksi pettymykseksi mutta lisäksi juoneen sotkeutuu Alicen appi, joka kaivoksenomistajan ominaisuudessaan hallitsee kaupungin poliittisia ja taloudellisia piirejä. Tarinan toinen päähenkilö on Margery, joka kaikessa kapinallisuudessaan herättää sekä paheksuntaa että ihailua. Lisätään soppaan vielä pari salskeaa miestä niin lopputulokseksi saadaan erittäin viihdyttävä lukuromaani.

Moyesin kirjan parhainta antia oli sen historiallinen osuus ja ratsastavan kirjaston kuvaus. Lisäksi juoni oli todella vetävä ja kaikki käänteet taitavasti rytmitetty niin, että jännitys ja mielenkiinto pysyivät yllä loppuun asti. Ainesta olisi ollut useampaankin romaaniin, osa sivuhahmoista jäi nimittäin harmittavan vähälle huomiolle ja Moyes ohittaa ainakin yhden traagisen kohtalon mielestäni aivan liian nopeasti. 

**

Kävelyretkeni Mazzarellan kanssa ovat nyt vaihtuneet Demi Mooren seurassa samoiluun. Hänen omaelämäkertansa Inside Out on jo hyvässä vauhdissa ja olen ensimmäisen tunnin lenkin jälkeen aivan koukussa. Varsinkin kun kirjan lukee itse Demi Moore! 

Tiesin, että Mooren elämä on ollut varsinaista vuoristorataa mutta en sitä, että vauhtia riitti jo aivan lapsuudesta lähtien. Moore kuvaa vanhempiensa ihmissuhdetoilailuja sillä kärsivällisyydellä, jonka vain vuosikymmenien itsetutkiskelu voi tuottaa. Samalla hän kuitenkin kertoo tuskallisen rehellisesti miltä se kaikki näyttää lapsen näkökulmasta. Demi Mooren kirja on sekoitus lapsen hätää ja aikuisen muistelijan ymmärrystä enkä voi kuin antautua mukaan tähän hurjaan tarinaan. Nyt raivaan kalenterista tilaa kävelyille, jotta pääsen kuuntelemaan Mooren muistelua. Tässäpä muuten kevään paras treenivinkki!

**

Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn - Tammi 2021 (suomennos Raija Rintamäki)

(Från höst till höst - Schildts & Söderströms 2021)


Jojo Moyes: Tähtien antaja - Gummerus 2020

(The Giver of Stars - 2019)


Demi Moore: Inside Out: A Memoir - 2019






Kommentit

  1. En ole vieläkään edennyt Mazzarellaan asti, vaikka olen varma, että pitäisin hänen kirjoistaan. Moyes on niin ikään vielä lukulistalla. Sitä en tiennyt, että Demi Mooresta on tehty kirja, kiintoisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kaikkia kolmea kirjaa! Demi Mooren kirja on hänen omaelämäkertansa, ehkä ei vielä edes suomennettu? Mutta todella mielenkiintoista kuunneltavaa Mooren itsensä lukemana! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kuntoiluvinkistä!
    Tuollaisten kirjojen minäkin olen ajatellut sopivan äänikirjoiksi - ja vain niiden. Erityisen äänikirjasta tekee tietysti se, että sen lukee kirjailija itse, jos hän on hyvä lukija, tai sitten muutoin hyvä lukija, jonka rytmistä pitää.

    Minulla on ollut tarkoitus tutustua Jojo Moyesiin, mutta se on jäänyt. Tässä sinun esittelemässäsi kirjassa on kiinnostavaa tuo kirjastoauton edeltäjä, ratsastavat kirjastonaiset, ja romantiikkaahan aina tarvitaan.

    On kiinnostavaa lukea vakavasti kirjoitettua elämäkertaa sellaisilta henkilöiltä, jotka tuntee pintapuolisesti lööppiotsikoista. Monen kevyeksi luultu elämä näyttäytyy aivan erilaisena, kun hän itse sanoittaa sen. Demi Mooren kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Demi Mooren omaelämäkerta on sydänverellä kirjoitettu, eikä risaisesta lapsuudesta ole kovin paljon lööpeissä ollut joten olen kuunnellut sydän sykkyrällä. Nyt olen päässyt niin pitkälle, että ensimmäinen nuoruuden avioliitto on selvitetty. Mutta sekin vasta alkusoittoa... Demi Mooren omaa lukijaääntä on mukava kuunnella, joten suosittelen tätä äänikirjana ja alkukielellä englanniksi! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...