Siirry pääsisältöön

Moderni klassikko, joka vie 70-luvun alun Tukholmaan

 


Olen tässä vuosien varrella aina silloin tällöin törmännyt ruotsalaiskirjailija Gun-Britt Sundströmin nimeen, mutta koska häneltä ei ole ilmestynyt uusia romaaneja sitten vuoden 1976 jymymenestyksensä jälkeen niin en ole sattunut vielä lukemaan hänen tuotantoaan. Mutta nyt kun törmäsin taas Sundströmin Maken-romaaniin lukiessani Märta Tikkasen kirje-elämäkertaa niin päätin siltä istumalta tutustua kirjaan. 

Tikkanen ei ollut kovin vaikuttunut romaanista enkä sitä kyllä yhtään ihmettele, sillä Sundströmin ja Tikkasen kirjalliset tyylit ovat kuin eri planeetoilta. Mutta itse ihastuin Sundströmin nasevaan sanailuun ja lakoniseen itseironiaan. Tästä tekstistä tuli mieleen lapsena rakastamani Merri Vikin Lotta-kirjat juurikin samanlaisen huumorinsa ja ennen kaikkea molemmissa kirjoissa esiintyvän omanarvon tuntevan nuoren tytön/naisen ansiosta.

Kirjassa "Maken" (suomeksi 'aviomies') nuori opiskelijatyttö Martina kertoo elämästään ja rakkaussuhteestaan Gustaviin. Ja kerrottavaa riittää, runsaat 500 sivua! Martina ei halua perinteistä avioliittoa, mikä selvästikin olisi ympäristön ja ennen kaikkea molempien vanhempien toiveiden mukainen ratkaisu. Gustav olisi hänkin puolestaan valmis naimisiin mutta modernina miehenä hän kunnioittaa Martinan toivetta. Vaikka pikkuhiljaa suhde alkaa säröillä...

Gustav tapailee myös muita naisia, mitä Martina ei sinänsä halua kieltää. Onhan hänkin moderni nainen ja sitä paitsi hän ymmärtää oman sitoutumispelkonsa saattavan johtaa tällaiseen tilanteeseen. Martina yrittää itsekin tapailla muita ja sattuman kautta hän tapaa entisen rakastettunsa Aronin, jonka kanssa hän aloittaa rinnakkaissuhteen.

Polttava kysymys koko kirjan ajan on se, mennäkö naimisiin vai ei. Martina ei sinänsä haikaile vapaan rakkauden perään, minkä me ehkä helposti yhdistämme 60-luvun lopun ajan ilmapiiriin. Martina vain sattuu olemaan aikaansa edellä oleva nuori nainen, joka ei voi ymmärtää miksi suhde ei voisi olla "oikea" vaikka sitä ei virallistettaisikaan. Ja lapsiakaan hän ei sen kummemmin kaipaa. Eikö kaksi ihmistä voisi elää yhdessä, rakkausliitossa, myös ilman lapsia? 

Mene naimisiin, niin kadut; älä mene naimisiin, niin kadut sitäkin; joko menet naimisiin tai et mene, kadut kumpaakin; vaikka menisit naimisiin tai et menisi, kadut kumpaakin. (Kierkegaard)

Tämän Kierkegaardin sitaatin Sundström on valinnut kirjansa aloitukseksi ja se todella kuvaa hyvin Martinan kehitystarinaa. Sillä ne tunteet... Martina ei voi ymmärtää omia tunteitaan: onko tämä nyt muka mustasukkaisuutta kun hän miettii Gustavin sivusuhdetta. Hehän ovat vapaita ihmisiä! Ja kun Martina sitten päättää yhdessä Gustavin kanssa erota, ainakin väliaikaisesti, hän huomaa kaipaavansa Gustavin perheen kesäpaikkaa Tukholman saaristossa. Oliko Martina sittenkin rakastunut kesäpaikkaan Gustavin sijasta?

Ero on kuitenkin lopullinen ja Gustav löytää yllättävän pian uuden suhteen. Siinä vaiheessa Martinankin on pakko todeta, että ne tunteet, joita hän aikaisemmin hiukan naureskeli ja vähättelikin, olivatkin ihan oikeita ja syviä. Martina masentuu ja ikävöi Gustavia. Ja kun Gustav ilmoittaa uuden puolison odottavan lasta, Martinan mieli musertuu. Hän ei sitten ollutkaan se nainen, joka synnyttäisi Gustavin lapsen.

Mutta kirjan parhainta antia on sen loppuosa, jossa Martina kokoaa itsensä ja ryhtyy suunnittelemaan elämää ilman Gustavia. Sundström kuvaa käsittämättömän tarkasti Martinan mielenkäänteet ja ajatukset ja niin yleismaailmallisesti koko sen yksinäisyyden taakan, joka musertaa alleen sellaisenkin, joka oikeasti pitää yksinolosta. Entäpä sitten he, jotka eivät edes halua olla yksin, miltä heistä mahtaa tuntua, miettii Martina.

Sundströmin kirja on oikea helmi, joka vie lukijansa aikamatkalle 60- ja 70-lukujen vaihteeseen. Hän kuvaa uuden ajan nuorisoa, josta osa on vielä kiinni vanhempiensa arvoissa ja osa taas kurottelee jo aivan uusia henkisiä sfäärejä. Lisäksi Sundström kuvaa arkipäivän tukholmalaiselämää, pukeutumista, poliittisia tapahtumia ja jatkuvia mielenosoituksia. Ja koko kirjaa sävyttää lämmihenkinen huumori, jonka ainakin me tyttökirjamme lukeneet tunnistamme välittömästi.

Sundströmin kirja on myös suomennettu nimellä "Suhteista parhain" (Tammi 1979), joten jos kirja osuu kohdalle, suosittelen lämipimästi tarttumaan siihen!

Niin, siitä yksinäisyydestä vielä: satuin lukemaan uusimman Me Naiset -lehden (14/2021) ja kyyneleet tulivat silmiin kun luin artikkelin, jossa neljä ihmistä kertoo miltä tuntuu "kun kukaan ei kosketa". Olen itse joskus elänyt myös pitkään yksin, joten tunnistan hyvin sen kivun ja kaipuun. Jutussa haastateltu Johanna esimerkiksi kertoo, kuinka hän kotona halaa tyynyä, jotta saisi kokea kosketuksen tunteen. Ja kun sitten saa tuntea jonkun kosketuksen, vaikka vain toisen käden olkapäällään, "siitä jää hetkeksi jälki siihen kohtaan". Ohimenevän suudelmankin jälki saattaa tuntua poskella pari päivää. 

Voi kun oikeasti olisikin jokaiselle se "joku rakkain". Vaikka toki, jos näin olisi, jäisi ehkä paljon loistavia romaaneja kirjoittamatta?

**

Gun-Britt Sundström: Maken. En förhållanderoman

(suomennettu nimellä 'Suhteista parhain', kääntäjä Marja Alopaeus, Tammi 1979)

Albert Bonniers förlag 1976


Kommentit

  1. No tämähän sopii minulle kuin nenä päähän, kiitos! Kiinnostaa kovasti sekä aihe että kerrontatyyli. Märta Tikkasen tyyli ei ole koskaan iskenyt minuun, mutta just kuvaamasi lakoninen sanailu ja itseironia kuulostaa mitä houkuttelevimmalta. Ja kun vielä pääsee 70-luvun Tukholmaan, niin maltan tuskin odottaa. Mahtavat varausjononi kirjastossa saattavat kyllä vaikuttaa asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulet varmasti pitämään tästä! Täällä Ruotsissa kirjaa luetaan edelleen, siitä tuli uusi painoskin vastikään, ja nyt on ilmestynyt myös nuoremman polven kirjailijoiden vastineita tälle Sundströmin romaanille, esimerkiksi Jon Jordåsin romaani "Min Martina", jossa näkökulma on Gustavin ja vuosikymmen 2010-luku.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu