Siirry pääsisältöön

Tämä yhteinen pallomme


Näin vaalipäivänä rauhoitan mieltäni ottamalla etäisyyttä pienen Suomen poliittiseen myllerrykseen. "Rajat kiinni" ja "ilmastohörhöilylle loppu" -huutojen kaikuessa on hyvä muistuttaa itselleen, että loppujen lopuksi mitään rajoja ei ole, on vain tämä yksi yhteinen pallomme, josta meidän tulisi pitää huolta.

Astronautti Chris Hadfielin "opas elämään maapallolla" kertoo Hadfieldin oman tarinan kuinka hänestä tuli astronautti. Lapsuuden unelma oli niin vahva, että hän keskittyi koko nuoruutensa ajan tekemään valintoja, jotka voisivat auttaa häntä saavuttamaan tämän päämäärän. Toisaalta Hadfield ymmärsi jo varhain, että mahdollisuudet onnistua eivät olleet kovin realistiset. Kanadan kansalaisena mahdollisuus oli vielä pienempi. Niinpä Hadfieldin strategia oli tehdä kaikki voitava mikä veisi hänet lähemmäksi unelmaansa mutta samalla pitäen avoinna myös muita mahdollisuuksia. Taistelulentäjän koulutus toisi leivän pöytään vaikka se suurin unelma jäisikin toteutumatta.

Monien vaiheiden jälkeen Hadfield lopulta onnistui ja hänet valittiin NASA:n astronauttikoulutukseen. Tästä alkoikin kärsivällisyyttä koetteleva vaihe: varsinaiset astronautin hommat avaruuskävelyineen kun ovat vain pieni osa koko pitkää prosessia. Työhön kuuluu vuosien harjoittelu ja opiskelu ja lisäksi se hermoja raastava osuus, jolloin kurssikavereita värvätään avaruuslennoille samalla kun itse odotat malttamattomana kutsua.

Hadfieldin kirjan perusopetus lienee se, että oli työ sitten mikä tahansa niin oma asenteesi ratkaisee kuinka paljon saat työstäsi tyydytystä. Huippuhetkiä ei ole välttämättä kovin monta, Hadfieldin tapauksessa kolme avaruusmatkaa, ja väliin mahtuu vuosien uurastus josta harvemmin saa julkisia suosionosoituksia. Hadfield näkee jokaisen vaatimattomankin työtehtävän osana suurempaa kokonaisuutta ja se motivoi häntä tekemään parhaansa, oli työ mikä tahansa.

Astronautin työ ei ole mitään sooloartistin työtä ja avaruuslennot ovat huipputason tiimityötä. On osattava oma työnsä mutta samalla täytyy myös pystyä luottamaan kollegan taitoihin. Se miten hyvin ratkaiset ongelmia paineen alaisena on ratkaiseva tekijä. Ongelmat saattavat hyvinkin johtaa jopa astronauttien kuolemaan, joten jokainen päätös on tehtävä huolellisesti harkiten. Usein myös erittäin nopeasti.

Ja juuri tämä ongelmanratkaisukyky oli seikka, joka teki minuun suurimman vaikutuksen tässä kirjassa. Avaruuslennon aikana astronauttien mielessä on alati kysymys "mikä on seuraava ongelma,  joka voi tappaa minut". Ongelmia luodataan herkeämättä ja kun ongelma ilmaantuu niin sitä ryhdytään analysoimaan kylmänrauhallisesti. Tässä auttaa ennen kaikkea vuosikausien harjoittelu maanpinnalla, jossa kaikki mahdolliset ongelmatilanteet simuloidaan lukemattomia kertoja. Hadfieldin perusmottona onkin olla aina hyvin valmistautunut ennen jokaista tehtävää.

Kirjan mielenkiintoisin anti oli tietysti kuvaus siitä, millaista elämä on itse avaruudessa. Hadfield teki ensin kaksi lyhyempää, muutaman päivän kestävää, avaruusmatkaa mutta kolmas ja viimeinen oli peräti viiden kuukauden mittainen oleskelu kansainvälisellä avaruusasemalla. Siellä ei todellakaan vain leijuta painottomana vaan työpäivät on määritelty lähes minuutintarkkuudella.

Suurin osa astronauttien työtä on tehdä erilaisia testejä. Virtsakokeita otetaan säännöllisesti ja se onkin varsinainen prosessi. Vessassa käynti painottomassa tilassa vaatii tarkkuutta jos ei halua viettää loppupäivää vessan siivouksen parissa. Hadfield kuvaa perusteellisesti miten tämä 40 minuuttia vaativa virtsanäytteen ottaminen sujuu. Virtsa on muuten keskeinen osa avaruusmatkailua muullakin tavoin, se esimerkiksi puhdistetaan juomavedeksi. Puistattava ajatus mutta Hadfield vakuuttaa, että vesi maistuu aivan tavalliselta.

Avaruuslento ei pääty siihen, että laskeudutaan pienessä kapselissa jonnekin Venäjän aroille. Hadfield kertookin ärsyyntyneensä toimittajien kysymyksistä miltä tuntuu kun "kaikki on ohi". Laskeutumisen jälkeen alkaa nimittäin kuukausien mittainen prosessi, johon kuuluu astronauttien fyysinen kuntoutus, terveystestit, tieteelliset kokeet ja koko lennon läpikäyminen pienintä yksityiskohtaa myöten.

Miltä maapallo sitten näyttää ISS-asemalta käsin? Hadfield kertoo, että ei hän ei kertaakaan kyllästynyt siihen upeaan näkyyn joka aseman ikkunoista avautuu. Maapallomme on kaunotar planeettojen joukossa. Astronautit näkevät päivän aikana 16 auringonlaskua ja -nousua, aina 90 minuutin välein. (Netistä löytyy video, joka näyttää tuon puolentoista tunnin kierroksen maapallon ympäri reaaliajassa, "A journey around Earth in real time".)

Haluaisinkin antaa tämän kirjan jokaiselle uudelle kansanedustajalle ja kotiläksyksi miettiä mitä minä, yksittäinen pieni ihminen, voisin tehdä pallomme hyväksi. Hadfield esimerkiksi kertoo nykyään noukkivansa joka ikisen maassa lojuvan roskan, seuralaistensa ärtymyksestä piittaamatta. Kun on kerran ymmärtänyt vastuunsa tästä yhteisestä pallostamme niin se näkyy myös tekoina. Silloinkin kun kukaan ei ole näkemässä ja aplodeeraamassa.

**
Colonel Chris Hadfield: An Astronaut's Guide To Life On Earth.
What going to space taught me about ingenuity, determination, and being prepared for anything.
Back Bay Books 2013

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjan nimessä on ammatti

Kommentit

  1. Rakastan tätä postaustasi.
    Muistan myös Neil Armstrongin sanoneen, että maa näytti avaruudesta äärimmäisen kauniilta ja kuin joulukuusen lasipallolta, jota teki mieli suojella.
    Voi kun päättävillä paikoilla olevat ihmiset ymmärtäisivät, miten tärkeää on säästää luontoa ja korjata jo tehtyjä vaurioita.
    Pitääkö mennä avaruuteen ennen kuin tärkeysjärjestys kirkastuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta!! En ole koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut avaruudesta, Star Warsitkin ovat kaikki näkemättä, mutta tämä kirja osui tielleni ja se olikin sitten todella tajuntaa laajentava lukukokemus. Nyt katselen juutuubista ISS-asemalta kuvattuja videoita maapallosta, hyvää terapiaa näin vaalienjälkeiseen aikaan :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...