Siirry pääsisältöön

Jaan Kross: Halleluja (2001)

Tässä on viime päivinä ollut niin kiirettä toisen intohimoni eli kuorolaulun kanssa joten kirjat ovat jääneet taka-alalle. Tämän kirjan luin jo kuukausi sitten ja kirjakin on palautettu kirjastoon ilman, että ehdin sitä sen kummemmin mielessäni jäsentää mutta Jaan Krossista pystyisin kirjoittamaan vaikka pienen esseenkin joten tässä:

Jotkut kirjailijat tulevat vuosien mittaan niin läheisiksi, että uuden kirjan aloittaessaan tuntuu kuin tapaisi vanhan ystävän. Jaan Krossin löysin elämääni 90-luvun alussa opiskellessani pari vuotta viron kieltä. Luin häneltä kaiken minkä käsiini sain ja kirjahyllyssä oli jo vaikuttava rivi Krossia kunnes muuttaessani Tukholmaan vein suuren osan kirjoistani divareihin. Vinkkinä muuten: älkää koskaan luopuko lempikirjoistanne vaikka olisi minkälainen tilanpuute, niihin iskee takuuvarmasti jossain vaiheessa uudestaan lukuhimo ja sitten harmittaa!

Luulinkin jo lukeneeni Krossini mutta nyt kotikirjastossa käydessäni ja piskuista suomen kirjallisuuden osastoa vilkaistessani löysinkin lukemattoman Krossin! Tämä novellikokoelma on julkaistu sen jälkeen kun muutin Suomesta joten ei ihme etten siitä tiennyt. Nautinto oli täydellinen kun avasin tämän, vanha tuttu Kross! On kuin kuuntelisi vanhan ystävän jutustelua, osin on samojakin juttuja mutta Krossin kieli on niin soinnikasta ja pehmeää, että sitä lukee nautinnolla. Kirjan novellit on kirjoitettu eri vuosina mutta ne on järjestetty novelleissa käsiteltävän ajan mukaiseen järjestykseen. Aikajana ulottuu sotaa edeltävästä ajasta myöhempiin Siperian vankileriaikoihin.

Kross kuvaa tapahtumat tarkasti ja realistisesti mutta jotenkin onnistuu aina tavoittamaan myös arjen kauneuden, ne pienet yksityiskohdat jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Tästä novellikokoelmasta jäi pitkäksi aikaa mieleeni esim. kohtaus jossa kertoja Siperian vankileirillä muistelee morsiantaan ja yrittää saada tyttönsä myös oikeasti näkyviin. Ja onnistuuhan se, krossimaiseen tyyliin.

Krossin tekstissä on paljon Tsehovia, juuri ne tarkat huomiot ympäristöstä ja ihmisen mielenliikkeistä. Ja miten kauniisti hän kirjoittaakaan naisista! Suomentaja Jouko Vahanen täytyy myös mainita tässä yhteydessä ja hänen laatimansa jälkikirjoitus joka on hyvä johdanto Krossin tuotantoon.

Kross on opettanut minulle paljon Viron historiasta ja hänellä on ilmiömäinen kyky muistaa yksityiskohtia aikasemmin elämistään vuosikymmenistä.  Mutta Krossin yhteydessä ei kannata arastella vaikka ei olisikaan niin kiinnostunut Viron historiasta tai historiasta ylipäänsä, mielestäni hänen tuotantonsa kantaa yli näidenkin rajojen. Ja jos Sofi Oksasen välillä inhorealistinenkin Viron historian kuvaus väsyttää niin tässä sopivaa vastapainoa!

Jaan Kross oli monesti myös Nobel-veikkausten listalla mutta kuten täällä Ruotsissa kirjastossa huomaan, hän ei ole Nobel-maassa kovinkaan tunnettu. Harmi!!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaise...