Siirry pääsisältöön

Elokuun löydöt: Pohjoismaista kerrontaa ja iltakävelyjä Eeva Joenpellon seurassa

 

Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja pysähdyin ison pokkarihyllyn eteen. Katse lähti kiertämään ja pian sylissä oli kasa kirjoja. Tajusin yhtäkkiä, että tätä olin oikeasti kaivannut - päämäärätöntä kirjojen selailua ja jännittäviä löytöjä. Yleensähän teen tällaista löytömatkailua kirjastossa, mutta koko tämän pandemian ajan kirjastot ovat olleet suljettuja yleiseltä haahuilulta. Haluamansa kirjat on pitänyt varata ja kirjat on saanut noutaa pleksilevyillä suojatulta kirjastovirkailijalta.

Mutta tässä nyt sitten seisoin, edessä riveittäin pokkareita, joista saattoi valita hetken mielijohteesta mitä vain. Mikä kirjataivas! Neljä pokkaria lähti mukaani ja kaksi niistä on jo luettukin.

Helena von Zweigbergk on täällä Ruotsissa tunnettu oivaltavista ihmissuhdekuvauksistaan ja nyt viimeksi myös Roxetin edesmenneen laulajan Marie Fredrikssonin elämäkerrasta. (Luulin lukeneeni von Zweigbergkiltä jo yhden kirjan, mutta nyt kun tarkistin asian niin kävi ilmi, että kirjan von Zweigbergkin isästä olikin kirjoittanut Charlotta-sisko.) Joka tapauksessa, vuonna 2018 ilmestynyt Totalskada (Täystuho) oli minulta mennyt ohi, mutta takakansiteksti vakuutti.

Kirja alkaa verkkaisesti: Agnetan mies Xavier saa eläkkeelle jäädessään työkavereilta lahjaksi metsästyskurssin. Mies tulee kotiin saaliina muutama jänis, joita aviopari tutkailee epätoivoisena. Mitä näille pitäisi tehdä? von Zweigbergk kuvaa kutkuttavan tarkasti avioparin vuosikymmenten aikana syntyneet askelmerkit, lukija aavistaa jo tässä vaiheessa että pinnan alla kytee.

Ja pian kaikki roihahtaa, aivan kirjaimellisestikin. Agneta lupaa tehdä jänispataa ja jää iltamyöhällä keittiöön käristämään lihapaloja. Hella tuntuu kuumenevan hitaasti, Agneta päättää käydä pikaisesti ulkona tupakalla ja ulkona hän mietiskelee aikaisemmin päivällä tapahtunutta pientä flirttiä opettajakollegan kanssa. Mutta sisälle tullessaan hän huomaa, että pata on ilmiliekeissä! Xavier saa sammutettua tulipalon, mutta aviopari huomaa hetken kuluttua kauhukseen, että tulipalo on päässyt leviämään tuuletuskanavien kautta yläkertaan. Tuloksena on vakuutusyhtiön termien mukainen täystuho.

Tästä alkaa koko kirjan mittainen odysseia, jossa Agneta ja Xavier joutuvat rakentamaan uusiksi sekä parisuhteensa että kotinsa. Käy ilmi, että Agneta on kiintyneempi tavaraan kuin Xavier. Mies on aikoinaan lähtenyt pakoon Argentiinasta ja joutunut jättämään kaiken, paitsi äidittömäksi jääneen tyttärensä, jonka kanssa hän muuttaa Ruotsiin. Agneta taas on rakentanut kodistaan itselleen valtakunnan, jonka itsevaltiaana hän on häärännyt. Vai kuinka ne valtasuhteet menevätkään... tarinan aikana koko viisihenkinen uusperhe joutuu tarkastelemaan uudestaan asemiaan.

von Zweigbergkin romaaneja ei ole näemmä suomennettu, mikä on todella harmi. Täällä Ruotsissa on paljon muitakin mielenkiintoisia (nais)kirjailijoiden kirjoittamia teoksia kuin vain dekkarit! Tässä romaanissa kieli on kuitenkin melko helppoa arkikieltä, joten jos ruotsinkieli taipuu edes jotenkuten niin tämän ei pitäisi olla liian vaikea lukea alkukielelläkään.

Ja lisää pohjoismaista kerrontaa, nyt islantilaisdekkarin muodossa: Erlendur on rikostutkija, joka saa eteensä yksinäisen miehen ruumiin ja ruumiseen kiinnitetyn lapun, jossa mystinen viesti: "Minä olen hän". Erlendur ei kuitenkaan mene sieltä, mistä aita on matalin vaan ymmärtää pian, että kyseessä ei ole mikään tavallisen simppeli islantilaisrikos. 

Tapahtumat ajoittuvat vuoden 2001 syksyyn, jota kuvataan sateisimmaksi sitten vuoden 1926. Säätila on kirjassa yhtä tärkeä kuvauksen kohde kuin henkilöidensä sisäinenkin kuvaus ja tarinasta kehkeytyy todellakin synkkä ja kylmä. Arnaldur Indridason esittelee tässä Räme-nimellä suomeksi ilmestyneessä kirjassa sekä Erlendurin että tämän lähimmät työtoverit Sigurdur Olin ja ainakin tässä osassa hiukan taka-alalle jäävän naispoliisin Elinborgin. Kismoja löytyy sekä kolmikon välillä että yksityiselämässä. Erlendurille aiheuttaa harmaita hiuksia myös  huumeongelmien kanssa kamppaileva tytär Eva Lind sekä omat terveyshuolet. 

Erlendurista jäi varsin sympaattinen mielikuva ja haluan oikeasti tietää mihin suuntaan hänen elämänsä jatkossa kääntyy. Sarjassa on onneksi osia jo ainakin tusinan verran, joten palannen Reykjavikin rikosmaailmaan pian uudestaan. 

Reykjavikista olenkin sittemmin siirtynyt Lohjalle! Menossa on nyt Eeva Joenpellon Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista, jota sekä kuuntelen äänikirjana että luen kirja-kirjana. Mutta oma sisäinen ääneni ei onnistu luomaan ollenkaan  yhtä hienoa äänimaisemaa kuin Liisamaija Laaksosen luenta, jota on todellinen nautinto kuunnella! Laaksonen onkin nyt ollut iltakävelyjeni vakiseuralainen. Onneksi näitä ihania elokuun iltoja on vielä jokunen odottamassa!

**

Helena von Zweigbergk: Totalskada (Norstedts 2018)

Arnaldur Indridason: Glasbruket (ilmestynyt alkuperäisnimellä 'Mýrin' vuonna 2000)






Kommentit

  1. Kiitos vinkeistä! Joskus kirpparilla tekee hienoja löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tässä lähellä erään hyväntekeväisyysjärjestön kirppari, jonne itsekin lahjoitan tavaraa, myös kirjoja :)

      Poista
  2. Meilläkin on kirjastossa palvelutiski, mutta varaukset noudetaan hyllyistä, jonne ne on järjestetty asiakasnumeroittain. Jokainen saa ensimmäisen varauksensa myötä oman varausnumeron ja se säilyy jatkossa aina samana. Tosi kätevä systeemi, ei mitään jonoja, hyllyjä on runsaasti ympäri aulatilaa.

    VastaaPoista
  3. Harmi, ettei Totalskada ole vielä suomennettu, vaikuttaa kiinnostavalta. Muutamia rikosromaanien suomennoksia Zweigberkiltä löysin. Ruotsinkieli on jo paljolti unohtunut muinaisilta kouluajoilta, ei taida onnistua minulta lukeminen ruotsin kielellä 😟 Ruotsalaiset naisdekkaristit olen jo aika hyvin löytänyt ja tykästynyt heidän kirjoihinsa. Upeita luontokuviasi ihastelen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, täällä Ruotsissa olisi paljon muitakin mielenkiintoisia luettavia kuin ne ainaiset dekkaristit!

      Kiva kun kävit katsomassa kuviani, näppäilen niitä aina kun käyn kävelyllä täällä Tukholman eteläpuolella 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...