Siirry pääsisältöön

Akateemisen eron käsikirja


Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään.

Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään".

Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lukea rauhallisesti ja ajatuksella vaikka teksti vie eteenpäin kuin laukkaamaan erehtynyt ravihevonen.

Lasten planeetta on päällisin puolin kertomus erosta mutta tarinan lomaan on upotettu sellainen määrä ihmissuhteita, että kirjan varsinaista teemaa on vaikea määritellä. Kirjan nimi antaa johtolangan, jonka perusteella nostaisin tässä lopulta tarinan ytimeen lapsen ja vanhemman välisen suhteen. Se suhde määrittää meitä aikuisenakin, suhteissamme muihin, omiin lapsiimme ja partnereihimme. Pulkkinen kaivaa esille tässä kirjassaan sisäisen lapsemme ja osoittaa kuinka haastavaa ja tuskallista on tasapainoilla lapsen ja aikuisen roolien välissä.

Kirjan kantava - ja samalla liikuttavin - osa on päähenkilön Frederikan ja tämän neljävuotiaan tyttären suhde. Frederika joutuu venyttämään äitiytensä rajoja kun eron myötä suhde lapseen ei olekaan enää yhtä symbioottinen kuin ydinperheen aikana. Miten täyttää ne tyhjät päivät kun ei olekaan ensisijaisesti äiti? Miten selvitä ikävästä?

Frederika lähtee sen sijaan etsimään sisäistä tyttöyttään, joka on parisuhteen ja äitiyden vuoksi jäänyt taka-alalle. Niinpä lapsettomina päivinään Frederika lukee Proustia, tapaa ystävättäriään ja harrastaa deittailua. Ja kaikki tämä on kuvattu kovin kepeästi, kuin akateemisen eroajan lifestyle-blogissa. Juuri tämä osuus juonesta jäi valjuksi kun vertaa sitä Pulkkisen alastoman rehelliseen kuvaukseen eron aiheuttamista tunnemyllerryksistä.

Tulen lukemaan Pulkkista jatkossakin sillä hänen ajankuvauksensa 2000-luvun alun elämänmenosta ovat osuvia ja nolottavankin paljastavia. Mutta kirjan päähenkilön loputon analysointi - joka ensimmäiset sata sivua tuntuu mielenkiintoiselta - kääntyy lopulta itseään vastaan.

Frederika analysoi eroon ajautunutta suhdettaan, omaa rooliansa puolisona ja tuoreena äitinä sekä suhdettaan lapseensa. Lisäksi hän analysoi ystävyyssuhteitaan, omien vanhempiensa suhdetta kolmeen tyttäreensä, suhdettaan psykoosia sairastaneeseen siskoonsa, ex-puolison suhdetta heidän tyttäreensä, uuden poikaystävän suhdetta naisiin... oloni lukijana on kuin köllöttäisi psykologin sohvalla 400 sivun ajan ja lopussa kättelen kirjailijan ja eroamme, ilman sen kummempia tunnepurkauksia. Mielenkiintoinen tarina mutta ei kosketa minua...

**
Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta
Otava 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Kommentit

  1. Minulla on myös Pulkkiseen hieman ristiriitainen suhde - muutamaa hänen teostaan olen rakastanut hurjasti (Totta & Iiris Lempivaara), mutta muiden kanssa olen lähinnä hämmentynyt, että mitä en taas ymmärtänyt, kun muut vain kehuvat.

    Tätä uusinta en ole lukenut, sillä olen niin pettynyt vielä siihen aiempaan Parhaaseen mahdolliseen maailmaan. Pulkkisella on kyllä sana ja tarkkanäköisyys hallussa, mutta välillä yhteen romaaniin pitää tunkea niin hirveästi kaikkea, ettei kaikessa tempoilussaan oikein punaista lankaa enää näy.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon edellisen olenkin missannut kokonaan! Iiris Lempivaaran luin ennen tätä uusinta ja se oli ihan ookoo mutta aika erilainen alkupään tuotantoon nähden joten vaikea verrata. Jännittävä nähdä mihin suuntaan Pulkkinen kirjailijana seuraavaksi suuntaa. /Mari

      Poista
  2. En ole lukenut yhtään Pulkkisen kirjaa, vaikka häntä on kovasti kehuttu. Jos päätän joskus lukea, en ainakaan aloita tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Totta" on kirja, jota monet ovat kehuneet, Pulkkisen ensimmäisiä. Luin sen kauan sitten mutta voisin lukea vertailun vuoksi uudestaan. /Mari

      Poista
  3. Hmm, ei nyt kuulosta oikein minun jutulta tämä. Olen lukenut kolme romaania Riikka Pulkkiselta, joista Totta on ehdottomasti suosikkini. Siitä pidin kovasti, samoin Raja oli ihan hyvä, mutta Vieraasta en oikein innostunut. Sen jälkeen en ole Pulkkista lukenut enkä varmaan tätä Lasten planeettaa lue. Parhaan mahdollisen maailman voisin ehkä lukea, mutta jokin siinäkin nyt häiritsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo Paras mahdollinen maailma löytyikin yllättäen omasta hyllystä, en vain ole vielä ehtinyt lukea. Pulkkisen alkupään tuotanto oli tosiaan kiinnostavaa ja olen häntä pitänyt aktiivisesti luettavien kirjailijoiden listalla mutta tämä kieltämättä nyt lässähti tähän viimeiseen. Tuli tunne, että tässä oli yritetty kirjoittaa se "elämää suurempi romaani" ja ainekset olivatkin ihan kasassa mutta toteutus ontui,,,, /Mari

      Poista
  4. Olen lukenut Pulkkiselta Tottan ja Iiriksen. Muiden kanssa en ole päässyt alkua pidemmälle. Johtuu varmaan ylenpalttisesta analysoinnista, joka ei kosketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se loputon analysointi tosiaan, lukijalle itselleen ei paljon jää pohdittavaksi kun kaikki tarjoillaan valmiiksi pureskeltuna. /Mari

      Poista
  5. Luin tämän muistaakseni viime syksynä ja pidin kovasti. Juuri tuo analysointi puri minuun :) vaikka olihan sitä kieltämättä runsaanpuoleisesti. Jokin Pulkkisen tavassa kirjoittaa osuus silti minun makuuni tosi hyvin. Raja taitaa olla minulta vielä lukematta Pulkkisen kirjoista ja olen hieman säästellytkin sitä. Vieras oli minulle ainoa, joka on jäänyt todella vaisuksi lukukokemukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän myös Pulkkisen tavasta tarkkailla elämänmenoa ja tehdä havaintoja ihmisten välisistä suhteista, siinä hän on parhaimmillaan. /Mari

      Poista
  6. Minulla on Pulkkiseen vähän kaksijakoinen suhde ja tässä erinomaisessa pohdinnassasi tunnistin paljon tuttua. Minäkin jään jotenkin kylmäksi. Syystä tai toisesta kieli, joka objektiivisesti on hienoa, myös vieraannuttaa itseni itse tarinasta. Tai näin olen sen ainakin ajatellut. Tätä uusinta en tosin ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä luonnehdinta tuo "objektiivisesti hieno kieli, mutta...". Minua häiritsi jonkinlainen laskelmoivuus, joka puski tekstistä läpi. /Mari

      Poista
  7. Tämän postauksen innoittamana aloitin reissussa Lasten planeetan kuuntelun. Taitavaa ja hyvin kirjoitettua, siitä huolimatta liityn kaksijakoisesti suhtautuvien joukkoon. Olen jo aikaisemmin pohtinut ja yrittänyt tavoittaa, mikä on se juttu joka jättää Pulkkisen tekstin ja minun väliin kuilun ja etäisyyden joka syö kirjan tehoa. Taitava kirjoittaminen ei näemmä riitä, ihmettelen kovasti miksi Pulkkisen teksti ei mene ihon alle.

    Mielenkiintoinen ristiriita, ehkä jo sen takia pitää jaksaa Lasten planeetta loppuun asti.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttava kuulla sinun ja muiden kommenteista etten ole ainoa, jonka Pulkkisen teksti jättää kylmäksi. Epäilin jo, että jospa en vain tajua koko juttua... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...