Siirry pääsisältöön

Kuvat täydentyvät ja väliin astuu elämä

 


Tällä viikolla täällä Tukholmassa vietetään hiihtolomaa ja vaikka se ihanin hiihtokeli jo menikin niin saatiinpa kuitenkin symbolinen lumipeite vielä päiväksi mieltä piristämään. Olemme olleet kotosalla ja kierrelleet lähiseutujen luontopolkuja, ei sen kummempaa. 

Mutta onneksi kirjojen avulla voi vielä kuitenkin päästä kurkistamaan uusiin maailmoihin. Olen itse juuri kotiutunut pariskunta Tikkasen muodostamasta kahden kirjailijan universumista. Luin Johanna Holmströmin kirjoittaman elämäkerran jatkoksi Märta Tikkasen kirjekokoelman ja sain näin kokea Tikkasen omin sanoin kaikki ne elämän kuohut, jotka Holmström kirjassaan niin hyvin taustoitti.

Tikkasen kirjeet on osoitettu ruotsalaisille ystävättärille Åsa Mobergille ja Birgitta Stenbergille, kirjailijoita hekin, ja kirjeet ovat hyvin syväluotaavia kuvauksia Tikkasen arkipäivästä ja työstä. Nämä ovat kuin päiväkirjaotteita ja päiväkirjanaan Tikkanen niitä on varmasti kirjoittanutkin. Ja aika varhaisessa vaiheessa tulee esille myös mahdollisuus julkaista kirjeet, mikä on varmasti myös osaltaan vaikuttanut kirjeiden yksityiskohtaiseen tyyliin.

Jos Holmström keskittyi paljolti Tikkasten avioliittoon niin tässä kirjekokoelmassa tulee enemmän esille kirjailijan työn karuus. Ja erityisesti, jos satut olemaan suomenruotsalainen kirjailija. Tikkanen raportoi ystävilleen kirjojensa vastaanotosta Suomessa ja sanoma on selkeä - suomalaiset kirjallisuuskriitikot eivät tunnu antavan hänen teoksilleen mitään arvoa. Tikkasen henkireikä on monin tavoin juuri Ruotsi, jossa hänen kirjojaan myös julkaistaan ja ennen kaikkea noteerataan.

Tulikin muuten mieleen kuinka hienoa on tämä nykyajan laajentunut kirjallisuuskenttä, jossa mellestämme myös me kirjabloggaajat! Oli todella masentavaa lukea Tikkasen selostusta siitä, kuinka elintärkeitä esimerkiksi maan suurimman sanomalehden arvostelut olivat. Ja ovathan ne vieläkin toki mutta uskon ja toivon, että myös kirjailijat hyötyvät siitä, että meitä kirjoista kirjoittavia on nyt huomattavasti enemmän.

Jo Holmströmin kirjoittamaa elämäkertaa lukiessani ymmärsin, että kaiken tämän jälkeen on ehdottomasti tutustuttava myös aviomies Tikkasen tuotantoon. En ollut häntä lukenut mutta toki tiesin kuka hän oli, vaikkakin tunsin hänet ennemminkin Hesarin piirtäjänä. Tikkasen osoitesarjasta olin tietysti myös kuullut, joten varasin kirjastosta sen kaksi ensimmäistä osaa.

Olen nyt lukenut ensimmäisen osan, Kulosaarentie 8, joka kertoo Tikkasen perhetaustasta ja lapsuudesta sekä Tikkasen rintama-ajasta. Ja jos Märta Tikkasen elämästä lukiessa ihmetteli kuka oli tämä kännissä riehuva aviomies niin vastaus löytyy Henrikin teksteistä. Alkoholi oli selkeä sukurasite, sekä isän että äidin puolelta. Lisätään siihen vielä traumaattiset sotakokemukset ja kahden veljen itsemurhat niin soppa on valmis. 

Henrik Tikkasen kirjallinen tyyli on nasevaa pakinoitsijan tyyliä, täynnä dramaattisia ja koomisia käänteitä ja yksityiskohtia. Mutta aina välillä hän pysähtyy parin rivin ajaksi ja paljastaa kipeät kohtansa, jolloin lukijankin on pysähdyttävä. Tämä ei ole leikkiä, tämä on oikeasti tuskallinen kokemus. Erityisesti äidistä kirjoittaessaan Tikkanen käyttää tätä kerronnallista tyylikeinoa julman tehokkaasti.

Men hon höll inte ett enda löfte. Det blev allt svårare för mig att älska henne. Men jag gjorde mitt bästa, jag ville inte svika henne som min far hade gjort.

Myös sodasta puhuessaan Tikkanen kertoo selkeän mielipiteensä. Hän kinusi päästä sotilaaksi jo lukioikäisenä, veljiensä mukaan ja pääsikin lopulta rintamalle mutta takaisin kotiin palasi pasifisti. Tikkanen kertoo inhorealistisen tarkasti siitä sodasta, joka ei näy ns. klassisissa sotaeepoksissa. Sotakarkuruus, rintamalla juopottelu, ylempien komentajien harrastama henkinen alistaminen - Tikkanen ampuu lopulta itseään käteen, jotta pääsisi pois. Tikkasen omin sanoin "häpeällinen teko, joka teki minusta miehen".

Det var en skamlig gärning som gjorde mig till man.

Jag hade tagit mitt öde i mina egna händer.

Henrik Tikkanen yhdistyy muuten ajankohtaiseen esikoiskirjailijaan, ruotsinsuomalaiseen muusikkoon Anna Järviseen, jonka mainion lausahduksen löysin tuoreesta Hesarin haastattelusta.  Järvinen on monissa yhteyksissä maininnut kirjallisiksi esikuvikseen Pentti Saarikosken ja Henrik Tikkasen, mutta tässä haastattelussa hän toteaa itseironisesti, että "nykyhetki ei ole otollisinta aikaa naiselle kertoa pitävänsä erityisesti keski-ikäisten miesten kirjoista".

Ja tottahan se on, että juuri nyt tuntuu trendikkäämmältä hypettää Märtaa kuin Henrikiä. Mutta kuva ei täydenny kokonaiseksi, jos suljemme silmämme sellaiselta, mikä ei ehkä ole niin kaunista tai mielestämme mielenkiintoista. Henrik Tikkanen oli oman menneisyytensä vanki, sen ymmärrän nyt luettuani tämän ensimmäisen osoitesarjan osan. Ja Johanna Holmströmin kirjassaan esittämään tiukkaan kysymykseen, voiko nainen kutsua itseään feministiksi jos hän jää itseään alistavaan avioliittoon, on ehkä edes toivotonta yrittää etsiä vastausta. Siihen väliin kun tulee se kuuluisa "elämä".



**

Märta Tikkanen: Måste försöka skri-: en brevbiografi

Suomennos: Pakko yrittää kir-

Schildts & Söderströms 2019


Henrik Tikkanen: Brändövägen 8, Brändö, Tel. 35

Suomennos: Kulosaarentie 8, Kulosaari, puh 35

Albert Bonniers 1976


Kommentit

  1. Olet oikeassa. Taiteijapariskuntien kyseessä ollen on tärkeää lukea molempien kirjoja, siitä muodostuu kokonaisuus.

    Elämä ei ole aina niin yksioikoista. Viittaan tällä kirjoituksesi loppuun. Politiikan puolelta tulee mieleen Hillary Clinton, jolle amerikkalaiset feministit eivät ikinä antaneet anteeksi sitä, että hän jatkoi avioliittoa Billin kanssa Lewinsky-jupakan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä ei todellakaan ole mustavalkoista, Clintonit ovat siitä hyvä esimerkki.

      Olen kyllä järkyttynyt luettuani nyt Henrik Tikkasen perhetaustasta ja ymmärrän hyvin miten M. valitti H:n olevan kuin yksi lapsista. Rikkinäisestä lapsesta harvoin tulee ehjää aikuista.

      Poista
  2. Nuo keski-ikäiset juopot miehet olivat minulle tärkeitä keski-ikäisenä naisena. Siksi Anna Järvisen haastattelu ja hänen lausahduksensa - jotka haastattelijan mukaan kerrottiin lähes arasti - olivat minulle oikein virkistäviä. Minusta taas ei ole niin tärkeää lukea molempia osapuolia "oikean" kuvan muodostamiseksi. Oli aihe mikä hyvänsä, minua kiinnostaa kirjailijan tapa kirjoittaa ensisijaisesti, hänen kirjailijuutensa. Onko hän hyvä puoliso, vanhempi, urheilija, ruoanlaittaja tai mitä hyvänsä on lukijalle sivuasia, perheelle tietenkin jotain muuta. Suretti aikanaan kovasti sekä Saarikosken että Tikkasen ennenaikainen kuolema itsetuhoisen alkoholismin seurauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jäi vaivaamaan tuo Johanna Holmströmin kirjassaan esittämä kysymys Märta Tikkasen feminismistä ja se johdatti lukemaan myös Henrik Tikkasta, Mielestäni kysymys on epäreilu eikä siihen näin ulkopuolisena voi edes ottaa kantaa. Ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kirjailijan tuotanto on tärkeämpi kuin hänen roolinsa yksityiselämässä. Vaikka tokihan kirjailijan oma historia voi antaa avaimia myös tuotannon tulkintaan.

      Poista
  3. Henrik Tikkasta en ole vielä lukenut, voisi kokeilla joskus. Märtalta olen lukenut Miestä ei voi raiskata, jonka muistan varmasti loppuelämäni. Sillä haulla aikanaan tultiin blogiinikin sankoin joukoin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...