Siirry pääsisältöön

Ruotsinsuomalainen, oletan?

 

Tänään vietetään ruotsinsuomalaisten päivää. Tai vietetään ainakin täällä Ruotsissa, jossa meitä ruotsinsuomalaisia on 7,5 % väestöstä. Tai "meitä" tai "heitä", sillä kysymys kuuluu: olenko minä ruotsinsuomalainen? Olen asunut Ruotsissa jo 20 vuotta ja virallisesti minut luokitellaan ruotsinsuomalaiseksi. Mutta omaan rintanappiini se ei oikein istu, jostain syystä esittelen itseni aina "suomalaisena, joka asuu Ruotsissa". Mikä synnyttää välillä koomisiakin tilanteita.

Kuten esimerkiksi ollessani perheeni kanssa lomamatkalla ja kreikkalainen tarjoilija kysyy kohteliaasti mistä päin tulemme, mieheni (ruotsalainen) ja lapsemme (ruotsinsuomalainen) vastaavat ilman kommervenkkejä tulevansa Ruotsista. Mutta sitten minä pilaan tunnelman alkamalla selittää juurta jaksain kuinka asun toki Ruotsissa, mutta alunperinhän minä olen siis suomalainen, joka nyt sattui muuttamaan Ruotsiin. Ja sitten vuodet vierivät vaikka ei ollut tarkoitus. Jos oikein vauhtiin pääsen niin vedän siihen päälle vielä karjalanevakotkin. Kuka oikeasti välittää?!

Ruotsinsuomalaisten merkkipäiväksi on valittu tämä nimenomainen päivä, koska se on ruotsinsuomalaisen suomen kielen tutkijan ja kirjailijan Carl Axel Gottlundin syntymäpäivä. Ruotsinsuomalaisilla on oma lippukin ja nyt kun tutkin asiaa niin löytyy myös sekä leivos että tunnuseläin, joksi Ruotsin Radion suomenkielisen kanavan äänestyksessä valikoitui hylje.

Mitäpä muuta ruotsinsuomalainen ihminen edes tarvitsee? Juu, kulttuuria mutta ei hätää, sillä sitäkin löytyy! Ja nyt en tarkoita Arja Saijonmaata, joka on ainoa ruosu-taiteilija, jonka ruotsalaiset osaavat mainita. 

Yksi tämän hetkisistä suosikeistani on Iiris Viljanen, jonka jouluna ilmestynyt melankolinen pandemia-vuodatus soi meillä kotona lähes tauotta. Olen myös ihastunut Love Antellin ja Thella Johnsonin ruotsalaisversioon Ultra Bran laulusta "Minä suojelen sinua kaikelta". Molemmilla on suomalainen tausta ja Johnson puhuu myös suomea. Niin kuin muuten yllättävän monet nuoremmasta sukupolvesta, sillä enää me suomalaiset äidit ja isät emme usko sitä ruotsalaisten lempiteesiä, että kaksikielisyys muka vahingoittaisi lasta jotenkin.

Ja sitten on tietysti Anna Järvinen, jota olen kuunnellut myös paljon näinä Ruotsin-vuosinani. Järvisellä on samaa mystistä karismaa kuin Iiris Viljasellakin - juuri sitä suomalaista omaperäisyyttä, jota kannan ylpeänä täällä mellanmjölk-maaksikin kutsutussa Ruotsissa. 

Vastikään ilmestyneessä esikoisromaanissaan "Uni viime yönä" Järvinen liukuu kielestä ja identiteetistä toiseen, ikävaiheesta toiseen, maasta toiseen. Tätähän se on se ruotsinsuomalaisen elämä. Ja kun tunnet itsesi täysin onnettomaksi välitilaihmiseksi, paikalle osunut ruotsalainen vakuuttaa hyväntahtoisesti, että sinähän olet aivan samanlainen kuin me ruotsalaisetkin. Mutta kun en muuten ole!

Järvinen rakentaa kirjassaan oman kuplansa, joka kuvastaa hyvin tätä omalaatuista tilaa. Hän raottaa ovea, näyttää tuttuja tilanteita ja sanoja. Järvisen astinlautoja ovat sanat, musiikki, ihmiset, joita hän jakaa meille auliisti mutta eiväthän ne välttämättä tarkoita meille samaa. 

Vaikka toki löydän samojakin kokemuksia. Kuinka monta kertaa olenkaan heiluttanut Siljan terminaalissa kun rakas perheenjäsen on taas kerran lähdössä pois. 

Att hämta släktingar i Värtahamnen var en vanlig sak, det var något jag såg fram emot lika starkt som jag kände sorg när släktingar lämnade Sverige och vi såg dem försvinna i glastuben längs båten och vinkade tills bara glaset återstod.

Järvisen kirja on nopea- mutta ei suinkaan helppolukuinen. Sanoihin ja rivien väliin on piilotettu merkityksiä ja aivan uusia tarinoita, joita vain saattaa arvailla. Kuka esimerkiksi on kirjassa puhuteltu "sinä"? Siitäkin kehittyy lukijan mielessä aivan oma tarinansa.

Anna Järvinen, joka on opiskellut taidekoulussa, on piirtänyt kanteen painetun omakuvansa - herkän, totisen tyttönaisen potretin. Toivon, että hän olisi laittanut tekstinsä lomaan muitakin piirustuksia, sillä kaipasin enemmän johtolankoja. Toisaalta kirjan häilyvä ja nopeasti vaihtuva fokus houkuttelee lukemaan useammankin kerran. Löydänkö seuraavalla lukukerralla jotain uutta?

Mutta tänään siis juhlitaan! Lukekaa Anna Järvistä, kuunnelkaa Iiris Viljasta...ja muistakaa meitä, tämän pienen meremme vastarannalla asuvia suomalaisia...

**

Anna Järvinen: 

dröm natten till dag:

Förlaget 2020

Uni viime yönä:

Suomennos Raija Rintamäki

Teos 2021

Kommentit

  1. Onnea merkkipäivänä! Täytyy sanoa, että en edes tiennyt tästä päivästä... Noloa ruotsinopelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki! Tämä merkkipäivä ollut vasta 10 vuotta ruotsalaisessa kalenterissa enkä usko, että tätä päivää noteerataan Suomessa millään tavalla :)

      Poista
  2. En ihmettele tuota vaikeuttasi hyväksyä vain ruotsalaisuus identiteetiksesi. Vaikka 20 vuotta on melko pitkä aika, ei se ole niin pitkä. Toiseksi suomen kielesi on elävää, se ylläpitää yhteyden vahvana. Nuoruuden kaverini, joka jäi kaksikymppisenä Tukholmaan kadotti suomen kielen aika nopeasti, noin 10 vuoden jälkeen hän kirjoitti kirjeensä ruotsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että on aika ratkaisevaa missä iässä on tänne tullut. Juuri he, jotka tulevat siinä aikuisuuden kynnyksellä, haluavat sopeutua nopeasti valtaväestöön. Me, jotka tulemme hiukan vanhempina, joilla on jo koulutus ja työelämääkin takana, olemme aika vahvoja tässä suomalaisessa identiteetissämme. Mutta poikkeuksiakin toki on!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...