Siirry pääsisältöön

Jaan Kross: Halleluja (2001)

Tässä on viime päivinä ollut niin kiirettä toisen intohimoni eli kuorolaulun kanssa joten kirjat ovat jääneet taka-alalle. Tämän kirjan luin jo kuukausi sitten ja kirjakin on palautettu kirjastoon ilman, että ehdin sitä sen kummemmin mielessäni jäsentää mutta Jaan Krossista pystyisin kirjoittamaan vaikka pienen esseenkin joten tässä:

Jotkut kirjailijat tulevat vuosien mittaan niin läheisiksi, että uuden kirjan aloittaessaan tuntuu kuin tapaisi vanhan ystävän. Jaan Krossin löysin elämääni 90-luvun alussa opiskellessani pari vuotta viron kieltä. Luin häneltä kaiken minkä käsiini sain ja kirjahyllyssä oli jo vaikuttava rivi Krossia kunnes muuttaessani Tukholmaan vein suuren osan kirjoistani divareihin. Vinkkinä muuten: älkää koskaan luopuko lempikirjoistanne vaikka olisi minkälainen tilanpuute, niihin iskee takuuvarmasti jossain vaiheessa uudestaan lukuhimo ja sitten harmittaa!

Luulinkin jo lukeneeni Krossini mutta nyt kotikirjastossa käydessäni ja piskuista suomen kirjallisuuden osastoa vilkaistessani löysinkin lukemattoman Krossin! Tämä novellikokoelma on julkaistu sen jälkeen kun muutin Suomesta joten ei ihme etten siitä tiennyt. Nautinto oli täydellinen kun avasin tämän, vanha tuttu Kross! On kuin kuuntelisi vanhan ystävän jutustelua, osin on samojakin juttuja mutta Krossin kieli on niin soinnikasta ja pehmeää, että sitä lukee nautinnolla. Kirjan novellit on kirjoitettu eri vuosina mutta ne on järjestetty novelleissa käsiteltävän ajan mukaiseen järjestykseen. Aikajana ulottuu sotaa edeltävästä ajasta myöhempiin Siperian vankileriaikoihin.

Kross kuvaa tapahtumat tarkasti ja realistisesti mutta jotenkin onnistuu aina tavoittamaan myös arjen kauneuden, ne pienet yksityiskohdat jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Tästä novellikokoelmasta jäi pitkäksi aikaa mieleeni esim. kohtaus jossa kertoja Siperian vankileirillä muistelee morsiantaan ja yrittää saada tyttönsä myös oikeasti näkyviin. Ja onnistuuhan se, krossimaiseen tyyliin.

Krossin tekstissä on paljon Tsehovia, juuri ne tarkat huomiot ympäristöstä ja ihmisen mielenliikkeistä. Ja miten kauniisti hän kirjoittaakaan naisista! Suomentaja Jouko Vahanen täytyy myös mainita tässä yhteydessä ja hänen laatimansa jälkikirjoitus joka on hyvä johdanto Krossin tuotantoon.

Kross on opettanut minulle paljon Viron historiasta ja hänellä on ilmiömäinen kyky muistaa yksityiskohtia aikasemmin elämistään vuosikymmenistä.  Mutta Krossin yhteydessä ei kannata arastella vaikka ei olisikaan niin kiinnostunut Viron historiasta tai historiasta ylipäänsä, mielestäni hänen tuotantonsa kantaa yli näidenkin rajojen. Ja jos Sofi Oksasen välillä inhorealistinenkin Viron historian kuvaus väsyttää niin tässä sopivaa vastapainoa!

Jaan Kross oli monesti myös Nobel-veikkausten listalla mutta kuten täällä Ruotsissa kirjastossa huomaan, hän ei ole Nobel-maassa kovinkaan tunnettu. Harmi!!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...