Siirry pääsisältöön

Nopeasti luettavia mutta paljon ajatuksia herättäviä kirjoja

 


Tällä viikolla iski taas korona-ahdistus. Kun Isossa-Britanniassa availlaan pubeja ja Suomessa suunnitellaan "suht' normaalia" kesää niin mitä täällä Ruotsissa - tartuntaluvut ovat Euroopan pahimmat ja sairaalat kertovat olevansa voimavarojensa äärirajoilla. Etätyö jatkuu, näillä näkymin kai hamaan ikuisuuteen asti...

Mutta seurustelen sitten näiden kirjojeni kanssa! Ne ovat todellisia luottokavereita ja jos seura ei miellytä voi aina laittaa kirjan kannet kiinni. No hard feelings!

Luimme esimerkiksi kirjapiirini kanssa ranskalaisen Vanessa Springoran paljon puhutun kirjan 'Suostumus' ja se herätti keskustelua neljän hengen videolukupiirissämme. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Springora on onnistunut kirjoittamaan tarinansa ällistyttävällä kylmäpäisyydellä, mikä tekee itse asialle oikeutta. Kirjassa ei sinänsä kauhistella vaan annetaan lukijalle mahdollisuus ottaa kantaa ja ennen kaikkea pohtia sitä, miten itse suhtautuisi jos lähipiirissä olisi vastaavanlainen tapaus.

Sillä sitähän me eniten ihmettelimme: miten ihmessä kukaan V:n lähellä olevista aikuisista ei reagoinut ja sanonut, että tämä ei ole oikein. Kun G, viisissäkymmenissä oleva tähtikirjailija, iskee silmänsä 13-vuotiaaseen V:hen, tytön äiti antaa hiljaisen suostumuksensa. V on selvästikin ikäistään vanhemman oloinen ja onnistuu näin myös huijaamaan äitiänsä, joka uskoo tytön kertomukseen "oikeasta rakkaudesta".

Mutta kyseessä ei ole oikea rakkaus, vaikka V näin itse kuvittelee. Nyt aikuisiällä kirjoittamallaan kirjalla hän haluaakin muistuttaa aikuisia: nuorille on kerrottava, että rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole sama asia. V itse ymmärsi sen vasta käytyään läpi hyväksikäytön ja jouduttuaan lopulta psykoosiin. Springora kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka hän joutuu siihen pisteeseen, jossa oma syyllisyydentunto ja nuoren tytön yksinäisyys murtavat mielen. Kuvaus on niin aito, että se todella kouristaa lukijan sydäntä. Kunpa itse osaisikin puuttua ja auttaa kun kohdalle osuu samassa tilanteessa oleva tyttö.

Springoran kirja ei sinänsä järkytä, sillä kyllähän me olemme tienneet tällaista tapahtuvan. Joka puolella, koko ajan. Juuri eilen luin esimerkiksi uutisen, jonka mukaan rikollisissa piireissä tapahtuu tyttöjen pakkonaittamista, minkä avulla klaanit anastavat itselleen lisää valtaa. Ja tämä siis täällä Ruotsissa. Niin, valta ja seksuaalisuus, tuo ikiaikainen yhteys mihin ei siis pidä rakkautta yhdistämän.

Toinen nopeasti lukemani kirja oli isän ja pojan, Petri Tammisen ja Antti Röngän, toisilleen kirjoittamien sähköpostiviestien kokoelma, 'Silloin tällöin onnellinen'. En ole kummaltakaan kirjailijalta lukenut aiemmin mitään, vaikka Tammiselta on ilmestynyt jo monen monta kirjaa ja Röngältäkin nyt viime vuonna kehuttu esikoisteos. Ja sitä esikoista muuten juuri kirjoitetaan tällä sähköpostiviestien kattamalla ajanjaksolla, joten tiedän aika pitkälti mistä kirja kertoo.

Antti on joutunut lapsuudessaan rankan koulukiusaamisen uhriksi, mistä hän ei ole kuitenkaan kertonut vanhemmilleen. Nyt hän kirjoittaa aiheesta esikoisromaaniaan ja isä, itse siis kokenut kirjailija, kannustaa ja antaa neuvoja. Samalla he käyvät läpi keskinäistä suhdettaan, jossa siinäkin on säröjä ja kolhuja.

Viestien sävy on aseistariisuvan rehellinen ja avoin ja tuntuu siltä, että isä ja poika pääsevät kirjoittamisprosessin aikana lähemmäksi toisiaan. Isä on ymmärtäväinen ja itsekriittinen, poika välillä armottoman syyttävä, mutta niin sen pitää ollakin, kuten isä, Petri Tamminen, toteaa.

Kyllä pojalla pitää olla oikeus vihata isäänsä, ainakin ensimmäiset viisikymmentä vuotta, ilman että isä yrittää tukahduttaa sitä vihaa. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua.

Tämä kirja oli todella... käytän nyt sanaa hellyttävä, kun en parempaa keksi... siis hellyttävä lukukokemus ja rankoista teemoistaan huolimatta oikea hyvän mielen kirja. Itseäni lämmitti tämä isän ja pojan sanailu ja se tieto, että ainakin näillä kahdella rikkinäisellä sielulla on toisensa, joita vasten nojata ja peilata omia kipupisteitään. Kirjan kannet kiinni sulkiessani mietin, että nämä kaksi kyllä pärjäävät.

Mutta nyt taas sitten kohti uusia kirjaseikkailuja ja ne ovatkin vieneet minut 70-luvun Tukholmaan. Luin viime viikolla ruotsalaisen Gun-Britt Sundströmin menestyskirjan Maken vuodelta 1976 ja se oli sen luokan knockout, että varasin siltä istumalta Sundströmin pari vuotta sitten ilmestyneet päiväkirjat 70-luvun alusta. Olen oikeasti rakastunut Sundströmin humoristiseen ja tarkasti aikaansa dokumentoivaan kynäilyyn - mutta siitä lisää myöhemmin!

**

Vanessa Springora: Suostumus

(Ruotsiksi 'Samtycket', alkuperäinen ranskankielinen teos 'Le consentement')

WSOY 2021


Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Gummerus 2020



Kommentit

  1. Kiva kuulla kirjallisista seikkailuistasi! Tuo Suostumus on kirjalistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla mitä mieltä olet kirjasta!

      Nyt täytyy seikkailla van näin kirjojen välityksellä vaikka aika hurjiin paikkoihinhan tässä kieltämättä pääsee!

      Poista
  2. Luin Suostumuksen ja kyllähän minua oksetti. Ällöttävää, miten aikuiset miehet käyttäytyvät lapsia ja nuoria kohtaan. Kyseinen mies oli sitäpaitsi saanut Ranskassa kirjallisuuspalkintoja teoksista, missä hän retosteli suhteistaan näihin lapsiin ja nuoriin. Oksettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee tosiaan yli ymmärryksen, miten niitä kirjoja on ylipäänsä julkaistu ja vielä palkittukin!

      Luin tämän ehkä enemmän kirjailijan omana selviytymistarinana ja ohjekirjana meille, jotka saatamme joutua todistamaan tällaista tapausta lähipiirissä. Vaikka harvoinhan nämä tapaukset näin avoimesti ovat kenenkään silmien edessä, tämä oli todella kaikessa röyhkeydessään poikkeuksellinen tapaus.

      Poista
  3. Minulla on Springora jo toisen kerran lainassa. Ekakerralla luin sen juuri kirjoittajan selviytymistarinana, ja nyt ajattelin lukea pohtien sitä, miten harhaan ajan trendit voivat ihmisiä viedä. Onhan näitä, jotka ovat ajaneet lasten "oikeutta" kokea seksiä aikuisten" hellässä huomassa", ja kuten tuossa kirjassa sanotaan kaikki muu oli hyväksyttyä paitsi kieltäytyminen niissä kulttuuripiireissä, joissa kirjan tyttö äiteineen liikkui.

    Tammisen ja Röngän kirja on minusta ihana isän ja pojan suhteen kuvaus. ja kuvaus kirjailijaksi kasvamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasimme lukupiirissäni, että tämän kirjan voi tosiaan lukea monella eri tavalla, siinä riittää tasoja useampaankin lukukertaan.

      Oman aikamme trendi on myös aika harhaanjohtavaa - kaikki nämä tositeeveet ja kaiken paljastavat some-selfiet, joissa seksikkyys on avainsana. Ajattelen usein tämän hetken nuoria tyttöjä ja poikia, kuinka vaikea heidän on löytää oma seksuaalisuutensa tässä ympärillä pyörivässä hullunmyllyssä.

      Täällä Ruotsissa oli muuten aikoinaan paljon juttua Blondinbellasta, joka aloitti huikean influensseriuransa vain 14-vuotiaana. Vanhemmat olivat taustalla tukena ja rahaa tuli joka tuutista. Nyt 30-vuotiaana nuoren naisen ura on aika lailla raunioina ja välit vanhempiin jäiset sen jälkeen kun hän kertoi julkisesti vaikeista kotioloistaan ja vanhempiensa avioerosta.

      Olen miettinyt paljon sitä, että antaisinko oman lapseni aloittaa tällaisen julkisen uran herkässä teini-iässä, vaikka kyseessä olisikin rahakas ura. Monet teini-ikäiset ovat näennäisesti kypsän oloisia ja vanhempana on varmasti vaikea pistää jarruja päälle. Mutta pitäisi kuitenkin muistaa, että kyseessä on vielä lapsi ja vanhemman velvollisuus on suojella lasta. Tätä mietin myös paljon lukiessani Suostumusta, miten V:n vanhemmat jättivät lapsensa täysin yksin.

      Poista
  4. Jonotteln tuota Springoran Suostumusta kirjastosta: kirja kiinnostaa lisäkseni nähtävästi aika monia muitakin. Täällä vain harvaan kirjaa syntyy kaksinumeroinen jono, kolmenumeroista en muista koskaan näheeni.

    Teinit voivat olla hyvinkin eri tasoilla kehityksessä, mutta jotain rajaa… On vaikea käsittää, että 13-vuotiaan äiti hyväksyy lapselleen viisikymppisen äijän. Jos kyseessä olisi poika lähempänä lapsen omaa ikää, niin no problem mutta että setä joka voisi ikänsä puolesta olla melkein lapsen vaari. Öööh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei todellakaan käsitä mutta Springora vetää yhteyksiä ranskalaiseen kulttuuriin, mikä taas tekee kirjasta vielä mielenkiintoisemman. Huomaa, että kirjan kirjoittamista on edeltänyt pitkä terapia, Springora katsoo tapahtunutta jo tietyn välimatkan päästä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...