Siirry pääsisältöön

Elokuun löydöt: Pohjoismaista kerrontaa ja iltakävelyjä Eeva Joenpellon seurassa

 

Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja pysähdyin ison pokkarihyllyn eteen. Katse lähti kiertämään ja pian sylissä oli kasa kirjoja. Tajusin yhtäkkiä, että tätä olin oikeasti kaivannut - päämäärätöntä kirjojen selailua ja jännittäviä löytöjä. Yleensähän teen tällaista löytömatkailua kirjastossa, mutta koko tämän pandemian ajan kirjastot ovat olleet suljettuja yleiseltä haahuilulta. Haluamansa kirjat on pitänyt varata ja kirjat on saanut noutaa pleksilevyillä suojatulta kirjastovirkailijalta.

Mutta tässä nyt sitten seisoin, edessä riveittäin pokkareita, joista saattoi valita hetken mielijohteesta mitä vain. Mikä kirjataivas! Neljä pokkaria lähti mukaani ja kaksi niistä on jo luettukin.

Helena von Zweigbergk on täällä Ruotsissa tunnettu oivaltavista ihmissuhdekuvauksistaan ja nyt viimeksi myös Roxetin edesmenneen laulajan Marie Fredrikssonin elämäkerrasta. (Luulin lukeneeni von Zweigbergkiltä jo yhden kirjan, mutta nyt kun tarkistin asian niin kävi ilmi, että kirjan von Zweigbergkin isästä olikin kirjoittanut Charlotta-sisko.) Joka tapauksessa, vuonna 2018 ilmestynyt Totalskada (Täystuho) oli minulta mennyt ohi, mutta takakansiteksti vakuutti.

Kirja alkaa verkkaisesti: Agnetan mies Xavier saa eläkkeelle jäädessään työkavereilta lahjaksi metsästyskurssin. Mies tulee kotiin saaliina muutama jänis, joita aviopari tutkailee epätoivoisena. Mitä näille pitäisi tehdä? von Zweigbergk kuvaa kutkuttavan tarkasti avioparin vuosikymmenten aikana syntyneet askelmerkit, lukija aavistaa jo tässä vaiheessa että pinnan alla kytee.

Ja pian kaikki roihahtaa, aivan kirjaimellisestikin. Agneta lupaa tehdä jänispataa ja jää iltamyöhällä keittiöön käristämään lihapaloja. Hella tuntuu kuumenevan hitaasti, Agneta päättää käydä pikaisesti ulkona tupakalla ja ulkona hän mietiskelee aikaisemmin päivällä tapahtunutta pientä flirttiä opettajakollegan kanssa. Mutta sisälle tullessaan hän huomaa, että pata on ilmiliekeissä! Xavier saa sammutettua tulipalon, mutta aviopari huomaa hetken kuluttua kauhukseen, että tulipalo on päässyt leviämään tuuletuskanavien kautta yläkertaan. Tuloksena on vakuutusyhtiön termien mukainen täystuho.

Tästä alkaa koko kirjan mittainen odysseia, jossa Agneta ja Xavier joutuvat rakentamaan uusiksi sekä parisuhteensa että kotinsa. Käy ilmi, että Agneta on kiintyneempi tavaraan kuin Xavier. Mies on aikoinaan lähtenyt pakoon Argentiinasta ja joutunut jättämään kaiken, paitsi äidittömäksi jääneen tyttärensä, jonka kanssa hän muuttaa Ruotsiin. Agneta taas on rakentanut kodistaan itselleen valtakunnan, jonka itsevaltiaana hän on häärännyt. Vai kuinka ne valtasuhteet menevätkään... tarinan aikana koko viisihenkinen uusperhe joutuu tarkastelemaan uudestaan asemiaan.

von Zweigbergkin romaaneja ei ole näemmä suomennettu, mikä on todella harmi. Täällä Ruotsissa on paljon muitakin mielenkiintoisia (nais)kirjailijoiden kirjoittamia teoksia kuin vain dekkarit! Tässä romaanissa kieli on kuitenkin melko helppoa arkikieltä, joten jos ruotsinkieli taipuu edes jotenkuten niin tämän ei pitäisi olla liian vaikea lukea alkukielelläkään.

Ja lisää pohjoismaista kerrontaa, nyt islantilaisdekkarin muodossa: Erlendur on rikostutkija, joka saa eteensä yksinäisen miehen ruumiin ja ruumiseen kiinnitetyn lapun, jossa mystinen viesti: "Minä olen hän". Erlendur ei kuitenkaan mene sieltä, mistä aita on matalin vaan ymmärtää pian, että kyseessä ei ole mikään tavallisen simppeli islantilaisrikos. 

Tapahtumat ajoittuvat vuoden 2001 syksyyn, jota kuvataan sateisimmaksi sitten vuoden 1926. Säätila on kirjassa yhtä tärkeä kuvauksen kohde kuin henkilöidensä sisäinenkin kuvaus ja tarinasta kehkeytyy todellakin synkkä ja kylmä. Arnaldur Indridason esittelee tässä Räme-nimellä suomeksi ilmestyneessä kirjassa sekä Erlendurin että tämän lähimmät työtoverit Sigurdur Olin ja ainakin tässä osassa hiukan taka-alalle jäävän naispoliisin Elinborgin. Kismoja löytyy sekä kolmikon välillä että yksityiselämässä. Erlendurille aiheuttaa harmaita hiuksia myös  huumeongelmien kanssa kamppaileva tytär Eva Lind sekä omat terveyshuolet. 

Erlendurista jäi varsin sympaattinen mielikuva ja haluan oikeasti tietää mihin suuntaan hänen elämänsä jatkossa kääntyy. Sarjassa on onneksi osia jo ainakin tusinan verran, joten palannen Reykjavikin rikosmaailmaan pian uudestaan. 

Reykjavikista olenkin sittemmin siirtynyt Lohjalle! Menossa on nyt Eeva Joenpellon Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista, jota sekä kuuntelen äänikirjana että luen kirja-kirjana. Mutta oma sisäinen ääneni ei onnistu luomaan ollenkaan  yhtä hienoa äänimaisemaa kuin Liisamaija Laaksosen luenta, jota on todellinen nautinto kuunnella! Laaksonen onkin nyt ollut iltakävelyjeni vakiseuralainen. Onneksi näitä ihania elokuun iltoja on vielä jokunen odottamassa!

**

Helena von Zweigbergk: Totalskada (Norstedts 2018)

Arnaldur Indridason: Glasbruket (ilmestynyt alkuperäisnimellä 'Mýrin' vuonna 2000)






Kommentit

  1. Kiitos vinkeistä! Joskus kirpparilla tekee hienoja löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tässä lähellä erään hyväntekeväisyysjärjestön kirppari, jonne itsekin lahjoitan tavaraa, myös kirjoja :)

      Poista
  2. Meilläkin on kirjastossa palvelutiski, mutta varaukset noudetaan hyllyistä, jonne ne on järjestetty asiakasnumeroittain. Jokainen saa ensimmäisen varauksensa myötä oman varausnumeron ja se säilyy jatkossa aina samana. Tosi kätevä systeemi, ei mitään jonoja, hyllyjä on runsaasti ympäri aulatilaa.

    VastaaPoista
  3. Harmi, ettei Totalskada ole vielä suomennettu, vaikuttaa kiinnostavalta. Muutamia rikosromaanien suomennoksia Zweigberkiltä löysin. Ruotsinkieli on jo paljolti unohtunut muinaisilta kouluajoilta, ei taida onnistua minulta lukeminen ruotsin kielellä 😟 Ruotsalaiset naisdekkaristit olen jo aika hyvin löytänyt ja tykästynyt heidän kirjoihinsa. Upeita luontokuviasi ihastelen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, täällä Ruotsissa olisi paljon muitakin mielenkiintoisia luettavia kuin ne ainaiset dekkaristit!

      Kiva kun kävit katsomassa kuviani, näppäilen niitä aina kun käyn kävelyllä täällä Tukholman eteläpuolella 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...