Elokuun löydöt: Pohjoismaista kerrontaa ja iltakävelyjä Eeva Joenpellon seurassa

 

Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja pysähdyin ison pokkarihyllyn eteen. Katse lähti kiertämään ja pian sylissä oli kasa kirjoja. Tajusin yhtäkkiä, että tätä olin oikeasti kaivannut - pämäärätöntä kirjojen selailua ja jännittäviä löytöjä. Yleensähän teen tällaista löytömatkailua kirjastossa, mutta koko tämän pandemian ajan kirjastot ovat olleet suljettuja yleiseltä haahuilulta. Haluamansa kirjat on pitänyt varata ja kirjat on saanut noutaa pleksilevyillä suojatulta kirjastovirkailijalta.

Mutta tässä nyt sitten seisoin, edessä riveittäin pokkareita, joista saattoi valita hetken mielijohteesta mitä vain. Mikä kirjataivas! Neljä pokkaria lähti mukaani ja kaksi niistä on jo luettukin.

Helena von Zweigbergk on täällä Ruotsissa tunnettu oivaltavista ihmissuhdekuvauksistaan ja nyt viimeksi myös Roxetin edesmenneen laulajan Marie Fredrikssonin elämäkerrasta. (Luulin lukeneeni von Zweigbergkiltä jo yhden kirjan, mutta nyt kun tarkistin asian niin kävi ilmi, että kirjan von Zweigbergkin isästä olikin kirjoittanut Charlotta-sisko.) Joka tapauksessa, vuonna 2018 ilmestynyt Totalskada (Täystuho) oli minulta mennyt ohi, mutta takakansiteksti vakuutti.

Kirja alkaa verkkaisesti: Agnetan mies Xavier saa eläkkeelle jäädessään työkavereilta lahjaksi metsästyskurssin. Mies tulee kotiin saaliina muutama jänis, joita aviopari tutkailee epätoivoisena. Mitä näille pitäisi tehdä? von Zweigbergk kuvaa kutkuttavan tarkasti avioparin vuosikymmenten aikana syntyneet askelmerkit, lukija aavistaa jo tässä vaiheessa että pinnan alla kytee.

Ja pian kaikki roihahtaa, aivan kirjaimellisestikin. Agneta lupaa tehdä jänispataa ja jää iltamyöhällä keittiöön käristämään lihapaloja. Hella tuntuu kuumenevan hitaasti, Agneta päättää käydä pikaisesti ulkona tupakalla ja ulkona hän mietiskelee aikaisemmin päivällä tapahtunutta pientä flirttiä opettajakollegan kanssa. Mutta sisälle tullessaan hän huomaa, että pata on ilmiliekeissä! Xavier saa sammutettua tulipalon, mutta aviopari huomaa hetken kuluttua kauhukseen, että tulipalo on päässyt leviämään tuuletuskanavien kautta yläkertaan. Tuloksena on vakuutusyhtiön termien mukainen täystuho.

Tästä alkaa koko kirjan mittainen odysseia, jossa Agneta ja Xavier joutuvat rakentamaan uusiksi sekä parisuhteensa että kotinsa. Käy ilmi, että Agneta on kiintyneempi tavaraan kuin Xavier. Mies on aikoinaan lähtenyt pakoon Argentiinasta ja joutunut jättämään kaiken, paitsi äidittömäksi jääneen tyttärensä, jonka kanssa hän muuttaa Ruotsiin. Agneta taas on rakentanut kodistaan itselleen valtakunnan, jonka itsevaltiaana hän on häärännyt. Vai kuinka ne valtasuhteet menevätkään... tarinan aikana koko viisihenkinen uusperhe joutuu tarkastelemaan uudestaan asemiaan.

von Zweigbergkin romaaneja ei ole näemmä suomennettu, mikä on todella harmi. Täällä Ruotsissa on paljon muitakin mielenkiintoisia (nais)kirjailijoiden kirjoittamia teoksia kuin vain dekkarit! Tässä romaanissa kieli on kuitenkin melko helppoa arkikieltä, joten jos ruotsinkieli taipuu edes jotenkuten niin tämän ei pitäisi olla liian vaikea lukea alkukielelläkään.

Ja lisää pohjoismaista kerrontaa, nyt islantilaisdekkarin muodossa: Erlendur on rikostutkija, joka saa eteensä yksinäisen miehen ruumiin ja ruumiseen kiinnitetyn lapun, jossa mystinen viesti: "Minä olen hän". Erlendur ei kuitenkaan mene sieltä, mistä aita on matalin vaan ymmärtää pian, että kyseessä ei ole mikään tavallisen simppeli islantilaisrikos. 

Tapahtumat ajoittuvat vuoden 2001 syksyyn, jota kuvataan sateisimmaksi sitten vuoden 1926. Säätila on kirjassa yhtä tärkeä kuvauksen kohde kuin henkilöidensä sisäinenkin kuvaus ja tarinasta kehkeytyy todellakin synkkä ja kylmä. Arnaldur Indridason esittelee tässä Räme-nimellä suomeksi ilmestyneessä kirjassa sekä Erlendurin että tämän lähimmät työtoverit Sigurdur Olin ja ainakin tässä osassa hiukan taka-alalle jäävän naispoliisin Elinborgin. Kismoja löytyy sekä kolmikon välillä että yksityiselämässä. Erlendurille aiheuttaa harmaita hiuksia myös  huumeongelmien kanssa kamppaileva tytär Eva Lind sekä omat terveyshuolet. 

Erlendurista jäi varsin sympaattinen mielikuva ja haluan oikeasti tietää mihin suuntaan hänen elämänsä jatkossa kääntyy. Sarjassa on onneksi osia jo ainakin tusinan verran, joten palannen Reykjavikin rikosmaailmaan pian uudestaan. 

Reykjavikista olenkin sittemmin siirtynyt Lohjalle! Menossa on nyt Eeva Joenpellon Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista, jota sekä kuuntelen äänikirjana että luen kirja-kirjana. Mutta oma sisäinen ääneni ei onnistu luomaan ollenkaan  yhtä hienoa äänimaisemaa kuin Liisamaija Laaksosen luenta, jota on todellinen nautinto kuunnella! Laaksonen onkin nyt ollut iltakävelyjeni vakiseuralainen. Onneksi näitä ihania elokuun iltoja on vielä jokunen odottamassa!

**

Helena von Zweigbergk: Totalskada (Norstedts 2018)

Arnaldur Indridason: Glasbruket (ilmestynyt alkuperäisnimellä 'Mýrin' vuonna 2000)