Siirry pääsisältöön

Pohjoiskorealaista arkielämää - Barbara Demick: Nothing To Envy: Ordinary Lives in North Korea (2009)

 


Voi, voi... Jos oma elämä tuntuu vähän raskaalta niin ei ehkä kannata alkaa lukea reportaasikirjaa pohjoiskorealaisesta elämästä. Pohjois-Korean Kim Jong-un varoitti vastikään maata uhkaavasta nälänhädästä, joka saattaisi olla yhtä paha kuin 90-luvun nälänhätä, jolloin arvioiden mukaan kuoli satojatuhansia ihmisiä. Ja juuri siitä ajasta kertoo amerikkalaisen journalistin Barbara Demickin reportaasikirja 'Nothing To Envy: Ordinary Lives in North Korea'. Kirjan luettuani istun nyt täällä ja mietin minkälaisessa kurjuudessa pohjoiskorealaiset mahtavatkaan elää tällä hetkellä.

Barbara Demick kuvaa siis kirjassaan lähinnä 90-luvun pohjoiskorealaista arkielämää. Kirjassa haastatellut perheet kertovat köyhyydestä, matkustusrajoituksista, epätasa-arvosta, aborteista ja nälänhädästä. Perheet on jaoteltu tiukasti eri kasteihin ja niiden välillä on vain yksi suunta - alaspäin. Avioliitto eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ihmisten välillä on ylempään luokkaan kuuluvalle kannattamaton, sillä sen jälkeen ei ole enää mahdollisuuksia hyvään koulutukseen saati ammattiin. 

Kirjan henkilöt asuvat koillisessa Pohjois-Koreassa sijaitsevassa Chongjinin teollisuuskaupungissa. Tai pikemminkin asuivat, sillä Demick haastattelee heitä sen jälkeen kun he ovat päässeet pakenemaan Etelä-Koreaan. Kirjan henkilöt kertovat raa'an yksityiskohtaisesti kuinka 90-luvun nälänhätä saa kaupungin ihmisten elämän pikkuhiljaa pois raiteiltaan. Ensin lopetetaan palkkojen maksu, ruokaa on vaikea saada ostettua, sairaaloista loppuvat lääkkeet, lapset istuvat nälkäisinä jääkylmissä kouluissa eikä kotonakaan saada enää sähköä ja vettä kuin satunnaisesti.

Pikkuhiljaa ihmiset alkavat kokeilla yhä uskaliaampia keinoja pysyäkseen hengissä. Naiset ryhtyvät katukauppiaiksi (kaikenlainen yrittäjyys on tietysti kiellettyä) paistamalla korvikeaineista leivottuja keksejä, miehet vaeltavat vuorille etsimään syötäviä kasveja. Nuoret miehet ylittävät henkensä uhalla rajajoen ja alkavat tehdä mustan pörssin kauppaa Kiinassa, jossa ollaan kiinnostuneita korealaisista käsitöistä ja keramiikasta. Samaan aikaan armeijassa työskentelevät elättävät itsensä ja perheensä myymällä mm. Yhdysvalloista lähetettyjä ruoka-avustuksia.

Chongjinin kaupunki sijaitsee melko lähellä Kiinan rajaa, jonka pituus on Yalu- ja Tumen-jokia seuraten 1400 km. Yhä enemmän pohjoiskorealaisia ylittää rajajoen ja kun kerran on päässyt näkemään Kiinalaista arkielämää, alkaa vakuuttuneempikin Kim Jong-ilin kannattaja ymmärtää, että Pohjois-Korea ei olekaan sellainen onnela mitä heille on syntymästä asti uskoteltu.

Nälänhädän edetessä ihmisiä kuolee yhä enemmän, ruumiita makaa kaduilla ja yhä elossa olevat luurankomaisen laihat ihmiset kulkevat vain etsimässä seuraavaa suupalasta. Demickin haastattelemien ihmisten todistukset ovat kammottavaa luettavaa.

Jotkut onnekkaat pääsevät kuitenkin pakenemaan.  Useimpien reitti vie ensin Kiinaan, joka kuitenkin palauttaa kiinni ottamansa pakolaiset takaisin Pohjois-Koreaan. Varmin keino on yrittää päästä Mongoliaan, joka auttaa pakolaisia pääsemään Etelä-Koreaan. Mongoliaan päässeitä odottaakin käytännössä ilmainen lentolippu Seouliin.

Etelä-Korea ottaa vastaan kaikki pohjoiskorealaiset, jotka omin avuin pääsevät maahan. He saavat automaattisesti maan kansalaisuuden ja muutaman kuukauden "uudelleenkoulutuksen" jälkeen heille annetaan isohko rahamäärä, jolla he voivat aloittaa uuden elämän. Etelä-Korea on tutkinut mm. Israeliin muuttaneiden venäjänjuutalaisten kotouttamista sekä Saksojen yhdistymisen jälkeistä prosessia ja lopputuloksena on tehokkaan tuntuinen ohjelma, jolla Pohjois-Koreasta maahan tulleet voidaan integroida yhteiskuntaan.

Mutta ulkoisesta vapaudesta huolimatta monet kärsivät pahoista mielenterveysongelmista. Kuinka voisi nauttia uudesta elämästä jos on joutunut jättämään lapsensa? Tai jos tietää sisarustensa joutuneen vankileirille rangaistuksena perheenjäsenen pakenemisesta. Lisäksi pohjoiskoreassa kasvaneet ovat uudessa kotimaassaan alemman luokan väestöä - heiltä puuttuu kaikki eteläkorealaisten perinteiset statussymbolit: pituus, vaalea iho, hyvä koulutus ja sujuva englanninkielen taito. Uudessa maassa on vaikea kilpailla työpaikoista tai avioliittokumppaneista.

**

Muistin tämän Barbara Demickin kirjan kirjahyllyssäni (kirja on muuten ilmestynyt myös suomeksi nimellä 'Suljettu maa') luettuani Marjatan kirjablogin mielenkiintoisen kirjoituksen pohjoiskorealaisen Paek Nam-nyongin romaanista, joka on kirjoitettu jo vuonna 1988, mutta se on käännetty länsimaisille kielille vasta tämän vuosituhannen puolella. Kirja on siis kirjoitettu ennen 90-luvun nälänhätää - aikana, jota Demickinkin haastattelemat henkilöt muistelevat kaiholla. 

Vuonna 1949 syntynyt Paek Nam-nyong jäi jo lapsena orvoksi ja aloitti työuransa terästehtaassa. New York Timesin artikkelin mukaan hän pääsi opiskelemaan maan huippuyliopistoon ja Demickin kirjan luettuani ymmärrän, että tämän on täytynyt olla todellinen onnenpotku. Yliopisto-opiskelijat saivat ainakin 90-luvulla elää vapaammin kuin muut ja he saivat jopa luvan lukea länsimaista kirjallisuutta.

Netflixistä muuten löytyy mielenkiintoinen eteläkorealainen sarja, jossa 'Etelä-Korean Paris Hilton tapaa pohjoiskorelaisen eliittisotilaan'. Genre on komedia ja avautuu yllättävän hyvin tällaiselle kulttuuria täysin tuntemattomallekin. Sarja kuvaa huumorin avulla ja hyvin konkreettisesti näiden kahden Korean eroavaisuuksia.

Tästä vinkistä kiitos Elegialle, jonka blogista löytyy lisää vinkkejä eteläkorealaisesta kirjallisuudesta ja tv-viihteestä!

Kommentit

  1. Mrs K

    Kokkeilepa tätäkin:
    https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pohjois-koreassa-vain-porsaat-ovat-onnellisia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tätä aihetta käsitteleviä kirjoja onkin enemmän kuin arvasinkaan!

      Poista
  2. Kiitos luku- ja katseluvinkeistä!
    Toivottavasti saamme vielä joskus nähdä Pohjois-Korean murtuvan omaan mahdottomuteeensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi myös, innostuin lukemaan tämän kirjan luettuani sinun postauksesi!

      Tosiaan, kauankohan tuo diktatuuri vielä pysyy pystyssä. Tämänkertainen nälkäkatastrofi saattaa olla se viimeinen pisara. Tosin tämän kirjan luettuani ymmärsin, että Etelä-Koreassa ollaan huolestuneita mitä tapahtuu, jos Pohjois-Koreasta vyöryykin valtava pakolaisvirta. Kinkkinen tilanne kaikin puolin!

      Poista
  3. Pohjois-Koreasta en ole lukenut mitään, vaikka viime vuosina onkin tullut joitain kirjoja suomeksi. Ehkä olen suojellut itseäni, niin ahdistava paikka Pohjois-Korea selvästi on. Toivottavasti sinnekin koittaisi vielä valon aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät ole todellakaan mitään feelgood-kirjoja :( Jostain syystä olen ostanut hyllyyni myös yhden vankileirikokemuksesta kertovan kirjan mutta luettuani sitä muutaman sivun oli pakko jättää kesken.

      Poista
  4. Minulla on tämä kirja omassakin hyllyssä, olen sen lukenut joskus kauan sitten, mutta kirja ei hevin unohdu. Haluaisin olla toiveikas, mutta en oikein jaksa uskoa, että Pohjois-Korea on ihan lähitulevaisuudessa vapautumassa diktatuurista. Niin kauan kuin Kiina tukee Pohjois-Koreaa, muutosta tuskin tapahtuu.

    Tuo Crash Landing on You on kyllä aivan huippu (ja kiitos blogimaininnasta) <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York