Siirry pääsisältöön

Kirja, ja sen monet tulkinnat



Blogissani on ollut kovin hiljaista koko toukokuun ja syy siihen on ollut pitkäaikaisen projektini grande finale. Minulla on nyt ajokortti! Mieleni tekisi kirjoittaa tästä urakasta enemmänkin mutta viittaan nyt vain Hannu Mäkelän kertomukseen omasta autokouluajastaan, joka löytyy hänen muistelmakirjastaan 'Muistan - Vapaus'. Olemme Mäkelän kanssa hankkineet ajokorttimme suunnilleen samanikäisinä ja suunnilleen samanlaisin tuntemuksin. Mutta nyt päällimmäisenä on helpotuksen tunne ja se suurin kaikista: vapaus!

Mutta olen ennättänyt tässä lukeakin ja kirjoja odottaa tuolla pinossa jotta ehtisin kirjoittaa niistä myös tänne blogiini. Sillä hassu juttu on se, että tästä blogiin kirjoittamisesta on tullut tärkeä osa koko lukuprosessia. Onko sitä kirjaa kunnolla edes lukenutkaan jos ei ole siitä postausta ilmoille pykännyt?

Tällä viikolla tapasin pitkästä aikaa toisen lukupiirini, vaikkakin typistetyssä muodossa, mutta väliäkö sillä kun molemmilla paikalla olevilla oli polttava tarve keskustella luettavaksi sopimastamme kirjasta. Pirkko Saision 'Mies, ja hänen asiansa' oli nimittäin herättänyt enemmän kysymyksiä kuin antanut vastauksia.

Olen lukenut paljonkin Saisiota ja pidän kovasti hänen tyylistään. Naseva dialogi, huumori, ironiakin ja sanojen merkityksillä leikittely viihdyttävät. Ja niin viihdytti myös tämä 'Mies, ja hänen asiansa'. Aluksi...

Mies näkee Helsingin Sanomissa kuolinilmoituksen. Pablo on kuollut ja kuin viestinä miehelle on lyhyt muistovärssy. "Eikä merta enää ole." Mies (meille nimettömäksi jäävä) menee pois tolaltaan ja jännitys kohoaa: mitä miehen ja Pablon välillä on tapahtunut?

Saisio vie lukijan miehen mielen syövereihin ja noin kirjan puolessavälissä kirja ei enää viihdytä vaan lähinnä ahdistaa. Tässä vaiheessa minunkin olisi lukijana pitänyt hidastaa vauhtia ja miettiä enemmän Saision tekstiinsä heittämiä täkyjä. Kirjan hienoudet menivät minulta nimittäin täysin ohi.

Mutta onneksi on kirjablogit ja kirjapiiri! Niistä opin esimerkiksi, että miehen työkaverin Meskalinin nimi assosioituu mescaline-nimiseen huumeeseen. Tämä tieto antaa keskeisessä osassa olevalle henkilöhahmolle aivan uuden ulottuvuuden! Kirjapiirini toisen lukijan kanssa mietimme myös viittaako miehen vaimon nimi Krista jollakin tasolla Kristukseen. Meskalin ja Krista ovat kirjan selkeät vastapoolit ja tämä tulkinta vei taas romaanin uudelle tasolle.

Ja tätähän se kirjallisuus on parhaimmillaan: kun voi viinilasin äärellä spekuloida ja väitellä ja keksiä uusia merkityksiä, joita ei itse kirjaa hätäisesti lukiessa osannut hoksata. Saisiolta jälleen hieno teos!

**
Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa
Siltala 2016

Helmet-lukuhaaste 2019: 29. Kirjassa nähdään unia

Kommentit

  1. Onnittelut ajokortista!
    Minulla tämä Saisiolta lukematta. Kuyulostaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Nyt täällä huristellaan pitkin taajaman raitteja! Pääsen nopeasti kirjastoonkin jos tarve vaatii :) /Mari

      Poista
  2. Paljon onnea ajokortin johdosta! Nyt pääset huristelemaan. En ole lukenut tuota Saisiota, menee kyllä lukulistalle. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Suosittelen tätä(kin) Saisiota, varsinkin jos pitää hänen tyylistään jo ennestään. Tässä kirjassa on myös sitä Saisiolle tyypillistä huumoria. /Mari

      Poista
  3. Onnittelut! Minä ajoin ajokortin Joensuussa yli 3-kymppisenä, ajoin jotain 3 vuotta, muutettiin Espooseen ja vaihdoin lähijunaan. Ajotaitoni nyt hieman ruosteessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Lähijunaa ja tunnelbanaa käytän edelleen ahkerasti, työpaikka on Tukholman keskustassa ja sinne pääsee nopeammin julkisilla. Mutta täällä taajamassa on autolla käyttöä, varsinkin kun on 9-vuotias kuljetettava jolla on kaverit pitkin ja poikin :) / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...