Siirry pääsisältöön

Akateemisen eron käsikirja


Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään.

 Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään".

Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lukea rauhallisesti ja ajatuksella vaikka teksti vie eteenpäin kuin laukkaamaan erehtynyt ravihevonen.

Lasten planeetta on päällisin puolin kertomus erosta mutta tarinan lomaan on upotettu sellainen määrä ihmissuhteita, että kirjan varsinaista teemaa on vaikea määritellä. Kirjan nimi antaa johtolangan, jonka perusteella nostaisin tässä lopulta tarinan ytimeen lapsen ja vanhemman välisen suhteen. Se suhde määrittää meitä aikuisenakin, suhteissamme muihin, omiin lapsiimme ja partnereihimme. Pulkkinen kaivaa esille tässä kirjassaan sisäisen lapsemme ja osoittaa kuinka haastavaa ja tuskallista on tasapainoilla lapsen ja aikuisen roolien välissä.

Kirjan kantava - ja samalla liikuttavin - osa on päähenkilön Frederikan ja tämän neljävuotiaan tyttären suhde. Frederika joutuu venyttämään äitiytensä rajoja kun eron myötä suhde lapseen ei olekaan enää yhtä symbioottinen kuin ydinperheen aikana. Miten täyttää ne tyhjät päivät kun ei olekaan ensisijaisesti äiti? Miten selvitä ikävästä?

Frederika lähtee sen sijaan etsimään sisäistä tyttöyttään, joka on parisuhteen ja äitiyden vuoksi jäänyt taka-alalle. Niinpä lapsettomina päivinään Frederika lukee Proustia, tapaa ystävättäriään ja harrastaa deittailua. Ja kaikki tämä on kuvattu kovin kepeästi, kuin akateemisen eroajan lifestyle-blogissa. Juuri tämä osuus juonesta jäi valjuksi kun vertaa sitä Pulkkisen alastoman rehelliseen kuvaukseen eron aiheuttamista tunnemyllerryksistä.

Tulen lukemaan Pulkkista jatkossakin sillä hänen ajankuvauksensa 2000-luvun alun elämänmenosta ovat osuvia ja nolottavankin paljastavia. Mutta kirjan päähenkilön loputon analysointi - joka ensimmäiset sata sivua tuntuu mielenkiintoiselta - kääntyy lopulta itseään vastaan.

Frederika analysoi eroon ajautunutta suhdettaan, omaa rooliansa puolisona ja tuoreena äitinä sekä suhdettaan lapseensa. Lisäksi hän analysoi ystävyyssuhteitaan, omien vanhempiensa suhdetta kolmeen tyttäreensä, suhdettaan psykoosia sairastaneeseen siskoonsa, ex-puolison suhdetta heidän tyttäreensä, uuden poikaystävän suhdetta naisiin... oloni lukijana on kuin köllöttäisi psykologin sohvalla 400 sivun ajan ja lopussa kättelen kirjailijan ja eroamme, ilman sen kummempia tunnepurkauksia. Mielenkiintoinen tarina mutta ei kosketa minua...

**
Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta
Otava 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Laura9/6/19 20:41

    Minulla on myös Pulkkiseen hieman ristiriitainen suhde - muutamaa hänen teostaan olen rakastanut hurjasti (Totta & Iiris Lempivaara), mutta muiden kanssa olen lähinnä hämmentynyt, että mitä en taas ymmärtänyt, kun muut vain kehuvat.

    Tätä uusinta en ole lukenut, sillä olen niin pettynyt vielä siihen aiempaan Parhaaseen mahdolliseen maailmaan. Pulkkisella on kyllä sana ja tarkkanäköisyys hallussa, mutta välillä yhteen romaaniin pitää tunkea niin hirveästi kaikkea, ettei kaikessa tempoilussaan oikein punaista lankaa enää näy.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee10/6/19 18:17

      Tuon edellisen olenkin missannut kokonaan! Iiris Lempivaaran luin ennen tätä uusinta ja se oli ihan ookoo mutta aika erilainen alkupään tuotantoon nähden joten vaikea verrata. Jännittävä nähdä mihin suuntaan Pulkkinen kirjailijana seuraavaksi suuntaa. /Mari

      Poista
  2. Margit10/6/19 13:09

    En ole lukenut yhtään Pulkkisen kirjaa, vaikka häntä on kovasti kehuttu. Jos päätän joskus lukea, en ainakaan aloita tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee10/6/19 18:14

      "Totta" on kirja, jota monet ovat kehuneet, Pulkkisen ensimmäisiä. Luin sen kauan sitten mutta voisin lukea vertailun vuoksi uudestaan. /Mari

      Poista
  3. Elegia12/6/19 08:33

    Hmm, ei nyt kuulosta oikein minun jutulta tämä. Olen lukenut kolme romaania Riikka Pulkkiselta, joista Totta on ehdottomasti suosikkini. Siitä pidin kovasti, samoin Raja oli ihan hyvä, mutta Vieraasta en oikein innostunut. Sen jälkeen en ole Pulkkista lukenut enkä varmaan tätä Lasten planeettaa lue. Parhaan mahdollisen maailman voisin ehkä lukea, mutta jokin siinäkin nyt häiritsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee12/6/19 13:52

      Mulla tuo Paras mahdollinen maailma löytyikin yllättäen omasta hyllystä, en vain ole vielä ehtinyt lukea. Pulkkisen alkupään tuotanto oli tosiaan kiinnostavaa ja olen häntä pitänyt aktiivisesti luettavien kirjailijoiden listalla mutta tämä kieltämättä nyt lässähti tähän viimeiseen. Tuli tunne, että tässä oli yritetty kirjoittaa se "elämää suurempi romaani" ja ainekset olivatkin ihan kasassa mutta toteutus ontui,,,, /Mari

      Poista
  4. Tuulevin lukublogi13/6/19 21:29

    Olen lukenut Pulkkiselta Tottan ja Iiriksen. Muiden kanssa en ole päässyt alkua pidemmälle. Johtuu varmaan ylenpalttisesta analysoinnista, joka ei kosketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee14/6/19 00:24

      Se loputon analysointi tosiaan, lukijalle itselleen ei paljon jää pohdittavaksi kun kaikki tarjoillaan valmiiksi pureskeltuna. /Mari

      Poista
  5. MarikaOksa14/6/19 13:33

    Luin tämän muistaakseni viime syksynä ja pidin kovasti. Juuri tuo analysointi puri minuun :) vaikka olihan sitä kieltämättä runsaanpuoleisesti. Jokin Pulkkisen tavassa kirjoittaa osuus silti minun makuuni tosi hyvin. Raja taitaa olla minulta vielä lukematta Pulkkisen kirjoista ja olen hieman säästellytkin sitä. Vieras oli minulle ainoa, joka on jäänyt todella vaisuksi lukukokemukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee14/6/19 19:46

      Pidän myös Pulkkisen tavasta tarkkailla elämänmenoa ja tehdä havaintoja ihmisten välisistä suhteista, siinä hän on parhaimmillaan. /Mari

      Poista
  6. Amma14/6/19 20:56

    Minulla on Pulkkiseen vähän kaksijakoinen suhde ja tässä erinomaisessa pohdinnassasi tunnistin paljon tuttua. Minäkin jään jotenkin kylmäksi. Syystä tai toisesta kieli, joka objektiivisesti on hienoa, myös vieraannuttaa itseni itse tarinasta. Tai näin olen sen ainakin ajatellut. Tätä uusinta en tosin ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee16/6/19 19:04

      Hyvä luonnehdinta tuo "objektiivisesti hieno kieli, mutta...". Minua häiritsi jonkinlainen laskelmoivuus, joka puski tekstistä läpi. /Mari

      Poista
  7. Minna14/6/19 23:48

    Tämän postauksen innoittamana aloitin reissussa Lasten planeetan kuuntelun. Taitavaa ja hyvin kirjoitettua, siitä huolimatta liityn kaksijakoisesti suhtautuvien joukkoon. Olen jo aikaisemmin pohtinut ja yrittänyt tavoittaa, mikä on se juttu joka jättää Pulkkisen tekstin ja minun väliin kuilun ja etäisyyden joka syö kirjan tehoa. Taitava kirjoittaminen ei näemmä riitä, ihmettelen kovasti miksi Pulkkisen teksti ei mene ihon alle.

    Mielenkiintoinen ristiriita, ehkä jo sen takia pitää jaksaa Lasten planeetta loppuun asti.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee16/6/19 19:06

      Lohduttava kuulla sinun ja muiden kommenteista etten ole ainoa, jonka Pulkkisen teksti jättää kylmäksi. Epäilin jo, että jospa en vain tajua koko juttua... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...
2 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...
4 kommenttia
Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...
14 kommenttia
Lue lisää

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...
4 kommenttia
Lue lisää