Siirry pääsisältöön

Nopeasti luettavia mutta paljon ajatuksia herättäviä kirjoja

 


Tällä viikolla iski taas korona-ahdistus. Kun Isossa-Britanniassa availlaan pubeja ja Suomessa suunnitellaan "suht' normaalia" kesää niin mitä täällä Ruotsissa - tartuntaluvut ovat Euroopan pahimmat ja sairaalat kertovat olevansa voimavarojensa äärirajoilla. Etätyö jatkuu, näillä näkymin kai hamaan ikuisuuteen asti...

Mutta seurustelen sitten näiden kirjojeni kanssa! Ne ovat todellisia luottokavereita ja jos seura ei miellytä voi aina laittaa kirjan kannet kiinni. No hard feelings!

Luimme esimerkiksi kirjapiirini kanssa ranskalaisen Vanessa Springoran paljon puhutun kirjan 'Suostumus' ja se herätti keskustelua neljän hengen videolukupiirissämme. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Springora on onnistunut kirjoittamaan tarinansa ällistyttävällä kylmäpäisyydellä, mikä tekee itse asialle oikeutta. Kirjassa ei sinänsä kauhistella vaan annetaan lukijalle mahdollisuus ottaa kantaa ja ennen kaikkea pohtia sitä, miten itse suhtautuisi jos lähipiirissä olisi vastaavanlainen tapaus.

Sillä sitähän me eniten ihmettelimme: miten ihmessä kukaan V:n lähellä olevista aikuisista ei reagoinut ja sanonut, että tämä ei ole oikein. Kun G, viisissäkymmenissä oleva tähtikirjailija, iskee silmänsä 13-vuotiaaseen V:hen, tytön äiti antaa hiljaisen suostumuksensa. V on selvästikin ikäistään vanhemman oloinen ja onnistuu näin myös huijaamaan äitiänsä, joka uskoo tytön kertomukseen "oikeasta rakkaudesta".

Mutta kyseessä ei ole oikea rakkaus, vaikka V näin itse kuvittelee. Nyt aikuisiällä kirjoittamallaan kirjalla hän haluaakin muistuttaa aikuisia: nuorille on kerrottava, että rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole sama asia. V itse ymmärsi sen vasta käytyään läpi hyväksikäytön ja jouduttuaan lopulta psykoosiin. Springora kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka hän joutuu siihen pisteeseen, jossa oma syyllisyydentunto ja nuoren tytön yksinäisyys murtavat mielen. Kuvaus on niin aito, että se todella kouristaa lukijan sydäntä. Kunpa itse osaisikin puuttua ja auttaa kun kohdalle osuu samassa tilanteessa oleva tyttö.

Springoran kirja ei sinänsä järkytä, sillä kyllähän me olemme tienneet tällaista tapahtuvan. Joka puolella, koko ajan. Juuri eilen luin esimerkiksi uutisen, jonka mukaan rikollisissa piireissä tapahtuu tyttöjen pakkonaittamista, minkä avulla klaanit anastavat itselleen lisää valtaa. Ja tämä siis täällä Ruotsissa. Niin, valta ja seksuaalisuus, tuo ikiaikainen yhteys mihin ei siis pidä rakkautta yhdistämän.

Toinen nopeasti lukemani kirja oli isän ja pojan, Petri Tammisen ja Antti Röngän, toisilleen kirjoittamien sähköpostiviestien kokoelma, 'Silloin tällöin onnellinen'. En ole kummaltakaan kirjailijalta lukenut aiemmin mitään, vaikka Tammiselta on ilmestynyt jo monen monta kirjaa ja Röngältäkin nyt viime vuonna kehuttu esikoisteos. Ja sitä esikoista muuten juuri kirjoitetaan tällä sähköpostiviestien kattamalla ajanjaksolla, joten tiedän aika pitkälti mistä kirja kertoo.

Antti on joutunut lapsuudessaan rankan koulukiusaamisen uhriksi, mistä hän ei ole kuitenkaan kertonut vanhemmilleen. Nyt hän kirjoittaa aiheesta esikoisromaaniaan ja isä, itse siis kokenut kirjailija, kannustaa ja antaa neuvoja. Samalla he käyvät läpi keskinäistä suhdettaan, jossa siinäkin on säröjä ja kolhuja.

Viestien sävy on aseistariisuvan rehellinen ja avoin ja tuntuu siltä, että isä ja poika pääsevät kirjoittamisprosessin aikana lähemmäksi toisiaan. Isä on ymmärtäväinen ja itsekriittinen, poika välillä armottoman syyttävä, mutta niin sen pitää ollakin, kuten isä, Petri Tamminen, toteaa.

Kyllä pojalla pitää olla oikeus vihata isäänsä, ainakin ensimmäiset viisikymmentä vuotta, ilman että isä yrittää tukahduttaa sitä vihaa. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua.

Tämä kirja oli todella... käytän nyt sanaa hellyttävä, kun en parempaa keksi... siis hellyttävä lukukokemus ja rankoista teemoistaan huolimatta oikea hyvän mielen kirja. Itseäni lämmitti tämä isän ja pojan sanailu ja se tieto, että ainakin näillä kahdella rikkinäisellä sielulla on toisensa, joita vasten nojata ja peilata omia kipupisteitään. Kirjan kannet kiinni sulkiessani mietin, että nämä kaksi kyllä pärjäävät.

Mutta nyt taas sitten kohti uusia kirjaseikkailuja ja ne ovatkin vieneet minut 70-luvun Tukholmaan. Luin viime viikolla ruotsalaisen Gun-Britt Sundströmin menestyskirjan Maken vuodelta 1976 ja se oli sen luokan knockout, että varasin siltä istumalta Sundströmin pari vuotta sitten ilmestyneet päiväkirjat 70-luvun alusta. Olen oikeasti rakastunut Sundströmin humoristiseen ja tarkasti aikaansa dokumentoivaan kynäilyyn - mutta siitä lisää myöhemmin!

**

Vanessa Springora: Suostumus

(Ruotsiksi 'Samtycket', alkuperäinen ranskankielinen teos 'Le consentement')

WSOY 2021


Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Gummerus 2020



Kommentit

  1. Kiva kuulla kirjallisista seikkailuistasi! Tuo Suostumus on kirjalistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla mitä mieltä olet kirjasta!

      Nyt täytyy seikkailla van näin kirjojen välityksellä vaikka aika hurjiin paikkoihinhan tässä kieltämättä pääsee!

      Poista
  2. Luin Suostumuksen ja kyllähän minua oksetti. Ällöttävää, miten aikuiset miehet käyttäytyvät lapsia ja nuoria kohtaan. Kyseinen mies oli sitäpaitsi saanut Ranskassa kirjallisuuspalkintoja teoksista, missä hän retosteli suhteistaan näihin lapsiin ja nuoriin. Oksettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee tosiaan yli ymmärryksen, miten niitä kirjoja on ylipäänsä julkaistu ja vielä palkittukin!

      Luin tämän ehkä enemmän kirjailijan omana selviytymistarinana ja ohjekirjana meille, jotka saatamme joutua todistamaan tällaista tapausta lähipiirissä. Vaikka harvoinhan nämä tapaukset näin avoimesti ovat kenenkään silmien edessä, tämä oli todella kaikessa röyhkeydessään poikkeuksellinen tapaus.

      Poista
  3. Minulla on Springora jo toisen kerran lainassa. Ekakerralla luin sen juuri kirjoittajan selviytymistarinana, ja nyt ajattelin lukea pohtien sitä, miten harhaan ajan trendit voivat ihmisiä viedä. Onhan näitä, jotka ovat ajaneet lasten "oikeutta" kokea seksiä aikuisten" hellässä huomassa", ja kuten tuossa kirjassa sanotaan kaikki muu oli hyväksyttyä paitsi kieltäytyminen niissä kulttuuripiireissä, joissa kirjan tyttö äiteineen liikkui.

    Tammisen ja Röngän kirja on minusta ihana isän ja pojan suhteen kuvaus. ja kuvaus kirjailijaksi kasvamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasimme lukupiirissäni, että tämän kirjan voi tosiaan lukea monella eri tavalla, siinä riittää tasoja useampaankin lukukertaan.

      Oman aikamme trendi on myös aika harhaanjohtavaa - kaikki nämä tositeeveet ja kaiken paljastavat some-selfiet, joissa seksikkyys on avainsana. Ajattelen usein tämän hetken nuoria tyttöjä ja poikia, kuinka vaikea heidän on löytää oma seksuaalisuutensa tässä ympärillä pyörivässä hullunmyllyssä.

      Täällä Ruotsissa oli muuten aikoinaan paljon juttua Blondinbellasta, joka aloitti huikean influensseriuransa vain 14-vuotiaana. Vanhemmat olivat taustalla tukena ja rahaa tuli joka tuutista. Nyt 30-vuotiaana nuoren naisen ura on aika lailla raunioina ja välit vanhempiin jäiset sen jälkeen kun hän kertoi julkisesti vaikeista kotioloistaan ja vanhempiensa avioerosta.

      Olen miettinyt paljon sitä, että antaisinko oman lapseni aloittaa tällaisen julkisen uran herkässä teini-iässä, vaikka kyseessä olisikin rahakas ura. Monet teini-ikäiset ovat näennäisesti kypsän oloisia ja vanhempana on varmasti vaikea pistää jarruja päälle. Mutta pitäisi kuitenkin muistaa, että kyseessä on vielä lapsi ja vanhemman velvollisuus on suojella lasta. Tätä mietin myös paljon lukiessani Suostumusta, miten V:n vanhemmat jättivät lapsensa täysin yksin.

      Poista
  4. Jonotteln tuota Springoran Suostumusta kirjastosta: kirja kiinnostaa lisäkseni nähtävästi aika monia muitakin. Täällä vain harvaan kirjaa syntyy kaksinumeroinen jono, kolmenumeroista en muista koskaan näheeni.

    Teinit voivat olla hyvinkin eri tasoilla kehityksessä, mutta jotain rajaa… On vaikea käsittää, että 13-vuotiaan äiti hyväksyy lapselleen viisikymppisen äijän. Jos kyseessä olisi poika lähempänä lapsen omaa ikää, niin no problem mutta että setä joka voisi ikänsä puolesta olla melkein lapsen vaari. Öööh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei todellakaan käsitä mutta Springora vetää yhteyksiä ranskalaiseen kulttuuriin, mikä taas tekee kirjasta vielä mielenkiintoisemman. Huomaa, että kirjan kirjoittamista on edeltänyt pitkä terapia, Springora katsoo tapahtunutta jo tietyn välimatkan päästä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piha tulvillaan tulppaaneja ja kirjapinossa kolme kovaa ämmää - Mazzarella, Moyes ja Moore

  Kuvittelenko vain vai onko käynyt niin, että äänikirjat ovat jo suositumpia kuin perinteiset kirjat? Kirjapiirimme viimeisimmässä digi-istunnossakin kävi ilmi, että neljästä jäsenestä kolme oli kuunnellut kirjan ääniversiona. Arvaatte varmaankin kuka se ainoa paperiversion kahlannut oli... Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa aloittaa äänikirjoja toisensa perään mutta aina se on jäänyt. Niin kuin nyt tämä lukupiirimme viimeisin kirja, Yoyo Moyesin 'Tähtienantaja': jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin aivan pää sekaisin. Englanninkielisiä nimiä oli kuultuina hankala hahmottaa ja eri henkilöiden repliikit menivät sekaisin kun sama ääni luki ne samankaltaisin äänenpainoin. Vaihdoin äänikirjan paperiseen ja johan alkoi tarina kulkea! Mutta oppii se vanhakin koira, kunhan olosuhteet ovat kohdillaan. Olin jo aiemmin todennut, että kotioloissa en pysty kuuntelemaan mutta että kävelylenkeillä se voisi toimia. Ja kun olin huomannut, että väkijoukon kansoittamat romaanit

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, aja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu (2017)

Onnistuneen loman merkki lienee se, kun luettuja kirjoja odottaa blogiin pääsyä pinossa kasapäin. Viime viikolla vietettiin täällä Ruotsissa syyslomaa ja varaamamme mökkiloma osoittautui täysosumaksi myös lukuharrastukseni kannalta. Ruotsin hallitus muuten käynnisti jo viime vuonna kampanjan, jossa syysloma nimettiin lukulomaksi, "läslov". Sopii minulle! Ja juuri sopivasti ennen lomaa löysin kirjastosta Leena Lehtolaisen uusimman, jota olinkin jo odottanut. Mikä nautinto! Erityinen nautinto tästä tuli kun huomasin, että Lehtolainen on tällä kertaa panostanut enemmän itse rikokseen kuin Maria Kallion yksityiselämään. Perhe on toki edelleen mukana  juonikoukeroissa ja Kallion lapsetkin jo teini-ikäisiä mutta tällä kertaa Lehtolainen malttaa syventyä murhatutkimuksen eri vaiheisiin. Kirjailija tuntee aiheensa ja poliisityön kuvaus tuntuu uskottavalta. Itse aihe on rankka, alaikäisiin kohdistuvat seksuaalirikokset, mutta Lehtolainen ei tapansa mukaan mässäile likaisilla

Maria Jotuni: Huojuva talo (1963)

"Hän tunsi, että häntä oli rangaistu nyt. Koti, josta hän oli lapsellisesti haaveillut, oli tämä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi kuin eläin, joka oli kytketty häkkiin, ulospääsyä ei ole." Maria Jotunin (1880-1943) Huojuva talo valmistui jo 1936 jolloin Jotuni lähetti sen Otavan romaanikilpailuun. Kirjailijan kuuluisien saatesanojen "Tämä teos kilpailee vain ensimmäisestä palkinnosta" vuoksi käsikirjoitus kuitenkin palautettiin ja julkaistiin vasta 1963. Kirja osui nyt käteeni omasta kirjahyllystäni, jonne sen olin hankkinut joltakin divarikierrokseltani. Mielikuvani teoksesta perustuu vuonna 1990 esitettyyn TV-sarjaan, jossa Sara Paavolainen ja Kari Heiskanen esittivät teoksen avioparia Leaa ja Eeroa. Heidän hahmonsa ovat mielessäni myös nyt lukiessani tätä lähes 600-sivuista romaania. Kirja on vahva dokumentti 30-luvulta ja siitä murroskaudesta, jota sen ajan naiset elivät. Kirjan henkilöt pohtivat läpi koko kirjan naisen ja miehen suhdetta, avioliittoa, r