Moderni klassikko, joka vie 70-luvun alun Tukholmaan

Olen tässä vuosien varrella aina silloin tällöin törmännyt ruotsalaiskirjailija Gun-Britt Sundströmin nimeen, mutta koska häneltä ei ole ilmestynyt uusia romaaneja sitten vuoden 1976 jymymenestyksensä jälkeen niin en ole sattunut vielä lukemaan hänen tuotantoaan. Mutta nyt kun törmäsin taas Sundströmin Maken-romaaniin lukiessani Märta Tikkasen kirje-elämäkertaa niin päätin siltä istumalta tutustua kirjaan.

Tikkanen ei ollut kovin vaikuttunut romaanista enkä sitä kyllä yhtään ihmettele, sillä Sundströmin ja Tikkasen kirjalliset tyylit ovat kuin eri planeetoilta. Mutta itse ihastuin Sundströmin nasevaan sanailuun ja lakoniseen itseironiaan. Tästä tekstistä tuli mieleen lapsena rakastamani Merri Vikin Lotta-kirjat juurikin samanlaisen huumorinsa ja ennen kaikkea molemmissa kirjoissa esiintyvän omanarvon tuntevan nuoren tytön/naisen ansiosta.

Kirjassa "Maken" (suomeksi 'aviomies') nuori opiskelijatyttö Martina kertoo elämästään ja rakkaussuhteestaan Gustaviin. Ja kerrottavaa riittää, runsaat 500 sivua! Martina ei halua perinteistä avioliittoa, mikä selvästikin olisi ympäristön ja ennen kaikkea molempien vanhempien toiveiden mukainen ratkaisu. Gustav olisi hänkin puolestaan valmis naimisiin mutta modernina miehenä hän kunnioittaa Martinan toivetta. Vaikka pikkuhiljaa suhde alkaa säröillä...

Gustav tapailee myös muita naisia, mitä Martina ei sinänsä halua kieltää. Onhan hänkin moderni nainen ja sitä paitsi hän ymmärtää oman sitoutumispelkonsa saattavan johtaa tällaiseen tilanteeseen. Martina yrittää itsekin tapailla muita ja sattuman kautta hän tapaa entisen rakastettunsa Aronin, jonka kanssa hän aloittaa rinnakkaissuhteen.

Polttava kysymys koko kirjan ajan on se, mennäkö naimisiin vai ei. Martina ei sinänsä haikaile vapaan rakkauden perään, minkä me ehkä helposti yhdistämme 60-luvun lopun ajan ilmapiiriin. Martina vain sattuu olemaan aikaansa edellä oleva nuori nainen, joka ei voi ymmärtää miksi suhde ei voisi olla "oikea" vaikka sitä ei virallistettaisikaan. Ja lapsiakaan hän ei sen kummemmin kaipaa. Eikö kaksi ihmistä voisi elää yhdessä, rakkausliitossa, myös ilman lapsia?

Mene naimisiin, niin kadut; älä mene naimisiin, niin kadut sitäkin; joko menet naimisiin tai et mene, kadut kumpaakin; vaikka menisit naimisiin tai et menisi, kadut kumpaakin. (Kierkegaard)

Tämän Kierkegaardin sitaatin Sundström on valinnut kirjansa aloitukseksi ja se todella kuvaa hyvin Martinan kehitystarinaa. Sillä ne tunteet... Martina ei voi ymmärtää omia tunteitaan: onko tämä nyt muka mustasukkaisuutta kun hän miettii Gustavin sivusuhdetta. Hehän ovat vapaita ihmisiä! Ja kun Martina sitten päättää yhdessä Gustavin kanssa erota, ainakin väliaikaisesti, hän huomaa kaipaavansa Gustavin perheen kesäpaikkaa Tukholman saaristossa. Oliko Martina sittenkin rakastunut kesäpaikkaan Gustavin sijasta?

Ero on kuitenkin lopullinen ja Gustav löytää yllättävän pian uuden suhteen. Siinä vaiheessa Martinankin on pakko todeta, että ne tunteet, joita hän aikaisemmin hiukan naureskeli ja vähättelikin, olivatkin ihan oikeita ja syviä. Martina masentuu ja ikävöi Gustavia. Ja kun Gustav ilmoittaa uuden puolison odottavan lasta, Martinan mieli musertuu. Hän ei sitten ollutkaan se nainen, joka synnyttäisi Gustavin lapsen.

Mutta kirjan parhainta antia on sen loppuosa, jossa Martina kokoaa itsensä ja ryhtyy suunnittelemaan elämää ilman Gustavia. Sundström kuvaa käsittämättömän tarkasti Martinan mielenkäänteet ja ajatukset ja niin yleismaailmallisesti koko sen yksinäisyyden taakan, joka musertaa alleen sellaisenkin, joka oikeasti pitää yksinolosta. Entäpä sitten he, jotka eivät edes halua olla yksin, miltä heistä mahtaa tuntua, miettii Martina.

Sundströmin kirja on oikea helmi, joka vie lukijansa aikamatkalle 60- ja 70-lukujen vaihteeseen. Hän kuvaa uuden ajan nuorisoa, josta osa on vielä kiinni vanhempiensa arvoissa ja osa taas kurottelee jo aivan uusia henkisiä sfäärejä. Lisäksi Sundström kuvaa arkipäivän tukholmalaiselämää, pukeutumista, poliittisia tapahtumia ja jatkuvia mielenosoituksia. Ja koko kirjaa sävyttää lämmihenkinen huumori, jonka ainakin me tyttökirjamme lukeneet tunnistamme välittömästi.

Sundströmin kirja on myös suomennettu nimellä "Suhteista parhain" (Tammi 1979), joten jos kirja osuu kohdalle, suosittelen lämipimästi tarttumaan siihen!

Niin, siitä yksinäisyydestä vielä: satuin lukemaan uusimman Me Naiset -lehden (14/2021) ja kyyneleet tulivat silmiin kun luin artikkelin, jossa neljä ihmistä kertoo miltä tuntuu "kun kukaan ei kosketa". Olen itse joskus elänyt myös pitkään yksin, joten tunnistan hyvin sen kivun ja kaipuun. Jutussa haastateltu Johanna esimerkiksi kertoo, kuinka hän kotona halaa tyynyä, jotta saisi kokea kosketuksen tunteen. Ja kun sitten saa tuntea jonkun kosketuksen, vaikka vain toisen käden olkapäällään, "siitä jää hetkeksi jälki siihen kohtaan". Ohimenevän suudelmankin jälki saattaa tuntua poskella pari päivää.

Voi kun oikeasti olisikin jokaiselle se "joku rakkain". Vaikka toki, jos näin olisi, jäisi ehkä paljon loistavia romaaneja kirjoittamatta?

Gun-Britt Sundström: Maken. En förhållanderoman

(suomennettu nimellä 'Suhteista parhain', kääntäjä Marja Alopaeus, Tammi 1979)

Albert Bonniers förlag 1976

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...