Tällä viikolla iski taas korona-ahdistus. Kun Isossa-Britanniassa availlaan pubeja ja Suomessa suunnitellaan "suht' normaalia" kesää niin mitä täällä Ruotsissa - tartuntaluvut ovat Euroopan pahimmat ja sairaalat kertovat olevansa voimavarojensa äärirajoilla. Etätyö jatkuu, näillä näkymin kai hamaan ikuisuuteen asti...
Mutta seurustelen sitten näiden kirjojeni kanssa! Ne ovat todellisia luottokavereita ja jos seura ei miellytä voi aina laittaa kirjan kannet kiinni. No hard feelings!
Luimme esimerkiksi kirjapiirini kanssa ranskalaisen Vanessa Springoran paljon puhutun kirjan 'Suostumus' ja se herätti keskustelua neljän hengen videolukupiirissämme. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Springora on onnistunut kirjoittamaan tarinansa ällistyttävällä kylmäpäisyydellä, mikä tekee itse asialle oikeutta. Kirjassa ei sinänsä kauhistella vaan annetaan lukijalle mahdollisuus ottaa kantaa ja ennen kaikkea pohtia sitä, miten itse suhtautuisi jos lähipiirissä olisi vastaavanlainen tapaus.
Sillä sitähän me eniten ihmettelimme: miten ihmessä kukaan V:n lähellä olevista aikuisista ei reagoinut ja sanonut, että tämä ei ole oikein. Kun G, viisissäkymmenissä oleva tähtikirjailija, iskee silmänsä 13-vuotiaaseen V:hen, tytön äiti antaa hiljaisen suostumuksensa. V on selvästikin ikäistään vanhemman oloinen ja onnistuu näin myös huijaamaan äitiänsä, joka uskoo tytön kertomukseen "oikeasta rakkaudesta".
Mutta kyseessä ei ole oikea rakkaus, vaikka V näin itse kuvittelee. Nyt aikuisiällä kirjoittamallaan kirjalla hän haluaakin muistuttaa aikuisia: nuorille on kerrottava, että rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole sama asia. V itse ymmärsi sen vasta käytyään läpi hyväksikäytön ja jouduttuaan lopulta psykoosiin. Springora kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka hän joutuu siihen pisteeseen, jossa oma syyllisyydentunto ja nuoren tytön yksinäisyys murtavat mielen. Kuvaus on niin aito, että se todella kouristaa lukijan sydäntä. Kunpa itse osaisikin puuttua ja auttaa kun kohdalle osuu samassa tilanteessa oleva tyttö.
Springoran kirja ei sinänsä järkytä, sillä kyllähän me olemme tienneet tällaista tapahtuvan. Joka puolella, koko ajan. Juuri eilen luin esimerkiksi uutisen, jonka mukaan rikollisissa piireissä tapahtuu tyttöjen pakkonaittamista, minkä avulla klaanit anastavat itselleen lisää valtaa. Ja tämä siis täällä Ruotsissa. Niin, valta ja seksuaalisuus, tuo ikiaikainen yhteys mihin ei siis pidä rakkautta yhdistämän.
Toinen nopeasti lukemani kirja oli isän ja pojan, Petri Tammisen ja Antti Röngän, toisilleen kirjoittamien sähköpostiviestien kokoelma, 'Silloin tällöin onnellinen'. En ole kummaltakaan kirjailijalta lukenut aiemmin mitään, vaikka Tammiselta on ilmestynyt jo monen monta kirjaa ja Röngältäkin nyt viime vuonna kehuttu esikoisteos. Ja sitä esikoista muuten juuri kirjoitetaan tällä sähköpostiviestien kattamalla ajanjaksolla, joten tiedän aika pitkälti mistä kirja kertoo.
Antti on joutunut lapsuudessaan rankan koulukiusaamisen uhriksi, mistä hän ei ole kuitenkaan kertonut vanhemmilleen. Nyt hän kirjoittaa aiheesta esikoisromaaniaan ja isä, itse siis kokenut kirjailija, kannustaa ja antaa neuvoja. Samalla he käyvät läpi keskinäistä suhdettaan, jossa siinäkin on säröjä ja kolhuja.
Viestien sävy on aseistariisuvan rehellinen ja avoin ja tuntuu siltä, että isä ja poika pääsevät kirjoittamisprosessin aikana lähemmäksi toisiaan. Isä on ymmärtäväinen ja itsekriittinen, poika välillä armottoman syyttävä, mutta niin sen pitää ollakin, kuten isä, Petri Tamminen, toteaa.
Kyllä pojalla pitää olla oikeus vihata isäänsä, ainakin ensimmäiset viisikymmentä vuotta, ilman että isä yrittää tukahduttaa sitä vihaa. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua.
Tämä kirja oli todella... käytän nyt sanaa hellyttävä, kun en parempaa keksi... siis hellyttävä lukukokemus ja rankoista teemoistaan huolimatta oikea hyvän mielen kirja. Itseäni lämmitti tämä isän ja pojan sanailu ja se tieto, että ainakin näillä kahdella rikkinäisellä sielulla on toisensa, joita vasten nojata ja peilata omia kipupisteitään. Kirjan kannet kiinni sulkiessani mietin, että nämä kaksi kyllä pärjäävät.
Mutta nyt taas sitten kohti uusia kirjaseikkailuja ja ne ovatkin vieneet minut 70-luvun Tukholmaan. Luin viime viikolla ruotsalaisen Gun-Britt Sundströmin menestyskirjan Maken vuodelta 1976 ja se oli sen luokan knockout, että varasin siltä istumalta Sundströmin pari vuotta sitten ilmestyneet päiväkirjat 70-luvun alusta. Olen oikeasti rakastunut Sundströmin humoristiseen ja tarkasti aikaansa dokumentoivaan kynäilyyn - mutta siitä lisää myöhemmin!
**
Vanessa Springora: Suostumus
(Ruotsiksi 'Samtycket', alkuperäinen ranskankielinen teos 'Le consentement')
WSOY 2021
Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen
Gummerus 2020
Kiva kuulla kirjallisista seikkailuistasi! Tuo Suostumus on kirjalistallani.
VastaaPoistaOdotan mielenkiinnolla mitä mieltä olet kirjasta!
PoistaNyt täytyy seikkailla van näin kirjojen välityksellä vaikka aika hurjiin paikkoihinhan tässä kieltämättä pääsee!
Luin Suostumuksen ja kyllähän minua oksetti. Ällöttävää, miten aikuiset miehet käyttäytyvät lapsia ja nuoria kohtaan. Kyseinen mies oli sitäpaitsi saanut Ranskassa kirjallisuuspalkintoja teoksista, missä hän retosteli suhteistaan näihin lapsiin ja nuoriin. Oksettavaa.
VastaaPoistaSe menee tosiaan yli ymmärryksen, miten niitä kirjoja on ylipäänsä julkaistu ja vielä palkittukin!
PoistaLuin tämän ehkä enemmän kirjailijan omana selviytymistarinana ja ohjekirjana meille, jotka saatamme joutua todistamaan tällaista tapausta lähipiirissä. Vaikka harvoinhan nämä tapaukset näin avoimesti ovat kenenkään silmien edessä, tämä oli todella kaikessa röyhkeydessään poikkeuksellinen tapaus.
Minulla on Springora jo toisen kerran lainassa. Ekakerralla luin sen juuri kirjoittajan selviytymistarinana, ja nyt ajattelin lukea pohtien sitä, miten harhaan ajan trendit voivat ihmisiä viedä. Onhan näitä, jotka ovat ajaneet lasten "oikeutta" kokea seksiä aikuisten" hellässä huomassa", ja kuten tuossa kirjassa sanotaan kaikki muu oli hyväksyttyä paitsi kieltäytyminen niissä kulttuuripiireissä, joissa kirjan tyttö äiteineen liikkui.
VastaaPoistaTammisen ja Röngän kirja on minusta ihana isän ja pojan suhteen kuvaus. ja kuvaus kirjailijaksi kasvamisesta.
Huomasimme lukupiirissäni, että tämän kirjan voi tosiaan lukea monella eri tavalla, siinä riittää tasoja useampaankin lukukertaan.
PoistaOman aikamme trendi on myös aika harhaanjohtavaa - kaikki nämä tositeeveet ja kaiken paljastavat some-selfiet, joissa seksikkyys on avainsana. Ajattelen usein tämän hetken nuoria tyttöjä ja poikia, kuinka vaikea heidän on löytää oma seksuaalisuutensa tässä ympärillä pyörivässä hullunmyllyssä.
Täällä Ruotsissa oli muuten aikoinaan paljon juttua Blondinbellasta, joka aloitti huikean influensseriuransa vain 14-vuotiaana. Vanhemmat olivat taustalla tukena ja rahaa tuli joka tuutista. Nyt 30-vuotiaana nuoren naisen ura on aika lailla raunioina ja välit vanhempiin jäiset sen jälkeen kun hän kertoi julkisesti vaikeista kotioloistaan ja vanhempiensa avioerosta.
Olen miettinyt paljon sitä, että antaisinko oman lapseni aloittaa tällaisen julkisen uran herkässä teini-iässä, vaikka kyseessä olisikin rahakas ura. Monet teini-ikäiset ovat näennäisesti kypsän oloisia ja vanhempana on varmasti vaikea pistää jarruja päälle. Mutta pitäisi kuitenkin muistaa, että kyseessä on vielä lapsi ja vanhemman velvollisuus on suojella lasta. Tätä mietin myös paljon lukiessani Suostumusta, miten V:n vanhemmat jättivät lapsensa täysin yksin.
Jonotteln tuota Springoran Suostumusta kirjastosta: kirja kiinnostaa lisäkseni nähtävästi aika monia muitakin. Täällä vain harvaan kirjaa syntyy kaksinumeroinen jono, kolmenumeroista en muista koskaan näheeni.
VastaaPoistaTeinit voivat olla hyvinkin eri tasoilla kehityksessä, mutta jotain rajaa… On vaikea käsittää, että 13-vuotiaan äiti hyväksyy lapselleen viisikymppisen äijän. Jos kyseessä olisi poika lähempänä lapsen omaa ikää, niin no problem mutta että setä joka voisi ikänsä puolesta olla melkein lapsen vaari. Öööh.
Sitä ei todellakaan käsitä mutta Springora vetää yhteyksiä ranskalaiseen kulttuuriin, mikä taas tekee kirjasta vielä mielenkiintoisemman. Huomaa, että kirjan kirjoittamista on edeltänyt pitkä terapia, Springora katsoo tapahtunutta jo tietyn välimatkan päästä. /Mari
Poista