Siirry pääsisältöön

Elokuun löydöt: Pohjoismaista kerrontaa ja iltakävelyjä Eeva Joenpellon seurassa

 

Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja pysähdyin ison pokkarihyllyn eteen. Katse lähti kiertämään ja pian sylissä oli kasa kirjoja. Tajusin yhtäkkiä, että tätä olin oikeasti kaivannut - päämäärätöntä kirjojen selailua ja jännittäviä löytöjä. Yleensähän teen tällaista löytömatkailua kirjastossa, mutta koko tämän pandemian ajan kirjastot ovat olleet suljettuja yleiseltä haahuilulta. Haluamansa kirjat on pitänyt varata ja kirjat on saanut noutaa pleksilevyillä suojatulta kirjastovirkailijalta.

Mutta tässä nyt sitten seisoin, edessä riveittäin pokkareita, joista saattoi valita hetken mielijohteesta mitä vain. Mikä kirjataivas! Neljä pokkaria lähti mukaani ja kaksi niistä on jo luettukin.

Helena von Zweigbergk on täällä Ruotsissa tunnettu oivaltavista ihmissuhdekuvauksistaan ja nyt viimeksi myös Roxetin edesmenneen laulajan Marie Fredrikssonin elämäkerrasta. (Luulin lukeneeni von Zweigbergkiltä jo yhden kirjan, mutta nyt kun tarkistin asian niin kävi ilmi, että kirjan von Zweigbergkin isästä olikin kirjoittanut Charlotta-sisko.) Joka tapauksessa, vuonna 2018 ilmestynyt Totalskada (Täystuho) oli minulta mennyt ohi, mutta takakansiteksti vakuutti.

Kirja alkaa verkkaisesti: Agnetan mies Xavier saa eläkkeelle jäädessään työkavereilta lahjaksi metsästyskurssin. Mies tulee kotiin saaliina muutama jänis, joita aviopari tutkailee epätoivoisena. Mitä näille pitäisi tehdä? von Zweigbergk kuvaa kutkuttavan tarkasti avioparin vuosikymmenten aikana syntyneet askelmerkit, lukija aavistaa jo tässä vaiheessa että pinnan alla kytee.

Ja pian kaikki roihahtaa, aivan kirjaimellisestikin. Agneta lupaa tehdä jänispataa ja jää iltamyöhällä keittiöön käristämään lihapaloja. Hella tuntuu kuumenevan hitaasti, Agneta päättää käydä pikaisesti ulkona tupakalla ja ulkona hän mietiskelee aikaisemmin päivällä tapahtunutta pientä flirttiä opettajakollegan kanssa. Mutta sisälle tullessaan hän huomaa, että pata on ilmiliekeissä! Xavier saa sammutettua tulipalon, mutta aviopari huomaa hetken kuluttua kauhukseen, että tulipalo on päässyt leviämään tuuletuskanavien kautta yläkertaan. Tuloksena on vakuutusyhtiön termien mukainen täystuho.

Tästä alkaa koko kirjan mittainen odysseia, jossa Agneta ja Xavier joutuvat rakentamaan uusiksi sekä parisuhteensa että kotinsa. Käy ilmi, että Agneta on kiintyneempi tavaraan kuin Xavier. Mies on aikoinaan lähtenyt pakoon Argentiinasta ja joutunut jättämään kaiken, paitsi äidittömäksi jääneen tyttärensä, jonka kanssa hän muuttaa Ruotsiin. Agneta taas on rakentanut kodistaan itselleen valtakunnan, jonka itsevaltiaana hän on häärännyt. Vai kuinka ne valtasuhteet menevätkään... tarinan aikana koko viisihenkinen uusperhe joutuu tarkastelemaan uudestaan asemiaan.

von Zweigbergkin romaaneja ei ole näemmä suomennettu, mikä on todella harmi. Täällä Ruotsissa on paljon muitakin mielenkiintoisia (nais)kirjailijoiden kirjoittamia teoksia kuin vain dekkarit! Tässä romaanissa kieli on kuitenkin melko helppoa arkikieltä, joten jos ruotsinkieli taipuu edes jotenkuten niin tämän ei pitäisi olla liian vaikea lukea alkukielelläkään.

Ja lisää pohjoismaista kerrontaa, nyt islantilaisdekkarin muodossa: Erlendur on rikostutkija, joka saa eteensä yksinäisen miehen ruumiin ja ruumiseen kiinnitetyn lapun, jossa mystinen viesti: "Minä olen hän". Erlendur ei kuitenkaan mene sieltä, mistä aita on matalin vaan ymmärtää pian, että kyseessä ei ole mikään tavallisen simppeli islantilaisrikos. 

Tapahtumat ajoittuvat vuoden 2001 syksyyn, jota kuvataan sateisimmaksi sitten vuoden 1926. Säätila on kirjassa yhtä tärkeä kuvauksen kohde kuin henkilöidensä sisäinenkin kuvaus ja tarinasta kehkeytyy todellakin synkkä ja kylmä. Arnaldur Indridason esittelee tässä Räme-nimellä suomeksi ilmestyneessä kirjassa sekä Erlendurin että tämän lähimmät työtoverit Sigurdur Olin ja ainakin tässä osassa hiukan taka-alalle jäävän naispoliisin Elinborgin. Kismoja löytyy sekä kolmikon välillä että yksityiselämässä. Erlendurille aiheuttaa harmaita hiuksia myös  huumeongelmien kanssa kamppaileva tytär Eva Lind sekä omat terveyshuolet. 

Erlendurista jäi varsin sympaattinen mielikuva ja haluan oikeasti tietää mihin suuntaan hänen elämänsä jatkossa kääntyy. Sarjassa on onneksi osia jo ainakin tusinan verran, joten palannen Reykjavikin rikosmaailmaan pian uudestaan. 

Reykjavikista olenkin sittemmin siirtynyt Lohjalle! Menossa on nyt Eeva Joenpellon Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista, jota sekä kuuntelen äänikirjana että luen kirja-kirjana. Mutta oma sisäinen ääneni ei onnistu luomaan ollenkaan  yhtä hienoa äänimaisemaa kuin Liisamaija Laaksosen luenta, jota on todellinen nautinto kuunnella! Laaksonen onkin nyt ollut iltakävelyjeni vakiseuralainen. Onneksi näitä ihania elokuun iltoja on vielä jokunen odottamassa!

**

Helena von Zweigbergk: Totalskada (Norstedts 2018)

Arnaldur Indridason: Glasbruket (ilmestynyt alkuperäisnimellä 'Mýrin' vuonna 2000)






Kommentit

  1. Kiitos vinkeistä! Joskus kirpparilla tekee hienoja löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tässä lähellä erään hyväntekeväisyysjärjestön kirppari, jonne itsekin lahjoitan tavaraa, myös kirjoja :)

      Poista
  2. Meilläkin on kirjastossa palvelutiski, mutta varaukset noudetaan hyllyistä, jonne ne on järjestetty asiakasnumeroittain. Jokainen saa ensimmäisen varauksensa myötä oman varausnumeron ja se säilyy jatkossa aina samana. Tosi kätevä systeemi, ei mitään jonoja, hyllyjä on runsaasti ympäri aulatilaa.

    VastaaPoista
  3. Harmi, ettei Totalskada ole vielä suomennettu, vaikuttaa kiinnostavalta. Muutamia rikosromaanien suomennoksia Zweigberkiltä löysin. Ruotsinkieli on jo paljolti unohtunut muinaisilta kouluajoilta, ei taida onnistua minulta lukeminen ruotsin kielellä 😟 Ruotsalaiset naisdekkaristit olen jo aika hyvin löytänyt ja tykästynyt heidän kirjoihinsa. Upeita luontokuviasi ihastelen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, täällä Ruotsissa olisi paljon muitakin mielenkiintoisia luettavia kuin ne ainaiset dekkaristit!

      Kiva kun kävit katsomassa kuviani, näppäilen niitä aina kun käyn kävelyllä täällä Tukholman eteläpuolella 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...