Tämä yhteinen pallomme

Näin vaalipäivänä rauhoitan mieltäni ottamalla etäisyyttä pienen Suomen poliittiseen myllerrykseen. "Rajat kiinni" ja "ilmastohörhöilylle loppu" -huutojen kaikuessa on hyvä muistuttaa itselleen, että loppujen lopuksi mitään rajoja ei ole, on vain tämä yksi yhteinen pallomme, josta meidän tulisi pitää huolta.

Astronautti Chris Hadfielin "opas elämään maapallolla" kertoo Hadfieldin oman tarinan kuinka hänestä tuli astronautti. Lapsuuden unelma oli niin vahva, että hän keskittyi koko nuoruutensa ajan tekemään valintoja, jotka voisivat auttaa häntä saavuttamaan tämän päämäärän. Toisaalta Hadfield ymmärsi jo varhain, että mahdollisuudet onnistua eivät olleet kovin realistiset. Kanadan kansalaisena mahdollisuus oli vielä pienempi. Niinpä Hadfieldin strategia oli tehdä kaikki voitava mikä veisi hänet lähemmäksi unelmaansa mutta samalla pitäen avoinna myös muita mahdollisuuksia. Taistelulentäjän koulutus toisi leivän pöytään vaikka se suurin unelma jäisikin toteutumatta.

Monien vaiheiden jälkeen Hadfield lopulta onnistui ja hänet valittiin NASA:n astronauttikoulutukseen. Tästä alkoikin kärsivällisyyttä koetteleva vaihe: varsinaiset astronautin hommat avaruuskävelyineen kun ovat vain pieni osa koko pitkää prosessia. Työhön kuuluu vuosien harjoittelu ja opiskelu ja lisäksi se hermoja raastava osuus, jolloin kurssikavereita värvätään avaruuslennoille samalla kun itse odotat malttamattomana kutsua.

Hadfieldin kirjan perusopetus lienee se, että oli työ sitten mikä tahansa niin oma asenteesi ratkaisee kuinka paljon saat työstäsi tyydytystä. Huippuhetkiä ei ole välttämättä kovin monta, Hadfieldin tapauksessa kolme avaruusmatkaa, ja väliin mahtuu vuosien uurastus josta harvemmin saa julkisia suosionosoituksia. Hadfield näkee jokaisen vaatimattomankin työtehtävän osana suurempaa kokonaisuutta ja se motivoi häntä tekemään parhaansa, oli työ mikä tahansa.

Astronautin työ ei ole mitään sooloartistin työtä ja avaruuslennot ovat huipputason tiimityötä. On osattava oma työnsä mutta samalla täytyy myös pystyä luottamaan kollegan taitoihin. Se miten hyvin ratkaiset ongelmia paineen alaisena on ratkaiseva tekijä. Ongelmat saattavat hyvinkin johtaa jopa astronauttien kuolemaan, joten jokainen päätös on tehtävä huolellisesti harkiten. Usein myös erittäin nopeasti.

Ja juuri tämä ongelmanratkaisukyky oli seikka, joka teki minuun suurimman vaikutuksen tässä kirjassa. Avaruuslennon aikana astronauttien mielessä on alati kysymys "mikä on seuraava ongelma,  joka voi tappaa minut". Ongelmia luodataan herkeämättä ja kun ongelma ilmaantuu niin sitä ryhdytään analysoimaan kylmänrauhallisesti. Tässä auttaa ennen kaikkea vuosikausien harjoittelu maanpinnalla, jossa kaikki mahdolliset ongelmatilanteet simuloidaan lukemattomia kertoja. Hadfieldin perusmottona onkin olla aina hyvin valmistautunut ennen jokaista tehtävää.

Kirjan mielenkiintoisin anti oli tietysti kuvaus siitä, millaista elämä on itse avaruudessa. Hadfield teki ensin kaksi lyhyempää, muutaman päivän kestävää, avaruusmatkaa mutta kolmas ja viimeinen oli peräti viiden kuukauden mittainen oleskelu kansainvälisellä avaruusasemalla. Siellä ei todellakaan vain leijuta painottomana vaan työpäivät on määritelty lähes minuutintarkkuudella.

Suurin osa astronauttien työtä on tehdä erilaisia testejä. Virtsakokeita otetaan säännöllisesti ja se onkin varsinainen prosessi. Vessassa käynti painottomassa tilassa vaatii tarkkuutta jos ei halua viettää loppupäivää vessan siivouksen parissa. Hadfield kuvaa perusteellisesti miten tämä 40 minuuttia vaativa virtsanäytteen ottaminen sujuu. Virtsa on muuten keskeinen osa avaruusmatkailua muullakin tavoin, se esimerkiksi puhdistetaan juomavedeksi. Puistattava ajatus mutta Hadfield vakuuttaa, että vesi maistuu aivan tavalliselta.

Avaruuslento ei pääty siihen, että laskeudutaan pienessä kapselissa jonnekin Venäjän aroille. Hadfield kertookin ärsyyntyneensä toimittajien kysymyksistä miltä tuntuu kun "kaikki on ohi". Laskeutumisen jälkeen alkaa nimittäin kuukausien mittainen prosessi, johon kuuluu astronauttien fyysinen kuntoutus, terveystestit, tieteelliset kokeet ja koko lennon läpikäyminen pienintä yksityiskohtaa myöten.

Miltä maapallo sitten näyttää ISS-asemalta käsin? Hadfield kertoo, että ei hän ei kertaakaan kyllästynyt siihen upeaan näkyyn joka aseman ikkunoista avautuu. Maapallomme on kaunotar planeettojen joukossa. Astronautit näkevät päivän aikana 16 auringonlaskua ja -nousua, aina 90 minuutin välein. (Netistä löytyy video, joka näyttää tuon puolentoista tunnin kierroksen maapallon ympäri reaaliajassa, "A journey around Earth in real time".)

Haluaisinkin antaa tämän kirjan jokaiselle uudelle kansanedustajalle ja kotiläksyksi miettiä mitä minä, yksittäinen pieni ihminen, voisin tehdä pallomme hyväksi. Hadfield esimerkiksi kertoo nykyään noukkivansa joka ikisen maassa lojuvan roskan, seuralaistensa ärtymyksestä piittaamatta. Kun on kerran ymmärtänyt vastuunsa tästä yhteisestä pallostamme niin se näkyy myös tekoina. Silloinkin kun kukaan ei ole näkemässä ja aplodeeraamassa.

**
Colonel Chris Hadfield: An Astronaut's Guide To Life On Earth.
What going to space taught me about ingenuity, determination, and being prepared for anything.
Back Bay Books 2013

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjan nimessä on ammatti