Siirry pääsisältöön

Pettymysten trilleri


Nyt tekisi mieli vaatia rahat takaisin harhaanjohtavasta markkinoinnista! Onneksi kirja oli lainattu kirjastosta joten mitään suurempaa rahallista menetystä tästä ei tullut mutta onhan se aikakin rahaa, kuten sanotaan. Menin siis vipuun lukiessani ylistävän arvostelun norjalais-englantilaisen Alex Dahlin dekkarista "Den oönskade" (The Boy at the Door). Oma aamulehteni Dagens Nyheter kertoi Dahlin käyttävän samaa "epäluotettavaa kertojaa" kuin Gillian Flynn kirjassaan "Kiltti tyttö" mistä tietysti innostuin koska Flynnin trilleri oli todella huikea lukuelämys. Mutta ei, ei, ei... Hyvät kustantajat, lopettakaa jo ihmeessä Flynnin nimen käyttäminen markkinointikikkana!

Dahlin trillerin päähenkilö on Cecilia Wilborg, kaikin puolin menestynyt ja onnistuneesti avioitunut nainen, joka pyörittää ruuhkavuosiaan filippiiniläisen kodinhoitajan avustamana. Cecilia työskentelee osa-aikaisesti sisustussuunnittelijana samalla kun hän pitää huolta perheen kahdesta tyttärestä. Suurin osa naisen ajasta menee kuitenkin kulissien ylläpitämiseen ja tenniskerhon naispiirin tapaamisiin. Ja jotta ulkokuori ei säröilisi joutuu hän turvautumaan valheisiin.

Eräänä iltana hakiessaan tyttäriänsä uimakoulusta uimahallin henkilökunta pyytää häntä viemään kotiin myös vanhempiaan turhaan odottavan pojan. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry joka päättyy odotetusti erittäin murheellisesti, vaikkakaan ei ehkä ihan niin kuin olin lukiessani arvaillut. Dahl on rakentanut tarinan taitavasti ja odottamattomia käänteitä riittää. Kirjassa on kuitenkin pari isohkoa ongelmaa.

Ensinnäkin henkilöhahmot, Cecilia etunenässä, eivät puhuttele minua lukijana millään tavalla. En pysty samastumaan heistä yhteenkään ja itse asiassa en edes pidä heistä (lukuunottamatta Cecilian aviomiestä ja isää). Edes kirjan poika ei kosketa minua koska kirjailija ei loppujen lopuksi kerro pojasta itsestään kovinkaan paljon. En siis koe mitään sen suurempaa jännitystä kirjaa lukiessani koska suoraan sanoen minulle on ihan sama kuka kuolee vai kuoleeko ollenkaan.

Dahl myös kehittelee sellaisia juonikuvioita, että osa niistä tuntuu lähinnä epäuskottavilta. Ja itse loppuratkaisu kannetaan eteen pitkänä päiväkirjamerkintänä, kuin itsensä "deus ex machinan" perille toimittamana. Ja kun loppuratkaisu on selvillä Dahl vääntää vielä pari lisäkierrosta vaikka olin jo lukijana ihan valmis poistumaan tästä tarinasta.

Kirja on kyllä ihan viihdyttävä, luinhan sen kuitenkin loppuun, mutta älkää odottako mitään huipputrilleriä. Tällä kertaa tämä oli oiva valinta lentomatkan viihdykkeeksi.

**
Alex Dahl: Den oönskade
(The Boy at the Door)
Käännös ruotsiksi: Hanna Svensson
Norstedts 2019


Kommentit

  1. Kuulostaa ihan siltä, että on tehty juonirunko, luuranko, mutta se mitä sen päällä on jäänyt sävyttömäksi.
    Minulla on myös ollut tuollaisia kokemuksia. Alkaa tuntua, että kirja kuin kirja hehkutetaan niin, että pettymyshän siitä on seurauksena. Varsinkin dekkareita kirjoitetaan nykyään laaduttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkareista on tainnut tulla nykyajan Klondike, monet haluavat kokeilla onneaan josko sieltä irtoaisi se lottovoitto. Ja kun seuraa miten kustantajat markkinoivat näitä dekkarikirjailijoitansa (varsinkin naispuolisia!) niin epäilys herää välittömästi.

      Tämä tulee varmasti myös ryminällä Suomen markkinoille, jännä nähdä miten se siellä otetaan vastaan! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...