Siirry pääsisältöön

Nopeasti luettavia mutta paljon ajatuksia herättäviä kirjoja

 


Tällä viikolla iski taas korona-ahdistus. Kun Isossa-Britanniassa availlaan pubeja ja Suomessa suunnitellaan "suht' normaalia" kesää niin mitä täällä Ruotsissa - tartuntaluvut ovat Euroopan pahimmat ja sairaalat kertovat olevansa voimavarojensa äärirajoilla. Etätyö jatkuu, näillä näkymin kai hamaan ikuisuuteen asti...

Mutta seurustelen sitten näiden kirjojeni kanssa! Ne ovat todellisia luottokavereita ja jos seura ei miellytä voi aina laittaa kirjan kannet kiinni. No hard feelings!

Luimme esimerkiksi kirjapiirini kanssa ranskalaisen Vanessa Springoran paljon puhutun kirjan 'Suostumus' ja se herätti keskustelua neljän hengen videolukupiirissämme. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Springora on onnistunut kirjoittamaan tarinansa ällistyttävällä kylmäpäisyydellä, mikä tekee itse asialle oikeutta. Kirjassa ei sinänsä kauhistella vaan annetaan lukijalle mahdollisuus ottaa kantaa ja ennen kaikkea pohtia sitä, miten itse suhtautuisi jos lähipiirissä olisi vastaavanlainen tapaus.

Sillä sitähän me eniten ihmettelimme: miten ihmessä kukaan V:n lähellä olevista aikuisista ei reagoinut ja sanonut, että tämä ei ole oikein. Kun G, viisissäkymmenissä oleva tähtikirjailija, iskee silmänsä 13-vuotiaaseen V:hen, tytön äiti antaa hiljaisen suostumuksensa. V on selvästikin ikäistään vanhemman oloinen ja onnistuu näin myös huijaamaan äitiänsä, joka uskoo tytön kertomukseen "oikeasta rakkaudesta".

Mutta kyseessä ei ole oikea rakkaus, vaikka V näin itse kuvittelee. Nyt aikuisiällä kirjoittamallaan kirjalla hän haluaakin muistuttaa aikuisia: nuorille on kerrottava, että rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole sama asia. V itse ymmärsi sen vasta käytyään läpi hyväksikäytön ja jouduttuaan lopulta psykoosiin. Springora kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka hän joutuu siihen pisteeseen, jossa oma syyllisyydentunto ja nuoren tytön yksinäisyys murtavat mielen. Kuvaus on niin aito, että se todella kouristaa lukijan sydäntä. Kunpa itse osaisikin puuttua ja auttaa kun kohdalle osuu samassa tilanteessa oleva tyttö.

Springoran kirja ei sinänsä järkytä, sillä kyllähän me olemme tienneet tällaista tapahtuvan. Joka puolella, koko ajan. Juuri eilen luin esimerkiksi uutisen, jonka mukaan rikollisissa piireissä tapahtuu tyttöjen pakkonaittamista, minkä avulla klaanit anastavat itselleen lisää valtaa. Ja tämä siis täällä Ruotsissa. Niin, valta ja seksuaalisuus, tuo ikiaikainen yhteys mihin ei siis pidä rakkautta yhdistämän.

Toinen nopeasti lukemani kirja oli isän ja pojan, Petri Tammisen ja Antti Röngän, toisilleen kirjoittamien sähköpostiviestien kokoelma, 'Silloin tällöin onnellinen'. En ole kummaltakaan kirjailijalta lukenut aiemmin mitään, vaikka Tammiselta on ilmestynyt jo monen monta kirjaa ja Röngältäkin nyt viime vuonna kehuttu esikoisteos. Ja sitä esikoista muuten juuri kirjoitetaan tällä sähköpostiviestien kattamalla ajanjaksolla, joten tiedän aika pitkälti mistä kirja kertoo.

Antti on joutunut lapsuudessaan rankan koulukiusaamisen uhriksi, mistä hän ei ole kuitenkaan kertonut vanhemmilleen. Nyt hän kirjoittaa aiheesta esikoisromaaniaan ja isä, itse siis kokenut kirjailija, kannustaa ja antaa neuvoja. Samalla he käyvät läpi keskinäistä suhdettaan, jossa siinäkin on säröjä ja kolhuja.

Viestien sävy on aseistariisuvan rehellinen ja avoin ja tuntuu siltä, että isä ja poika pääsevät kirjoittamisprosessin aikana lähemmäksi toisiaan. Isä on ymmärtäväinen ja itsekriittinen, poika välillä armottoman syyttävä, mutta niin sen pitää ollakin, kuten isä, Petri Tamminen, toteaa.

Kyllä pojalla pitää olla oikeus vihata isäänsä, ainakin ensimmäiset viisikymmentä vuotta, ilman että isä yrittää tukahduttaa sitä vihaa. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua.

Tämä kirja oli todella... käytän nyt sanaa hellyttävä, kun en parempaa keksi... siis hellyttävä lukukokemus ja rankoista teemoistaan huolimatta oikea hyvän mielen kirja. Itseäni lämmitti tämä isän ja pojan sanailu ja se tieto, että ainakin näillä kahdella rikkinäisellä sielulla on toisensa, joita vasten nojata ja peilata omia kipupisteitään. Kirjan kannet kiinni sulkiessani mietin, että nämä kaksi kyllä pärjäävät.

Mutta nyt taas sitten kohti uusia kirjaseikkailuja ja ne ovatkin vieneet minut 70-luvun Tukholmaan. Luin viime viikolla ruotsalaisen Gun-Britt Sundströmin menestyskirjan Maken vuodelta 1976 ja se oli sen luokan knockout, että varasin siltä istumalta Sundströmin pari vuotta sitten ilmestyneet päiväkirjat 70-luvun alusta. Olen oikeasti rakastunut Sundströmin humoristiseen ja tarkasti aikaansa dokumentoivaan kynäilyyn - mutta siitä lisää myöhemmin!

**

Vanessa Springora: Suostumus

(Ruotsiksi 'Samtycket', alkuperäinen ranskankielinen teos 'Le consentement')

WSOY 2021


Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Gummerus 2020



Kommentit

  1. Kiva kuulla kirjallisista seikkailuistasi! Tuo Suostumus on kirjalistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla mitä mieltä olet kirjasta!

      Nyt täytyy seikkailla van näin kirjojen välityksellä vaikka aika hurjiin paikkoihinhan tässä kieltämättä pääsee!

      Poista
  2. Luin Suostumuksen ja kyllähän minua oksetti. Ällöttävää, miten aikuiset miehet käyttäytyvät lapsia ja nuoria kohtaan. Kyseinen mies oli sitäpaitsi saanut Ranskassa kirjallisuuspalkintoja teoksista, missä hän retosteli suhteistaan näihin lapsiin ja nuoriin. Oksettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee tosiaan yli ymmärryksen, miten niitä kirjoja on ylipäänsä julkaistu ja vielä palkittukin!

      Luin tämän ehkä enemmän kirjailijan omana selviytymistarinana ja ohjekirjana meille, jotka saatamme joutua todistamaan tällaista tapausta lähipiirissä. Vaikka harvoinhan nämä tapaukset näin avoimesti ovat kenenkään silmien edessä, tämä oli todella kaikessa röyhkeydessään poikkeuksellinen tapaus.

      Poista
  3. Minulla on Springora jo toisen kerran lainassa. Ekakerralla luin sen juuri kirjoittajan selviytymistarinana, ja nyt ajattelin lukea pohtien sitä, miten harhaan ajan trendit voivat ihmisiä viedä. Onhan näitä, jotka ovat ajaneet lasten "oikeutta" kokea seksiä aikuisten" hellässä huomassa", ja kuten tuossa kirjassa sanotaan kaikki muu oli hyväksyttyä paitsi kieltäytyminen niissä kulttuuripiireissä, joissa kirjan tyttö äiteineen liikkui.

    Tammisen ja Röngän kirja on minusta ihana isän ja pojan suhteen kuvaus. ja kuvaus kirjailijaksi kasvamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasimme lukupiirissäni, että tämän kirjan voi tosiaan lukea monella eri tavalla, siinä riittää tasoja useampaankin lukukertaan.

      Oman aikamme trendi on myös aika harhaanjohtavaa - kaikki nämä tositeeveet ja kaiken paljastavat some-selfiet, joissa seksikkyys on avainsana. Ajattelen usein tämän hetken nuoria tyttöjä ja poikia, kuinka vaikea heidän on löytää oma seksuaalisuutensa tässä ympärillä pyörivässä hullunmyllyssä.

      Täällä Ruotsissa oli muuten aikoinaan paljon juttua Blondinbellasta, joka aloitti huikean influensseriuransa vain 14-vuotiaana. Vanhemmat olivat taustalla tukena ja rahaa tuli joka tuutista. Nyt 30-vuotiaana nuoren naisen ura on aika lailla raunioina ja välit vanhempiin jäiset sen jälkeen kun hän kertoi julkisesti vaikeista kotioloistaan ja vanhempiensa avioerosta.

      Olen miettinyt paljon sitä, että antaisinko oman lapseni aloittaa tällaisen julkisen uran herkässä teini-iässä, vaikka kyseessä olisikin rahakas ura. Monet teini-ikäiset ovat näennäisesti kypsän oloisia ja vanhempana on varmasti vaikea pistää jarruja päälle. Mutta pitäisi kuitenkin muistaa, että kyseessä on vielä lapsi ja vanhemman velvollisuus on suojella lasta. Tätä mietin myös paljon lukiessani Suostumusta, miten V:n vanhemmat jättivät lapsensa täysin yksin.

      Poista
  4. Jonotteln tuota Springoran Suostumusta kirjastosta: kirja kiinnostaa lisäkseni nähtävästi aika monia muitakin. Täällä vain harvaan kirjaa syntyy kaksinumeroinen jono, kolmenumeroista en muista koskaan näheeni.

    Teinit voivat olla hyvinkin eri tasoilla kehityksessä, mutta jotain rajaa… On vaikea käsittää, että 13-vuotiaan äiti hyväksyy lapselleen viisikymppisen äijän. Jos kyseessä olisi poika lähempänä lapsen omaa ikää, niin no problem mutta että setä joka voisi ikänsä puolesta olla melkein lapsen vaari. Öööh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei todellakaan käsitä mutta Springora vetää yhteyksiä ranskalaiseen kulttuuriin, mikä taas tekee kirjasta vielä mielenkiintoisemman. Huomaa, että kirjan kirjoittamista on edeltänyt pitkä terapia, Springora katsoo tapahtunutta jo tietyn välimatkan päästä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle