Siirry pääsisältöön

Elokuun löydöt: Pohjoismaista kerrontaa ja iltakävelyjä Eeva Joenpellon seurassa

 

Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja pysähdyin ison pokkarihyllyn eteen. Katse lähti kiertämään ja pian sylissä oli kasa kirjoja. Tajusin yhtäkkiä, että tätä olin oikeasti kaivannut - pämäärätöntä kirjojen selailua ja jännittäviä löytöjä. Yleensähän teen tällaista löytömatkailua kirjastossa, mutta koko tämän pandemian ajan kirjastot ovat olleet suljettuja yleiseltä haahuilulta. Haluamansa kirjat on pitänyt varata ja kirjat on saanut noutaa pleksilevyillä suojatulta kirjastovirkailijalta.

Mutta tässä nyt sitten seisoin, edessä riveittäin pokkareita, joista saattoi valita hetken mielijohteesta mitä vain. Mikä kirjataivas! Neljä pokkaria lähti mukaani ja kaksi niistä on jo luettukin.

Helena von Zweigbergk on täällä Ruotsissa tunnettu oivaltavista ihmissuhdekuvauksistaan ja nyt viimeksi myös Roxetin edesmenneen laulajan Marie Fredrikssonin elämäkerrasta. (Luulin lukeneeni von Zweigbergkiltä jo yhden kirjan, mutta nyt kun tarkistin asian niin kävi ilmi, että kirjan von Zweigbergkin isästä olikin kirjoittanut Charlotta-sisko.) Joka tapauksessa, vuonna 2018 ilmestynyt Totalskada (Täystuho) oli minulta mennyt ohi, mutta takakansiteksti vakuutti.

Kirja alkaa verkkaisesti: Agnetan mies Xavier saa eläkkeelle jäädessään työkavereilta lahjaksi metsästyskurssin. Mies tulee kotiin saaliina muutama jänis, joita aviopari tutkailee epätoivoisena. Mitä näille pitäisi tehdä? von Zweigbergk kuvaa kutkuttavan tarkasti avioparin vuosikymmenten aikana syntyneet askelmerkit, lukija aavistaa jo tässä vaiheessa että pinnan alla kytee.

Ja pian kaikki roihahtaa, aivan kirjaimellisestikin. Agneta lupaa tehdä jänispataa ja jää iltamyöhällä keittiöön käristämään lihapaloja. Hella tuntuu kuumenevan hitaasti, Agneta päättää käydä pikaisesti ulkona tupakalla ja ulkona hän mietiskelee aikaisemmin päivällä tapahtunutta pientä flirttiä opettajakollegan kanssa. Mutta sisälle tullessaan hän huomaa, että pata on ilmiliekeissä! Xavier saa sammutettua tulipalon, mutta aviopari huomaa hetken kuluttua kauhukseen, että tulipalo on päässyt leviämään tuuletuskanavien kautta yläkertaan. Tuloksena on vakuutusyhtiön termien mukainen täystuho.

Tästä alkaa koko kirjan mittainen odysseia, jossa Agneta ja Xavier joutuvat rakentamaan uusiksi sekä parisuhteensa että kotinsa. Käy ilmi, että Agneta on kiintyneempi tavaraan kuin Xavier. Mies on aikoinaan lähtenyt pakoon Argentiinasta ja joutunut jättämään kaiken, paitsi äidittömäksi jääneen tyttärensä, jonka kanssa hän muuttaa Ruotsiin. Agneta taas on rakentanut kodistaan itselleen valtakunnan, jonka itsevaltiaana hän on häärännyt. Vai kuinka ne valtasuhteet menevätkään... tarinan aikana koko viisihenkinen uusperhe joutuu tarkastelemaan uudestaan asemiaan.

von Zweigbergkin romaaneja ei ole näemmä suomennettu, mikä on todella harmi. Täällä Ruotsissa on paljon muitakin mielenkiintoisia (nais)kirjailijoiden kirjoittamia teoksia kuin vain dekkarit! Tässä romaanissa kieli on kuitenkin melko helppoa arkikieltä, joten jos ruotsinkieli taipuu edes jotenkuten niin tämän ei pitäisi olla liian vaikea lukea alkukielelläkään.

Ja lisää pohjoismaista kerrontaa, nyt islantilaisdekkarin muodossa: Erlendur on rikostutkija, joka saa eteensä yksinäisen miehen ruumiin ja ruumiseen kiinnitetyn lapun, jossa mystinen viesti: "Minä olen hän". Erlendur ei kuitenkaan mene sieltä, mistä aita on matalin vaan ymmärtää pian, että kyseessä ei ole mikään tavallisen simppeli islantilaisrikos. 

Tapahtumat ajoittuvat vuoden 2001 syksyyn, jota kuvataan sateisimmaksi sitten vuoden 1926. Säätila on kirjassa yhtä tärkeä kuvauksen kohde kuin henkilöidensä sisäinenkin kuvaus ja tarinasta kehkeytyy todellakin synkkä ja kylmä. Arnaldur Indridason esittelee tässä Räme-nimellä suomeksi ilmestyneessä kirjassa sekä Erlendurin että tämän lähimmät työtoverit Sigurdur Olin ja ainakin tässä osassa hiukan taka-alalle jäävän naispoliisin Elinborgin. Kismoja löytyy sekä kolmikon välillä että yksityiselämässä. Erlendurille aiheuttaa harmaita hiuksia myös  huumeongelmien kanssa kamppaileva tytär Eva Lind sekä omat terveyshuolet. 

Erlendurista jäi varsin sympaattinen mielikuva ja haluan oikeasti tietää mihin suuntaan hänen elämänsä jatkossa kääntyy. Sarjassa on onneksi osia jo ainakin tusinan verran, joten palannen Reykjavikin rikosmaailmaan pian uudestaan. 

Reykjavikista olenkin sittemmin siirtynyt Lohjalle! Menossa on nyt Eeva Joenpellon Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista, jota sekä kuuntelen äänikirjana että luen kirja-kirjana. Mutta oma sisäinen ääneni ei onnistu luomaan ollenkaan  yhtä hienoa äänimaisemaa kuin Liisamaija Laaksosen luenta, jota on todellinen nautinto kuunnella! Laaksonen onkin nyt ollut iltakävelyjeni vakiseuralainen. Onneksi näitä ihania elokuun iltoja on vielä jokunen odottamassa!

**

Helena von Zweigbergk: Totalskada (Norstedts 2018)

Arnaldur Indridason: Glasbruket (ilmestynyt alkuperäisnimellä 'Mýrin' vuonna 2000)






Kommentit

  1. Kiitos vinkeistä! Joskus kirpparilla tekee hienoja löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tässä lähellä erään hyväntekeväisyysjärjestön kirppari, jonne itsekin lahjoitan tavaraa, myös kirjoja :)

      Poista
  2. Meilläkin on kirjastossa palvelutiski, mutta varaukset noudetaan hyllyistä, jonne ne on järjestetty asiakasnumeroittain. Jokainen saa ensimmäisen varauksensa myötä oman varausnumeron ja se säilyy jatkossa aina samana. Tosi kätevä systeemi, ei mitään jonoja, hyllyjä on runsaasti ympäri aulatilaa.

    VastaaPoista
  3. Harmi, ettei Totalskada ole vielä suomennettu, vaikuttaa kiinnostavalta. Muutamia rikosromaanien suomennoksia Zweigberkiltä löysin. Ruotsinkieli on jo paljolti unohtunut muinaisilta kouluajoilta, ei taida onnistua minulta lukeminen ruotsin kielellä 😟 Ruotsalaiset naisdekkaristit olen jo aika hyvin löytänyt ja tykästynyt heidän kirjoihinsa. Upeita luontokuviasi ihastelen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, täällä Ruotsissa olisi paljon muitakin mielenkiintoisia luettavia kuin ne ainaiset dekkaristit!

      Kiva kun kävit katsomassa kuviani, näppäilen niitä aina kun käyn kävelyllä täällä Tukholman eteläpuolella 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle