Siirry pääsisältöön

Tarinoita eletystä elämästä (Rachel Cusk: Ääriviivat)

 


Brittiläinen kirjailija Rachel Cusk on ollut nyt kovasti tapetilla (mm. täällä ja täällä), joten oli todellakin korkea aika tutustua hänen tuotantoonsa. Outline vuodelta 2014 (suom. Ääriviivat) valikoitui lukupiirimme seuraavaksi kirjaksi ja täytyy sanoa, että jos Cuskin muukin tuotanto on näin mielenkiintoista tarinankerrontaa niin jatkan mielelläni hänen seurassaan.

Mikä tässä sitten viehätti? Pidän kovasti tällaisesta Decamerone-tyyppisestä tarinankerronnasta ja Cusk vie sen todella huippuunsa. Kirjan kehyskertomus on aika simppeli: kirjailija Faye matkustaa Ateenaan pitämään kirjoittajakurssia. Matkansa aikana hän törmää ihmisiin, jotka kertovat hänelle tapahtumia elämiensä varrelta. Itse tarinat saattavat olla hyvinkin arkipäiväisiä, mutta Cusk vie ne niin pitkälle, että lähes jokainen tarina päättyy jonkinlaiseen ahaa-elämykseen. 

Itselleni se suurin ahaa-elämys tämän kirjan kohdalla oli se, että tätähän se elämä parhaimmillaan on: ihmisten kohtaamista ja tarinoiden vaihtamista. Mutta itseäni harmittaa usein se kuinka vähän ihmisillä on halua tai taipumusta tarttua näihin elämän kultajyviin. Huomaan toki itsekin kuinka poukkoilen paikasta toiseen sen kummemmin ympärilleni katsomatta. Mutta sitten aina joskus joku pääsee yllättämään, varastaa huomioni ja jää ehkä pysyväksikin osaksi elämäni tarinaa. 

Mielestäni meidän pitäisi enemmänkin kertoa näitä tarinoita toisillemme. Mutta ennen kaikkea meidän pitäisi uskaltaa kehittää näitä tarinoitamme pidemmälle, liittää niihin mukaan tuntemuksemme ja ajatuksemme. Ja näin tarjota toisillemme ahaa-elämyksiä. 

Cuskin Ateenaan sijoittuvasta tarinasta inspiroituneena tarjoan nyt pienen tarinan omasta elämästäni:

2000-luvun alussa, ennen perheen perustamista, vietin kesälomiani erilaisissa sosiaalisissa aktiviteeteissa. Usein kielikursseilla mutta pari kertaa myös vapaaehtoistyössä. Yksi näistä paikoista sijaitsi Ateenassa, jossa työskentelin pari viikkoa vammaisten lasten hoitolaitoksessa. Tämä kesä oli juuri ennen Ateenan olympialaisia ja kaupungissa vallitsi hurja rakentamisaalto. Kaikki paikat hohtivat ja kiilsivät eikä rahasta näyttänyt olevan pulaa. 

Se oli myös kuuma kesä, jopa tukalan kuuma. En jaksanut useinkaan lähteä sairaala-alueelta kaupunkiin, sillä meren rannalla sijaitseva laitos oli huomattavasti miellyttävämpi paikka oleskella. Sanottakoon tähän myös, että kyseistä laitosta ei enää ole, sillä google mapsia selaillessani huomasin pari vuotta sitten, että alueella on nykyään hotelli. Paikka oli yksinkertaisesti liian kaunis vammaisten lasten kodiksi.

Eräänä päivänä, uskaltauduttuani kaikesta kuumuudesta huolimatta kaupungille, tunsin kuinka yhtäkkiä päässä humisi ja alkoi pyörryttää. Auringonpistos! Päätin pysähtyä heti lähimpään kahvilaan, mutta koska sellaista ei aivan heti löytynyt, päädyin pieneen baariin. Paikan valikoima oli melko suppea, mutta näin kylmässä hohkaavat Coca Cola -purkit ja osoitin niitä. Juon hyvin harvoin mitään limsoja, mutta nyt se sai kelvata koska vesipulloja ei näyttänyt olevan tarjolla. Sain purkkini ja menin istumaan oven viereiseen pöytään. 

Olin avaamassa purkkia, mutta huomasin olevani niin heikossa kunnossa, että en onnistunut nostamaan purkin metallilenkkiä. En ehtinyt kuitenkaan ihmetellä asiaa sen kauempaa, sillä yhtäkkiä vieressäni seisoi vanhempi kreikkalainen herra, paksu sikari suussaan. Hän kysyi lyhyesti "Saanko?" ja odottamatta vastausta hän otti purkin, avasi sen ja asetti sen eteeni pöydälle. Ja yhtä nopeasti kuin hän oli ilmestynyt, yhtä nopeasti hän myös poistui. Koko tilanne kesti korkeintaan 10 sekuntia. 

Mutta miksi tämä tilanne on jäänyt sitten mieleeni? Muistan kuinka istuin hämmentyneenä juomassa limsaani. Ensimmäinen hämmennyksen aiheeni oli se, kuinka tämä mies oli niin nopeasti huomannut avuttomuuteni. Oliko hän tarkkaillut minua vai sattuiko hän vain näkemään turhan yritykseni avata purkkia. Toinen outo asia oli se, että hän ei yrittänyt millään tavalla hyötyä tilanteesta. Olin jo siinä vaiheessa tottunut siihen, että ulkomaalaisen näköistä nuorta naista yritetään aina jututtaa ainakin pienen flirtin kestävän ajan. Mutta tämä mies ei halunnut minulta mitään, ei edes kiitosta!

Ja siinä hetkessä mieleni täytti lämmin ajatus - minusta pidetään huolta! Se oli tunne, josta olin ehtinyt jo vieraantua silloisessa elämäntilanteessani, sillä asuin ja elin yksin ja tein useimmat matkanikin ilman matkaseuraa. Olin suorastaan ylpeä siitä, että pärjäsin yksin ja että ylipäänsä uskalsin matkustaa yksin. Mutta vaikka luulin olevani yksin, olin juuri sillä hetkellä osa tämän vieraan herran elämää. Kohtaamisemme jäi minulle ikuisesti mieleen.

Mies jäi kyllä mieleeni myös erään ulkoisen yksityiskohdan ansiosta - hän näytti aivan Aristoteles Onassikselta!

**

Rachel Cusk: Outline (Farrar, Straus and Giroux 2014)

Suomennos: Ääriviivat (Kaisa Kattelus, S&S 2018)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Ilkka Remes: Pääkallokehrääjä (1997)

Nyt otetaan Ilkka Remes haltuun! Vuorossa on Remeksen esikoisromaani vuodelta 1997, Pääkallokehrääjä. Kirjan takakansi lupaa todella kutkuttavan asetelman - Suomi on ollut toisesta maailmansodasta lähtien  Neuvostoliiton miehittämä Suomen Demokraattinen Tasavalta mutta Tukholmassa asuva suomalaisemigrantti ja liikemies Heikki Ervasti on keksinyt keinon jolla vapauttaa Suomi. Remes käyttää tässä esikoisessa paljolti samoja aineksia kuin ensimmäisessä lukemassani remeksessä, Ruttokellot . Kuningasajatuksen saanut mies, jolla on myös rahaa toteuttaa suunnitelmansa. Paljon aseita, autoja ja lentokoneita. Jostain syystä näin tarinan mielessäni elokuvana eikä minä tahansa elokuvana vaan aitona Renny Harlin/Markus Selin-tuotantona! Tässähän on kaikki tyypilliset ainekset: autonrenkaiden kirskuntaa, aseiden räiskintää, isänmaallista paatosta (jääkärimarssi-soundtrack), yksiulotteisia naishahmoja ja tönkkö dialogi. Näin sieluni silmin jopa yhden slow motion- kohtauksen kun M15-ryhmä te...