Siirry pääsisältöön

Piha tulvillaan tulppaaneja ja kirjapinossa kolme kovaa ämmää - Mazzarella, Moyes ja Moore

 




Kuvittelenko vain vai onko käynyt niin, että äänikirjat ovat jo suositumpia kuin perinteiset kirjat? Kirjapiirimme viimeisimmässä digi-istunnossakin kävi ilmi, että neljästä jäsenestä kolme oli kuunnellut kirjan ääniversiona. Arvaatte varmaankin kuka se ainoa paperiversion kahlannut oli...

Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa aloittaa äänikirjoja toisensa perään mutta aina se on jäänyt. Niin kuin nyt tämä lukupiirimme viimeisin kirja, Jojo Moyesin 'Tähtienantaja': jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin aivan pää sekaisin. Englanninkielisiä nimiä oli kuultuina hankala hahmottaa ja eri henkilöiden repliikit menivät sekaisin kun sama ääni luki ne samankaltaisin äänenpainoin. Vaihdoin äänikirjan paperiseen ja johan alkoi tarina kulkea!

Mutta oppii se vanhakin koira, kunhan olosuhteet ovat kohdillaan. Olin jo aiemmin todennut, että kotioloissa en pysty kuuntelemaan mutta että kävelylenkeillä se voisi toimia. Ja kun olin huomannut, että väkijoukon kansoittamat romaanit ovat liikaa pääkopalleni päätin kokeilla yhden kertojaäänen tarinoita. Ensimmäinen täysosuma tällä saralla oli sitten lopulta Merete Mazzarella, jonka uusimman 'Syksystä syksyyn' kuuntelin kevään kävelylenkeilläni.

Mazzarella on kirjoittanut kirjaansa syksystä 2019 seuraavaan syksyyn asti ja aikajanalle ilmaantuu tietysti myös korona. Mazzarella käy läpi samat aatokset kuin me muutkin - joulukuussa ei hätää koska sehän on vain Kiinassa, tammikuussa virus on ottanut jo aimoaskeleen lähemmäksi, helmikuussa huolestuttaa ja maaliskuussa ollaankin sitten jo aivan uudessa todellisuudessa.

On vähän koomistakin kuinka samanlaisin sanankääntein Mazzarella ihmettelee uusia ilmiöitä, kasvomaskeista zoom-kokouksiin. Tekisi mieli ostaa kirja omaan hyllyyn, josta sen voisi ottaa vuosienkin päästä ja muistella tätä outoa aikaa. Suurin kiitokseni Mazzarellalle meneekin juuri tarkasta dokumentointityöstä, jonka hän on ottanut ihailtavan vakavasti. Kirja on todella arvokas ajan kuvaus. Ja vähän pelästyinkin kun huomasin miten itse olin jo unohtanut viime kevään tapahtumia ja tunnelmia. Pandemia on muuttunut vuoden aikana normaalitilaksi ja ensimmäisten kuukausien epäuskoinen välitilatunne on häipynyt jo pois mielestä.

Äänikirjana Mazzarellan kirja toimii hyvin ja kävelyretkilläni oli hauska kuunnella kirjailijan kuvailua omista kävelyretkistään Helsingissä ja Tammisaaressa. Ainoastaan ne kohdat, joissa Mazzarella päästää miehensä ääneen, harhauttivat mieleni. Mazzarella lainaa filosofimiehensä kirjoituksia parissa kohtaa ja niissä olisin toivonut miesääntä lukijaksi tai selkeän toteamuksen "lainaus päättyy", jotta olisin osannut hahmottaa tekstin kirjoittajan oikein.

**


Mutta sananen myös Jojo Moyesista, joka oli siis lukupiirimme viimeisin luettava. Olinhan hänestä kuullut, sillä sosiaalisen median virrassa vilahtavista kirjakuvista viimeistään huomaa kuinka suosittu kirjailija Moyes on. Enkä kyllä ihmettelekään nyt kun olen lukenut ensimmäisen Moyesini. Teksti on todella sujuvaa ja tarinankäänteet mielenkiintoisia, paikoin jopa dramaattisia. Ja ainakin tässä 'Tähtien antaja' -romaanissa Moyes on omaksunut hyvin romanttisen romaanin perussäännön: tarinan romanttinen pari tulee ilmiantaa jo ensi sivuilla mutta heidän ei tule saada toisensa kuin aivan vasta viimeisilllä sivuilla. Tämä kaava toimii edelleen!

'Tähtien antaja' kuvaa elämää 1930-luvun lopun Kentuckyssa, jossa pienen kaupungin elämää värittää kaivostyö ja valtavat luokkaerot. Suurten lamavuosien keksintöjä oli viedä kirjastopalveluja ratsain syrjäseutujen köyhiin koteihin Appalakkien vuoristoseudulla ja tähän historialliseen tositapahtumaan Moyes sijoittaa viiden naisen katraansa. Naisten aloittama kirjastotoiminta ei tietenkään saa vanhoillisessa pikkukaupungissa suosiollista vastakaikua, varsinkin kun ratsastavat kirjastonaiset osoittautuvat varsin omatahtoisiksi henkilöiksi. 

Tarinan päähenkilö on Englannista avioliiton myötä paikkakunnalle muuttanut Alice, joka herättää huomiota jo pelkällä aksentillaan. Avioliitto osoittautuu suureksi pettymykseksi mutta lisäksi juoneen sotkeutuu Alicen appi, joka kaivoksenomistajan ominaisuudessaan hallitsee kaupungin poliittisia ja taloudellisia piirejä. Tarinan toinen päähenkilö on Margery, joka kaikessa kapinallisuudessaan herättää sekä paheksuntaa että ihailua. Lisätään soppaan vielä pari salskeaa miestä niin lopputulokseksi saadaan erittäin viihdyttävä lukuromaani.

Moyesin kirjan parhainta antia oli sen historiallinen osuus ja ratsastavan kirjaston kuvaus. Lisäksi juoni oli todella vetävä ja kaikki käänteet taitavasti rytmitetty niin, että jännitys ja mielenkiinto pysyivät yllä loppuun asti. Ainesta olisi ollut useampaankin romaaniin, osa sivuhahmoista jäi nimittäin harmittavan vähälle huomiolle ja Moyes ohittaa ainakin yhden traagisen kohtalon mielestäni aivan liian nopeasti. 

**

Kävelyretkeni Mazzarellan kanssa ovat nyt vaihtuneet Demi Mooren seurassa samoiluun. Hänen omaelämäkertansa Inside Out on jo hyvässä vauhdissa ja olen ensimmäisen tunnin lenkin jälkeen aivan koukussa. Varsinkin kun kirjan lukee itse Demi Moore! 

Tiesin, että Mooren elämä on ollut varsinaista vuoristorataa mutta en sitä, että vauhtia riitti jo aivan lapsuudesta lähtien. Moore kuvaa vanhempiensa ihmissuhdetoilailuja sillä kärsivällisyydellä, jonka vain vuosikymmenien itsetutkiskelu voi tuottaa. Samalla hän kuitenkin kertoo tuskallisen rehellisesti miltä se kaikki näyttää lapsen näkökulmasta. Demi Mooren kirja on sekoitus lapsen hätää ja aikuisen muistelijan ymmärrystä enkä voi kuin antautua mukaan tähän hurjaan tarinaan. Nyt raivaan kalenterista tilaa kävelyille, jotta pääsen kuuntelemaan Mooren muistelua. Tässäpä muuten kevään paras treenivinkki!

**

Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn - Tammi 2021 (suomennos Raija Rintamäki)

(Från höst till höst - Schildts & Söderströms 2021)


Jojo Moyes: Tähtien antaja - Gummerus 2020

(The Giver of Stars - 2019)


Demi Moore: Inside Out: A Memoir - 2019






Kommentit

  1. En ole vieläkään edennyt Mazzarellaan asti, vaikka olen varma, että pitäisin hänen kirjoistaan. Moyes on niin ikään vielä lukulistalla. Sitä en tiennyt, että Demi Mooresta on tehty kirja, kiintoisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kaikkia kolmea kirjaa! Demi Mooren kirja on hänen omaelämäkertansa, ehkä ei vielä edes suomennettu? Mutta todella mielenkiintoista kuunneltavaa Mooren itsensä lukemana! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kuntoiluvinkistä!
    Tuollaisten kirjojen minäkin olen ajatellut sopivan äänikirjoiksi - ja vain niiden. Erityisen äänikirjasta tekee tietysti se, että sen lukee kirjailija itse, jos hän on hyvä lukija, tai sitten muutoin hyvä lukija, jonka rytmistä pitää.

    Minulla on ollut tarkoitus tutustua Jojo Moyesiin, mutta se on jäänyt. Tässä sinun esittelemässäsi kirjassa on kiinnostavaa tuo kirjastoauton edeltäjä, ratsastavat kirjastonaiset, ja romantiikkaahan aina tarvitaan.

    On kiinnostavaa lukea vakavasti kirjoitettua elämäkertaa sellaisilta henkilöiltä, jotka tuntee pintapuolisesti lööppiotsikoista. Monen kevyeksi luultu elämä näyttäytyy aivan erilaisena, kun hän itse sanoittaa sen. Demi Mooren kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Demi Mooren omaelämäkerta on sydänverellä kirjoitettu, eikä risaisesta lapsuudesta ole kovin paljon lööpeissä ollut joten olen kuunnellut sydän sykkyrällä. Nyt olen päässyt niin pitkälle, että ensimmäinen nuoruuden avioliitto on selvitetty. Mutta sekin vasta alkusoittoa... Demi Mooren omaa lukijaääntä on mukava kuunnella, joten suosittelen tätä äänikirjana ja alkukielellä englanniksi! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle